Puolison valehtelu
Olen uudehkossa suhteessa (reilu 9kk takana) ja ollut puheissa yhteenmuutto. Nyt kuitenkin minulle vahingossa selvisi, että puoliso joko tahallisesti tai tahattomasti valehdellut eräästä asiasta, jolla varsinkin yhteenmuuttaessa olisi iso merkitys. Liittyy raha-asioihin. Jotka ei ole niin kunnossa, kuin minulle on kertonut olevan. Avoimesti kyllä on kertonut hankaluuksistaan, eikä tuonkaan tietäminen olisi niin iso juttu, jos se olisi minulle avoimesti kerrottu. Päinvastoin sanoi asian olevan, kuin se nyt sit kuitenkaan on.
Mutta, en oikein voi asiaa ottaa puheeksi, koska se selvisi minulle etsiessäni tavaraa ja huomasin paperin päällimmäisenä, jossa asia kävi ilmi. Eli, en tarkoituksen mukaisesti penkonut, en vaan voinut olla sitä paperia huomaamatta.
Miten edetä? Ja voiko luottaa kuitenkaan? Muutoin olen ollut sitä mieltä, että hän on minun loppuelämän ihminen.
Kommentit (164)
Vierailija kirjoitti:
Tahallisesti jättänyt kertomatta, ei nuo asiat tosta vaan unohdu. Tulee valehtelemaan jatkossa myös, on ollut 9kk aikaa avata tilannetta sinulle.
Tätä minä olen miettinyt. Mutta en ymmärrä miksi. Kun kerran kaikesta muusta puhuu avoimesti, mutta tuon kertoi olevan toisin. Pitää varmaan, kun rauhallinen hetki koittaa, ottaa puheeksi, että näin vahingossa paperin, jossa näyttäisi, ettei nykytilanne olekkaan niin hallussa, kuin kertoi. En vaan ymmärrä, kun nimenomaan siitä on muutamankin kerran juteltu.
Ja kyllä,, yhteenmuutto ajatukset on jäissä tän myötä, katotaan miten jatkon käy. Hän ja hänen lapset ovat vaan niin tärkeitä minulle. Vaikeeta seurustelu näköjään näin aikuisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On siis ulosotossa? Jos tää on sulle ongelma, niin lopeta suhde.
Tähän liittyvää kyllä, mutta pääosin olen tietoinen näistä ongelmista kyllä. Kun on avoimesti kertonut. Siksi en ymmärrä, miksi ei kaikesta ole kertonut avoimesti, kun erikseen asiasta kysyin.
Avoimesti ja ei avoimesti! Koeta nyt päättää kumpaa ? Mitä muuta salaa ?
En ottaisi p-a miestä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tahallisesti jättänyt kertomatta, ei nuo asiat tosta vaan unohdu. Tulee valehtelemaan jatkossa myös, on ollut 9kk aikaa avata tilannetta sinulle.
Tätä minä olen miettinyt. Mutta en ymmärrä miksi. Kun kerran kaikesta muusta puhuu avoimesti, mutta tuon kertoi olevan toisin. Pitää varmaan, kun rauhallinen hetki koittaa, ottaa puheeksi, että näin vahingossa paperin, jossa näyttäisi, ettei nykytilanne olekkaan niin hallussa, kuin kertoi. En vaan ymmärrä, kun nimenomaan siitä on muutamankin kerran juteltu.
Ja kyllä,, yhteenmuutto ajatukset on jäissä tän myötä, katotaan miten jatkon käy. Hän ja hänen lapset ovat vaan niin tärkeitä minulle. Vaikeeta seurustelu näköjään näin aikuisena.
Lapsiakin vielä ja talous retuperällä ! Unohda yhteenmuutto. Aika lyhyt suhde vielä takana teillä
Vierailija kirjoitti:
Jos ootte tuolla tasolla et asioita pimitetään ja tulee joku paperi silmille missä eri tieto kun kerrottu...ei jatkoon.
Tajuatko lainkaan missä se tavaran etsiminen on tapahtunut? He eivät vielä asu yhdessä, joten tuollainen paperin löytäminen on voinut tapahtua miehen kotona, missä ap on ollut penkomassa. Miten mies edes käsitteellisesti pimittää paperin omassa kodissaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On siis ulosotossa? Jos tää on sulle ongelma, niin lopeta suhde.
Tähän liittyvää kyllä, mutta pääosin olen tietoinen näistä ongelmista kyllä. Kun on avoimesti kertonut. Siksi en ymmärrä, miksi ei kaikesta ole kertonut avoimesti, kun erikseen asiasta kysyin.
Miksi ulosotosta pitää erikseen kertoa? Velkahan voi olla jo maksettu tai vanhenemassa. Ja tuskin on suunnitellut että sinä sitä maksat
Ulosottoon joutumiseen on aina painava syy... Ei siihen joudu, jos joku lasku on joskus ollut myöhässä tms. Se vaatii toistuvaa laiminlyöntiä. Ihminen, joka on taipuvainen tällaiseen käytökseen on usein riski...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tahallisesti jättänyt kertomatta, ei nuo asiat tosta vaan unohdu. Tulee valehtelemaan jatkossa myös, on ollut 9kk aikaa avata tilannetta sinulle.
Tätä minä olen miettinyt. Mutta en ymmärrä miksi. Kun kerran kaikesta muusta puhuu avoimesti, mutta tuon kertoi olevan toisin. Pitää varmaan, kun rauhallinen hetki koittaa, ottaa puheeksi, että näin vahingossa paperin, jossa näyttäisi, ettei nykytilanne olekkaan niin hallussa, kuin kertoi. En vaan ymmärrä, kun nimenomaan siitä on muutamankin kerran juteltu.
Ja kyllä,, yhteenmuutto ajatukset on jäissä tän myötä, katotaan miten jatkon käy. Hän ja hänen lapset ovat vaan niin tärkeitä minulle. Vaikeeta seurustelu näköjään näin aikuisena.
Niinpä. Paree olla varovaanen.
Sinäkin valehtelit, että mies on puolisosi vaikkei olekaan.
Keskustelet asiasta miehen kanssa. Jos et ole tyytyväinen keskustelun tulokseen niin ette muuta yhteen. Tämän asian joudut miettimään järjellä eikä pelkällä tunteella.
Parisuhteessa pitää olla molemminpuolinen luottamus. Jos se puuttuu jo alussa niin suhde kaatuu joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Ja jos syynä luottamuspulaan on esimerkiksi miehen kyvyttömyys hoitaa raha-asioitaan ja velkojen pimitys (peliriippuvuus?) niin siinä on iso riski ap:nkin joutua mukaan taloussotkuihin.
M60
Ihanan yhteenmuuton jälkeen sinä maksat KAIKEN. Miehellähän ei riitä rahat. Ostettu onni, maksettu mies!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On siis ulosotossa? Jos tää on sulle ongelma, niin lopeta suhde.
Tähän liittyvää kyllä, mutta pääosin olen tietoinen näistä ongelmista kyllä. Kun on avoimesti kertonut. Siksi en ymmärrä, miksi ei kaikesta ole kertonut avoimesti, kun erikseen asiasta kysyin.
Miksi ulosotosta pitää erikseen kertoa? Velkahan voi olla jo maksettu tai vanhenemassa. Ja tuskin on suunnitellut että sinä sitä maksat
Ulosottoon joutumiseen on aina painava syy... Ei siihen joudu, jos joku lasku on joskus ollut myöhässä tms. Se vaatii toistuvaa laiminlyöntiä. Ihminen, joka on taipuvainen tällaiseen käytökseen on usein riski...
Tiedän syyt, mitkä ulosottoon johtaneet. Ne nuorempana tapahtuneita, ihan ok selityksellä olevia juttuja. Mut kyllähän tuo, ettei nyt sit kuitenkaan ole raha-asiat siinä mallilla, kuin kertoo olevan, viittaa siihen (valitettavasti), ettei asiat ole hallinnassa ja riski siten uusiin ongelmiin on melko suuri. Ymmärrän sen kyllä täysin, en mä niin sinisilmäinen ole. En vaan haluaisi asioiden olevan näin. Muuten aivan ihana mies, kaikissa muissa elämän osa-alueilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suora keskustelu ja avoimuus kannattaa, jos olette vielä yhteenkin muuttamassa.
Rehelliset keskustelut perusasioista, elämän arvot, mitä tahtoo tulevaisuudelta, talous ja rahat, ajankäyttö yhdessä ja itsekseen jne.
Voithan kertoa että paperin vahingossa näit, kuten kävi.
Avoimesti puhummekin kaikesta. Tai niin luulin. Täytyy varmaan vaan puhua juuri noin ja kysyä miksi on sanonut minulle toisin, kuin asia on.
Juurikin, kysyt rauhallisesti mistä on kysymys. Ja että tunnet tarvitsevasi vielä hieman harkinta-aikaa, etkä ole varma millaiseen tulokseen tulet. Toisen reagointitapa tuohon saattaa antaa lisää varoitusmerkkejä.
Ei yhteistä kotia ennen kuin asia on puhuttu halki. Ja yhteisiä rahoja ei tuollaisen puolison kanssa ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On siis ulosotossa? Jos tää on sulle ongelma, niin lopeta suhde.
Tähän liittyvää kyllä, mutta pääosin olen tietoinen näistä ongelmista kyllä. Kun on avoimesti kertonut. Siksi en ymmärrä, miksi ei kaikesta ole kertonut avoimesti, kun erikseen asiasta kysyin.
Miksi ulosotosta pitää erikseen kertoa? Velkahan voi olla jo maksettu tai vanhenemassa. Ja tuskin on suunnitellut että sinä sitä maksat
Eri, mutta mulle ei kerrottu - oltiin samassa työpaikassa ja tienattiin kai about saman verran mutta ihmettelin miksei puolisolla ollut varaa lähteä kaikille lomamatkoille mihin mä halusin. Lopulta sit kysyin että maksaako se jotain salaelareita.
Vierailija kirjoitti:
Vastuuttoman kanssa on vaikea jakaa samaa taloutta ja mahdoton perustaa perhettä. En luottaisi ja jälkiviisautena, en enää katselisi luottotiedotontakaan. Kerran rosvo on aina rosvo.
Sivusta huutelen, että 'vastuuttoman rosvon' määritelmän voi näppärästi ansaita olemalla mt-ongelmiin ajautuneen siippa. Sitä kannattaa sitten miettiä, että mitä tekee, kun tilanteen paljastuessa on jo housussa. Myös avioliitto on aina riski.
Vierailija kirjoitti:
Ei yhteistä kotia ennen kuin asia on puhuttu halki. Ja yhteisiä rahoja ei tuollaisen puolison kanssa ikinä.
Tästä olen samaa mieltä, en kenenkään kanssa muutoinkaan ottaisi ikinä yhteisiä rahoja käyttöön. Eikä onneksi yhteen muutto ole nyt ajankohtaista, joskus ehkä ensi vuoden aikana. Ja en toki siihen edes lähde, jos tuo keskustelu avaa asioita, mistä ei olla rehellisiä. Tai ei osaa sanoa, miksi on minulle kertonut asioiden nyt olevan toisin, kuin oikeasti on.
Vierailija kirjoitti:
Jätä se sika
Samaa mieltä...jätä se SIKA.
Vierailija kirjoitti:
Ei yhteistä kotia ennen kuin asia on puhuttu halki. Ja yhteisiä rahoja ei tuollaisen puolison kanssa ikinä.
Koko kuvio paljastuisi aapeelle siinä vaiheessa kun tehdään selvät käytännöt kuka mitäkin maksaa, ja ollaanko samoilla linjoilla. Ja itsestään selvää ettei yhteisiä rahoja (mielellään yhtään missään tilanteessa).
Vain piilonarsisti penkoo toisen luona tavaroita ilman omatunnon tuskaa.
Jos te asutte yhdessä, niin miten jonkun asian näkeminen on "penkomista"? Vai onko teillä kotona joku jako, että sinä et saa käyttää tuota huonekalua (esim. laatikosto), ja hän ei saa käyttää jotain muuta?
Jos on niin vaikeaa, niin ala etsiä omaa asuntoa, ja kun oot löytänyt, niin ilmoitat muuttavasi takaisin omillesi.