Etätyö syyllinen Helsingin huonoon taloustilanteeseen.
https://www.mantsalanuutiset.fi/paikalliset/8997053
"Ennen koronaa oli pääkaupunkiseudulla täysin normaalia, että päivätyötä tekevien vanhempien lapsi vietiin päiväkotiin aamulla kello seitsemän ja puoli kahdeksan välillä. Nyt valtaosa lapsista saapuu kello kahdeksan ja puoli yhdeksän välillä. Kun yrität viedä lapsen puoli kahdeksaksi, täytyy repiä kymmentä ovenripaa ennen kuin pääset sisälle, etsiä jostain yksi aikuinen kun oma ryhmä on vielä kiinni ja toivoa, että joku työntekijä olisi jo paikalla.
Vastaavasti iltapäivän haku ei kuitenkaan ole siirtynyt myöhemmäksi, päinvastoin. Aiemmin lapset haettiin pääosin puoli viiden ja viiden välillä, nyt piikki on tasan kello neljä.
Kysymys kuuluu, kuinka iso osa vanhemmista edes teoriassa voisi saada päivittäisen työaikansa täyteen? Oikeasti ei monikaan, vaan moni käyttää etätyön tuomaa "joustoa" työpäivien lyhentämiseen. Ja sitten ihmetelleen tehokkuuden laskua, talouden sakkaamista ja työttömyyden lisääntymistä."
Kommentit (116)
Vierailija kirjoitti:
Niin siis ihmiset siirtyvät enemmän paikallisiin palveluihin, ja tämä on sitten ikävää kun keskustan palvelut kärsivät? En asu Helsingissä, mutta olen ymmärtänyt että kovin moni ei halua mennä keskustaan shoppailemaan tai asioimaan, jos ei ole ihan pakko, koska autolla liikkuminen on tehty niin vaikeaksi.
Siellä on nykyään turvaton tunne eikä tarpeeksi viranomaisia valvomassa. Osasyy miksi porukka käy muualla, ja kun julkiset kulkuneuvot toimii kuitenkin ja niillä pääsee Helsingin ohi :))
Meillä molemmilla etätyöt. Toinen on aamuvirkku ja toinen iltavirkku. Kummankaan etätyöt eivät ole tiettynä kellonaikana. Riittää kun hommat tehty silloin kuin niiden deadline on. Voidaan lähteä vaikka viikoksi ulkomaille, kunhan työt saadaan hoidettua silloin kuin ne pitää olla valmiina. Lasten hoitoaika on vedetty minimiin, toinen hoitaa viemisen ja toinen hakemisen.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko vielä jotain, mistä voisimme etätyöläisiä syyttää? Ihmisiä, jotka haluavat enemmän vapaa-aikaa ja joustoa arkeensa, ja vähemmän kuluja? On kyllä kamalia ja itsekkäitä ihmisiä, kyllä valtion ja kuntien talous pitää jokaisen laittaa tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi!
Kaikki etätyötä demonisoivat poliitikot on sellaisia jotka ei ole kunnon töitä ilmeisesti koskaan tehneet ja viiskymppisistä vanhemmat.
Ne ketkä kaipaa pelkkää juoruseuraa duunipaikoille!
Vierailija kirjoitti:
Tämä etätyöläisten syyttäminen menee yhä härskimmäksi. Vaikka kaikki etätyöläiset siirtyisi toimistolle, en usko sen vaikuttavan talouteen. Koronasta lähtien taloustilanne on vaan heikentynyt ja kulujen nousu ja talouden epävarmuus on suurin syy miksi ei enää kuluteta niin kuin ennen. Jos menee lähityöhön niin kuluthan vaan kasvaa ja sitten kulutetaan vielä vähemmän. Aika moni pienten lasten vanhempien tekee muuten lyhennettyä työpäivää.
Meidän työpaikalla säästetty vuokrissa 2/3 monta vuotta kun toimistotiloja pienennettiin 1/3-kokoon.
Koska yrityksen tulos parani, johto päätti jakaa meille työntekijöille bonuksina tuon vuokrasäästöosuuden! Aivan mahtavaa, suosittelen muita yrityksiä tekemään saman eikä vain palkita johtajia bonuksilla.
Kokoomuksen edustajat ajaa tätä lähityöpakkoa. Persut komppaa tietenkin perässä, mielistellen!
Tietää ettei nuo tule ainakaan saamaan enää ääniä seuraavissa vaaleissa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä etätyöläisten syyttäminen menee yhä härskimmäksi. Vaikka kaikki etätyöläiset siirtyisi toimistolle, en usko sen vaikuttavan talouteen. Koronasta lähtien taloustilanne on vaan heikentynyt ja kulujen nousu ja talouden epävarmuus on suurin syy miksi ei enää kuluteta niin kuin ennen. Jos menee lähityöhön niin kuluthan vaan kasvaa ja sitten kulutetaan vielä vähemmän. Aika moni pienten lasten vanhempien tekee muuten lyhennettyä työpäivää.
Niin ja mihin meidän pitäisi kuluttaa? Ostaa vaan lisää kiinalaista krääsää tänne maapallolle joka uppoaa muutenkin turhaan kamaan. :D
Vierailija kirjoitti:
Valkokaulushommissa on normaalia tehdä noin neljä-viisi tuntia varsinaista työtä. En laske töihin välttämättä etäpalavereja ja sen sellaisia. Osa tekee enemmän ja osa vähemmän. Jokaisella työpaikalla pieni osa työntekijöistä käytännössä pyörittää firmaa.
Et laske töihin etäpalavereja? Tällä periaatteella minäkään en toimistopäivinä välttämättä tee koko päivää töitä, kun mulla harvoin on mikään palaveri muuten kuin Teamsilla. Pikkuisen hankalaa pitää lähipalavereja, kun kaikki työkontaktit on eri paikkakunnilla.
Vierailija kirjoitti:
Olisko mitenkään mahdollista, että vanhemmat ovat vaikka limittäneet työaikojaan, että lapsen ei tarvitse olla yli 8 tuntia hoidossa? Ei, ei voi olla.. pakko on olla kyse jostain lusmuilusta, eikä etätyössä ilmeisesti ole mitään työajan seurantaa eikä seurantaa muutenkaan. Kaikki vain makoilevat sohvalla katsomassa netflixiä, kun pitäisi tehdä töitä..
Lisäksi moni varmaan aloittaa työpäivänsä jo ennen kuin herättää lapsia. Eli tekee tunnin-pari töitä aamulla, pitää taukoa sen aikaa, että hoitaa lapset sängystä päiväkotiin ja sitten taas iltapäivällä noutaa lapset aiemmin, ja jatkaa työpäivää sitten mahdollisesti illalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko vielä jotain, mistä voisimme etätyöläisiä syyttää? Ihmisiä, jotka haluavat enemmän vapaa-aikaa ja joustoa arkeensa, ja vähemmän kuluja? On kyllä kamalia ja itsekkäitä ihmisiä, kyllä valtion ja kuntien talous pitää jokaisen laittaa tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi!
Kaikkein eniten tämä etätyö näyttää häiritsevän niitä, jotka eivät itse halua olla etänä vaan haluavat, että muutkin tulevat konttorille seuraksi juoruilemaan.
Onhan se aika kyseenalaista ja epäilyttävää, jos joku jää mieluummin kotiin kuin tulee työpaikalle työkavereita moikkaamaan. Ennen koronaa oli aina toimistolla hyvä meininki ja paljon naurua. Nyt iso osa istuu kotona eivätkä meinaa tulla edes pikkujouluihin. Vähän huolettaa miten paljon taantuvat siellä kotona kykkiessään.
Vierailija kirjoitti:
Niin siis ihmiset siirtyvät enemmän paikallisiin palveluihin, ja tämä on sitten ikävää kun keskustan palvelut kärsivät? En asu Helsingissä, mutta olen ymmärtänyt että kovin moni ei halua mennä keskustaan shoppailemaan tai asioimaan, jos ei ole ihan pakko, koska autolla liikkuminen on tehty niin vaikeaksi.
Tämä on totta. Jos haluaa mennä omalla autolla shoppailemaan, keskustan voi unohtaa. Ensinnäkin ruuhkissa ja miljoonissa valoissa ensin oleminen. Ja kadunvarsille ei saa kuin tuurilla ja se maksaa. Rapa lentää ja pitää kävellä ulkona paljon kauppanyssyköiden kanssa. Jos vie maan alle auton, sehän se vasta maksaakin. Keskustassa on kaksi ostoskeskusta: ikivanha Forum (sen alla parkkis) ja Kampin ostoskeskus (sen alla parkkis). Näissä ostoskeskuksissa ei ole mitään, mitä ei olisi helpommin tavoitettavissa ostoskeskuksissa kauempana. Ja niissä on jopa ilmaiset parkkipaikat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko vielä jotain, mistä voisimme etätyöläisiä syyttää? Ihmisiä, jotka haluavat enemmän vapaa-aikaa ja joustoa arkeensa, ja vähemmän kuluja? On kyllä kamalia ja itsekkäitä ihmisiä, kyllä valtion ja kuntien talous pitää jokaisen laittaa tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi!
Kaikkein eniten tämä etätyö näyttää häiritsevän niitä, jotka eivät itse halua olla etänä vaan haluavat, että muutkin tulevat konttorille seuraksi juoruilemaan.
Onhan se aika kyseenalaista ja epäilyttävää, jos joku jää mieluummin kotiin kuin tulee työpaikalle työkavereita moikkaamaan. Ennen koronaa oli aina toimistolla hyvä meininki ja paljon naurua. Nyt iso osa istuu kotona eivätkä meinaa tulla edes pikkujouluihin. Vähän huolettaa miten paljon taantuvat siellä kotona kykkiessään.
Pikkujoulut on turha meno, ne voisi lopettaa. Varmaan kohta lopetetaankin aivan kuten Ruotsissa kuulemma tehty, ettei ne loukkaa enää ulkomailta tulleita muun uskoisia.
Eikä kukaan kaipaa konttoreita jotka on kauheita tautipesiä varsinkin tällaisena flunssa-aikana.
Meillä sairaspäivät vähentyneet etätöiden myötä.
Vierailija kirjoitti:
Olisko mitenkään mahdollista, että vanhemmat ovat vaikka limittäneet työaikojaan, että lapsen ei tarvitse olla yli 8 tuntia hoidossa? Ei, ei voi olla.. pakko on olla kyse jostain lusmuilusta, eikä etätyössä ilmeisesti ole mitään työajan seurantaa eikä seurantaa muutenkaan. Kaikki vain makoilevat sohvalla katsomassa netflixiä, kun pitäisi tehdä töitä..
Pitäis ilmeisesti tehokkuuden nimissä alkaa vaatimaan, että tarhan pitää avata klo 6:15 ja on kuuteen illalla. Jotta lapsen säilöntä tarhassa saadaan maksimoitua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös työpaikka- ja lounasruokalat kärsivät, kun lämmitetään kotona kasviskeitto sen sijaan, että syötäisiin ruokalassa niinkuin ennen.
Tekisin niin toimistollakin kun hinnat pilvissä mut laatu ei oo hintaa vastaava
Sama täällä! Aina omat eväät oli aikoinaan lähitöissäkin.
"Ennen koronaa oli pääkaupunkiseudulla täysin normaalia, että päivätyötä tekevien vanhempien lapsi vietiin päiväkotiin aamulla kello seitsemän ja puoli kahdeksan välillä. Nyt valtaosa lapsista saapuu kello kahdeksan ja puoli yhdeksän välillä."
No joo katopa ku jää se työmatka-aika pois. Etätyössä ei tarvitse varata enää mahdollisesti tuntia siirtymään päiväkodista työpaikalle, sillä kotiin etätöihin on paljon lyhyempi matka sieltä päiväkodista. Ja ennen lasten viemistä on mahdollisesti jo tsekattu sähköpostit tms. eli tehty hetki töitä. Siltikin työpäivän mitta pysyy samana kuin jos olisi toimistolla, ellei jopa etänä vähän venykin.
Sama hallitus ihmettelee miksei kukaan kuluta, joka ensin viilasi työmarkkinaehdot sellaisiksi ettei kukaan palkansaaja uskalla kuluttaa tai pysty kuluttamaan :D :D :D
Olen keskustasaa ihan livetöissä 4-6 päivänä viikossa. Mies tekee etätöitä/reissutöitä. Lapset koululaisia. Kun työpäiväni on loppunu niin ekalla liikennevälineellä kotiin. Joskus hyvin harvoin hyvällä säällä saatan kävellä osan matkasta ja katsella kaupungin vilinää. Vuosiin en ole asioinut keskustan liikkeissä kuin satunnaisesti. Asun pohjois-helsingissä omakotitalossa. Kerran viikossa käydään jumbossa ostaan cittari/prisma ruokaostokset ja jos perheellä on jotain käyntiän muilla kaupoilla niin jumbossa/tammistossa käydään. Paljon tilataan ostoksia verkossa. Kotona on leffahuone jossa katsotaan leffoja. Tykätään tehdä itse ruokaa joten harvoin käydään ravintoloissa.
Vierailija kirjoitti:
Sama hallitus ihmettelee miksei kukaan kuluta, joka ensin viilasi työmarkkinaehdot sellaisiksi ettei kukaan palkansaaja uskalla kuluttaa tai pysty kuluttamaan :D :D :D
Juuri näin, ja nyt demonisoivat kuorossa kauheaakin kauheampaa ETÄTYÖTÄ :D
Meidän perheessä eletään terveellisemmin arkisin etätöiden takia, koska ne 1,5 tuntia mitä meni aamuisin ruuhkissa ollessa edes takaisin, autossa istuessa ja ilmastoa saastuttaessa, käytetään nyt kuntosalilla! Eli palveluja käytetään ja niistä maksetaan. Eikä varmasti olla ainoita.
Totta. Minäkin etätöiden innoittamana toteutin pitkään miettimäni haaveen ja muutin pois Helsingistä kokonaan toiseen maakuntaan. Nyt veroeuroni ja kulutukseni ovat poissa Uudeltamaalta.
Muissa EU-maissa säädettiin laki että kerjääminen kielletty. Siksi Euroopan kaupungit tyhjenivät niistä.
Sen vuoksi ne tuli kaikki tänne Suomeen ja tulevat edelleen tänne koska Vihreät ja Vasemmisto haluaa.
Siksi ulkomaiset turistit ketkä toisivat tänne rahansa, kokevat Helsingin rasittavaksi. Menevät mieluummin muiden EU-maiden kaupunkeihin lomailemaan ja tuhlailemaan.