Olen yrittänyt laihduttaa nyt 11 vuotta. Kokeilin syödä 2 kuukautta vapaasti terveellistä ruokaa, paino nousi 18kg
Terveellistä ruokaa, kasviksia, hedelmiä, proteiinia ja kuituja, söin näitä ja olin laskematta kaloreita 2 kuukauden ajan, paino nousi 18kg. Miksi? En jaksa enää. 11 vuotta on aivan liikaa, kun ei mikään koskaan toimi.
Kommentit (275)
Minulle neuvoi terveydenhoitaja painonpudotuksessa, että hedelmistä banaani ja viinirypäleet pois. En syö pähkinöitä. Broileripaketista huuhtelin marinadit mutta söin vaihtelun vuoksi makrillia tomaattikastikkeessa. Lämmin ruoka oli keitetyt kasvikset punajuuri ja lanttu mielin määrin höystettynä broilerilla tai kalalla ja tuoretta vihersalaattia ilman kastikkeita. Vieraannuin suolan käytöstä, vaikka tietty määrä natriumia on välttämätöntä. En syönyt perunaa, riisiä, pastaa. Jätin viljatuotteet pois eli kaurapuuron, leivät (samalla vältyin levitteeltä, juustolta ja leikkeleiltä). Lähtöpainoni oli n.112 kg ja 9 kuukauden päästä painoin 73 kg. Nämä ruoat pitivät minut kylläisinä enkä tuntenut kertaakaan näläntunnetta. Lisäksi liikuin aika paljon, mutten kuntosalilla tai muutenkaan rehkinyt hikiharrastuksissa.
Vierailija kirjoitti:

Miksi edes ostat marinoitua broileria?? Se marinadilieju on hirveää ja vaikea pestä pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oisko sulla kroppa sekaisin?
Ja mikä tää terveellinen ruoka on, saako viikon ruokailut esimerkkinä?
Joillekin se voi olla kanasalaatti ja toiselle makaronilaatikko pekonilla.
Maitorahkaa hedelmillä ja pähkinöillä, kananmunia, kanaa, kasviksia ja hedelmiä (paahdetut kasvikset, dippikasvikset esim), 100% ruis ja kauraleipää, tuon tapaista ruokaa. Ap
Jos oikeasti lihoit kahdessa kuukadessa 18 kg, mitä en kyllä usko hetkeäkään, niin ei muuta kuin vähennät syömistäsi sellaiset ainakin kaksi kolmasosaa. Ei ruokaa ole tarkoitus vetää niin paljon kuin mahaan mahtuu ja vielä vähän päälle. Japanilaiseen hyvään elämäntapaan kuuluu mm. sellainen viisaus, että syöminen pitäisi lopettaa silloin, kun on vielä hieman nälkä. Ja tietenkin se, että syödään sen verran hitaasti, että kylläinen olo ehtii tulla jo ruoan aikana. Pikaruokahan esimerkiksi perustuu pitkälti siihen, että syödään niin nopeasti, ettei kylläisyyden tunne ehdi perässä (15-20 minuutin viive).
Vierailija kirjoitti:
Broileripaketista huuhtelin marinadit mutta söin vaihtelun vuoksi makrillia tomaattikastikkeessa.
Tajuamatta, miten nuo kaksi ruokaa rinnastuvat "mutta"-sanalla, kysyn että jos et pidä marinaadista, niin miksi ihmeessä ostat broileria marinaadissa? Hävittämällä osan maksamastasi ruoasta vain nostat kilohintaa ja teet elämästäsi vaikeaa.
Ei kun hetkinen... Olet varmaan nainen. Naisillahan on sisäänrakennettu tarve tehdä elämästään niin monimutkaista kuin ikinä mahdollista. Unohda koko kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kahdessa kuukaudessa 18 kg?! Siis kuinka lihava olet nyt?! Tiedätkö oman peruskulutuksesi?
100kg nyt. Peruskulutuksen pitäisi olla 2500 kcal. Ap
Ei kai peruskulutus olisi nyt hiukan yläkanttiin? Kuulostaa hurjalta. Itselläni n 1500-1800 on yleensä hyvä.
Sulla on ap selkeesti insuliiniresistenssi. Pätkäpaasto/vhh auttaa siihen.
Lisäks toi lihomisen tahti on niin nopeaa, et voi olla häiriötä kilpirauhasessa tai esim. raudanpuute (matala ferritiini) tekee samaa. Jodin puute hidastaa myös kilpirauhasta. Käy labrassa :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kahdessa kuukaudessa 18 kg?! Siis kuinka lihava olet nyt?! Tiedätkö oman peruskulutuksesi?
100kg nyt. Peruskulutuksen pitäisi olla 2500 kcal. Ap
Ei kai peruskulutus olisi nyt hiukan yläkanttiin? Kuulostaa hurjalta. Itselläni n 1500-1800 on yleensä hyvä.
Mikä on ap:n pituus? Eli mikä on ap:n bmi?
Mä yritin myös aikanaan laihduttaa 80-kiloisena naisena, mutta paino junnasi.
Sitten opettelin laskeen kaloireita. Söin seuraavat 6-7kk 1000kcla/päivä. Ei aamiaista. Eka ruoka lounas ja klo 18 jälkeen ei ruokaa tai tyyliin kurkkua. Paino tippui 15-17kg tossa ajassa.
Painonpudotuksen jälkeen sain syödä paljon liikkuvanakin max 1500kcla, etten lihonut. Myöhemmin löytykin sitten raudanpuute, d- ja b12-puute, a-vitamiinivaje. Ja kilpirauhanen kävi hitaalla, mihin auttoi edellä mainittujen tasojen korjaaminen, paljon jodia sekä gluteeni ja maito pois ruokavaliosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokeile nopean metabolian diettiä (2:2:3). Luvataan korjaavaan särki olevan metabolian ja samalla myös laihduttavan 5-10kg kuukauden aikana...toki lähtöpainosta riippuen. Opaskirjat saat vaikka kirjastosta lainattua
Mulla on tää kirja lainassa. Teoria on ihan höpö höpöä ts. mitään tutkimuksia ei ole tehty väitteiden tueksi, mutta luultavasti päivittäinen energiamäärä siinä jää alhaisemmaksi kuin kulutus useimmilla, koska on tarkat säännöt, mitä saa syödä milloinkin. Teetä, kahvia, maitotuotteita, maissia ,maapähkinöitä tai sokeria ei nautita ollenkaan. Ja on reseptejä Amerikan malliin.
( itsellä on vielä mietinnässä kokeilenko huvin vuoksi tuollaista syklitystä)
Kirjan reseptit on ihan annelista kyllä ja muutekin ameriikan huttua vähän liikaa, mutta muuten varsin toimiva jut
Okei, kiva kuulla kokemuksia. Oletko tehnyt tuota ihan noilla säännöillä vai soveltaen? Itsestä tuntuisi tavallaan hauskalta kokeilla jotain tuollaista mutta toisaalta säännöt tuntuu aika rajoittavilta.
Mitä hemmettiä. Kuka lihoo kahdessa kk noin paljon. Eihän se ole mahdollista ollenkaan. Söitkö sokeria kilon päivässä? Mitä ihmettä söit jos on tosi juttu.
Vierailija kirjoitti:
Mitä hemmettiä. Kuka lihoo kahdessa kk noin paljon. Eihän se ole mahdollista ollenkaan. Söitkö sokeria kilon päivässä? Mitä ihmettä söit jos on tosi juttu.
Mä lihoin 9kg yks joulukuu 15- tammikuun 3. Ei vaatinut kuin jokapäivä konvehteja +300g. Ihan käsittämättömän paljon kinkkua 6.5kg kinkku meni yksin. Joulutorttuja, pipareita, savulohta, sienisalattia, rosollia+kermaa+ täytekakkua+ limua+ sipsejä+ pizzaa.
Huonot geenit. Ainiin suuntaa antaakseni. Jouluaattona oksensin kun oli maha niin kipeä kun söin liikaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oisko sulla kroppa sekaisin?
Ja mikä tää terveellinen ruoka on, saako viikon ruokailut esimerkkinä?
Joillekin se voi olla kanasalaatti ja toiselle makaronilaatikko pekonilla.
Maitorahkaa hedelmillä ja pähkinöillä, kananmunia, kanaa, kasviksia ja hedelmiä (paahdetut kasvikset, dippikasvikset esim), 100% ruis ja kauraleipää, tuon tapaista ruokaa. Ap
Söitkö pähkinöitä muutaman päivässä? Montako kananmunaa söit? Mitä levitettä leivän päälle ja kuinka paljon? Terveellistäkin ruokaa voi syödä liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oisko sulla kroppa sekaisin?
Ja mikä tää terveellinen ruoka on, saako viikon ruokailut esimerkkinä?
Joillekin se voi olla kanasalaatti ja toiselle makaronilaatikko pekonilla.
Maitorahkaa hedelmillä ja pähkinöillä, kananmunia, kanaa, kasviksia ja hedelmiä (paahdetut kasvikset, dippikasvikset esim), 100% ruis ja kauraleipää, tuon tapaista ruokaa. Ap
Jos oikeasti lihoit kahdessa kuukadessa 18 kg, mitä en kyllä usko hetkeäkään, niin ei muuta kuin vähennät syömistäsi sellaiset ainakin kaksi kolmasosaa. Ei ruokaa ole tarkoitus vetää niin paljon kuin mahaan mahtuu ja vielä vähän päälle. Japanilaiseen hyvään elämäntapaan kuuluu mm. sellainen viisaus, että syöminen pitäisi lopettaa silloin, kun on vielä hieman nälkä. Ja tietenkin se, että syödään sen verran hitaasti, että kylläi
Miksi sitten japanilaisista 25% on ylipainoisia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle neuvoi terveydenhoitaja painonpudotuksessa, että hedelmistä banaani ja viinirypäleet pois. En syö pähkinöitä. Broileripaketista huuhtelin marinadit mutta söin vaihtelun vuoksi makrillia tomaattikastikkeessa. Lämmin ruoka oli keitetyt kasvikset punajuuri ja lanttu mielin määrin höystettynä broilerilla tai kalalla ja tuoretta vihersalaattia ilman kastikkeita. Vieraannuin suolan käytöstä, vaikka tietty määrä natriumia on välttämätöntä. En syönyt perunaa, riisiä, pastaa. Jätin viljatuotteet pois eli kaurapuuron, leivät (samalla vältyin levitteeltä, juustolta ja leikkeleiltä). Lähtöpainoni oli n.112 kg ja 9 kuukauden päästä painoin 73 kg. Nämä ruoat pitivät minut kylläisinä enkä tuntenut kertaakaan näläntunnetta. Lisäksi liikuin aika paljon, mutten kuntosalilla tai muutenkaan rehkinyt hikiharrastuksissa.
Miksi edes ostat marinoitua broileria?? Se marinadilieju
Ja kuka edes pesee broileria? Onko kiva roiskia salmonellaa ympäriinsä?
jo on surkea ihmisen irvikuva, jos on 11v yrittänyt eikä ole saanut mitään aikaiseksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oisko sulla kroppa sekaisin?
Ja mikä tää terveellinen ruoka on, saako viikon ruokailut esimerkkinä?
Joillekin se voi olla kanasalaatti ja toiselle makaronilaatikko pekonilla.
Maitorahkaa hedelmillä ja pähkinöillä, kananmunia, kanaa, kasviksia ja hedelmiä (paahdetut kasvikset, dippikasvikset esim), 100% ruis ja kauraleipää, tuon tapaista ruokaa. Ap
Jos oikeasti lihoit kahdessa kuukadessa 18 kg, mitä en kyllä usko hetkeäkään, niin ei muuta kuin vähennät syömistäsi sellaiset ainakin kaksi kolmasosaa. Ei ruokaa ole tarkoitus vetää niin paljon kuin mahaan mahtuu ja vielä vähän päälle. Japanilaiseen hyvään elämäntapaan kuuluu mm. sellainen viisaus, että syöminen pitäisi lopettaa silloin, kun on vielä hieman nälkä. Ja tietenkin se,
Johtuiko siitä että Japanissa ihmisten elinajanodote on maailman isoimpia. 25% ei ole mitään vs Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oisko sulla kroppa sekaisin?
Ja mikä tää terveellinen ruoka on, saako viikon ruokailut esimerkkinä?
Joillekin se voi olla kanasalaatti ja toiselle makaronilaatikko pekonilla.
Maitorahkaa hedelmillä ja pähkinöillä, kananmunia, kanaa, kasviksia ja hedelmiä (paahdetut kasvikset, dippikasvikset esim), 100% ruis ja kauraleipää, tuon tapaista ruokaa. Ap
Jos oikeasti lihoit kahdessa kuukadessa 18 kg, mitä en kyllä usko hetkeäkään, niin ei muuta kuin vähennät syömistäsi sellaiset ainakin kaksi kolmasosaa. Ei ruokaa ole tarkoitus vetää niin paljon kuin mahaan mahtuu ja vielä vähän päälle. Japanilaiseen hyvään elämäntapaan kuuluu mm. sellainen viisaus, että syöminen pitäisi lopettaa sil
Suomessa 23% on ylipainoisia.
Olet siis hedonistinen luuseri jolla ei ollut selkärankaa olla mässäilemättä?