Reagoin ainoastaan auttaviin kommentteihin :) miesystävän käytös vaikeissa tilanteissa
En tule reagoimaan kommentteihin tyyliin "jätä se" "eroa", "sitä ei kiinnosta" jne. Olen antanut monta mahdollisuutta poistua suhteesta ja mies on taistellut, etten jättäisi häntä. Suhteessa ollessani olen saanut huomata, että olen erittäin itsenäinen ihminen enkä ollenkaan niin romanttinen kuin joskus aidosti luulin olevani. Miesystävä käy läpi yhtä tosi rankkaa asiaa ja osaan sinänsä samastua siihen, koska olen käynyt läpi samantyylisen asian aikoinaan. Eivät sinänsä mitenkään vertailukelpoisia asioita, mutta kuitenkin samoja piirteitä. Joten ymmärrän kuinka rankkaa se on. En kuitenkaan valitettavasti ole kiinnostunut olemaan miesystävän tukena, koska olen katkeroitunut hänelle. En tule avaamaan mitään yksityiskohtia aloituksessa enkä myöhemmin kommenteissakaan, vaan haluan avautua päällisin puolin.
Miesystävä oli aiemmin ennustettava. Hän soitti aina illalla. Hän on myös sanonut minulle, että minähän tiedän hänen soittavan aina töiden jälkeen ja viimeistään illalla. Minä en ikinä ole pitänyt sitä itsestäänselvyytenä. Joskus aikoinaan järjestely sopi minulle hyvin. En kokenut tarvetta soitella itse. Jossain vaiheessa aloin soittamaan itse, ja sain huomata, että miesystävän kiinni saaminen oli erittäin vaikeaa (hänellä on puhelin aina äänettömällä ja hän nukkuu paljon töiden jälkeen.) Tämä oli sellainen käänteentekevä asia ja aloin suuttumaan ja katkeroitumaan. Miehen kommentti oli, että kyllä hän vastaa jos huomaa, että soitan.
Nyt olen huomannut, että jos puhun erosta, mies soittaa ahkerasti perään eikä halua luopua eikä luovuttaa. En itke herkästi, joten osaan puhua eroamisesta aika kylmän kuuloisesti. En HALUAISI erota, mutta olen väsynyt ja v**tuuntunut ja sen huomaa kyllä puhetavastani. Sitten kun miesystävällä on "varmempi" olo (en ole uhkaillut erolla), hän on taas tavoittamattomissa. Yöllä hän soitti takaisin yhden kerran. Yhden ainoan v**un kerran. Minä olin tavoitellut häntä miljoona kertaa. Sisimmässäni kai tiedän, että tämä on väliaikainen tilanne, mutta jaksamiseni on aivan finaalissa. Olen niin vihainen ja katkera. Nyt odotan miesystävän soittoa, enkä oikeastaan tiedä edes miksi. Mietin tänään, että ei minulla ole mitään mielenkiintoa deittailuun, joten samapa se on pysyä suhteessa. Ei vaikuta elämääni. Minulla on todella paljon kokemusta deittailusta, joten se ei houkuttele ollenkaan. Kaipa se on sitten ihan se ja sama pysyä suhteessa vaikka huvin vuoksi. Olen oikeastaan tosi yllättynyt kylmyydestäni. Olin jo ensimmäisessä suhteessani teininä samanlainen. Muistan sen helpotuksen tunteen, kun laitoin Facebookiin olevani sinkku. Se oli ihana tunne. En ymmärrä miksi olen näin kylmä. Nytkään en jaksa välittää miehen tilanteesta, harmi toki mutta sen enempää en edes halua olla tukena, koska ei hänkään tee mitään minun eteeni ainakaan tällä hetkellä. Tiedän, että hän osaisi olla ihana, mutta hänellä on aivan liikaa ongelmia ja minua raivostuttaa se.
Kommentit (186)
On taas hemmetin vaikeeta. Tiedätkö ap, on sellaisiakin suhteita, joissa molemmat voivat hyvin. Ei ole riitoja, mykkäkouluja tai mitään ikävää.
Vierailija kirjoitti:
Eräässä kommentissasi puhuit, ettet "anna seksiä" koska käytös on vääränlaista. Tuohan on täyttä vallankäyttöä. Ei seksiä "anneta". Vaikutat todella ahdistavalta.
En tiedä sinusta, mutta minä omistan oman kehoni ja joko annan sitä kehoa toiselle tai en anna. Toki nyt en voi fyysisesti antaa, kun emme ole tavanneet pitkään aikaan, mutta en anna itseäni myöskään seksipuheiden muodossa kun käytös on tuollaista.
Ystävä kumppani
miesYSTÄVÄ
naisYSTÄVÄ
Miten te kohtelette ystäviänne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon, että hän soittaa tänään jossain vaiheessa. Kannattaako minun vastata, vai olla puolestani tavoittamattomissa?
Vastaat puhelimeen silloin, kun itse haluat. Kerrot silloin tasan tarkkaan, mutta rauhallisesti ja asiallisesti, mitä tunnet ja ajattelet. Kerrot mikä sinua vaivaa. Miksi tunnet katkeruutta. Jos haluat jatkaa suhdetta, niin sanot, että haluat jatkaa suhdetta. Mutta kohtaat hänen kanssaan sen asian, mikä sinua hiertää. Sen katkeruuden ainakin. Sitten katsot mikä on hänen reaktionsa. Haluatteko yhdessä ratkoa asioita vai ette. Kirjoita vaikka paperille, mitä haluaisit sanoa, jos pelkäät, ettet muuten saa sanottua.
"Vastaat puhelimeen silloin, kun itse haluat." Aivan...mutta toiselle se ei ole sallittua. Ja ap pohtii, että jos vaikka vähän pelailisi ja jättäisi vastaamatta. Voi saakeli mitä pelleilyä. Ei ihme, että on ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon, että hän soittaa tänään jossain vaiheessa. Kannattaako minun vastata, vai olla puolestani tavoittamattomissa?
Vastaat puhelimeen silloin, kun itse haluat. Kerrot silloin tasan tarkkaan, mutta rauhallisesti ja asiallisesti, mitä tunnet ja ajattelet. Kerrot mikä sinua vaivaa. Miksi tunnet katkeruutta. Jos haluat jatkaa suhdetta, niin sanot, että haluat jatkaa suhdetta. Mutta kohtaat hänen kanssaan sen asian, mikä sinua hiertää. Sen katkeruuden ainakin. Sitten katsot mikä on hänen reaktionsa. Haluatteko yhdessä ratkoa asioita vai ette. Kirjoita vaikka paperille, mitä haluaisit sanoa, jos pelkäät, ettet muuten saa sanottua.
Kokeillaan. Itse en alennu enää soittelemaan, hermo menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräässä kommentissasi puhuit, ettet "anna seksiä" koska käytös on vääränlaista. Tuohan on täyttä vallankäyttöä. Ei seksiä "anneta". Vaikutat todella ahdistavalta.
En tiedä sinusta, mutta minä omistan oman kehoni ja joko annan sitä kehoa toiselle tai en anna. Toki nyt en voi fyysisesti antaa, kun emme ole tavanneet pitkään aikaan, mutta en anna itseäni myöskään seksipuheiden muodossa kun käytös on tuollaista.
Huhhuh.
Ollaan kyllä tässä maailmanjärjestyksessä ihan ääripäissä ajattelussamne.
Erilaiset painotukset siinä, mitkä asiat suhteessa ovat merkitseviä.

"Vastaat puhelimeen silloin, kun itse haluat." Aivan...mutta toiselle se ei ole sallittua. Ja ap pohtii, että jos vaikka vähän pelailisi ja jättäisi vastaamatta. Voi saakeli mitä
Niin, miesystävän tapana on ollut soittaa päivittäin töiden jälkeen.
Ihmiset on näissä huonoissa suhteissa, koska ne toistavat jotakin kaavaa aiemmasta elämästä. Yleensä juurisyy on isä- tai äitisuhteessa, mihin joku jo viittasikin. Tämä ruletti pyörii tasan niin kauan, kuin se opetus on opittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräässä kommentissasi puhuit, ettet "anna seksiä" koska käytös on vääränlaista. Tuohan on täyttä vallankäyttöä. Ei seksiä "anneta". Vaikutat todella ahdistavalta.
En tiedä sinusta, mutta minä omistan oman kehoni ja joko annan sitä kehoa toiselle tai en anna. Toki nyt en voi fyysisesti antaa, kun emme ole tavanneet pitkään aikaan, mutta en anna itseäni myöskään seksipuheiden muodossa kun käytös on tuollaista.
Huhhuh.
Ollaan kyllä tässä maailmanjärjestyksessä ihan ääripäissä ajattelussamne.
Erilaiset painotukset siinä, mitkä asiat suhteessa ovat merkitseviä.
Jos miesystävä ei osaa kohdella minua arvostavasti, en halua edes puhua seksistä. Minkä ihmeen takia haluaisin? Vielä vähemmän haluan mitään fyysistä, jos en saa ansaitsemaani arvostusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eksäni oli vähän tuollainen kuin tuo miehesi. Hänellä oli kaiken aikaa muita naissuhteita. Sitä nyt et halunnut kuulla tietenkään.
En epäile pettämistä, mies ei ole sellainen.
Jaa, elämä voi kyllä yllättää. Jotkut osaavat valehdella hämmentävän hyvin. Joko miehellä on muita suhteita, hän ei vain välitä sinusta tarpeeksi tai hän haluaa kontrolloida sinua. Onko näistä mikään hyvä vaihtoehto?
Tai sitten ihan vain yksinkertaisesti se, että ap on hemmetin hankala ja tukahduttava ihminen. Eihän hänelle kelpaa täälläkään kuin itseään miellyttävät vastaukset. Mä veikkaan, että miehen olisi parempi olla ilman häntä, mutta ei ehkä tajua sitä tai uskalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräässä kommentissasi puhuit, ettet "anna seksiä" koska käytös on vääränlaista. Tuohan on täyttä vallankäyttöä. Ei seksiä "anneta". Vaikutat todella ahdistavalta.
En tiedä sinusta, mutta minä omistan oman kehoni ja joko annan sitä kehoa toiselle tai en anna. Toki nyt en voi fyysisesti antaa, kun emme ole tavanneet pitkään aikaan, mutta en anna itseäni myöskään seksipuheiden muodossa kun käytös on tuollaista.
Huhhuh.
Ollaan kyllä tässä maailmanjärjestyksessä ihan ääripäissä ajattelussamne.
Erilaiset painotukset siinä, mitkä asiat suhteessa ovat merkitseviä.
Jos miesystävä ei osaa kohdella minua arvostavasti, en halua edes puhua seksistä. Minkä ihmeen takia haluai
Olen erittäin seksuaalinen ihminen, mutta haluni katoavat täysin, jos minua kohdellaan huonosti. Eli ei ole mitään pelaamista, vaan sitä, että en koe mitään mielenkiintoa seksipuheisiin, jos en saa hyvää kohtelua. Mielestäni maailman luonnollisin reaktio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eksäni oli vähän tuollainen kuin tuo miehesi. Hänellä oli kaiken aikaa muita naissuhteita. Sitä nyt et halunnut kuulla tietenkään.
En epäile pettämistä, mies ei ole sellainen.
Jaa, elämä voi kyllä yllättää. Jotkut osaavat valehdella hämmentävän hyvin. Joko miehellä on muita suhteita, hän ei vain välitä sinusta tarpeeksi tai hän haluaa kontrolloida sinua. Onko näistä mikään hyvä vaihtoehto?
Tai sitten ihan vain yksinkertaisesti se, että ap on hemmetin hankala ja tukahduttava ihminen. Eihän hänelle kelpaa täälläkään kuin itseään miellyttävät vastaukset. Mä veikkaan, että miehen olisi parempi olla ilman häntä, mutta ei ehkä tajua sitä tai uskalla.
Tukahduttava 😂 Miesystävän tapana on ollut soittaa päivittäin, ja HÄN on valittanut minulle henkisestä etäisyydestä. En tiedä yhtään mitään hänestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eksäni oli vähän tuollainen kuin tuo miehesi. Hänellä oli kaiken aikaa muita naissuhteita. Sitä nyt et halunnut kuulla tietenkään.
En epäile pettämistä, mies ei ole sellainen.
Jaa, elämä voi kyllä yllättää. Jotkut osaavat valehdella hämmentävän hyvin. Joko miehellä on muita suhteita, hän ei vain välitä sinusta tarpeeksi tai hän haluaa kontrolloida sinua. Onko näistä mikään hyvä vaihtoehto?
Tai sitten ihan vain yksinkertaisesti se, että ap on hemmetin hankala ja tukahduttava ihminen. Eihän hänelle kelpaa täälläkään kuin itseään miellyttävät vastaukset. Mä veikkaan, että miehen olisi parempi olla ilman häntä, mutta ei ehkä tajua sitä tai uskalla.
ET tiedä*
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräässä kommentissasi puhuit, ettet "anna seksiä" koska käytös on vääränlaista. Tuohan on täyttä vallankäyttöä. Ei seksiä "anneta". Vaikutat todella ahdistavalta.
En tiedä sinusta, mutta minä omistan oman kehoni ja joko annan sitä kehoa toiselle tai en anna. Toki nyt en voi fyysisesti antaa, kun emme ole tavanneet pitkään aikaan, mutta en anna itseäni myöskään seksipuheiden muodossa kun käytös on tuollaista.
Huhhuh.
Ollaan kyllä tässä maailmanjärjestyksessä ihan ääripäissä ajattelussamne.
Erilaiset painotukset siinä, mitkä asiat suhteessa ovat merkitseviä.
Jos miesystävä ei osaa kohdella minua arvostavasti, en halua edes puhua seksistä. Minkä ihmeen takia haluai
Se on normaalia. Antaminen terminä on kuitenkin vallankäyttöön vahvasti sidoksissa ja kertoo ajatusmaailmasta.
Siis ET TIEDÄ yhtään mitään hänestä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräässä kommentissasi puhuit, ettet "anna seksiä" koska käytös on vääränlaista. Tuohan on täyttä vallankäyttöä. Ei seksiä "anneta". Vaikutat todella ahdistavalta.
En tiedä sinusta, mutta minä omistan oman kehoni ja joko annan sitä kehoa toiselle tai en anna. Toki nyt en voi fyysisesti antaa, kun emme ole tavanneet pitkään aikaan, mutta en anna itseäni myöskään seksipuheiden muodossa kun käytös on tuollaista.
Huhhuh.
Ollaan kyllä tässä maailmanjärjestyksessä ihan ääripäissä ajattelussamne.
Erilaiset painotukset siinä, mitkä asiat suhteessa ovat merkitseviä.
Jos miesystävä ei osaa kohdella minua arvostavasti, en ha
No se on minulle suoraan sanottuna aivan samantekevää. Miesystävä itse yrittää käyttää valtaa minuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräässä kommentissasi puhuit, ettet "anna seksiä" koska käytös on vääränlaista. Tuohan on täyttä vallankäyttöä. Ei seksiä "anneta". Vaikutat todella ahdistavalta.
En tiedä sinusta, mutta minä omistan oman kehoni ja joko annan sitä kehoa toiselle tai en anna. Toki nyt en voi fyysisesti antaa, kun emme ole tavanneet pitkään aikaan, mutta en anna itseäni myöskään seksipuheiden muodossa kun käytös on tuollaista.
Huhhuh.
Ollaan kyllä tässä maailmanjärjestyksessä ihan ääripäissä ajattelussamne.
Erilaiset painotukset siinä, mitkä asiat suhteessa ovat merkitseviä.
Sä et ehkä ole ollut suhteessa, joka on niin huono, ettei seksiä tee mieli toisen kanssa. Vaikka haluaisi toista, ei vaan tee mieli, koska asiat on niin huonosti. Mä olen se, jonka suhteen pelasti pihtaaminen. Mies on jälkikäteen sanonut, että hyvä kun en antanut. Muuten ei olisi osannut ottaa päätä pois omasta p e r s e e s t ä, eikä olisi tajunnut miten pahasti elää omien tarpeittensa ja halujensa kautta.
Jos olet itse tehnyt vain hyviä valintoja ihmissuhteisiin heti alusta alkaen, et voi tietää millaista muilla voi suhteessa olla.
Sanoit, että seksin antamattomuus on vallankäyttöä. Totta kai valta pitää ottaa itselleen, jos toinen kohtelee huonosti. Meillä kävi niin, että mies onneksi tajusi jotain. Jos ei olisi tajunnut, niin olisi sitten jäänyt huonoon suhteeseen, josta minä olisin lopulta lähtenyt.
Kuuluuko sun mielestä seksiä harrastaa ihmisen kanssa, joka satuttaa käytöksellään, mutta seksiin on valmis aina?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eräässä kommentissasi puhuit, ettet "anna seksiä" koska käytös on vääränlaista. Tuohan on täyttä vallankäyttöä. Ei seksiä "anneta". Vaikutat todella ahdistavalta.
En tiedä sinusta, mutta minä omistan oman kehoni ja joko annan sitä kehoa toiselle tai en anna. Toki nyt en voi fyysisesti antaa, kun emme ole tavanneet pitkään aikaan, mutta en anna itseäni myöskään seksipuheiden muodossa kun käytös on tuollaista.
Huhhuh.
Ollaan kyllä tässä maailmanjärjestyksessä ihan ääripäissä ajattelussamne.
Erilaiset painotukset siinä, mitkä asiat suhteessa ovat merkitseviä.
Sä et ehkä ole ollut suhteessa, joka on niin huono, ettei seksiä tee mieli toisen kanssa. Vaikka haluaisi toista, ei vaan tee
Juuri niin. Todella ihmeellinen ajatustapa, että seksiä täytyy harrastaa, vaikka käytös on epäkunnioittavaa. Minulla menee halut ihan automaattisesti off-tilaan enkä halua edes puhua seksistä yhtään mitään, jos käytös on esimerkiksi tällaista.
Ap
Pidän nyt tauon, ei tarvitse huudella trollia. Palaan ketjuun, mikäli se on vielä saatavilla noin tunnin sisään luultavammin. Nyt suihkuun ja sen sellaista.
Ap
Miksi kävi sääliksi? Ehkä SINÄ et ollut hänelle oikeanlainen. Ei se niin mene, että jos sun kanssa ei toimi niin sitten ei kenenkään. Joku toinen voi saada ihmisen puhkeamaan kukkaan.