Reagoin ainoastaan auttaviin kommentteihin :) miesystävän käytös vaikeissa tilanteissa

En tule reagoimaan kommentteihin tyyliin "jätä se" "eroa", "sitä ei kiinnosta" jne. Olen antanut monta mahdollisuutta poistua suhteesta ja mies on taistellut, etten jättäisi häntä. Suhteessa ollessani olen saanut huomata, että olen erittäin itsenäinen ihminen enkä ollenkaan niin romanttinen kuin joskus aidosti luulin olevani. Miesystävä käy läpi yhtä tosi rankkaa asiaa ja osaan sinänsä samastua siihen, koska olen käynyt läpi samantyylisen asian aikoinaan. Eivät sinänsä mitenkään vertailukelpoisia asioita, mutta kuitenkin samoja piirteitä. Joten ymmärrän kuinka rankkaa se on. En kuitenkaan valitettavasti ole kiinnostunut olemaan miesystävän tukena, koska olen katkeroitunut hänelle. En tule avaamaan mitään yksityiskohtia aloituksessa enkä myöhemmin kommenteissakaan, vaan haluan avautua päällisin puolin.

Miesystävä oli aiemmin ennustettava. Hän soitti aina illalla. Hän on myös sanonut minulle, että minähän tiedän hänen soittavan aina töiden jälkeen ja viimeistään illalla. Minä en ikinä ole pitänyt sitä itsestäänselvyytenä. Joskus aikoinaan järjestely sopi minulle hyvin. En kokenut tarvetta soitella itse. Jossain vaiheessa aloin soittamaan itse, ja sain huomata, että miesystävän kiinni saaminen oli erittäin vaikeaa (hänellä on puhelin aina äänettömällä ja hän nukkuu paljon töiden jälkeen.) Tämä oli sellainen käänteentekevä asia ja aloin suuttumaan ja katkeroitumaan. Miehen kommentti oli, että kyllä hän vastaa jos huomaa, että soitan. 

Nyt olen huomannut, että jos puhun erosta, mies soittaa ahkerasti perään eikä halua luopua eikä luovuttaa. En itke herkästi, joten osaan puhua eroamisesta aika kylmän kuuloisesti. En HALUAISI erota, mutta olen väsynyt ja v**tuuntunut ja sen huomaa kyllä puhetavastani. Sitten kun miesystävällä on "varmempi" olo (en ole uhkaillut erolla), hän on taas tavoittamattomissa. Yöllä hän soitti takaisin yhden kerran. Yhden ainoan v**un kerran. Minä olin tavoitellut häntä miljoona kertaa. Sisimmässäni kai tiedän, että tämä on väliaikainen tilanne, mutta jaksamiseni on aivan finaalissa. Olen niin vihainen ja katkera. Nyt odotan miesystävän soittoa, enkä oikeastaan tiedä edes miksi. Mietin tänään, että ei minulla ole mitään mielenkiintoa deittailuun, joten samapa se on pysyä suhteessa. Ei vaikuta elämääni. Minulla on todella paljon kokemusta deittailusta, joten se ei houkuttele ollenkaan. Kaipa se on sitten ihan se ja sama pysyä suhteessa vaikka huvin vuoksi. Olen oikeastaan tosi yllättynyt kylmyydestäni. Olin jo ensimmäisessä suhteessani teininä samanlainen. Muistan sen helpotuksen tunteen, kun laitoin Facebookiin olevani sinkku. Se oli ihana tunne. En ymmärrä miksi olen näin kylmä. Nytkään en jaksa välittää miehen tilanteesta, harmi toki mutta sen enempää en edes halua olla tukena, koska ei hänkään tee mitään minun eteeni ainakaan tällä hetkellä. Tiedän, että hän osaisi olla ihana, mutta hänellä on aivan liikaa ongelmia ja minua raivostuttaa se.