Suomessa hoitoon pääsystä on tulossa hyväosaisten etuoikeus
Hoitoon pääsy on monille vaikeampaa kuin vuosikymmeniin. Perusterveydenhuollon jonot kasvavat, ja monella hoito viivästyy kuukausiksi, ellei käytettävissä ole työterveyttä tai terveysvakuutusta. Järjestelmä, jonka piti olla rakennettu kaikkia varten, palvelee parhaiten niitä, jotka pystyvät maksamaan eniten.
Kehitys on huolestuttavaa, ja nykyinen käytäntö tuntuu epäreilulta. Onko järjestelmä rikki?
On tärkeää muistaa, mistä suomalainen terveydenhuolto on saanut voimansa. Se on perustunut ajatukseen, että kukaan ei jää hoitotarpeidensa kanssa yksin ja että apua saa tarpeen eikä maksukyvyn mukaan. Jos hylkäämme tämän periaatteen, luovumme yhdestä suomalaisen hyvinvointivaltion kulmakivestä.
Suomalaisten ei pitäisi joutua odottamaan hoitoon pääsyä kohtuuttoman pitkään. Meidän on yhdessä huolehdittava, että terveydenhuolto pysyy kaikkien oikeutena, ei vain harvojen hyväosaisten etuoikeutena.
Aki Kiiliäinen on vakuutusyhtiö Pohjantähden toimitusjohtaja.
Vieraskynä | Suomessa hoitoon pääsystä on tulossa hyväosaisten etuoikeus
Kommentit (105)
Koska näemmä ja ainakin nykyisen hallituksen mielestä yksityinen terveydenhoito omaa hyvinvointialueita paremmat resurssit ja kyvyt hoitaa ihmisten terveyttä, niin pitäisi järjestää niin, että yksityisen sektorin työterveyshuolto hoitaisi kokonaisvaltaisesti kaikkien työsuhteissa olevien perusterveydenhuollon mukaan lukien hammashoidon ja valtio maksaisi suurimman osan siitä aiheutuvista kohtuullisista kuluista ja työnantajat jonkun osan ja myös työntekijät itse julkisen sektorin maksujen suuruisen omavastuun, hyvinvointialueille jäisi vain työelämän ulkopuolella olevien perusterveyden hoitaminen.
Huvittavaa,kun se joku lääkäriasiantuntija Patja vaahtosi TVS,että työterveys pitäisi lopettaa.Koska vanhukset monta kuukautta hoitojonossa? Jos työterv.lopetetaan on terve.asemalla pidemmät jonot.Eli ne työssäkäyvät hoidetaan ensin,ei niitä voi pitää s-lomalla kuukausia.Että taas niiden niiden mummojen hoitojonot pitenee,vai onko se tarkoitus?
Passiivinen kulma. Joku jossain, se tapahtui, se tulee, EI EI ja EI.
Jos se ei käy niin keräätte porukan kasaan ja edes auttava miekkari aiheesta. Kerrotte kuuluvasti että tämä ei sovi. Ei ne itsestään tapahdu vaan ne annetaan tapahtua.
Vastustakaa.
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa,kun se joku lääkäriasiantuntija Patja vaahtosi TVS,että työterveys pitäisi lopettaa.Koska vanhukset monta kuukautta hoitojonossa? Jos työterv.lopetetaan on terve.asemalla pidemmät jonot.Eli ne työssäkäyvät hoidetaan ensin,ei niitä voi pitää s-lomalla kuukausia.Että taas niiden niiden mummojen hoitojonot pitenee,vai onko se tarkoitus?
Jep, ihmiset ei ajattele, että julkisella puolella priorisoidaan jo nyt vaikka kuinka. Jos työterveys lakkautetaan, niin kyllä se vaan niin tulee menemään, että se työssäkäyvä ohittaa jonossa sen työttömän fibromyalgiaa potevan Tiina Työttömän. Eli kukaan ei loppupeleissä voita
Moni työnantaja maksaa työntekijöilleen hyvin kattavan työterveyden. Omassani kustannetaan erityislääkäreitä ja operaatioita myöten. Jos työterveydet tuhotaan, tämä työnantajien panostus kansanterveyteen loppuu, kaikki jää veronmaksajille.