Mikä on oudoin asia, jolla ihmiset yrittävät keulia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu on hyvä esimerkki ja vahvistaa käsitystäni siitä, miksi olen varovainen puhuessani elämästäni ihmisten kanssa. Ihan mikä tahansa asia voidaan tulkita leuhkimiseksi, vaikka sanoja sanoisi asian täysin neutraalisti.

 

Menemättä yksityiskohtiin, minulla on asiat elämässä todella hyvin sekä aineellisella että aineettomana tasolla, mutta usein tuntuu että hyvistä asioista puhuminen aiheuttaa nyreyttä jopa lähipiirissä ja olenkin ajan myötä tyhmästi alkanut painottaa asioita, jotka EIVÄT ole hyvin, vaikka en ole oikeasti yhtään negatiivinen ihminen vaan tosi iloinen ja kiitollinen kaikesta hyvästä. Tähän vaikuttaa myös taustani: olen lapsesta asti saanut kuulla sukulaisilta kommentteja, kuinka olen hikari kun menestyin koulussa, ja kun menin yliopistoon kommentit olivat tasoa oho, oikein yliopistoon, ei koulutus tee susta muita parempaa jne. (Itse en näitä asioita

Juuri näin- kaivurikuski saa kyllä "leuhkia" kun oli sentään mannerheimintietä joskus kaivamassa ja eduskuntatalon pihallakin on käynyt koneella ja kuinka on suorastaan kansallissankari jos on rekalla ajanut huonoissa keliolosuhteissa ja selvinnyt hankalasta tilanteesta.

Miksi asiantuntijatyötä tekevät korkeakoulutetut eivät saa puhua työstään siinä missä hoitajat, rekkakuskit ja myyjätkin?

Itse pidän kaikkia töitä ja koulutuksia tärkeinä (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) ja ihmettelen miksi kaikista ei saa puhua, ellei se kuulija itse oleta jotain keulimista tavallisessa työaihe- tai koulutuskeskustelussa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalla tietämättömyydellään tai osaamattomuudellaan ylpeily. 

"Ketä se on? Ikinä kuullukkaan. En osaa sanaakaan ruotsia." 

 

Kuka on oikea sana. On se kumma kun ei suomea osatq. Ruotsin osaamattomuus on itselleni ylpeydenaihe siinä että läpäisin koulut vaikka vastustin valloittajien kieltä. 

No ehkä tuossa on se sarkasmin hitunen, "ketä" on täällä keskusteluissa aika käytetty sana, samoin "enään", ja huomannet että tuo "kuullukkaan" on myös kirjoitettu väärin. Kuten tuo sinun "osatq" ;-)

Vähän vihjaisin siihen että kun ollaan tietämättömiä eikä lueta mitään millään kielellä niin puhutaan noin "ketä enään kuullukkaan", mutta aina unohdan että täällä pitää vääntää rautalangasta. 

Enpä muuten tiedä, näin suomalaisena, onko siten olemassa mitään asiaa ihmisen elämässä josta saisi keulia eli viestiä omaa ylpeyttään jostain? Suomalainen hyve on vaatimattomuus, mutta miksi se olisi se oikea tapa olla ja elää maailmassa.

Noh, keulimisilmiöstä sanoisin LGTB-teeman ja suuntautumisen nostaminen tikun nokkaan, jotenkin normaalin ihmisen yläpuolelle. Ollaan mukamas tosi suvaitsevaisia. Suvaitsevaisuus onkin heillä useinmiten aika rajattua siihen omaan maailmankuvaan. Jos olet siitä poikkeava, näistä hyväkkäistä tuleekin tosi suvaitsemattomia. Oikeastaan laajennan tätä koko vasemmiston kannattajiin. Ollaan tekemässä väkivalloin sitä parempaa maailmaa ja ajetaan suuren maailman eliitin lanseeramia kampanjoja, ilman omaa ajattelua tai ymmärrystä.

Eikö niillä navettapiioilla juurikin ollut pitkät hiukset?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkät hiukset. Lyhythiuksinen on alempaa kastia, aina. 

 

Minulla oli nuorena 70-luvulla piiitkät kauniit hiukset kun silloin oli yleistä mettäläisillä joku navettapiian lyhyt permis.

Eikös niillä navettapiioilla juurikin ollut pitkät hiukset?

Vierailija kirjoitti:

Taidan tietää tämän tyypin; urheilumenestyksen lisäksi ei mitään muita saavutuksia, erittäin materiakeskeinen nainen, jonka henkinen pääoma vaikuttaa sangen vähäiseltä.  

Tällaisia keulijoita on yllättävän paljon; heti tulee mieleen ex-aitajuoksija, ex-ampumahiihtäjä, ex-maastohiihtäjä. Kaikkia yhdistää esillä olo somessa vuosien takaisiin urheilutuloksiin perustuen, mitään urheilun ulkopuolista ei ole saatu aikaan. Näillä kaikilla ikää jo n. neljäkymppiä, mutta käyttäytyminen jämähtänyt teini-ikäisen tasolle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalla tietämättömyydellään tai osaamattomuudellaan ylpeily. 

"Ketä se on? Ikinä kuullukkaan. En osaa sanaakaan ruotsia." 

 

Kuka on oikea sana. On se kumma kun ei suomea osatq. Ruotsin osaamattomuus on itselleni ylpeydenaihe siinä että läpäisin koulut vaikka vastustin valloittajien kieltä. 

No ehkä tuossa on se sarkasmin hitunen, "ketä" on täällä keskusteluissa aika käytetty sana, samoin "enään", ja huomannet että tuo "kuullukkaan" on myös kirjoitettu väärin. Kuten tuo sinun "osatq" ;-)

Vähän vihjaisin siihen että kun ollaan tietämättömiä eikä lueta mitään millään kielellä niin puhutaan noin "ketä enään kuullukkaan", mutta aina unohdan että täällä pitää vääntää rautalangasta. 

Tuo "osataq" on selvä näppäilyvirhe, siihen tarttuminen on turhaa jos sait selvää. "Ketä" ja "enään" on murrepohjaisia puhekielen sanoja eivätkä kuulu kirjoitettuun kieleen. Ketä on varsinkin sana jolla on oikea merkitys ja sitä väärinkäyttävä vaikuttaa aina yksinkertaiselta. 

-eri

Avioero.

"Onko käynyt mielessäsi, että sillä nk "keulijalla" voi olla takanaan mainitsematta jäänyt vaikea elämänvaihe, josta ei mielellään puhu koska se on viimein jäänyt taakse. Elämä hymyilee nyt ja tämä ihminen haluaa pitää positiivisen fiiliksen? Hän on iloinen, että on pitkän ja huonon työsuhteen jälkeen esim löytänyt kivan työn lisäkoulutuksen myötä? Kenties hän haluaakin jakaa sen iloisen tunteen kanssasi mutta suhtaudutkin siihen kateellisen katkerasti olettaen, että tämä ihminen kertoi iloisen asian vain hyvän fiiliksensä pohjalta?"

Minä olen itse noussut pohjalta (päihde- ja mt-ongelmat) joten ymmärrän kyllä elämän hyvistä asioista iloitsemisen päälle. Osaan kyllä myötäelää elämän iloja. Haastan vain sitä ajatusta täällä, että kyseenalaistetaan keulimisen ja kehuskelun koko olemassaoloa ilmiönä. 

Vierailija kirjoitti:

"Onko käynyt mielessäsi, että sillä nk "keulijalla" voi olla takanaan mainitsematta jäänyt vaikea elämänvaihe, josta ei mielellään puhu koska se on viimein jäänyt taakse. Elämä hymyilee nyt ja tämä ihminen haluaa pitää positiivisen fiiliksen? Hän on iloinen, että on pitkän ja huonon työsuhteen jälkeen esim löytänyt kivan työn lisäkoulutuksen myötä? Kenties hän haluaakin jakaa sen iloisen tunteen kanssasi mutta suhtaudutkin siihen kateellisen katkerasti olettaen, että tämä ihminen kertoi iloisen asian vain hyvän fiiliksensä pohjalta?"

Minä olen itse noussut pohjalta (päihde- ja mt-ongelmat) joten ymmärrän kyllä elämän hyvistä asioista iloitsemisen päälle. Osaan kyllä myötäelää elämän iloja. Haastan vain sitä ajatusta täällä, että kyseenalaistetaan keulimisen ja kehuskelun koko olemassaoloa ilmiönä. 

Hyvin sanottu!



Mielestäni ihan normaaliin keskusteluun kuuluu mm. iloisten asioiden jakaminen ja mielenkiintoisten faktojen kertominen. Jos kuulija kokee sen keulimisena, niin eiköhän ongelma ole lähinnä kuulijan itsetunnossa. 

 

se, että pystyy syömään 10 000 kaloria päivän aikana. 

Vierailija kirjoitti:

Hyvin sanottu!

Mielestäni ihan normaaliin keskusteluun kuuluu mm. iloisten asioiden jakaminen ja mielenkiintoisten faktojen kertominen. Jos kuulija kokee sen keulimisena, niin eiköhän ongelma ole lähinnä kuulijan itsetunnossa.

Ongelma on se, että vauva-palstalla ei voi tietää minkä takia jonkin asian kertominen on vaikuttanut keulimiselta kirjoittajan mielestä. On hyvin mahdollista ilmiselvästi keulia myös asioilla, jotka normaalisti olisivat vain tavallista keskustelua eivätkä keulimista. Ihan omasta elämästä esimerkkinä: kun olin itse vielä yliopisto-opiskelija, mutta kaveri sai työpaikan kaupan kassalta. Eri kavereiden kanssa on käyty keskustelut tästä asiasta.

Ensimmäisen kaverin kanssa:

Minä: "Miten menee? Itse olen vielä opiskelemassa, miten sinulla?"

Kaveri: "Minä sain juuri töitä kaupasta! Olen tosi iloinen ja onnellinen tästä työpaikasta."

Tässä kohtaa luonnollisesti onnittelin kaveria, ja iloitsimme yhdessä siitä, että hänellä menee hyvin ja sai työpaikan johon on tyytyväinen.

Toisen kaverin kanssa puolestaan...

Minä: "Miten menee? Itse olen vielä opiskelemassa, miten sinulla?"

Kaveri: *alentuvaa tuhahtelua* "Ai vaan opiskelemassa? Hmph. Mä sentään teen OIKEITA TÖITÄ" (hyvin ylimieliseen ääneensävyyn sanottuna)

Voisin hyvinkin sanoa että kaupan kassalla työskentelyllä yritettiin keulia. Siitä huolimatta olen varsin hyvin tietoinen siitä, että suurimman osan ajasta kun työpaikka mainitaan keskustelussa, se ei keulimista ole (samoin kuin ensimmäisessä esimerkissä ei keulimista ollut). Mutta tämän toisen tilanteen keskustelu vaikutti keulimiselta. Luultavasti silti, jos mainitsisin täällä, että "kaveri yritti keulia työpaikalla kaupan kassalla", täällä olisi ihmisiä ihmettelemässä miten työpaikastaan mainitseminen muka on keulimista, ja ettenkö vain itse olisi katkera.

Luultavasti osa tähän ketjuun tulleista vastauksista on sitä, että normaali keskustelu on tulkittu väärin keulimiseksi (ei ole uskottavaa, ettei näin monen kommentin joukossa tämäntapaisia väärinkäsityksiä olisi). En silti lähtisi oletuksesta, että kaikki ketjussa mainitut "normaaliin keskusteluun" kuuluvat asiat ovat tulkittu väärin; nämä asiat alunperin maininneet tietänevät tilanteen ja äänensävyt jne. paremmin kuin sinä, ja olivat päätyneet tulokseen että tällä "normaalilla asialla" oli yritetty nimenomaan keulia.

Olen havainnut että kuntosalilla ramppaajat kokevat kuuluvansa johonkin a-luokan ihmisryhmään, apinoidessaan toinen toisiaan sen salielämänsä kanssa. Hikisessä pierunhajuisessa tilassa käydään pillipullojen kanssa kyykkimässä, ja koetaan että se on hienoa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Miten niin joku kehuilee matkoillaan? Perustelkaa. Jos mainitsee, että on käynyt jossakin tai menossa jonnekin niin onko se kehumista? Tai laittaa someen stoorin matkalta. Aika normaalia minusta.

Matkustaminen tekee jotkut todella kateelliseksi, vaikka siitä mainitsisi vain sivulauseessa. 

Vierailija kirjoitti:

Täällä kerrotut jutut ei mielestäni kuulosta miltään keulimiselta vaan aivan tavalliselta jutustelulta. Itsestään ja elämästään kertomiselta. 

Veikkaankin, että määrittävä tekijä näissä jutuissa on, että niiden kuulija on jotenkin tuntenut niiden seurauksena alemmuudentunnetta joka kumpuaa yleensä huonosta itsetunnosta.

Jos mä kerron ihmisille iloisia asioita, ja asioita joista olen ylpeä, odotan heidän ilahtuvan puolestani, enkä tuntevan kateutta. Minusta suurin osa näistä jutuista on nimenomaan sellaisia, että kokisin niistä iloa (tai myötätuntoa) jos joku näitä minulle kertoisi. 

Olen täysin samaa mieltä. Valtaosa niistä jutuista jonka koemme toisen "leveilyksi" on vain sitä että olemme edes vähän kateellisia tai haluaisimme että meilläkin olisi vaikka se iso uusi auto tai isompi asunto tms.

Toki jos nyt joku koittaa päteä muiden (naapureiden, sukulaisten, jälkikasvunsa) menestyksellä tai sillä miten kova viinapää on ja montako pulloo taas meni viiniä viikonlopun aikana, tai miten vaarallisen vihainen koira meillä on, niin onhan se vähän hassua. 

Lapset. Etenkin kun niille ei ole opetettu mitään käytöstapoja ja kasvatetaan narsisteiksi, kuten Suomessa on yleistä.

Kaveri yritti keulia yksipyöräisellä sirkuspyörällä.

Itse en koe että jos kerran / harvoin sanoo jostain positiivisesta asiasta olevansa ylpeä tai että on ihanaa kun asiat on hyvin jne. Sehän on ihan normaalia ja suotavaa ja terveellistä, että sanotaan ääneen positiivisia asioita

Mutta mikä paljastaa leveilijän (keulijan)?

Se, että toistuvasti pitkäkestoisesti nostaa näitä samoja (kehuskelun kohteeksi tulkittavia) asioita esille  +  monesti äänensävy ja keho kieli kertovat myös sen milloin toinen korostaa asiaa ja haluaa varmistaa kuulijalle että minulla menee hybin, olen varakas tai ehkäpä paremmin koulutettu kuin muut kuulijat.  

Itse koen että erotan hyvin nopeasti nämä 2 ihmistyyppiä toisistaan.

Jopo

Vanhemmat (yleensä äidit) jotka kehuskelevat kuinka heillä ei ole ollenkaan omaa aikaa, kun kaikki aika menee lasten harrastuksissa. Yleensä ovat poikien futis-/lätkämutsejä, joiden koko persoona tuntuu olevan rakennettu sen lasten urheilun ympärille. Minusta on vähän omituista olla ylpeä siitä, että vetää jatkuvasti äärirajoilla eikä ota koskaan aikaa itselleen ja hyvinvoinnilleen.