Lue keskustelun säännöt.
miksi joku inhoaa kosketusta?
10.11.2025 |
ihan mielenkiinnosta kysyn, kun tuli kaverin kanssa puhetta asiasta. Hän kertoi inhoavansa kosketusta, siis sitä että joku koskee häneen, ei itsekään kosketa muita. En asiasta sen enempää kysellyt, mutta ilmeisesti aika harvinaista on. Jäin vain miettimään, miltä tuo kosketus siis tuntuu ihmisestä, joka sitä inhoaa..vaikka jokin kättely, halaaminen tms.?
Kommentit (303)
Minä olin tällainen
Lapsena koskettiin vain väkivalloin
Aikuisena en itsekään halunnut koskea itseäni, kosketus tuntui pahalta. Seksin aikana kehoni tavallaan blokkasi ihokosketuksen tunteen eli en oikeastaan tuntenut toista ihollani
Traumaterapian, psykofyysisen fysioterapian ja seksuaaliterapian avulla opin koskettamaan omaa ihoani ja sitten kivan kumppanin kanssa opin ottamaan vastaan myös hänen kosketustaan :) Nykyään ollaan varsinaisia halailijoita kumppanin kanssa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jääkö kosketusta inhoavan kumppani ilman hellyyttä?
toivottavasti nämä erityisherkät kosketusvammaiset eivät pariudu ja pilaa normaalin ihmisen elämää
Vierailija kirjoitti:
Miten te kosketuksen inhoajat olette päätyneet parisuhteeseen ja antaneet siellä toisen ekan kerran koskettaa itseänne? Onko se(kin) tuntunut kauhealta aluksi? Oletteko aidosti oppineet pitämään kumppanin kosketuksesta vai vain sietämään sitä, kun on pakko?
Mä tykkään silittelystä ja hellyydestä, halaamisestakin, ja musta tuntuu kauhean surulliselta, että teitä kosketusallergisia on noin paljon. Olisi kauheaa, jos en saisi halata lapsiani, tai lohduttaa työkaveria halauksella, jos hänellä on vaikeaa. Tai jos en saisi koskettaa mieheni kättä tai hiuksia ja hän työntäisi minut tylysti pois. Tulisi ihan valtavan hylätty olo.
Mun parisuhteet, kaikki 3 elämäni aikana, on alkaneet kännipanoista. Kännissä muutun nymfomaaniksi, haluan munaa, heti. Olen sitten raahannut jonkun vapaaehtoisen kämpilleni, on ollut hyvää seksiä, ja siitä se parisuhde on alkanut. Vain yhtä kumppaneistani häiritsi se ettei kosketus todellakaan ole mun tunnekieli, päinvastoin. 2 muuta oli samanlaisia viileän etäisiä ja halusivat enemmän ajattelun ja sanojen tasolla syvää yhteyttä kuin kosketusten.
Ei oo. Oma nimeni on, samoin äitini nimi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te kosketuksen inhoajat olette päätyneet parisuhteeseen ja antaneet siellä toisen ekan kerran koskettaa itseänne? Onko se(kin) tuntunut kauhealta aluksi? Oletteko aidosti oppineet pitämään kumppanin kosketuksesta vai vain sietämään sitä, kun on pakko?
Mä tykkään silittelystä ja hellyydestä, halaamisestakin, ja musta tuntuu kauhean surulliselta, että teitä kosketusallergisia on noin paljon. Olisi kauheaa, jos en saisi halata lapsiani, tai lohduttaa työkaveria halauksella, jos hänellä on vaikeaa. Tai jos en saisi koskettaa mieheni kättä tai hiuksia ja hän työntäisi minut tylysti pois. Tulisi ihan valtavan hylätty olo.
Mun parisuhteet, kaikki 3 elämäni aikana, on alkaneet kännipanoista. Kännissä muutun nymfomaaniksi, haluan munaa, heti. Olen sitten raahannut jonkun vapaaehtoisen kämpilleni, on ollut hyvää seksiä, ja siitä se parisuhde on alkanut. Vain yhtä kumppaneistani häiritsi se ettei kosketus todellakaan ole mun tunnekieli, päinvastoin. 2 muuta oli samanlaisia viileän etäisiä ja halusivat enemmän ajattelun ja sanojen tasolla syvää yhteyttä kuin kosketusten.
Hellyyttä ja kosketusta kaipaavana paras parisuhde on ollut tähän mennessä suhde, jossa oli hellyyttä ja kosketuksia, syvä yhteys myös sanojen ja ajattelun tasolla, sekä seksuaalinen kemia toimi. Tulimme nähdyksi ja kuulluksi molemmat. Jotenkin sen jälkeen on ollut vaikea tyytyä vähempään. Tarjolla ei ole ollut puolittaisia vaihtoehtoja vaan käytännössä ei mitään. Todella ankeaa olla suhteessa, jossa puuttuu monta rakkauden osa-aluetta. Tuntuu melkein kuin olisi yksin tai rakastaisi etäältä, tuntematta toista, vaikka oltaisiin pari.
Kosketusten ja hellyyden puuttuminen on minulle liikaa, olen mieluummin yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aistiyliherkkyys voi myös aiheuttaa sitä, että mikä tahansa kosketus tuntuu epämiellyttävältä.
Aistiherkkyys*. Ei ole mitään yliherkkyyttä.
Kun on syntynyt kodissa jossa halailu, sylittely ja kosketus, lämpö, olivat ihan tavallisia asioita, on kieltämättä vaikea ymmärtää ihmistä, joka kavahtaa kosketusta. Tämä keskustelu auttaa osaltaan ymmärtämään.
Tavallaan hellä kosketus on yksi kieli lisää rakkaudessa ja on todella sääli, jos tämä puoli jää joillakin kokematta. Koska olen jakanut samanlaista perintöä lapsilleni, he ovat luonnostaan halailevia ja lämpimiä ihmisiä.
Viimeksi tänään toinen teinini yllätti minut kauppareissulla pörröttämällä hiuksiani yllättäen. Yksi niistä hetkistä, jolloin tiedän onnistuneena jossakin, ja tiedän, ettei häntä hävettänyt yhtään se, että joku näki. Koska lämpö ja välittäminen ovat meillä ihan tavallisia asioita arjessa.
Nauratti ja vähän itkettikin yhtäaikaa. Tiedän lasteni kykenevän ilmaisemaan hellyyttä myös tuleville kumppaneilleen. Ymmärrän tämänkin arvon nyt luettuani tätä keskustelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on vähän tämä. Koskettamisesta (myös hellyys, vaikka niskan sively tai muu) tulee mulle kylmät väreet ja karvat nousevat pystyyn, huonolla tavalla.
Mulla taitaa olla aistiyliherkkyyttä. Lisäksi kuulun myös siihen samaan sakkiin, joita ei lapsena hellity tai muutenkaan koskettu. Ei juuri edes halattu.
Neutraali kuten kättely, ystävällinen halaus tai vaikka hieronta on myös mulle ok. Seksi myös, siinä voi jotenkin unohtaa huonot tuntemukset.
Kumppani valitettavasti kärsii hellyyyden puutteesta tämän seurauksena.
Olen huomannut että monet miehet eivät tykkää kosketuksesta, pl seksi. Onko kyse lapsuuden traumoista vai onko evoluution kehittämää, siis että miehen pitää pärjätä yksin ja kosketus tarkoittaa taistelutilannetta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut että monet miehet eivät tykkää kosketuksesta, pl seksi. Onko kyse lapsuuden traumoista vai onko evoluution kehittämää, siis että miehen pitää pärjätä yksin ja kosketus tarkoittaa taistelutilannetta?
Koskee paljolti suomalaisia miehiä. Epäilen ja kokemukseni mukaan monissa muissa maissa halailu, hellyys ja lämpö ovat melko perusjuttuja perheissä, joten miehistä kasvaa kosketukseen tottuneita. Pelkkä seksikeskeinen koskettelu muuttaa koko parisuhteen dynamiikkaa. Tulee tunne, ettei ole ihmisenä tärkeä, ainostaan toisen tarpeiden tyydyttäjänä.
Työttömiä tungetaan väkisin lähihoitajakoulutuksiin, varsinkin maahanmuuttajia. Ilman mitään motivaatiota, karenssin ùhalla. Alalle valmistuu pakkokoulutettuja, huonopalkkaisia hoitajia, joita työ ei kiinnosta. Itsekin te-toimiston pakkokoulutettuna vihaan työtäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä keskustelusta kyllä huomaa ihmisten kyvyttömyyden ymmärtää, etteivät kaikki pidä rakkautta loukkaamattomana itseisarvona. Emme me kaikki tavoittele läheisyyttä, lämpöä ja päänsilittelyä.
Ei ihme, että kansan selkäranka on katki. 2020-lukulainen sössötys on meidät tuhonnut.
N37
En osaa sanoa, ei vaan tunnu kivalta, jos joku tulee sörkkimään 🙄 Varsinkin jos naamaan pyrkii käsiksi, ni kavahdan takuulla!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tästä keskustelusta kyllä huomaa ihmisten kyvyttömyyden ymmärtää, etteivät kaikki pidä rakkautta loukkaamattomana itseisarvona. Emme me kaikki tavoittele läheisyyttä, lämpöä ja päänsilittelyä.
Ei ihme, että kansan selkäranka on katki. 2020-lukulainen sössötys on meidät tuhonnut.
N37
Tämä.
Varsinkin nuorena inhosin kosketusta. Vasta vuosi tai pari sitten sain selityksen inholleni. Äitini kertoi, että elämäni ensimmäiset puolivuotta vietin käytännössä sairaalassa, ja voin kuvitella, että -70 luvulla se tarkoitti jokseenkin eristettynä olemista kaikista ihmiskontakteista.
Muuten kuvittelin elämäni olleen normaalia ja tavallista, mutta ensimmäisellä luokalla koulussa, aloin havaita olevani jotenkin erilainen kuin muut.
Rakastan kosketusta, silittelyä ja sylittelyä yli kaiken!
Ja puolisoni inhoaa yli kaiken.
En tiedä mikä lapsuuden trauma takana on, kylmä äiti ehkä? Halaamme kerran päivässä minun aloitteestani mutta se ei tunnu miltään, hyvä että mies edes koskettaa minua. Seksiäkään ei enää ole, ennen se oli ainoa hetki viikossa lähekkäin.
Kyse ei ole siitä etteikö rakastaisi vaan kyvyttömyydestä nauttia läheisyydestä ja antaa sitä.
En pitänyt koskettamisesta ja läheisyydestä ennen miestäni. Aiempien mieskavereiden lähentely-yritykset oksettivat. En kuitenkaan edelleen kosketa ikinä esim. äitiäni tai sisaruksiani.
Vierailija kirjoitti:
Vain homot koskettelevat toisiaan.
Pätee miehiin. Naisten kesken se on hyväksyttävää myös ystävyydenosoituksena.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut että monet miehet eivät tykkää kosketuksesta, pl seksi. Onko kyse lapsuuden traumoista vai onko evoluution kehittämää, siis että miehen pitää pärjätä yksin ja kosketus tarkoittaa taistelutilannetta?
Niimpä, oleppa sitten nuorena, kauniina, virillinä naisena tällaisen miehen kanssa parisuhteessa ja asu yhdessä. Oma keho ja mieli huutaa läheisyyttä, hellyyttä, jonka nimenomaan koen rakkauden isoitukseksi itse, siltä ilmiseltä jonka olin aina halunnut ja jota rakastaa.
Sitten se toinen on henkilö jolle riittää pari pusua viikossa ja se että hänen treenien jälkeen kipeitä jalkoja hietotaan ja silitellään, sekä 2 vko välein pikainen seksi (kun hän on juonut useamman saunakaljan) jossa hän lähinnä tyhjentää omat kassinsa ja nukahtaa. Kun saan raivarin siitä että taas kerran sivuuttaa minun tahtotilan ja asettaa kaverit ym ym edelleni tärkeysjärjestyksessä, hän on vetänyt baarissa hirveet lärvit omien kavereidensa kanssa, makaa sunnuntsin krspulassa, hän kyynelehtii kuinka rakastaa minua ja seuraavana synttörinä tai jouluna ostaa jonkun korun lahjaksi. Siinä on hänen rakkauden osoitukset. Aina sai olla kerjäämässä syliä, silittelyjä, sitä etyä hän koskettaisi oma-aloitteisesti. Ei hän minua pois työntänyt jos esim menin kaulailemaan kun istuu nojatuolissa ja puhuttiin jotain asiaa, mutta heti jos hän huomasi että minulla on romantiikka mielessä hän ilmoitti jo etukäteen miten väsyttää ja selkään taas koskee. Siis vink vink - älä tule lähelleni. Hulluksihan siinä vajeessa meinas tulla ja tajusin vasta vuosikymmenen päästä joskus 36-40 vuotiaana mistä usein kumpuava huonotuulisuuteni ja kireyteni johtui. Se johtui siitä että mies on lähellä mutta et saa häneltä juuri mitään tarvitsemaasi. Se oli aikamoinen pettymys. En kuitenkaan voinut kuvitellakaan että olisin pettänyt häntä. Olimme toisillemme tässä mielessä väärät kumppanit vaikka muuten tultiin hyvin juttuun ja rakastin häntä koska olin aina halunnut vain hänet. Kaipaan yhä 35v jälkeenkin hänessä jotain. Ehkä hän löysi sen vaimon joka tyytyy ns sisar-veli-lastenkasvatus- perheleikki suhteesern ja rooliin, ihmisen joka ei tarvitse kumppaniltaan mitään. Riittää että itse pääsi naimisiin, sai miehen, perheen ja lapset. Muu on sivuseikkaa.
Tuo nyt olisi varmaan ihan kauheinta. Joku höyhenillä silittely aiheuttaisi varmaan sen, että raapisin sitä kohtaa varmaan seuraavan tunnin.