Lue keskustelun säännöt.
miksi joku inhoaa kosketusta?
10.11.2025 |
ihan mielenkiinnosta kysyn, kun tuli kaverin kanssa puhetta asiasta. Hän kertoi inhoavansa kosketusta, siis sitä että joku koskee häneen, ei itsekään kosketa muita. En asiasta sen enempää kysellyt, mutta ilmeisesti aika harvinaista on. Jäin vain miettimään, miltä tuo kosketus siis tuntuu ihmisestä, joka sitä inhoaa..vaikka jokin kättely, halaaminen tms.?
Kommentit (303)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin vielä miettimään tätä keskustelua eilisen jälkeen.
Etenkin ketjun alkupäässä monet kosketuksesta pitävät valittelivat sitä, että heidän tarpeensa jäävät varjoon, jos toiset eivät suostu koskettamaan. Olen varmasti puolueellinen tässä asiassa, mutta minusta miinusmerkkinen tarve ohittaa aina plusmerkkisen: on pienempi paha jäädä ilman jotakin haluamaansa kuin joutua osalliseksi johonkin sellaiseen, mitä ei voi hyväksyä. On turvallisempaa välttää pahoja asioita kuin uhkarohkeasti tavoitella hyviä, jos nyt näin kärjistää. Ymmärrän tietenkin vastapuolen argumentit, mutta minun näkökulmani on tällainen. Oikeastaan kyse ei ole vain kosketuksesta, vaan suhtaudun erittäin penseästi kaikkiin inhimillisiin perustarpeisiin aina nälästä ja unesta alkaen. Mielessäni ne assosioituvat heikkouteen.
Heräsipä
Olet pelottava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eksäni inhosi. Sanoi syyksi sen, että lapsena kukaan ei koskenut häneen. Esimerkiksi silittäminen tuntui kuulemma inhottavalta, ihan kuin kivulta.
Mulla myös ystävä, joka ei pidä halauksista tai muustakaan kosketuksesta, vaikka muutoin onkin lämmin ihminen. Hänellä on aika kylmät ja etäiset vanhemmat, jotka eivät kuulemma olisi edes halunneet lapsia. Syy saattaa siis olla ystävällänikin sama, vaikka emme ole koskaan asiasta näin syvällisesti puhuneet.
"Hyvä tavaton sentään. Miten niin toisenkaan ei pidä? Pahoittelen, mutta taisit ymmärtää minut väärin; olen ehkä kirjoittanut epäselvästi ja pyydän sitä anteeksi.
Kirjoittamani koskee vain ja ainoastaan omaa tapaani elää ja asennoitua maailmaan. Se ei ole vaatimus muita kohtaan. Tuolla miinusmerkkisen tarpeen ensisijaisuudella tarkoitan sitä, ettei toista voi väkisin pakottaa mukaan sellaiseen asiaan, jota itse haluaa. Aina on oltava kieltäytymisen mahdollisuus. Ytimessähän on ajatus siitä, että jokainen on vapaa valitsemaan oman tapansa toimia sen mukaan, mikä hyvältä tuntuu. Kosketus onkin hankala asia juuri siksi, että lajitoveri väistämättä joutuu siihen sekaantumaan. Käytin vain itseäni havainnollistavana esimerkkinä siitä, että koen kosketuksen tarpeen tavoin myös nälän ja väsymyksen merkeiksi heikkoudesta enkä halua niille alistua ja siten menettää kasvojani. Se ei tietenkään muihin ihmisiin liity millään tavalla. Miksi ihmeessä haluaisin vaikuttaa jonkun toisen tekemisiin tai tekemättä jättämisiin? Nämä tarpeet otin vertailukohdaksi sen tähden, että ketjussa toivottiin perusteluja kosketuksen epämiellyttävyydelle ja tarpeettomuudelle, ja koetin selittää, että pidän kaikkia inhimillisiä perustarpeita yhtä luotaantyöntävinä. Tästä ei aiheudu kenellekään toiselle harmia, koska pidän kaiken välttämättömän, esimerkiksi työhön liittyvän, sosiaalisen kanssakäymisen kliinisellä tasolla. Silloin ei synny väärinkäsityksiä.
Miitä tulee mainitsemaasi onnellisuuteen, en pidä sitä kovin suuressa arvossa.
Ja ne lemmikit! Olen hyvin eläinrakas ja taatusti huolehtisin omistani hyvin, jos minulla niitä olisi. Tällä hetkellä ei ole. Haluaisin siteerata tähän John Stuart Millin tutkielmaa On liberty vuodelta 1859, mutta ihmiset harvoin jaksavat lukea niin pitkiä sepustuksia. Se puolustaa mielestäni paikkaansa vielä nyt 2020-luvullakin - tai ehkä etenkin juuri nyt.
N33"
Mitä helkkaria sulle on oikein tapahtunut...?!?
(Lainaus ei toimi.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eksäni inhosi. Sanoi syyksi sen, että lapsena kukaan ei koskenut häneen. Esimerkiksi silittäminen tuntui kuulemma inhottavalta, ihan kuin kivulta.
Mulla myös ystävä, joka ei pidä halauksista tai muustakaan kosketuksesta, vaikka muutoin onkin lämmin ihminen. Hänellä on aika kylmät ja etäiset vanhemmat, jotka eivät kuulemma olisi edes halunneet lapsia. Syy saattaa siis olla ystävällänikin sama, vaikka emme ole koskaan asiasta näin syvällisesti puhuneet.
Jep, paljon on kiinni siitä, mihin on lapsena kasvanut. Eikä tarvii olla mitään dramaattista, ihan vaan perheen tapakulttuuri.
Kyllähän sitä vieläkin kavahtaa kosketuksia, jos lapsena kuritettu ja oltu välinpitämättömiä. Vähitellen niitä oppii kuitenkin kaipaamaan enemmän. Harmi, että puolisollakin samanlainen lapsuus. Elämme yhdessä kuin etäiset tähdet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aistiyliherkkyys voi myös aiheuttaa sitä, että mikä tahansa kosketus tuntuu epämiellyttävältä.
"Mitä helkkaria sulle on oikein tapahtunut...?!?
(Lainaus ei toimi.)"
Mitäkö tapahtunut? Ei yhtikäs mitään. Satun vain ajattelemaan eri tavalla kuin sinä, eikä se ole väärin.
N33
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään pidä ventovieraiden ihmisten halaamisesta, mutta jäin kaipaamaan ihan työpaikallakin kättelyn tapakulttuuria joka poistui coronan myötä. Kun olen joku tulee työpaikkahaaststteluun on hasdua ettei kötellä (erityisestinkun kyse jo toimihenkilötasoisista haastateltavista) tai asiakastapaamiseen mennessä tai kun tehdään kaupat uuteen asiakkuuteen. Minusta kättelykulttuuri pitää palauttaa. Ymmärrän että lääkäri ei enää kättele, se ei ole koskaan ollut tarpeen.
Joitain hyviä ystäviä halaan ihan mielelläni kun pitkän aikavälin päästä nähdään. Mutta tässäkin on ero niiden välillä joiden kanssa on muodollisemmat välit tai on jotain skismaa tai en oikein pidä edes enää hänestä, silloinnen halaa ja yritän toimia niin ettei hänkään tulisi halaamaan.
Mutta kyllä fyysinen läheisyys ja ihan arkipäivän kosketus (joka päivä) olisi luonteva ja tarpeellinen oaa parisuhdetta. Miksi muuten olisin jonkun kanssa jos en saisi fyysistä kosketusta. En tarvitse auttajaa, tukijaa, pönkittäjää rahoittajaa ja ystäviäkin on tarpeeksi, kyllä parisuhteessa täytyy olla kosketusta. En voisi kuvitella että ikinä tyytyisin mieheen joka ei kosketa niin kuin erään tuttuni parisuhde on. He elää samassa osoitteessa saman talon asioita puuhaillen mutta heillä ei ole mitään fyysistä kontaktia toisiinsa. Järkyttävää ja säälittävää.
Joku traumahan se on aina tai tuo "erityisherkkyys" joka sinällään ei ole mikään diagnoosi vaan seuraus jostain neurooseista ja mt ongelmista.
Tai joku ihme pelkotila joka sekin mt ongelma. Normaali ihminen ei pelkää toisen ihmisen normaalia läheisyyttä tai kosketusta (silloin kun se on normielämän mukaista, edim hietojalla tsi kosmetologilla käynti tsi lääkärin tutkinus tms. ) se ettei nyt pidä ventovieraiden tai muuten vastemmielisten ihmisten halaamisedta on meidän kulttuurissa ihan normaalia, mutta se että kätteleminen tai kumppanin koskettaminen tuntuu pahalta niin suosittelen menemään terapiaan. Ihan siis kaikella ydmstävällisyydellä. Jos tuosta pelosta tai jopa inhosta pääsee eroon tsi se lievittyy niin elämä helpottuu huomattavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En minäkään pidä ventovieraiden ihmisten halaamisesta, mutta jäin kaipaamaan ihan työpaikallakin kättelyn tapakulttuuria joka poistui coronan myötä. Kun olen joku tulee työpaikkahaaststteluun on hasdua ettei kötellä (erityisestinkun kyse jo toimihenkilötasoisista haastateltavista) tai asiakastapaamiseen mennessä tai kun tehdään kaupat uuteen asiakkuuteen. Minusta kättelykulttuuri pitää palauttaa. Ymmärrän että lääkäri ei enää kättele, se ei ole koskaan ollut tarpeen.
Joitain hyviä ystäviä halaan ihan mielelläni kun pitkän aikavälin päästä nähdään. Mutta tässäkin on ero niiden välillä joiden kanssa on muodollisemmat välit tai on jotain skismaa tai en oikein pidä edes enää hänestä, silloinnen halaa ja yritän toimia niin ettei hänkään tulisi halaamaan.
Mutta kyllä fyysinen läheisyys ja ihan arkipäivän kosketus (joka päivä) olisi luonteva ja tarpeellinen oaa parisuhdetta. Miksi muuten olisin jonk
Ei suinkaan ole säälittävää tai järkyttävää, jos se sopii molemmille. Ihmissuhteita on erilaisia - mikä sopii yksille, ei välttämättä sovi toisille.
Vierailija kirjoitti:
Eksäni inhosi. Sanoi syyksi sen, että lapsena kukaan ei koskenut häneen. Esimerkiksi silittäminen tuntui kuulemma inhottavalta, ihan kuin kivulta.
Mulla on tämä sama. Kotona ei ikinä koskettu eikä halailtu. Ainoa kosketus oli jotain kurittamista tai selkäsaunaa. Mikään ihme, että lapsi kasvaa inhoamaan kosketusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän oikein hyvin kaipuun kosketukseen ja hellyyteen, olenhan nähnyt simpansseja luontodokumenteissa.
Ehkä koittaa vielä se armollinen päivä, jona evoluutio vapauttaa meidät tästä ikeestä.
Riippuu pitkälti kenen kosketuksesta. Kumppanin normaalin rajoissa oleva koskettelu puolin ja toisin on mulle ihan ok. Seksissä se tietenkin kuuluu asiaan, ja käyn hyvin mielelläni hieronnassa ja kampaajalla.
Vieraiden hipelöinnistä, kourimisesta tai käpälöinnistä en pidä lainkaan enkä siitä, että joku ilman lupaa koskee hiuksiini.
Nykyinen mieheni ei valitettavasti tältä osin sovi minulle, sillä hän on hyvin ylenpalttinen koskettelija, halailija, neuroottinen hipelöijä, suorastaan lääppijä ja imeskelijä. Tuntuu, että aina jokin osa raajoistani sen suussa tai kädessä, ja hermostun tästä, koska koen, että se loukkaa itsemääräämisoikeuttani. Pitäisi kai sanoa, että vähempikin riittäisi, kun toinen ei osaa lukea kehonkieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään muista lapsuuden kosketuksista kuin mummon halauksen. Ja halaamisesta pidän vieläkin. Myös ventovieraat vaikka harvoin halailevat.
Se on energianvaihtoa. Kaikilla on oma energiakenttänsä, jossa on muistoja, ajatuksia ja ideoita. Jos kosketat ihmistä tai olet edes liian lähellä, tai missä tahansa vuorovaikutuksessa, nämä kentät sekoittuvat toisiinsa. Itse en halua sekoittaa omia energioitani toisiin kovin mielelläni, tai sellaisia ihmisiä on todella vähän, joiden kohdalla kokisin tämän järkeväksi.
En halua koskea vieraisiin ihmisiin, enkä halua, että vieraat koskevat minuun. Esimerkiksi hieronnassa käyminen tuntuu erittäin epämiellyttävältä. Lasten ja puolison kanssa kosketus on luonnollista.
Vierailija kirjoitti:
En minäkään pidä ventovieraiden ihmisten halaamisesta, mutta jäin kaipaamaan ihan työpaikallakin kättelyn tapakulttuuria joka poistui coronan myötä. Kun olen joku tulee työpaikkahaaststteluun on hasdua ettei kötellä (erityisestinkun kyse jo toimihenkilötasoisista haastateltavista) tai asiakastapaamiseen mennessä tai kun tehdään kaupat uuteen asiakkuuteen. Minusta kättelykulttuuri pitää palauttaa. Ymmärrän että lääkäri ei enää kättele, se ei ole koskaan ollut tarpeen.
Joitain hyviä ystäviä halaan ihan mielelläni kun pitkän aikavälin päästä nähdään. Mutta tässäkin on ero niiden välillä joiden kanssa on muodollisemmat välit tai on jotain skismaa tai en oikein pidä edes enää hänestä, silloinnen halaa ja yritän toimia niin ettei hänkään tulisi halaamaan.
Mutta kyllä fyysinen läheisyys ja ihan arkipäivän kosketus (joka päivä) olisi luonteva ja tarpeellinen oaa parisuhdetta. Miksi muuten olisin jonk
Parisuhteessakin käy joskus niin, että mies pysyy etäällä niin henkisesti kuin fyysisestikin lähes koko ajan. Vaimo on olemassa vain miehen omia satunnaisia tarpeita varten.Naista pidetään häiriönä, vaikka pysyisi hiljaa paikallaan. Siinä elellään vierekkäin kuin kaksi pystyyn kuollutta puuta.
Vierailija kirjoitti:
Aistiyliherkkyys voi myös aiheuttaa sitä, että mikä tahansa kosketus tuntuu epämiellyttävältä.
Aistiherkkyys*. Ei ole mitään yliherkkyyttä.
TÄMÄ. Ja sitten se ihmettelee, että miksi rakastelu loppuu.
Noh varmaan siks kun se ei koskaan edes alkanut. MINÄ, minä ihminen jää yksin.