Viisikymppinen: ajatteletko, että elämäsi parhaat vuodet ovat takanapäin?

Ajattelen, että elämän parhaat vuodet ovat edessä, kun pääsen eläkkeelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri ajattelin hankkia urheilullisen auton, nuoren tyttöystävän ja ruveta tekemään vain puolikasta päivää töissä, eli otan ilon irti nyt kun terveys ja voimat vielä sallivat.

Älä tee tuota virhettä! Oon nähnyt noita tapauksia työkavereissa ja asiakkaiden avainhenkilöissä. Siinä katsos käy niin, että se nuori tyttöystävä haluaa jossain vaiheessa lapsia ja lapertelee sut suostumaan. Tai vaan "unohtaa" jotain. Sitten kun ikää on 60+ ja vanhat äijät elää pikkulapsiarkea ja yrittää silmäpussit roikkuen teeskennellä että tää on upeaa niin sehän näyttää aika karmealta. Tuon ikäisenä pitää olla lapsenlapsia, ei enää omia pieniä lapsia.



Urheilullinen auto, mieluiten sellainen mistä saa katon pois ja puolikas päivä töissä on kyllä hyviä peliliikkeitä, mutta unohda suosiolla se nuori tyttöystävä. Kyseessä on sentään sun oma elämä.

Täytyy se vasektomia ainakin muistaa tehdä.

Terveimmät vuodet kyllä. Vaihdevuodet painaa päälle, mutta jos niiden kanssa selviää ja syöpähoidoista tulleiden oireiden, ihan hyviä vuosia vielä edessä luulisin. 

Parhaat vuodet edessä. Elämänkokemusta, viisautta ja henkistä tasapainoa on nyt enemmän. Elämäkin on parempaa, ei turhaa hötkyilyä.

Ajattelen, että ihmiskunnan parhaat vuodet ylipäätään on takanapäin. Ei kyllä käy kateeksi nuoret, joutuvat elämään karmeassa tekoäly-yhteiskunnassa. 

Lapsuus ja nuoruus oli sittenkin mun elämän parasta aikaa. Toiseksi parasta sitten vuodet viiteenkymppiin saakka. Sen jälkeen on ollut selkeästi surkeampaa. 

Ajattelen ja muistelen lapsuuttani usein. Eikä se edes ollut täydellistä mutta näin jälkikäteen ajatellen olin silloin välillä jopa onnellinenkin.  

Oon vasta kolmekymppinen, mutta voin jotenkin samaistua viisikymppisten tilanteeseen!

Mun tärkeimmät ihmissuhteet on itseäni selvästi vanhempien ihmisten kans. Eli pelkään, että menetän heidät tulevaisuudessa. Ja pelkään kaikkia iän myötä tulevia terveysongelmia ja ulkonäön huononemista. Taloudellisesti on jo ihan hyvä tilanne niin ei sitäkään tarvi odottaa. Mulla ei oo lapsia (lähipiirissänikään ei ole lapsia) enkä koe tarvetta lisääntyä niin ei sitäkään kautta oo mitään odotettavaa tulevaisuudessa.

Pahinta ois menettää rakastamansa ihmiset saamatta mitään niin tärkeää tilalle. 

Kyllä viiskymppisenä havahtui seikkaan että enimmät vuodet jo taustapeilissä. Toisaalta  nk. ruuhkavuodet ohi kotona ja hankin uusia harrastuksia yhdistyselämässä, reserviläis- ja ampumatoiminnassa kunnes eläköityminen koitti 63v9kk.

Sivutoimi muuttu kokopäivätoimeksi joka ei kuitenkaan työllistä joka arkipäivä 8-16 mutta satunnainen työ pitää virkeänä,  pojan perheeseen syntyi vauva vuosi sitten jonne vaimon kanssa annetaan apua tarvittaessa.

Olen tyytyväinen ja toivon että terveyttä piisaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on elämä ihan mallillaan nyt 50-vuotiaana. Ajattelen, että kaikkea ihanaa on vielä edessä. Nyt on viisaampi ja rikkaampi kuin nuorena. Kauneus on toki tavallaan mennyt vaikka aika fitnesskunnossa olenkin. Ei haittaa. 

Ei haittaa, varsinkin jos on rakentanut elämänsä jonkin muunkin kuin ulkonäkönsä varaan. Välillä melkein säälittää nämä julkimot joiden on "pakko" pysyä vielä yhdeksänkymppisenä suurella vaivalla ja rahalla  nuorekkaina 

Ulkonäkö määrittää pitkälti sen millaista kohtelua saa muilta ihmisiltä. Siksi keski-ikäiset on usein näkymättömiä. Ei ulkonäkö ole millään tavalla yhdentekevää.

 

Voihan kauneus aiheuttaa myös kateutta ja siten negatiivisia kommentteja. Niinhän esim. Jasmin Voutilaisellekin kävi.

Vierailija kirjoitti:

Kuka voi päättää etukäteen mitkä vuodet olivat parhaita? Vasta päätetyn voi arvioida. 

Kyllä sen tietää, kun on tullut terveysongelmia. Ei ole enää paluuta entiseen. Parhaat vuodet ovat nyt takana. 

No en ajattele noin vielä näin kuusikymppisenäkään. Katsotaan uudestaan sitten 70+.

Täytin 50 heinäkuussa ja kyllä varmaan parhaat vuodet meni jo. Koitan kuitenkin tehdä asioita joista tykkään ja nyt lähden matkoille pian koska en ole pitkään aikaan ollut missään. Kyllä elämässä saa vielä kaikkea kokea pitää vaan keksiä kaikkea tekemistä ja matkustelua aion harrastaa nyt paljon.

Täytin tänä vuonna 50. Ajattelen että suurin osa vuosista on takanapäin. Mutta ei missään nimessä "parhaat" vuodet. Mistä mä sitä nyt tietäisin, mitä on edessäpäin? Vaikka miten hyvää tulossa? 

Kyllä mulla on haaveita, suunnitelmia, ja aion niitä toteuttaakin. Aloitin uuden harrastuksenkin, opiskelen uutta asiaa. 

No kyllä todellakin! Huolehdin muistisairaasta isästä ja kitkuttelen yksinäni eteenpäin. 

"Ulkonäkö määrittää pitkälti sen millaista kohtelua saa muilta ihmisiltä. Siksi keski-ikäiset on usein näkymättömiä. Ei ulkonäkö ole millään tavalla yhdentekevää."

Tähän vielä. Ulkonäköön voi vaikuttaa tosi paljon. Tyyli, vaatteet, ym jutut. Ja tosi paljon vaikuttaa käytöstavat. Meillä lähikaupassa käy yli 80 vuotias rouva, joka on viimeisen päälle huoliteltu. Ei taatusti ole näkymätön. Ja on myös kohtelias.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka voi päättää etukäteen mitkä vuodet olivat parhaita? Vasta päätetyn voi arvioida. 

Kyllä sen tietää, kun on tullut terveysongelmia. Ei ole enää paluuta entiseen. Parhaat vuodet ovat nyt takana. 

Kaikille ei tule terveysongelmia kuin vasta lähes 100 vuotiaana. Kuulo alkaa mennä, näkö heikkenee ja liikkuminen vaikeutuu ja turvaksi pitää ottaa jo rollaattori.

Jotkut voivat olla heikossa hapessa jo 7-kymppisenä. Jos on ollut huonot elämäntavat: tupakkaa, viinaa, mättöä ja vähäistä liikuntaa ja paskalla tuurilla syöpiä siihen päälle.

Vierailija kirjoitti:

No omhan ne takapäin ja nyt voi viisikymppisenä alkaa valmistautua kuolemaan ja taivaaseen, se on se päämäärä, tämä maallinem elämä on vain lyhyt aika

Taivaaseenhan pääsee vaikka heti ostamalla lentolipun. Harmiks siellä vaan ei näy ketään.

Nelikymppisvuosikymmen oli mahtavaa, talous oli jo vakaa ja muksut sen verran isoja, että pääsi taas vapaammin tekemään omia juttujaan ja oppimaan tuntemaan lapsensa enemmän ihmisinä kuin huollettavina. 

Nyt 54v realiteetit puikahtelevat esiin yksi toisensa jälkeen. Vaelluksella aidan yli kiipeäminen kestää kolme kertaa kauemmin kuin henkiseltä minältäni joka vain pontevasti heivaisi itsensä yli, parikymppisestä tyttärestä puhumattakaan 🤣

Vierellä kulkevat samanikäiset muistuttavat myös tästä rapistumisesta, tauteja ja vaivoja alkaa olla yhdellä jos toisellakin. Plussana tulevat toki lapsenlapset joiden kanssa (kuulemma) saa elää sitä parempaa vauva- aikaa ja shoppailla ihanuuksia joihin ei ekalla kierroksella todellakaan ollut varaa. 

Omat vanhemmat alkavat olla hoivakotiharkinnassa, sukulaisia putoaa pois elämästä tihenevään tahtiin. Yli satavuotiaaksi elänyt mummi suri sitä ettei jäljellä ole enää ketään joka muistaisi edes suurinpiirtein samaa aikakautta saatikka ihmisiä. Väki vähenee täällä mäen ylärinteillä. 

Jos saisin valita, ottaisin ikuisen nelikymppisyyden viisikymppisyyden bonuksilla eli nelikymppisen fysiikka mutta vielä hiukan vakaampi talous ja aikuiset lapset. 

En sinänsä odota eläkkeelle "pääsyä", minulla on mielenkiintoinen duuni jossa viihdyn ja jossa opin koko ajan uusia asioita ja tutustun uusiin ihmisiin. Monet kaverini ovat jo jääneet eläkkeelle varhain koska taloudellisesti saattoivat sen tehdä, ja moni on ollut aika ihmeissään tyhjyydestä. 

Saa nähdä millaiseksi oma viisikymppisyysvuosikymmeneni muodostuu. Toistaiseksi kaikki hyvin, mutta on kummallista sopeutua ajatukseen että jotkut jutut nyt vaan ovat ohi. Niinkuin se ketterä aidan ylittäminen :D  

Ehdottomasti takanapäin, koska kroppa ei enää nuoremmaksi muutu ja sen liikkuvuus huononee koko ajan. Henkisesti ja muuten hyvinvoinnin puolesta elämä on parempaa kuin nuorena. Mutta koska olisin halunnut liikkua laadukkaammin pidempään, vanheneminen on pettymys.

Parhaat vuodet ovat tässä ja nyt. Pysyy mieli virkeänä ja arki aktiivisena kun nuorin lapseni on vasta 2-vuotias.