Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteen pimeä vaihe päättyy liki pomminvarmasti lopulliseen eroon
26.10.2025 |
Kattava tutkimus paljastaa nyt, millainen on parisuhteen pimeä vaihe, joka päättyy liki pomminvarmasti lopulliseen eroon. Psykoterapeutti Heli kertoo, että jopa joka viides vastaanotolle saapuva pariskunta on jo terminaalivaiheessa. Näin tunnistat.
Edessä lopullinen ero
Kun pitkässä liitossa menee huonosti, ihminen on taipuvainen ajattelemaan, että jospa tämä tästä.
On kuitenkin olemassa eräs terminaalivaihe, josta ylös ponnistaminen on jo todellinen ihme, paljastaa kokenut psykoterapeutti.
Kun parisuhde saavuttaa tietyn pisteen, se on tuomittu päättymään. Tämä ilmiö tunnistettiin nyt myös tuoreessa ja kattavassa tutkimuksessa. Ruotsalainen päivälehti Aftonbladet kertoo laajasta eurooppalaisesta tutkimuksesta liittyen parisuhteiden päättymiseen.
https://www.iltalehti.fi/suhteet/a/7705ce41-f6c4-4e0d-9666-0f778385b0bb
Kommentit (316)
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteen pimeä vaihe on tunnistettavissa useista merkeistä, jotka liittyvät tyytymättömyyteen, etääntymiseen ja jatkuviin riitoihin.
Keskeisiä tunnusmerkkejä
Yhteyden katkeaminen: Kumppanit eivät enää tunne olevansa toistensa tärkein aikuinen, tuki ja välittäminen puuttuvat.
Lisääntyneet riidat, kritiikki ja pettymykset arjessa.
Vetovoiman ja läheisyyden hiipuminen, arki tuntuu tasapaksulta tai kämppäkaverimaiselta.
Mustasukkaisuuden, epävarmuuden ja kilpailun tunteet lisääntyvät.
Yhteisen ajan väheneminen ja oman tilan kaipuu.
Viestinnän vaikeudet, avoimen kommunikaation puute ja väärinymmärrykset johtavat etäisyyteen.
Toistuvat ajatukset siitä, kannattaako suhdetta jatkaa.
Minä olen se ketjussa aiemmin kirjoittanut pettänyt perheenäiti, jonka mies oli (on) työnarkomaani. Meillä oli näistä vain yksi tunnusmerkki, ensimmäinen eli oma parisuhteeni oli keskeisiltä osiltaan siirtynyt toisaalle, tuki ja välittäminen tulivat toiselta mieheltä. Miehelläni tietysti tavallaan myös, hänen elämänpiirinsä oli se jännittävä ja kaiken ajan vievä työpaikka, ihmissuhteineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mutta tuo mieshän olisi voinut lähteä saman tien kun kuuli vaimonsa sivusuhteesta.
""Joo, ikävä kyllä jäi. Toivottavasti ei syytä itseään itsekeskeisen puolison touhuista. Jos luet tuon pettäjänaisen kommentteja, selviää että hän puolustelee ja oikeuttaa tekoaan. Tuskin edes katuu mitään. Syyttää miestä kaikesta ja arvostelee miestä valtaosan teksteistä.
Ei olisi missään nimessä kannattanut ottaa takaisin.
Muutenkin teksti täynnä epäloogisuuksia.
Miten 24/7 365 pv vuodessa KAIKEN YKSIN TEKEVÄLLÄ pienten lasten äidillä on
A. mahdollisuuksia
B. jaksamista
ylläpitää kahden vuoden ajan sivusuhdetta???
Ihan narsistinen tapaus.
Sitä en sano ettei pettämisestä voi selvitä ja suhde elpyä, mutta tuollainen asennoituminen ja pitkä systemaattinen salailu ja pettäminen... On kyllä sairasta miten ihminen kykenee tuollaiseen toimintaan.""
Mikä tekstissäni herätti näin paljon vihaa? Itsekeskeinen, narsistinen, sairasta... Mitä itse olisit tehnyt vastaavassa tilanteessa, odotellut kiltisti miestä kotiin? Kuinka monta vuotta?
Päättelisin, että kun kommunikaatio loppuu, loppuu parisuhdekin. Ei pystytä enää puhua mistään, ei vaikeista asioista eikä tavallisista päivän asioistakaan. Loppuu puhe, loppuu läheisyys ja toisen arvostaminen. Eiköhän nämä ole lopun aikoja suhteessa.
Olen täällä tuonut usein työn ja vaivannäön merkitystä esiin ja toitottanut, että KAIKKI hyvä elämässä edellyttää vaivannäköä. Ihan kaikki. Sitä en ymmärrä miksi se asioihin panostaminen nähdään niin negatiivisessa valossa.
Siksi, että minun mielestäni parisuhde ei ole työmaa ja on ikävää, että siihen edes verrataan. Itseni herättikin se, että kun jollain luennolla työpsykologi sanoi, että on väärä ajattelutapa suhtautua työhön kuin parisuhteeseen ja parisuhteeseen kuin työhön. Eli että sanat kuten tiimi kuuluu työhön ja sanat kuten sitoutuminen parisuhteeseen.
Emme me muodosta mieheni kanssa mitään hyvää tiimiä. Me olemme toistemme elämänkumppanit. Näissä suhteissa on aivan erilaiset lainalaisuudet, vaatimukset ja onnistumisetkin on erilaisia. Se, mikä riittää olemaan hyvä tiimikaveri ei riitä hyvään parisuhdekumppanuuteen. Eikä tiimiin pidä sitoutua kuten puolisoon.
Ja ei, kaikki eivät näe hyvänä elämänä sitä, että jokaisella elämän osa-alueella edellytetään vaivannäköä. Asioihin voi panostaa, mutta siinä vaiheessa kun se alkaa tarkoittamaan, että toisen täytyy tehdä jotain erityisiä temppuja kelvatakseen puolisona ollaan mun mielestä tosi raskaan elämän äärellä, jota itse en haluaisi elää, enkä ole elänytkään.
Mulla on aivan helvetisti kaikkea hyvää elämässä ja väitän, että suurimmaksi osaksi sen vuoksi, että en ole elänyt elämääni mailaa puristaen ja hampaat kirskuen suorittamassa. On jäänyt aikaa elääkin. Ja jakaa elämässään muiden kanssa.
"Minä olen se ketjussa aiemmin kirjoittanut pettänyt perheenäiti, jonka mies oli (on) työnarkomaani. Meillä oli näistä vain yksi tunnusmerkki, ensimmäinen eli oma parisuhteeni oli keskeisiltä osiltaan siirtynyt toisaalle, tuki ja välittäminen tulivat toiselta mieheltä. Miehelläni tietysti tavallaan myös, hänen elämänpiirinsä oli se jännittävä ja kaiken ajan vievä työpaikka, ihmissuhteineen. "
Yleisellä tasolla kommentoin, että parisuhteessa nähdään näitä kolmiomuodostelmia paljon, koska osa ihmisistä kokee läheisyyden vaaralliseksi. Kolmatta tarvitaan jakamaan painetta ja riskiä, se voi olla sivusuhteen lisäksi jokin muukin asia, työ, urheilu tai muu harrastus, myös lapsiin keskittyminen ja heidän kanssaan liitoutuminen voi muodostaa kolmiosuhteen.
On paljon pariskuntia, jotka eivät siedä läheisyyttä kovin hyvin, vaan kolmiosuhde osana kahden suhdetta on dynamiikan toimivuuden tae - silloin se siis ei altista erolle, vaan päinvastoin pitää suhteen koossa. Palstallakin näkee usein tämänkaltaisen parisuhdemallin ylistystä ainoana oikeana, tässäkin ketjussa taisi olla jokin sellainen kommentti. Turvaton kokee turvallisena, jos kaikki munat eivät ikään kuin ole samassa korissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Mikä tekstissäni herätti näin paljon vihaa? Itsekeskeinen, narsistinen, sairasta... Mitä itse olisit tehnyt vastaavassa tilanteessa, odotellut kiltisti miestä kotiin? Kuinka monta vuotta?"
Tämän takia sua ei olisi ikinä pitänyt ottaa takaisin. Normaali, moraalinen ihminen tajuaa kyllä mitä pitää tehdä, ei hyppää toisen sänkyyn. Oksettavaa. Et vieläkään ymmärrä mitä teit väärin.
Miesparka.
Kerrotko petturinainen vielä vastauksen tähän:
"Miten 24/7 365 pv vuodessa KAIKEN YKSIN TEKEVÄLLÄ pienten lasten äidillä on
A. mahdollisuuksia
B. jaksamista
ylläpitää kahden vuoden ajan sivusuhdetta???"
En tajua ihmisiä, jotka pystyy systemaattisesti vuosikausia kusettamaan, pettämään, valehtelemaan, kieroilemaan... Miten edes pystyy itseään peilistä tuollaiset katsomaan?Mutta niin me ihmiset ollaan erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan viihdyttävä ketju tuli vaikkei kukaan ole vieläkään lukenut artikkelia.
Mikä oli se pimeä vaihe? Ei voi tietää.
;D
Terapeutit ovat turhia ja tarkoitettu turhamaisille ihmisille, joille peiliin katsominen on liikaa. En sano että on olemassa ihmisiä, jotka eivät hyötyisi terapiasta, mutta turhaa se on silti, koska kohtaamalla itse omat ongelmat on silti ja tulee aina olemaan tehokkaampi ja vaikuttavampi ratkaisu.
Omissa suhteissa ei ollut ikinä kyse rakkauden tai seksin puutteesta. Halusimme hyvin yksinkertaisesti eri asioita elämässä. Takana on kaksi semivakavaa suhdetta ja yksi vakava suhde. Kaksi eroista olivat yllättävän positiivisia ja kenen kanssa oli vakava suhde on edelleen ystävänä. Yksi semivakavista suhteista ei päättynyt hyvin, kyseinen henkilö halusi väkisin pakottaa suhdetta ja oli todella katkera ja mustasukkainen eron jälkeen.
Monet puhuu tauosta ja kumppanin vaihdosta hetkellisesti, mikä on mielestäni sairasta ja varmasti vaikuttaa alitajunnassa negatiivisesti molempiin osapuoliin. "Pitikö mennä toisiin naisiin että taas minä kelpaisin" tai "pitikö imeä toisen miehen munaa, että suostuisi suutelemaan minun huulia jälleen kerran".
Useamman suhteen jälkeen olen oppinut hyvin, miten elätä kumppanin kanssa. Armollisuus itseä ja kumppania kohti. Kärsivällisyys kumppania kohti. Kommunikointi (aliarvostetuin avain suhteissa sekä elämässä). Läpinäkyvyys, en tarkoita että mene mustasukkaisena räpläämään kumppanisi puhelinta, kun hän on suihkussa, vaan sitä että jos on salattavaa miksi olla suhteessa ylipäätänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen täällä tuonut usein työn ja vaivannäön merkitystä esiin ja toitottanut, että KAIKKI hyvä elämässä edellyttää vaivannäköä. Ihan kaikki. Sitä en ymmärrä miksi se asioihin panostaminen nähdään niin negatiivisessa valossa.
Siksi, että minun mielestäni parisuhde ei ole työmaa ja on ikävää, että siihen edes verrataan. Itseni herättikin se, että kun jollain luennolla työpsykologi sanoi, että on väärä ajattelutapa suhtautua työhön kuin parisuhteeseen ja parisuhteeseen kuin työhön. Eli että sanat kuten tiimi kuuluu työhön ja sanat kuten sitoutuminen parisuhteeseen.
Emme me muodosta mieheni kanssa mitään hyvää tiimiä. Me olemme toistemme elämänkumppanit. Näissä suhteissa on aivan erilaiset lainalaisuudet, vaatimukset ja onnistumisetkin on erilaisia. Se, mikä riittää olemaan hyvä tiimikaveri ei riitä hyvään parisuhdekumppanuuteen. Eikä tiimiin pidä sitoutua kuten puolisoon.
Ja ei, kai
Ok, tästä on siis kyse. Sinä määrittelet työn tekemisen eri tavalla. Kuvittelet että se on jotain hampaat irvessä suorittamista.
Pikkivauvakin näkee vaivaa oppiakseen liikkumaan tai puhumaan. Se on systemaattista työtä, kehittymistä.. Vaikuttaako se joltain kamalalta kärsimykseltä? Työleiriltä?
Ihminen panostaa asioihin, joita pitää tärkeänä. On se sitten ura tai harrastus tai ihmisuhteet.. Mikä kelläkin ja se on MIELLYTTÄVÄÄ.
"Olen täällä tuonut usein työn ja vaivannäön merkitystä esiin ja toitottanut, että KAIKKI hyvä elämässä edellyttää vaivannäköä. Ihan kaikki."
Etkö koe ansaitsevasi rakkautta olemalla vain olemassa, olemalla sinä? Entä pieni vauva tai lapsi, pitääkö hänenkin nähdä vaivaa, että häntä rakastettaisiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pikkivauvakin näkee vaivaa oppiakseen liikkumaan tai puhumaan. Se on systemaattista työtä, kehittymistä.. Vaikuttaako se joltain kamalalta kärsimykseltä? Työleiriltä?
Pikkuvauvoilla on itse asiassa todella raskas elämä, kun kaikki on opeteltavana ja vielä siinä sivussa tehdään fyysistä kasvua! Tämähän aikuisilta helposti unohtuukin, kun eivät jaksa olla empaattisia kitinää kuunnellessaan. Yrittäisivät itse niin voisi ymmärrys kasvaa, miksi pistää pieneltä tuntuvat asiat itkemään ja kiukkuamaan.
En edelleenkään siis näe, miksi mieluummin pitäisi raivata kalenteria, järjestää menoja, tilata lippuja/ravintoloita jne. vaikka ei se itseä ilahduta ollenkaan kuin sen toisen havaita, että kenties tässä nyt voin tinkiä treffi-illoista. Ikään kuin se panostaminen ja vaivannäkö olisi jotenkin...tiketti jonnekin. Kuin sillä voitaisiin todistaa, että välitän sinusta ja suhde on tärkeä. Itse ajattelen, että nämä tunteet tulevat muusta, ei konkreettisista tempuista ja kikkailuista.
Parhaat asiat elämässä yleensä tulevat ihan ilmaiseksi, ansaitsematta. Eivätkä jotkut asiat tule koskaan, vaikka ahkeroit ja yrität ja huolehdit ja murehdit ja panostat kuinka.
"Sinä määrittelet työn tekemisen eri tavalla. Kuvittelet että se on jotain hampaat irvessä suorittamista. "
Olen se toinen, joka tässä ketjussa on kritisoinut parisuhteen vertaamista työhön ja kirjoittanut, että se on humpuukia sikäli kun sitä yritetään markkinoida paripsykoterapian menetelmänä.
En pidä työn tekemistä hampaat irvessä suorittamisena, vaan kyse on täysin erilaisista asioista. Parisuhde ja rakkaus ei ole työtä, työ on työtä. Kysymyksessä on todella merkittävä ero ajattelussa, ei vain semanttinen ero.
Rakkaus työntäyteisenä velvollisuutena on ollut ketjussa esillä myös uskovaisten puheenvuoroissa (vaikka en tiedäkään olivatko ne trollausta). Se tuntuu nurinkuriselta, koska kristinuskossa ei ainakaan ole mitään sellaista rakkauden määritelmää. Päinvastoin korostetaan vähän joka käänteessä, että rakkautta ei voi ansaita. Se on lepoa, rauhaa, levollista yhteyttä ja armon kokemusta. Tämä tulee lähelle omaa käsitystäni rakkaudesta eli jos rakkaus ei ole noita asioita, en määrittele sitä rakkaudeksi omassa elämässäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteen pimeä vaihe on tunnistettavissa useista merkeistä, jotka liittyvät tyytymättömyyteen, etääntymiseen ja jatkuviin riitoihin.
Keskeisiä tunnusmerkkejä
Yhteyden katkeaminen: Kumppanit eivät enää tunne olevansa toistensa tärkein aikuinen, tuki ja välittäminen puuttuvat.
Lisääntyneet riidat, kritiikki ja pettymykset arjessa.
Vetovoiman ja läheisyyden hiipuminen, arki tuntuu tasapaksulta tai kämppäkaverimaiselta.
Mustasukkaisuuden, epävarmuuden ja kilpailun tunteet lisääntyvät.
Siis toisin sanoen miehelläsi oli toinen myös ja se loppui aikanaan. Siksi niin helppo antaa sulle anteeksi.
Yhteisen ajan väheneminen ja oman tilan kaipuu.
Viestinnän vaikeudet, avoimen kommunikaation puute ja väärinymmärrykset johtavat etäisyyteen.
Toistuvat ajatukset siitä, kannattaako suhdetta jatkaa.
&nb
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs kotipsykologit sanotte minun suhteestani?
Hyvin pitkä suhde kyseessä, lapsetkin asuneet omillaan jo pitkään. Meillä on miehen kanssa ollut hyvin samanlaiset haaveet, ja ollaan nähty vaivaa sen eteen että ollaan ne saatu toteutettua, ollaan hypätty yhdessä rohkeasti uuteen, haaveista totta. Ja ollaan siitä ihan superonnellisia.
Meidän normiarki on lämmintä ja hauskaa. Käydään yhdessä lenkillä, usein käsi kädessä ja voidaan kävellä niin ostoskeskuksessakin. Tehdään jekkuja toisillemme, ja paljon myös palveluksia. Nauretaan, paljon. Kokataan yhdessä. Läheisyyttä, halauksia ja suukkoja on päivittäin useita kertoja. Iltaisin käperryn sohvalle hänen kainaloon ja siinä on paras paikka. Lomat vietetään aina yhdessä, koska se vaan on niin kivaa. Tsemppaan häntä hänen urahaaveissaan, taon päähänsä että hän kyllä saa n
Kukaan muu ei voi puolestasi määritellä tätä asiaa. Mikä on riittävän hyvä parisuhde sinulle?
Rakkaus ja parisuhde eivät useinkaan liity yhteen. Parisuhde on, mutta osapuolet eivät rakasta toisiaan tai vähintään toinen ei rakasta.
Ja toista ihmistä voi rakastaa vaikka loppuelämänsä, vaikka parisuhteessa ei voisi olla.
Parisuhde voi tuoda mukanaan paljon käytännön hyötyjä. Mikäli näitä yhtäkään ei olisi, jäisitkö?
Jos miehesi olisi ilman omaa syytään hirveän raskas, työllistävä, hoidettava, rahaasi ja voimiasi vievä, olisitko sinä siinä kuitenkin mielelläsi vaihtamassa vaippaa, antamassa lääkkeet, auttamassa joka askelta ja kestämässä turhautunutta kiukuttelua?
Tätä on rakkaus. Siinä ei saa itselleen mitään. Vain toisen palvelemisen ilon. Ja rakastava tekee sen, koska ei voi muutakaan. Koska se ihminen itsessään on rakas ja tärkeä. Rakastava haluaa toiselle hyvää, parasta VAIKKA se tarkoittaa oman edun syrjäyttämistä ja omasta hyvästä luopumista.
Kysy näitä itseltäsi. Jäätkö siihen parisuhteen takia vai rakkauden takia? Oman vai toisen edun vuoksi?
Mikä on riittävän hyvä parisuhde? Joku vastaa toisin, tiedän. Mutta itselleni se on vain sellainen, jossa on tuota em rakkautta - molemmilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa auttaa ainoastaan fyysinen ero, jonka aikana jompi kumpi muuttuu PALJON ja juuri oikeaan suuntaan ja palatessa rakastutaan uudestaan
Tai että yhdessä ollessa mennään terapiaan ja muututaan molemmat. Yleensä ei kumpikaan yksin syypää ongelmiin ole.
Kyllä joskus on. Nämä syntipukin eivät kyllä terapiaan vaivaudu. Heillä me ee hyvin kun puoliso elää ja on niin kuin hän käskee. Siinä ei suhde kukoista jos toinen joutuu kokoajan vää tymään ja venymään.
Et voi taaskaan yleistää. Voit puhua vain omasta puolestasi.
Minä tiedän useita pareja, jotka ovat saaneet suuren avun pariterapiasta. Myös yksilöterapiasta. Oma suhteeni mukaan lukien, vaikka palstan mielestä mieheni on narsisti 😄 ei hän kuitenkaan ole sitä. Halusi terapiaan ja muuttui todella paljon. Hänkin.
Vierailija kirjoitti:
Kerrotko petturinainen vielä vastauksen tähän:
"Miten 24/7 365 pv vuodessa KAIKEN YKSIN TEKEVÄLLÄ pienten lasten äidillä on
A. mahdollisuuksia
B. jaksamista
ylläpitää kahden vuoden ajan sivusuhdetta???"
En tajua ihmisiä, jotka pystyy systemaattisesti vuosikausia kusettamaan, pettämään, valehtelemaan, kieroilemaan... Miten edes pystyy itseään peilistä tuollaiset katsomaan?Mutta niin me ihmiset ollaan erilaisia.
Vastasin jo kerran, että valehdella ei tarvinnut, aviomies ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Ja mitenkö oli mahdollisuuksia ja jaksamista? Rakastuessa saa lisäenergiaa, ainakin siinä hullaantumisen vaiheessa. Jaksoin kaikkea paljon paremmin. Tapaamisia oli helppo järjestää, sillä näimme joka päivä töissä. Pidemmät yhteiset hetket vaativat järjestelyjä, jokainen pettänyt varmaan tietää tämän, mutta käytimme kaikki lastenhoitovapaat joita tuli eteen; isovanhemmat, lastenvahdit, harrastusleirit ym.
Vierailija kirjoitti:
"Mikä tekstissäni herätti näin paljon vihaa? Itsekeskeinen, narsistinen, sairasta... Mitä itse olisit tehnyt vastaavassa tilanteessa, odotellut kiltisti miestä kotiin? Kuinka monta vuotta?"
Tämän takia sua ei olisi ikinä pitänyt ottaa takaisin. Normaali, moraalinen ihminen tajuaa kyllä mitä pitää tehdä, ei hyppää toisen sänkyyn. Oksettavaa. Et vieläkään ymmärrä mitä teit väärin.
Miesparka.
Edelleen miesparka on naimisissa kanssani, en usko että hän kaipaa sääliäsi. Mutta, kerropa nyt, minulle epänormaalille, m i t ä olisi pitänyt tehdä? Puhua miehen kanssa, ei johtanut mihinkään. Pyysin terapiaan, ei käynyt. Olisiko pitänyt erota tai edes uhkailla erolla? Minä en kuitenkaan halunnut erota, en edes siinä vaiheessa kun rakastajani jäi suhteesta kiinni avovaimolleen ja oli pakko ruveta tekemään päätöksiä johonkin suuntaan. Siinä kohdassa kerroin pettämisestä itse miehelleni.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tämä pimeä vaihe on?
Senhän ap haluaisi tietää muttei ole halukas plussaa maksamaan vaan kerjää täällä aina ilmaisia jyviä.
Meillä on samanlaista, mutta en näe tuon liittyvän työntekoon. Eihän sitä vaivannäkö mitata asioissa, jotka ovat yhdentekeviä. Ei muakaan haittaa yhtään, jos mies ei lähde mukaan. Mitä se siis mua liikuttaa silloin? Joillakin pareilla tuo on taas isompi asia. Ihmiset on erilaisia tarpeineen ja toiveineen ja personineen ja jokaisessa ihmissuhteessa eri intressejä ja näkemyksiä joudutaan sovittamaan yhteen.
Olen täällä tuonut usein työn ja vaivannäön merkitystä esiin ja toitottanut, että KAIKKI hyvä elämässä edellyttää vaivannäköä. Ihan kaikki. Sitä en ymmärrä miksi se asioihin panostaminen nähdään niin negatiivisessa valossa.
Ohis