Lue keskustelun säännöt.
En olisi ikinä ennen lasta uskonut, että vanhemmuus on nykyään näin vaikeaa ja uuvuttavaa
23.10.2025 |
Ennen kuin sain oman lapsen niin kuvittelin, että vanhemmuudessa riittää sellainen sopivan hyvä, työssäkäynti onnistuu helposti koska on päiväkodit sitä varten, kouluikään kun lapsi tulee niin helpottaa kun koulu hoitaa koulun ja terveydenhuollossa käynnit on neuvola kerran vuodessa ja pari korvatulehdusta lääkärikäynteineen. Vielä mitä. Minulla on yksi ekaluokkalainen lapsi, ja kaikki vapaa-aikani ja iso osa työpäivistä menee lapsen asioita hoitaessa. Ja sama ennen kouluikää. Ja olen aivan poikki. Äitiysloma ja vanhempainvapaa vielä meni ihan ok, vaikka toki yöt huonosti nukkuvan pienen lapsen kanssa oli raskasta. Mutta se oli sellaista normaalin raskasta ja vapaalla kun oli niin oli mahdollisuus välillä levähtää sohvalle tai olla joskus vaikka puoleen päivään yöpaidassa, jos taivaalta vihmoi räntää ja väsytti.
Mutta kun piti palata töihin ja laittaa lapsi päiväkotiin alkoi elämä mennä ihan mahdottomaksi. Ensinnäkin ei saatukaan paikkaa lähipäiväkodista. Se mistä saatiin niin siellä ei ollutkaan autopaikkoja eikä mitään mihin parkkeerata viedessä tai hakiessa eli aamu alkoi parkkipaikan etsimisrumballa. Sama hakiessa. Lapsi piti viedä sisälle asti ja huolehtia häneltä ulkovaatteet pois, sisätossut jalkaan, käsien pesu ja ryhmän huoneeseen. Päiväkodilta tuli tarkat vaatimukset mitä kaikenlaisia sadevaatteita, varavaatteita, varakumisaappaita ym ym on oltava aina siellä. Kaksi viikkoa etukäteen piti päiväkotiin ilmoittaa 10 min tarkkuudella milloin lapsen vie ja milloin hakee, ja tässä kellonajassa oli pakko pysyä vaikka olisi töissä tullut yllättäviä kokouksia. Päiväkoti ei joustanut yhtään työelämän mukaan. Eikä työpaikka suostunut joustamaan yhtään lapsen tai päiväkodin mukaan. Ihan järkyttävä aikatauluhel vetti, josta selkä märkänä hiestä yritti selvitä kainalossa kurasta märkä ja kiukutteleva lapsi. Töissä jatkuvaa anteeksipyytelyä siitä, että myöhästyi taas sen kaksi minuuttia töistä kun päiväkodilla ei löytynyt parkkipaikkaa. Päiväkodilta soitettiin usein hakemaan lapsi kesken päivän pois, kun sen nenä vuotaa niin on heidän mielestään kipeä. Ja pomo huutaa töissä, että et saa lähteä kesken töistä pois kun työt on pakko hoitaa. Koulu kun alkoi niin ei helpottanut, lapsi ei pystykään kulkemaan koulumatkaa yksin, koulutaksia ei myönnetäkään, koululla ei olekaan aamukerhoa, koulu alkaa usein vasta 9:15, iltapäiväkerho loppuu jo klo 16:00 eli lapsi pitää saattaa klo 9 ja hakea klo 16, mahdoton olla töissä ennen 9:30 ja jälkeen 15:30. Pomo vihainen lisää tästä. Koululta ja päiväkodilta satelee edellisenä päivänä käskyjä ottaa huomenna mukaan tyhjä viilipurkki, pyöreä kivi ja kokovalkoinen t-paita, tms. No ei niitä ole, kiireellä kauppaan ja rannalle etsimään. On useampi palaveri vuodessa opettajan kanssa, aina joskus klo 13-14 aikoihin, muita aikoja ei anneta. On äitien aamupäivää, koti ja koulu päivää ja vaikka mitä, tietenkin aina kesken työpäivän. Pomo näistä lisää vihainen. KOko päiväkotiajan flunssakierre lapsella ja jäätävä usein pois töistä itse siksi, pomo taas vihainen, ja nyt jo työkaveritkin.
Jatkuu alla.
Kommentit (144)
Vierailija kirjoitti:
Odota vielä pari vuotta, että haluaa alkaa harrastamaan ja sitten alkaa se iltapäiväkuskailurumba myös ja seura vaatii osallistumaan milloin mihinkin talkoisiin.
Onhan se melkoinen rumba eikä näitä turhaan ruuhkavuosiksi kutsuta.
Kyllä tuo on itse aiheutettua. Ei lasta ole pakko kuskata hirveästi minnekään, jos ei itse niin halua.
Ei meitä 80-luvulla maalla minnekään viety ja tulos oli kuitenkin hyvä. Saati että muissa maissa lapsia kuljetettaisiin valtavasti paitsi ehkä Yhdysvalloissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle tuli yllätyksenä se miten kauheaa tuo päiväkodinsairastelukierre voi olla! Meillä lapset 3v ja 5v ja nuorempi meni vuosi sitten päikkyyn ja sairasti koko vuoden ihan jatkuvasti. Oli aivan hirveää yrittää muka tehdä töitä samalla. Esikoinen taas aloitti päiväkodin korona-aikana ja se vasta hirveää olikin, kun ihan pienelläkään nenän vuodolla ei voinut mennä hoitoon! Sehän voi siis kestää ikuisuuden. Onneksi kuopus ei ollut syntynyt vielä silloin, koska hänellä jää aina yskä pitkiksi aikaa päälle.
Yllätyksenä tuli myös taistelu päiväkodin kanssa päiväunista, joita siis emme haluaisi lasten enää nukkuvan tai kukkuvat koko yön. Tämä on ollut ihan kaameaa.
Muuten lapsemme ovat ihania ja helppoja ja rauhallisia tapauksia, joten heidän kanssaan ei sinällään ole ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli yllätyksenä se miten kauheaa tuo päiväkodinsairastelukierre voi olla! Meillä lapset 3v ja 5v ja nuorempi meni vuosi sitten päikkyyn ja sairasti koko vuoden ihan jatkuvasti. Oli aivan hirveää yrittää muka tehdä töitä samalla. Esikoinen taas aloitti päiväkodin korona-aikana ja se vasta hirveää olikin, kun ihan pienelläkään nenän vuodolla ei voinut mennä hoitoon! Sehän voi siis kestää ikuisuuden. Onneksi kuopus ei ollut syntynyt vielä silloin, koska hänellä jää aina yskä pitkiksi aikaa päälle.
Yllätyksenä tuli myös taistelu päiväkodin kanssa päiväunista, joita siis emme haluaisi lasten enää nukkuvan tai kukkuvat koko yön. Tämä on ollut ihan kaameaa.
Muuten lapsemme ovat ihania ja helppoja ja rauhallisia tapauksia, joten heidän kanssaan ei sinällään ole ongelmia.
Niin ja lisään, että meilläkin päiväkoti saattaa vasta päivää tai kahta ennen ilmoittaa ties mistä makkaroista tai naamiaisasuista tai maitopurkeista, joita pitää viedä sinne.
Yleinen tapa toimia on mikä on. Mutta yksilö voi aina poiketa muotista itse niin halutessaan. Se saattaa olla jopa lapselle parempi kuin yhdenmukaistaminen.
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikki empatiani ap:lle. Olen aivan järkyttynyt kirjoituksestasi ja puolellasi; enemmän pitäisi tehdä median juttuja aiheesta. Tuo että sekä päiväkoti että työnantajasi olivat vaativia ja joustamattomia, katkaisi kamelin selän. Olen pahoillani.
Mutta mikä tuo toinen kirjoitus täällä ketjussa alempana on? Siinä tarina jatkuu, ja alla lukee ap. Ja siinä lukee, että ap olisi ajautunut OTTAMAAN POMOLTAAN SUIHIN, TEKEVÄNSÄ NETTIPORNOA ja AJAUTUNEENSA HUORAKSI - en usko. Ei voi olla sama ap.
Mikä tuo toinen kirjoitus oikein on???
Ja miksi keskustelu jatkuu täällä "kuin ei mitään?!?!
Ei kai kukaan nainen joudu 2000-luvulla ottamaan suihin mieheltä, jota ei rakasta? Olen aivan järkyttynyt. En tiedä pitäisikö sun soittaa Raiskauskriisikeskus Tukinaiseen vai mitä. Toki antauduit tilanteeseen itse, mutta naisten tukiverkosto vois auttaa tässä. Nimittäin joskus lapsuuden tiedostamattomat traumat ajavat meidät tuomm
Mikään tuollainen nettipor nojuttu tai muu k-18 juttu ei ole minun kirjoittamaa. Täällä näköjään joku trollailee taas.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Odota vielä pari vuotta, että haluaa alkaa harrastamaan ja sitten alkaa se iltapäiväkuskailurumba myös ja seura vaatii osallistumaan milloin mihinkin talkoisiin.
Onhan se melkoinen rumba eikä näitä turhaan ruuhkavuosiksi kutsuta.
Totta.
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli yllätyksenä se miten kauheaa tuo päiväkodinsairastelukierre voi olla! Meillä lapset 3v ja 5v ja nuorempi meni vuosi sitten päikkyyn ja sairasti koko vuoden ihan jatkuvasti. Oli aivan hirveää yrittää muka tehdä töitä samalla. Esikoinen taas aloitti päiväkodin korona-aikana ja se vasta hirveää olikin, kun ihan pienelläkään nenän vuodolla ei voinut mennä hoitoon! Sehän voi siis kestää ikuisuuden. Onneksi kuopus ei ollut syntynyt vielä silloin, koska hänellä jää aina yskä pitkiksi aikaa päälle.
Yllätyksenä tuli myös taistelu päiväkodin kanssa päiväunista, joita siis emme haluaisi lasten enää nukkuvan tai kukkuvat koko yön. Tämä on ollut ihan kaameaa.
Muuten lapsemme ovat ihania ja helppoja ja rauhallisia tapauksia, joten heidän kanssaan ei sinällään ole ongelmia.
Lapseni oli päiväkodissa 2,5 vuotta ennen kouluikää. Hän oli koko sen 2,5 vuotta kipeä. Flunssa flunssan perään. Flunssien välissä sitkeä yskä. Ainoastaan kesälomilla oli täysin terveitä päiviä. Nyt hän meni kouluun ja on ollut koko kouluajan ihan terve. Outo juttu minusta tuo päiväkoti. Se oli aika uusi talo, mutta olikohan siellä joku sisäilmaongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä on nykyään ja mikä oli ennen? Ainakin 20 vuotta sitten ihan samanlaista oli ja kuului pikkulapsiarkeen. Rasittavaa joo, mutta onneksi oltiin vanhemmat silloin nuoria, niin jaksoi purra hammasta. Nykyään en jaksaisi samaa enää.
Meillä on 10 vuotta ikäeroa esikoisen ja kuopuksen välillä ja itse olin vielä aiemmin myös opettajana, niin sellainen on ehkä muuttunut, että koulusta vanhempia "häiritään" enemmän kuin ennen. Kai se liittyy säästöihin sekin ja siihen, kun jo yli kymmenen vuotta sitten opettajille alettiin työntää kaiken maailman sivuvastuita lisää. Onko tuo sitten lisännyt lasten hyvinvointia, no eipä taida ainakaan tutkimuksissa näkyä. Vanhempana tuntuu välillä, että minunko tässä sitä koulua pitää käydä?
Jos työpaikka säilyy ruuhkavuosien yli, niin sitten on varmaan helppo huudella, että olihan se rankkaa, mutta siitäkin selvittiin. Monet menettävät työpaikan tai vielä pahempaa, terveyden, yrittäessään suoriutua kohtuuttoman korkeista vaatimuksista. Se, että onnistuu välttämään lasun, sairastumisen ja työpaikan menettämisen on nykyään sellainen seikkailurata, että siitä suoriutuvat ehjin nahoin vain kaikkein kyvykkäimmät ja onnekkaimmat. Tämä on yhteiskunnallinen ongelma, koska se vaikuttaa merkittävästi siihen, etteivät naiset halua lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on nykyään ja mikä oli ennen? Ainakin 20 vuotta sitten ihan samanlaista oli ja kuului pikkulapsiarkeen. Rasittavaa joo, mutta onneksi oltiin vanhemmat silloin nuoria, niin jaksoi purra hammasta. Nykyään en jaksaisi samaa enää.
Meillä on 10 vuotta ikäeroa esikoisen ja kuopuksen välillä ja itse olin vielä aiemmin myös opettajana, niin sellainen on ehkä muuttunut, että koulusta vanhempia "häiritään" enemmän kuin ennen. Kai se liittyy säästöihin sekin ja siihen, kun jo yli kymmenen vuotta sitten opettajille alettiin työntää kaiken maailman sivuvastuita lisää. Onko tuo sitten lisännyt lasten hyvinvointia, no eipä taida ainakaan tutkimuksissa näkyä. Vanhempana tuntuu välillä, että minunko tässä sitä koulua pitää käydä?
Jos työpaikka säilyy ruuhkavuosien yli, niin sitten on varmaan helppo huudella, että olihan se rankkaa, mutta siitäkin selvittii
Sanoisin vain onnekkaimmat selviää, sillä selviämiseen vaikuttaa eniten lapsen terveys ja mahdollinenn erityislapsisuus, ja se taas on pitkälti tuurista kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Se, että onnistuu välttämään lasun, sairastumisen ja työpaikan menettämisen on nykyään sellainen seikkailurata, että siitä suoriutuvat ehjin nahoin vain kaikkein kyvykkäimmät ja onnekkaimmat."
Onko näin? Silloin asiat ovat Suomessa todella huonosti. Arvomaailma on nyrjähtänyt. Samoin ymmärrys huolenpidosta ja kiintymyksestä.
Psykologisesti ottaen lapsen paras ei ole helikopterivanhemmuus eikä maksimaalinen määrä mitään konkreettista (tavaraa, harrastuksia, tekemistä).
Erikoista. Mullakin yksi 7v lapsi enkä kokenut näitä mitenkään haastavana. Tosin se on totta että kaikki neuvolat ja vasu-keskustelut on tietenkin vain keskellä päivää kun se hoitohenkilö on itse töissä 8-16 (tai muun vastaavan ajan); hänellekin voi olla se lapsi odottamassa siellä päikyssä hakua just klo 16.15 Että ymmärrän senkin miksi ajat ovat mitä ovat. Hankala yhtälö.
Ainoa keino ap:lle on vaihtaa työpaikkaa vähemmän nihilistiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet sinä tilanteeseen itsesi saattanut. Olen vilpittömästi pahoillani puolestasi. Kysyn silti,etkö aikanaan nähnyt tätä tulevaksi ja valinnut siksi toisin?
Voi hyvää päivää. Erityislapsen yksinhuoltajan syyllistämistä. Vai olisi pitänyt aikanaan nähdä tulevaksi ja valita toisin ja ihan itse tilanteeseen itsensä saattanut? Kommentti kertoo täydestä ymmärtämättömyydestä. Vanhemmuus ei ole ruusuilla tanssimista ja nykyiset päiväkodin ja koulun luomat vaatimukset (ja oletus tavoitettavissa olosta jatkuvasti) tuovat ihan omaa lisäänsä tähän. Apua ja tukea ei ole saatavilla ihmisiltä ympärillä, useat perheet (ja yksinhuoltajat) ovat täysin yksinään pyörittämässä palettia. Toista se oli ennen, kun koko kylä kasvatti. Et tosiaan voi tietää korjaako kuolo kumppanisi tai päättyykö rakkaus joskus. Eipä sitäkään voi itse nähdä tulevaksi, ennakoida saati valita, jos syntyy erityislapsi. Diagnoositkin todetaan usein vasta vuosien päiväkoti- ja koulutaiston jälkeen, tutkimuksiinkaan ei usein pääse. Erityislapsen vanhemmuus vaatii ihan erilaista sopeutumista ja vaativuutta vanhemmalta, joka joutuu jatkuvasti elämään omien voimavarojensa äärirajoilla. Ei ole oma valinta.
Terveisin moninkertaisen erityislapsen totaaliyh
Vierailija kirjoitti:
"Se, että onnistuu välttämään lasun, sairastumisen ja työpaikan menettämisen on nykyään sellainen seikkailurata, että siitä suoriutuvat ehjin nahoin vain kaikkein kyvykkäimmät ja onnekkaimmat."
Onko näin? Silloin asiat ovat Suomessa todella huonosti. Arvomaailma on nyrjähtänyt. Samoin ymmärrys huolenpidosta ja kiintymyksestä.
Psykologisesti ottaen lapsen paras ei ole helikopterivanhemmuus eikä maksimaalinen määrä mitään konkreettista (tavaraa, harrastuksia, tekemistä).
Tervetuloa todellisuuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli yllätyksenä se miten kauheaa tuo päiväkodinsairastelukierre voi olla! Meillä lapset 3v ja 5v ja nuorempi meni vuosi sitten päikkyyn ja sairasti koko vuoden ihan jatkuvasti. Oli aivan hirveää yrittää muka tehdä töitä samalla. Esikoinen taas aloitti päiväkodin korona-aikana ja se vasta hirveää olikin, kun ihan pienelläkään nenän vuodolla ei voinut mennä hoitoon! Sehän voi siis kestää ikuisuuden. Onneksi kuopus ei ollut syntynyt vielä silloin, koska hänellä jää aina yskä pitkiksi aikaa päälle.
Yllätyksenä tuli myös taistelu päiväkodin kanssa päiväunista, joita siis emme haluaisi lasten enää nukkuvan tai kukkuvat koko yön. Tämä on ollut ihan kaameaa.
Muuten lapsemme ovat ihania ja helppoja ja rauhallisia tapauksia, joten heidän kanssaan ei sinällään ole ongelmia.
Lapseni oli päiväkodissa 2,5 vuotta ennen kouluikää. Hän oli koko
Ja jatkoitte sen lapsen viemistä sinne 2,5 vuotta?!? Eikö jo vuoden jälkeen voisi alkaa miettiä sen lapsen terveyttä ja tehdä muutoksia? Sairasta. Kirjaimellisesti.
Kyllä voin uskoa tuon kaiken. Jos olisin muualla töissä olisin itsekin varmasti uupunut ajat sitten. Mutta onneksi teen kotona töitä minkä vuoksi olen välttänyt tuon hoitoon kuskaamishakemis h*lvetin. Nyt lapset jo koulussa mutta kyllä nytkin on kalenteri täynnä milloin mitäkin lääkäri- tai hammaslääkäriaikaa. Pitää muistaa laittaa mukaan eväsleipää retkipäivälle, uimapussukkaa, karkkia palkintotunnille kun katsovat leffaa ym. Sitten on terveystarkastuksia joissa toivotaan vanhemman olevan mukana ja vaikka mitä. Onneksi minulle kertyy paljon ylitöitä jotka otetaan vapaina ja näiden avulla pysyy pakka kasassa ja toki miehenikin työpaikka on erittäin joustava. Kaikilla ei tietenkään ole mahdollista vaikuttaa työhönsä, mutta ne jotka voivat kannattaa miettiä tarkkaan etukäteen miten työsi ja lapsiperhearki tulee sopimaan yhteen.
Pomolle suuseksiä ja panet miehiä maksusta?
Onko tämä oikeasti provo? No joka tapauksessa, itsellä ei ole tuollaisia kokemuksia kahden lapsen äitinä. Aika smoohtisti kaikki on sujunut.
Sanoisin vain onnekkaimmat selviää, sillä selviämiseen vaikuttaa eniten lapsen terveys ja mahdollinenn erityislapsisuus, ja se taas on pitkälti tuurista kiinni.
Lisäsin siksi tuon kyvykkäimmät, koska minulla oli hyvä onni, mutta ei riittävästi kyvykkyyttä. Eli lapseni ovat terveitä, mutta en onnistunut säilyttämään työpaikkaa.
Yhdysvalloissa on tosi tavallista, että vanhemmat tekevät lapsen puolesta aivan kaiken. Kantavat koululaukkuakin kunnes lapsi astuu kouluun sisälle ja taas hakevat melkein ulko-ovelta koska turvaton arki.
Vanhemman on hyvä olla mukana lapsensa elämässä, mutta vaihtoehtoja täytyy olla muitakin kuin joko jatkuva tekeminen tai heitteille jättö. Muutamia ajatuksia:
-Nuo keskustelut koulun kanssa olivat ainakin vielä 10v sitten enemmän vapaaehtoisia kuin pakollisia.
-Päivähoitopaikka on tietysti hyvä olla lähellä ja sinne pitää kuskata ja hakea pois. On todella harmi, että enää eivät isovanhemmat ole käytettävissä kuten ennen usein olivat. Päiväkodin kohtuuttomiin vaatimuksiin ei ole velvollisuutta suostua.
-Harrastaminen on tärkeää, mutta aina myös temperamentti- ja arvovalinta. Osa lapsista touhuaa hurjasti - ADHD-lapset erityisesti - mutta osa lapsista tykkää olla myös rauhassa ja enemmän itsekseen. Pidän tärkeänä kuunnella lasta herkästi ja tuntea hänet asiassa. Jokainen lapsi on uniikki. Ei tunnu ekonomiselta, että lapsen harrastaminen on pois vanhempien hyvinvoinnista, vaan parempi on tehdä kompromisseja. Mielikuvituksen kehittyminen vaatii myös yksin oloa, ei alituista ja jatkuvaa jonkun kanssa oloa.
-Tavarat ja lahjat: tässä ajassa tavaran määrä ja saaminen on korostunut hurjasti. Ei ole kuitenkaan ollenkaan ihanteellista, että lapsi aina saa sen tavaran ja lahjan, minkä tahtoo, saati ison määrän niitä.
En jaksanut lukea, koska kaikkialla valitetaan ihan liikaa. Lasten kanssa pitää osata priorisoida, silloin lapsiarki sujuu joutuisasti.
Kasarilla ja ysärillä oli ihan erilaista. En muista, että mitään tilpehööriä olisi pitänyt viedä kouluun/päiväkotiin. Kyllä ne tarjottiin sieltä käsin ihan lamaysärilläkin.