Lue keskustelun säännöt.
Mies ei osallistunut lapsen asioihin kun lapsi oli pieni, nyt lasta ei kiinnosta
21.10.2025 |
Lapsemme on nyt 9-vuotias. Mieheni, lapsen isä siis, ei halunnut osallistua vauvan hoitoon eikä lapsen kasvaessa lapsen hoitoon, harrastuksiin, ihan arkisiin asioihin. Vaan pakeni töihin sitä, että pieni lapsi oli tarvitseva, lapsi välillä itki, välillä sairastelikin, välillä oli uhmakas jne. Vaikka aina pyysin, niin lapsen isä ei vain osallistunut. Sanoi aina, että kyllä hän sitten kun lapsi on isompi. Kun lapsi meni kouluun, niin isä olisi halunnut alkaa osallistumaan. Yritti kyllä silloin ehdotella lapselle, että lähtisivät yhdessä pelaamaan futista, että voisi lukea iltasadun jne mitä nyt milloinkin. Mutta lapsi ei enää halunnut eikä suostunut. Jos yritettiin pakottaa, niin lapsi täysin kieltäytyi, hän ei halua sanoi. Lapsi on muutenkin luonteeltaan jääräpäinen ja aika mustanvalkoinen. Ja mies tästä lapselle loukkaantui, enää ei juuri yritä. Miten tällaisen tilanteen voisi ratkaista? Voiko lasta syyttää siitä, että hän ei halua olla sellaisen kanssa, jolle hän oli kuin ilmaa elämänsä ensimmäiset vuodet?
Kommentit (143)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei voi lasta syyttää tai pakottaa. Painosta miestä jatkamaan yritystä. Ehkä lapsi joskus 21v lähtee isin kanssa kahville.
Siis painosta isää, se tässä mokasi suhteen lapseensa.
Tästä tulee mieleen se yksi vauvalla pyörivä isä, joka kehuu suhdettaan lapsiin kun se ei sisällä enää mitään muuta kuin treffailua eli ulkona lasten kanssa syömässä käymistä :D Hänen mielestään erinomainen suhde, kun kerran parissa viikossa tai kuukaudessa näkee lapsiaan, ja tietysti toinen perhe tulilla toisen naisen kanssa...
Tyyppi on trolli, joka spämmii omaa typeryyttään yhä uudelleen ja uudelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies se itse oman suhteensa lapseensa luo. Tuossa se suhde on ja sillä selvä. Mä olisin kyllä itte jo vauva vuosina tehny jotain asialle. Vauva miehen syliin ja sanon että tulen huomenna,pärjäilkää. Yhdessä tehty,yhdessä hoidetaan.
Kyllä mä miettisin enemmän sitä lasta tässä. En jättäisi laiskan isän hoiviin. Outoa myös, etteivät monet isät ole yhtään kiinnostuneita lapsistaan, jotka ovat heidän omia jälkeläisiään.
Vierailija kirjoitti:
#miesvihanäkyväksi
Teille miehille: #lapsivihanäkyväksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen "aikuinen" loukkaantuu 9-vuotiaalle? Olisi naurettavaa, ellei olisi lapsen kannalta kauheaa. Lapsen reaktion olisi pitänyt saada "mies" heräämään ja kohtaamaan tekojensa seuraukset. Ihan varmasti suhde olisi vielä luotavissa, jos puolisollasi olisi kärsivällisyyttä ja edes alkeellinen empatiakyky.
Aika helmen olet kalastanut. Toivottavasti pystyt suojelemaan lasta tuolta henkiseltä väkivallalta.
Miehiä ei yleisesti kauheasti kiinnosta kakkavaipat, kiukuttelut, uhmat ja tuttipullot. Naiset niin luulevat mutta niin se ei ole.
Miehillä ei ole empatiaa eikä rakkautta omaa, pientä lastaan kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen "aikuinen" loukkaantuu 9-vuotiaalle? Olisi naurettavaa, ellei olisi lapsen kannalta kauheaa. Lapsen reaktion olisi pitänyt saada "mies" heräämään ja kohtaamaan tekojensa seuraukset. Ihan varmasti suhde olisi vielä luotavissa, jos puolisollasi olisi kärsivällisyyttä ja edes alkeellinen empatiakyky.
Aika helmen olet kalastanut. Toivottavasti pystyt suojelemaan lasta tuolta henkiseltä väkivallalta.
Miehiä ei yleisesti kauheasti kiinnosta kakkavaipat, kiukuttelut, uhmat ja tuttipullot. Naiset niin luulevat mutta niin se ei ole.
Ei ne kiinnosta naisiakaan, mutta jonkun ne asiat on vaan hoidettava, kun lapsi on pieni. Ja mielellään tasapuolisesti vanhempien kesken jaettuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti miehesi havahtuu ja jaksaa vielä yrittää suhteen rakentamista. Toivon sitä molempien kannalta. Minulla oli myös välttelevä isä lapsena ja se on aiheuttanut haasteita ihmissuhteisiini aikuisena. Olen esim. olettanut, etteivät asiani ole miehelle tärkeitä tai kiinnostavia. Tämä on loukkaavaa toiselle. Lisäksi minullekin kehittyi välttelevä kiintymystapa, josta olen opettelemassa eroon.
Mitäs jos äiditkin tekisi vain niitä kivoja asioita lapsen kanssa, silloin kun itselle sattuu sopimaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on huono foorumi kysyä miestä mustamaalaten yhtään mitään. Kuten, ap, varmaan huomasitkin.
Korppikotkat ovat aina liikkeellä, nokkiakseen ja raadellakseen.
Välillä tällä palstalla on miesten kommentteja, joissa he kertovat, miten pienen vauvan hoito on naisen vastuulla ja he sitten ovat lapsen kanssa sitten joskus myöhemmin, kun hänen kanssaan voi touhuta kaikenlaista. Olen aina vastannut heille, että sen suhteen luominen lapseen pitää alkaa heti lapsen synnyttyä, myöhemmin se on paljon vaikeampaa. Alussa se on hoitamista, kylvetystä, sylittelyä ja vaipanvaihtoa, mutta ei siinä mene kauaa, kun vauvan kanssa voi tehdä muutakin. Välillä tulee vastaukseksi öyhöyh, en ole mikään varaäiti. Sääli, sillä mieshän siinä menettää eniten.
Minusta tämä on hyvä aihe. Eikä tarkoitus mustamaalata tai haukkua ketään. Olen ollut aina kateellinen ystävälleni, hänellä on maailman paras isä. Neuvoo, tukee ja on läsnä. Omani on ollut aina poissaoleva, hänelle työ on aina tullut ensin ja perhe toisena. Ei pahuuttaan vaan ammatti on todellinen intohimo ja kutsumus hänelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä tilanne. Veljeni on kohta samassa tilanteessa, jättää lapsensa kokonaan vaimon kontille. Perustelee, että naiset osaa luonnostaan olla pienten kanssa ja hän astuu remmiin sit kouluiässä. Samalla tavalla naisetkin opettelee. Olen yrittänyt puhua järkeä. Oma isämme toimi samoin, eikä läheistä suhdetta ole koskaan muodostunut. Nyt isä valittaa, ettei pidetä tarpeeksi yhteyttä.
Niin varmaan valittaa.
Nyt eläkkeellä hänellä olisi aikaa, mut ei tunnu luontevalta. Veljen kanssa saunotaan ja käydään kalassa, ei tule pyydettyä isää mukaan. Lapsenlapsista hän ei ole kiinnostunut, kuulema sit kun ovat isompia. Eli toistaa virhettään. Nähdään isän kanssa pari kertaa vuodessa, vaikka asutaan samalla kylällä. Soittelee ja kutsuu kylään, ei tule mentyä.
Ymmärrän kyllä, ettei muista edes kutsua. Mutta voisiko ajatella, että ei ole enää se poissaoleva isä vaan vanhus, jota voisi ilahduttaa?
Itselläni oli sellainen tilanne, ettei isäni huolehtinut minusta, kun olin lapsi. Tunsimme kuitenkin toisemme ja kouluikäisenä, vielä lukioikäisenä, olimme jonkin verran tekemisissä.
Minulle lapsuuden hylkäys oli traumaattista ja halusin aina "näyttää" isälleni, kuinka hyvin pärjään. Sitten hän kuolikin, ennen kuin olin ehtinyt valmistua yliopistosta. Oli kuin olisin pudonnut kuoppaan. Menestymistäni ei enää motivoinut tuo halu näyttää isälle.
Vaikka suhteemme ei koskaan ollut lapsi-vanhempi-suhde, emmekä olleet perhettä, tunteita oli runsaasti molemmin puolin. Hän on minulle hiukan arka kohta, vaikka perustelenkin itselleni, etten ollut hänelle mitään velkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä tilanne. Veljeni on kohta samassa tilanteessa, jättää lapsensa kokonaan vaimon kontille. Perustelee, että naiset osaa luonnostaan olla pienten kanssa ja hän astuu remmiin sit kouluiässä. Samalla tavalla naisetkin opettelee. Olen yrittänyt puhua järkeä. Oma isämme toimi samoin, eikä läheistä suhdetta ole koskaan muodostunut. Nyt isä valittaa, ettei pidetä tarpeeksi yhteyttä.
Niin varmaan valittaa.
Nyt eläkkeellä hänellä olisi aikaa, mut ei tunnu luontevalta. Veljen kanssa saunotaan ja käydään kalassa, ei tule pyydettyä isää mukaan. Lapsenlapsista hän ei ole kiinnostunut, kuulema sit kun ovat isompia. Eli toistaa virhettään. Nähdään isän kanssa pari kertaa vuodessa, vaikka asutaan samalla kylällä. Soittelee ja
Ymmärrän kyllä, ettei muista edes kutsua. Mutta voisiko ajatella, että ei ole enää se poissaoleva isä vaan vanhus, jota voisi ilahduttaa?
Itselläni oli sellainen tilanne, ettei isäni huolehtinut minusta, kun olin lapsi. Tunsimme kuitenkin toisemme ja kouluikäisenä, vielä lukioikäisenä, olimme jonkin verran tekemisissä.
Minulle lapsuuden hylkäys oli traumaattista ja halusin aina "näyttää" isälleni, kuinka hyvin pärjään. Sitten hän kuolikin, ennen kuin olin ehtinyt valmistua yliopistosta. Oli kuin olisin pudonnut kuoppaan. Menestymistäni ei enää motivoinut tuo halu näyttää isälle.
Vaikka suhteemme ei koskaan ollut lapsi-vanhempi-suhde, emmekä olleet perhettä, tunteita oli runsaasti molemmin puolin. Hän on minulle hiukan arka kohta, vaikka perustelenkin itselleni, etten ollut hänelle mitään velkaa.
Ja miksi isää pitäisi ilahduttaa nyt, kun hänelle sattuu sopimaan? Varsinkin, kun edelleen jatkaa toimintaansa lastenlasten kohdalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menkää yhdessä perheenä. Ap antakoon puheenvuoron myös miehelle.
Ainakin tässä ketjussa miestä on jo syyllistetty riittävästi. Nyt seuraavaksi ap voisi alkaa tukea miehen isyyttä.
Kyllä ihan isotkin ihmiset voivat tutustua toisiinsa, miksei sitten 9 v. yltäisi tähän.
Eiköhän se ap ainakin kertomansa perusteella ole jo yrittänyt tukea. Kysymys on varmaankin se, muuttuuko tuo homma tuosta sen paremmaksi sillä että äiti siihen enempää sekaantuu ja alkaa organisoimaan jotain yhteisiä juttuja, jos isä ei edelleenkään ymmärrä omaa osuuttaan ja vastuutaan asiassa.
Mitään ei tapahdu, ellei mitään tehdä.
Omaa isää ei omat lapset kiinnostaneet. Muistan, miten kauhuissani olin, jos äiti lähti jonnekin ja me lapset jäätiin isän kanssa kotiin. Itse lähinnä lymyilin jossain piilossa, kun pelkäsin häntä. Edes aikuistuttuani isää ei kiinnostanut jutella minun kanssa. Isä kuoli, kun oli yli viisikymppinen. Itkin hautajaisissa, mutta en surusta vaan siitä, että tuntui kuin olisin ventovieraan ihmisen hautajaisissa. Tällaistako ketjuun vastanneet miehet haluavat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt 51v yritän rakentaa uusioperhettä naisystäväni ja hänen kahden tyttärensä (7v ja 11v) kanssa. Muutamien viikkojen tutustumisella, kahdella lomamatkallani, nuorempi tytär on tehnyt varsin selväksi että haluaa minut isäkseen (erolapsi, isä ei pidä yhteyttä). Vanhempi tytär luottaa minuun ja on myös hyvin kiintynyt. Lapset kaipaavat 100% läsnäoloa ja huomiota. Rauhallinen ja tasapainoinen, mutta kuitenkin leikkisä ja humoristinen luonne on myös tärkeitä. Uskon että pystyn ja haluan myös lomien ulkopuolella elää lapsiperheen arkea joka päivä, kellon ympäri.
Voi olla että monilla nuorilla isillä (20-35v) on liian paljon kiirettä ja stressiä, niin että isä-lapsi suhteet jäävät etäisiksi. Iän mukana voi tulla omia ongelmia kuten katkeroitumisia ja liiallista "aikuistumista".
Vierailija kirjoitti:
Ei tunnu kovin hyvältä, että minua syytetään täällä mieheni tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Minä oikeasti olen yrittänyt. Olen pyytänyt ja puhunut ja pyytänyt lisää. Ja puhunut lisää. On tullut monta kertaa suututtuakin. Ei sillä ole mitään vaikutusta ollut. En minä kyllä keksi miten joku tällaiseen tilanteeseen oikeasti joutunut olisi voinut miehensä pakottaa asiaan mitä mies ei halua. Ap
älä välitä näistä kommentojista.. Tuntuu olevan niin että miehiltä ne ei vaadi mitään. Siksi miehet ovatkin niin pihalla ja huonoja.
Onko mahdollisuus vaa erota?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies ja lapsi voivat alkaa tutustua pienin askelin.
Menemällä yhdessä lasta kiinnostaviin tapahtumiin. Yhdessä Heurekaan, elokuviin tms. Mukaan voi ottaa vaikka serkun tai kaverin. Kun on kaveri mukana, miehen rooli on olla ryhmän aikuinen, jonka pääasiallinen tehtävä on olla huoltojoukkona.
Lapselle harrastus, jonne mies aina vie hänet.
Yhdessä "kahville" kerran viikossa kivaan paikkaan (leipomo-kahvila tms.)
Jos koulussa tapahtuu jotain juttuja, joihin vanhemmat saa mennä, mies osallistuu.
Kivaa on, myös, jos vanhemmat menevät yhdessä lapsen kanssa jonnekin, jolloin he toimivat vanhempina yhdessä - ei niin, että äiti "johtaa" vaan yhdessä toimitaan.
Tarkoitat varmaan hyvää näillä ideoilla, mutta valitettavasti vanhemmuus ei tosiaan ole sitä, että lapsen kanssa tehdään vain niitä kivoja juttuja. Se että lapsen kanssa käydään leffassa, Heurekassa, kahvilassa tai kuskataan harrastukseen kerran viikossa ei auta sitä perusongelmaa siellä kotona. Sitä, että isä ei ole osallistunut eikä osallistu siihen ihan tavalliseen lapsen arkeen.
Usean äitinä ja vielä useamman isoäitinä tiedän jotain vanhemmuudesta. Myös siitä, millaista on ruuhkavuosina, kun toisen on pakko tehdä uraa ja opiskella samanaikaisesti.
Silloin se yhteinen vanhemmus otetaan irti sieltä, mistä on mahdollista eli sopeudutaan oman elämäntilanteen vaatimuksiin ja resursseihin. Meillä se isän osalta oli paljolti niitä kivoja juttuja vapaa-aikana, vaikkei välillä muutamaan päivään nähnyt lapsiaan kuin nukkuvina pitkien päivien takia.
Mutta kukin toki tyylillään. Jos tyyli on syyllistää toista vanhempaa hänen mahdollisista menneisyyden erehdyksistään, ei näytä valoisalta tulevaisuuskaan.
Pakko kysyä: miksi v i tu s sa miehet ja pojat ovat niin helvetin tyhmiä ja osaamattomia naisiin verrattuna edelleen vuonna 2025?! Kaikki paska ja viha pitää suoltaa aina naisiin ja tyttöihin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä tilanne. Veljeni on kohta samassa tilanteessa, jättää lapsensa kokonaan vaimon kontille. Perustelee, että naiset osaa luonnostaan olla pienten kanssa ja hän astuu remmiin sit kouluiässä. Samalla tavalla naisetkin opettelee. Olen yrittänyt puhua järkeä. Oma isämme toimi samoin, eikä läheistä suhdetta ole koskaan muodostunut. Nyt isä valittaa, ettei pidetä tarpeeksi yhteyttä.
Niin varmaan valittaa.
Nyt eläkkeellä hänellä olisi aikaa, mut ei tunnu luontevalta. Veljen kanssa saunotaan ja käydään kalassa, ei tule pyydettyä isää mukaan. Lapsenlapsista hän ei ole kiinnostunut, kuulema sit kun ovat isompia. Eli toistaa virhettään. Nähdään isän kanssa pari kertaa vuode
"Ja miksi isää pitäisi ilahduttaa nyt, kun hänelle sattuu sopimaan? Varsinkin, kun edelleen jatkaa toimintaansa lastenlasten kohdalla."
Vaikea arvioida, kun ei tunne tilannetta.
Ehkäpä ei vain osaa, jos hänen omassa lapsuudessaan ei ole ollut sellaista aikuista, josta olisi saanut mallin omalle vanhemmuudelle.
Ehkäpä ei vain osaa, jos hänen omassa lapsuudessaan ei ole ollut sellaista aikuista, josta olisi saanut mallin omalle vanhemmuudelle.
Ainahan sitä voi miettiä, millaisen isän olisi halunnut ja toimia itse sitten niin. Ei ole vaikeaa.
Tarkoitat varmaan hyvää näillä ideoilla, mutta valitettavasti vanhemmuus ei tosiaan ole sitä, että lapsen kanssa tehdään vain niitä kivoja juttuja. Se että lapsen kanssa käydään leffassa, Heurekassa, kahvilassa tai kuskataan harrastukseen kerran viikossa ei auta sitä perusongelmaa siellä kotona. Sitä, että isä ei ole osallistunut eikä osallistu siihen ihan tavalliseen lapsen arkeen.