19-vuotias äiti murhasi vastasyntyneen vauvan Lohjalla
Kommentit (922)
Vierailija kirjoitti:
"Takavuosina nainen on työskennellyt päiväkodissa.
Naisen sosiaalisen median päivitysten perusteella kuluva kesä on sujunut aivan kuin kenellä tahansa ikätoverilla: on mökkeilty, veneilty, osallistuttu festareille ja urheilutapahtumiin.
Yhdessä heinäkuussa julkaistussa kuvassa nuori nainen pitelee lonkerotölkkiä ja sähkösavuketta. Hän on ollut tuohon aikaan raskaana."
Sellanen uupunut unelmamutsi
Onkohan se tiennyt olevansa raskaana?
"Eivät tietenkään, seksipositiivisuutta levitetään mediassa ja esimerkiksi tiedekultissa. Sellaisen maailmanhan te olette halunneet, missä on rajattomasti siitoksia ja vapaata panemista. Mitä te nyt sitten itkette, kun tulevat lieveilmiötkin? Juhlisitte, tätähän te olette toivoneet. Vastuutonta panemista ja nainen joutuu tekemään vaikeat päätökset yksin."
Tuo vapaa paneminen on lähinnä naisten emansipaation tuote. Aiemmin seksi oli tarkemmin sidottu avioliittoon, ja eritoten naisten tuli varjella siveyttään, koska ehkäisyä ei ollut. Silti syntyvyys oli korkeampi, lehtolapsia syntyi enemmän, orpoja oli enemmän ja lapsensurmia myös.
Deittiappien ja digitalisaation tuomaa kohtaanto-ongelmaa ja pornoriippuvuutta lukuun ottamatta lisääntymisterveys ja valinnanvapaus ei ole koskaan ollut näin hyvä, eikä koskaan näin suuri osuus lapsista ole ollut haluttuja. Ennen muinoin ne olivat enemmän vahinkoja/käyttötavaraa, eikä niihin sillä tavalla suhtauduttu arvokkaina yksilöinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raiskaus lapset kannattaa antaa raiskaajan vanhemmille tai adoptioon.
Tositapaus 1900-luvun alusta. Kyseessä EI ollut raiskaus.
Isoisäni vanhempien luokse tuli nainen, joka ojensi hölmistyneelle isomummolleni vauvan ja sanoi, että tässä on sun poikas lapsi ja hävisi sen siliän tien. (Siis vauva oli isoisäni huikentelevan veljen lapsi.) Isomummo sen sitten kasvatti.
Mistäs tiedät oliko raisaus? Se että mies sanoo, että joku ei ole raisaus, ei kerro yhtään mitään. He valehtelevat aina, jopa kiistattomien todisteiden edessä oikeudessa, sanovat asiantuntijat.
Uusi palstaahullu, raisaushullu. V i t t u mitä turhaa paskakälätystä, hakeudu hoitoon.
Sinä haluat elää valheessa, ettei suomessa raisata ja täällä ei ole raisauslapsia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidinrakkaus ei ole mikään automaatio. Joillekin äidille se tulee, joillekin ei. Riippuu pitkälti siitä, minkälainen sen naisen oma äitisuhde on ollut.
Ei välttämättä vain siitä oma äitini oli sekopää hyvä että hengissä selvisin itse haluan tehdä päinvastoin ja tekisin KAIKKENI ettei lastani satutettaisi.
Niinpä. Jotkut taas ajattelevat samoin kuin väkivaltainen äitinsä. Jokainen on yksilö.
Totta mutta itse en voi ymmärtää miksi kukaan haluaisi kenenkään kokevan samaa pahaa kun itse tietää mitä se on. Ja oli olosuhteet tai isä mitä tahansa eikö äidin päätavoitteena tulisi olla lapsen hyvinvointi kun hän on äiti vaikka kuka yrittäisi sabotoida mitä. Ei kai kukaan luullut äitiyden tai elämän olevan helppoa kyllä siihen vahva tahto tarvitaan että asiat pysyvät oikeilla raiteilla oli tilanne mikä tahansa ja se on vain äidin itsensä vastuulla. Ei voi antaa ympäristön viedä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidinrakkaus ei ole mikään automaatio. Joillekin äidille se tulee, joillekin ei. Riippuu pitkälti siitä, minkälainen sen naisen oma äitisuhde on ollut.
Ei se siitä ole kiinni vaan siitä, mitkä ovat olosuhteet oman raskauden ja äitiyden aikana. Tuossa velallinen, kommenttien perusteella alkoholisti, missä isä ? Onglmia roppakaupalla, tuskin halusi äidiksi.
Kyllä se on äidin omasta tahdosta kiinni!
Miksi äiti haluaisi omista elämänsä miehen lapselle, jota ei ole halunnut?
Olisi naisen alapää revennut synnytyksessä🤔 🤭
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidinrakkaus ei ole mikään automaatio. Joillekin äidille se tulee, joillekin ei. Riippuu pitkälti siitä, minkälainen sen naisen oma äitisuhde on ollut.
Ei se siitä ole kiinni vaan siitä, mitkä ovat olosuhteet oman raskauden ja äitiyden aikana. Tuossa velallinen, kommenttien perusteella alkoholisti, missä isä ? Onglmia roppakaupalla, tuskin halusi äidiksi.
Niinpä, siksi pitäisi ehdottomasti suositella aborttia sina, kun äiti on alle 25v.
Ehkäpä ehkäisy olisi parempi kuin sikiön tappaminen.

No jos mies ei halunnut käyttää kondomia? Kaikki ei ole yksin naisen vastuulla. Miksei lapsen isä ollut estämässä tapahtumaa?
Vierailija kirjoitti:
"Eivät tietenkään, seksipositiivisuutta levitetään mediassa ja esimerkiksi tiedekultissa. Sellaisen maailmanhan te olette halunneet, missä on rajattomasti siitoksia ja vapaata panemista. Mitä te nyt sitten itkette, kun tulevat lieveilmiötkin? Juhlisitte, tätähän te olette toivoneet. Vastuutonta panemista ja nainen joutuu tekemään vaikeat päätökset yksin."
Tuo vapaa paneminen on lähinnä naisten emansipaation tuote. Aiemmin seksi oli tarkemmin sidottu avioliittoon, ja eritoten naisten tuli varjella siveyttään, koska ehkäisyä ei ollut. Silti syntyvyys oli korkeampi, lehtolapsia syntyi enemmän, orpoja oli enemmän ja lapsensurmia myös.
Deittiappien ja digitalisaation tuomaa kohtaanto-ongelmaa ja pornoriippuvuutta lukuun ottamatta lisääntymisterveys ja valinnanvapaus ei ole koskaan ollut näin hyvä, eikä koskaan näin suuri osuus lapsista ole ollut haluttuja. Ennen muinoin ne olivat enemmän vahinkoja/käyttötavaraa, eikä niihin sillä ta
Eivät naiset panoja vonkaa, vaan etsivät ihmissuhteista yleensä ihan muita asioita. Miehet sen sijaan kiristävät naisia, että ei ole ihmissuhteita ilman seksiä, joka päivä tälläkin palstalla tätä käsitellään.
Siinä olet oikeassa, että tilanne ON parempi nykyään kaikilta osin kuin ennen. Naisia ei enää köytetä avioon synnytyskoneiksi ja tällaiset keissit ovat yksittäistapauksia, ja väkivalta on steriilimpää ja järjestäytyneempää. Mutta sitä sekä naisvihaa on edelleen.
Surullista miten hyvinvointialueet ovat ajaneet terveydenhuollon siihen tilaan ettei ihmisten hätää nähdä. Ei kukaan terveestä päästä viatonta ta p a
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kauan on ollut vauvan kanssa kotona?
Jos yllärisynnytys ja näin nuori äitkin,ei välttämättä ole laskettu heti kotiin mikä selittäisi sen etteivät naapurit ole kuulleet vauvan ääniä. Ehtinyt olla hetken kotona,kun..
Viikon ikäisen vauvan itku on vielä hiljaista, ei välttämättä jaksa edes kunnolla vielä itkeä, niin että naapuriin kuuluisi.
Meidän naapurin pariskunnalle syntyi vauva. Tiedettiin että lapsi on tulossa ja ajankohtakin. Aika tuli ja kului viikkoja, mutta mitään ei kuulunut meille. Ei vauvan itkua ollenkaan. Näin äidin vauvansa kanssa sitten ulkona ja kerroin että ollaan ihmetelty kun ei kuulu ollenkaan itkua meille. Äiti oli ihmeissään ja sanoi että kyllä vauva itkee välillä paljon ja pitkään. Nukuin itse heidän makuuhuoneensa seinän takana.
Miten vaivan isä osallistui jälkeläisensä hoitoon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti vauva ehti ottaa Jeesuksen sydämeensä ennen kuin sai kutsun Taivaan kotiin, eikä joudu kadotukseen ja viettämään iäisyyttän tulisessa järvessä.
Valitettavasti riippuu täysin ehdittiinkö kastamaan. Helvetin kiehuvat meret ovat täynnä kastamattomia sieluja
Lienee ankeaa palvoa tuollaista sadistijumalaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidinrakkaus ei ole mikään automaatio. Joillekin äidille se tulee, joillekin ei. Riippuu pitkälti siitä, minkälainen sen naisen oma äitisuhde on ollut.
Ei välttämättä vain siitä oma äitini oli sekopää hyvä että hengissä selvisin itse haluan tehdä päinvastoin ja tekisin KAIKKENI ettei lastani satutettaisi.
Niinpä. Jotkut taas ajattelevat samoin kuin väkivaltainen äitinsä. Jokainen on yksilö.Totta mutta itse en voi ymmärtää miksi kukaan haluaisi kenenkään kokevan samaa pahaa kun itse tietää mitä se on. Ja oli olosuhteet tai isä mitä tahansa eikö äidin päätavoitteena tulisi olla lapsen hyvinvointi kun hän on äiti vaikka kuka yrittäisi sabotoida mitä. Ei kai kukaan luullut äitiyden tai elämän olevan helpp
Nykyään äitiyttä vie pelkästään ympäristö. Pharman valheet, mies omistaa lapsen, seksuaalinen väkivalta ja naisen kontrollointi alkaa jo ennen kuin lapsella on ihmisoikeuksia, jne. Kun nainen raskautuu hän on täysi heittopussi ja uhri, ellei nimenomaan salaa raskauttaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidinrakkaus ei ole mikään automaatio. Joillekin äidille se tulee, joillekin ei. Riippuu pitkälti siitä, minkälainen sen naisen oma äitisuhde on ollut.
Ei se siitä ole kiinni vaan siitä, mitkä ovat olosuhteet oman raskauden ja äitiyden aikana. Tuossa velallinen, kommenttien perusteella alkoholisti, missä isä ? Onglmia roppakaupalla, tuskin halusi äidiksi.
Kyllä se on äidin omasta tahdosta kiinni!
Miksi äiti haluaisi omista elämänsä miehen lapselle, jota ei ole halunnut?
Äiti voi antaa lapsen myös pois. Ja kyllä se on vastuunkantoa pitää lapsesta huolta 18v jos sellaisen on tehnyt ja järjestää lapselle mahdollisimman hyvät olosuhteet jos siihen pystyy. Jos ei pysty on etsittävä pystyykö joku muu, lapsen kidutusta parempi vaihtoehto on mikä tahansa muu koti sitten. Järki käteen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitiys herättää monenlaisia tunteita. Kaikki niistä eivät ole positiivisia. Nainen päättää, mitä hänen kohtunsa hedelmälle tapahtuu, näin se vain on.
Olet kyllä sairas.
Olen kyllä terve ja lisäksi kolmen lapsen äiti.
Omasta mielestäsi ehkä, mutta jäänee nähtäväksi mielipiteesi perusteella. Lapsiraukat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raiskaus lapset kannattaa antaa raiskaajan vanhemmille tai adoptioon.
Tositapaus 1900-luvun alusta. Kyseessä EI ollut raiskaus.
Isoisäni vanhempien luokse tuli nainen, joka ojensi hölmistyneelle isomummolleni vauvan ja sanoi, että tässä on sun poikas lapsi ja hävisi sen siliän tien. (Siis vauva oli isoisäni huikentelevan veljen lapsi.) Isomummo sen sitten kasvatti.
Mistäs tiedät oliko raisaus? Se että mies sanoo, että joku ei ole raisaus, ei kerro yhtään mitään. He valehtelevat aina, jopa kiistattomien todisteiden edessä oikeudessa, sanovat asiantuntijat.
Uusi palstaahullu, raisaushullu. V i t t u mitä turhaa paskakälätystä, hakeudu hoitoon.
Mikä on tuo raisaus josta höpötät?
Vierailija kirjoitti:
"Eivät tietenkään, seksipositiivisuutta levitetään mediassa ja esimerkiksi tiedekultissa. Sellaisen maailmanhan te olette halunneet, missä on rajattomasti siitoksia ja vapaata panemista. Mitä te nyt sitten itkette, kun tulevat lieveilmiötkin? Juhlisitte, tätähän te olette toivoneet. Vastuutonta panemista ja nainen joutuu tekemään vaikeat päätökset yksin."
Tuo vapaa paneminen on lähinnä naisten emansipaation tuote. Aiemmin seksi oli tarkemmin sidottu avioliittoon, ja eritoten naisten tuli varjella siveyttään, koska ehkäisyä ei ollut. Silti syntyvyys oli korkeampi, lehtolapsia syntyi enemmän, orpoja oli enemmän ja lapsensurmia myös.
Deittiappien ja digitalisaation tuomaa kohtaanto-ongelmaa ja pornoriippuvuutta lukuun ottamatta lisääntymisterveys ja valinnanvapaus ei ole koskaan ollut näin hyvä, eikä koskaan näin suuri osuus lapsista ole ollut haluttuja. Ennen muinoin ne olivat enemmän vahinkoja/käyttötavaraa, eikä niihin sillä ta
Ei ole mitään "kohtaanto-ongelmaa". Naiset eivät halua miehiä, eivät halua suhteita, avioliittoja, eivätkä panna. Kohtaanto-ongelma on pelkästään miesten päässä, kun he eivät saa mitä haluavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raiskaus lapset kannattaa antaa raiskaajan vanhemmille tai adoptioon.
Tositapaus 1900-luvun alusta. Kyseessä EI ollut raiskaus.
Isoisäni vanhempien luokse tuli nainen, joka ojensi hölmistyneelle isomummolleni vauvan ja sanoi, että tässä on sun poikas lapsi ja hävisi sen siliän tien. (Siis vauva oli isoisäni huikentelevan veljen lapsi.) Isomummo sen sitten kasvatti.
Mistäs tiedät oliko raisaus? Se että mies sanoo, että joku ei ole raisaus, ei kerro yhtään mitään. He valehtelevat aina, jopa kiistattomien todisteiden edessä oikeudessa, sanovat asiantuntijat.
Uusi palstaahullu, raisaushullu. V i t t u mitä turhaa paskakälätystä, hakeudu hoitoon.
Se on se sama siitoshullu edelleen. Pastalla 24/7
Tämä viesti oli pelkkää valhetta ja gaslightausta.