19-v nainen Hesarissa: Yhtäkkiä mulla oli kauhean ikävä sitä kun olin lapsi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykynainen? Ei vaan nuori, teini vielä. Ihan ymmärrettävää. On iso muutos ottaa vastuu omasta elämästään. Kyllä siihen vähitellen tottuu. Monissa muissa kulttuureissa nuoret asuu kotona 25-30-vuotiaaksi. 

Lisäksi nykyään maailmassa on niin paljon epävarmuutta ja uhkia, ei ihme että välillä kaipaa lapsuutta jolloin näistä ei vielä mitään tiennyt

80-luvulla jokainen vähintään kouluikään ehtinyt lapsi osasi pelätä mm. ydinsotaa. Myös syöpä ja myöhemmin AIDS oli asioita joita pelättiin. 80-luvulla oli se dokumentti suomalaisista lapsisyöpäpotilaista, moni koululainen sai traumoja siitä (näytettiin kivuliaat selkäydinnäytteen ottamiset yms). 

En ole ikinä ede

Ei mitenkään erikoista. Ei kaikki seuraa samanlaista uutisointia kuin sinä. 

Vierailija kirjoitti:

13- vuotias on enemmänkin lapsi, vaikka onkin englanninkielisen lukusanan mukaan thirTEEN. 19- vuotias on täysi-ikäinen ja Suomen lain mukaan aikuinen, vaikka 19 kuinka olisi englanninkielellä nineTEEN, sille sinä et voi mitään. 

Täysi-ikäinen on eri asia kuin aikuinen. Kannattaa opetella suomea eikä vängätä vastaan itsestäänselvyyksille. 

Mikä tuossa on suomea ymmärtämättömyyttä tai itsestäänselvyyttä? Täysi-ikäinen ihminen on Suomen lain mukaan aikuinen. Opettele itse juntti suomea äläkä ota esimerkiksi joitain englanninkielisiä numeroita. 

Vierailija kirjoitti:

Sä et vaan muista enää. Lapset näki ja kuuli uutisia 80-luvullakin, silloinkin oli puoli ysin uutiset, paperilehti tuli kotiin. Oli sotakuvia (mm. Irakin ja Iranin sota), kylmän sodan aikaa, ydinsodan pelko. Ihan koulussakin näistä puhuttiin. 

Meillä ei edes ollut telkkaria, joten ei ollut mitenkään mahdollista nähdä puoli ysin tai minkään muunkaan kellonajan uutisia Paperilehteä luki isä. Ei se meitä lapsia kiinnostanut millään tasolla. Meille tuli Aku Ankka. 

Silti kuulostaa todella oudolta ettei 80-luvun koululainen olisi kuullut kylmästä sodasta, ydinsodan uhasta tms. mitään 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni stressaa kokeita, vanhempien avioeroa, isovanhemman kuolemaa, sitä kun paras kaveri vaihtaa toiseen, epäonnistumista harrastuksessa yms. 

Joo, ehkä 2020-luvulla, kun lapsille asetetaan pienestä saakka valtavia paineita. Itse olin lapsi 80-luvulla, jolloin lasten annettiin olla lapsia eikä ollut mitään paineita harrastuksista. Harrastukset olivat lähinnä pihalla remuamista ja omaehtoista urheilua, jota mikään seura ei koordinounut. Täysin paineetonta ja rentoa. Avioerot olivat harvinaisia eikä niitä osannut stressata. Moni ei varmasti edes tiennyt, että sellainen on mahdollista. Ja niin edellen. 

Samaan aikaan ihmiset kuolivat ns. helpommin, syövästä ei selvitty, isovanhempien elinikä oli lyhyempi, liikenteessä kuoli enemmän, lapsiakin. Väkivaltakuole

Sehän siinä nuoruudessa oli hienoa, kun katsoi koulussa valistusfilmin tupakanpolton seurauksista ja sitten mentiin välitinnilla tupakalle. Oli kuolematon fiilis. Ei koske minua keuhkosyöpä tms. 

Tyypillistä vauvapalstaa: Joku on katsonut lapsena järkyttävän dokumentin ja vaahtoaa nyt pää märkänä, että sen perusteella kaikilla lapsilla on ollut tramaattinen lapsuus, jossa on nähty vain pahoja asioita. 

Itse elin hyvinkin "hattaraisen" lapsuuden. Minua suojeltiin aikuisten asioilta eikä näytetty mitään traumatisoivia dokumentteja. Kuoleman kohtasin ensmmäistä kertaa vasta 16-vuotiaana kun mummoni kuoli. Sitä ennen kukaan lähipiirissäni ei ollut kuollut tai sairastunut vakavasti. Siis minun elinaikanani. Aidsia en osannut pelätä, koska isot tytöt olivat kertoneet minulle, että se on miesten kanssa seksiä harrastavien miesten tauti. Tyttönä ajatelin, ettei se siis koske minua. Ydinsota oli lapsenmielessä samantyyppinen "uhka" kuin lastenohjelmien pahikset. Pelottava, mutta ei todellinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä et vaan muista enää. Lapset näki ja kuuli uutisia 80-luvullakin, silloinkin oli puoli ysin uutiset, paperilehti tuli kotiin. Oli sotakuvia (mm. Irakin ja Iranin sota), kylmän sodan aikaa, ydinsodan pelko. Ihan koulussakin näistä puhuttiin. 

Meillä ei edes ollut telkkaria, joten ei ollut mitenkään mahdollista nähdä puoli ysin tai minkään muunkaan kellonajan uutisia Paperilehteä luki isä. Ei se meitä lapsia kiinnostanut millään tasolla. Meille tuli Aku Ankka. 

Silti kuulostaa todella oudolta ettei 80-luvun koululainen olisi kuullut kylmästä sodasta, ydinsodan uhasta tms. mitään 

Ei missään ole sanottu, etten olisi niistä kuullut, En vain kokenut niitä mitenkään pelottavina tai stresssaavina asioina. Sinulle ilmeisesti jättivärt kovan trauman, kun vielä aikuisenakin niistä vauhkoat etkä millään sisäistä, että kaikki eivät kokeneet noita juttuja samoin kuin sinä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä et vaan muista enää. Lapset näki ja kuuli uutisia 80-luvullakin, silloinkin oli puoli ysin uutiset, paperilehti tuli kotiin. Oli sotakuvia (mm. Irakin ja Iranin sota), kylmän sodan aikaa, ydinsodan pelko. Ihan koulussakin näistä puhuttiin. 

Meillä ei edes ollut telkkaria, joten ei ollut mitenkään mahdollista nähdä puoli ysin tai minkään muunkaan kellonajan uutisia Paperilehteä luki isä. Ei se meitä lapsia kiinnostanut millään tasolla. Meille tuli Aku Ankka. 

Silti kuulostaa todella oudolta ettei 80-luvun koululainen olisi kuullut kylmästä sodasta, ydinsodan uhasta tms. mitään 

Ei ne ainakaan minulle tullut lähelle. Ne oli jossain muualla. Energiakriisi kosketti konkreettisesti ja energian säästäminen jäi selkäytimeen.  Tsernobyl kyllä vaikutti. Mutta se tuli konkreettisesti päälle. Ja vaikutti ruokavalioon. Mutta silti sitä osasi elää hetkessä. 

Vierailija kirjoitti:

Juu juu. Sä olet sitten elänyt harvinaisen pinnallista elämää. Ihan koulussakin kyllä niistä sodista puhuttiin ja tuo dokumenttikin oli meillä välitunnillakin puheenaiheena. Isovanhemmatkin muisteli sotaa. Lapsia kuoli paljon enemmän kuin nykyään. Minunkin koulustani yksi lapsi jäi auton alle. Erään pikkusisko kuoli syöpään. Mutta sulla oli elämä vaan hattaraa. Ei kiinnostanut muiden murheet? 

Kylläpä sinulle on vaikeaa tajuta, että kaikkien elämä ei ole ollut samanlaista kuin sinun. Ei se tee elämästä mitenkään pinnallista, jos ei katso jotain dokumenttia syöpäpotilaasta kouluikäisenä tai jos kenekään läheisen sisko ei satu kuolemaan syöpään. Ymmärrän, että nuo ovat olleet sinulle trauamattisia kokemuksia, mutta ei se tee helpommalla päässeiden elämästä mitään hattaraa. Elämä kulkee meillä jokaisella eri polkuja ja osa ei koe lapsiudessaan mitään suurempia murheita. Turha siitä on tuolla tavalla kiukute

Sä kuulostat melko epäempaattiselta ihmiseltä. 80-luku oli kuitenkin monella tapaa aika julmaa aikaa. Tai sitten olet elänyt todella pumpulissa. Kuulitko koskaan edes nälkäänäkevistä lapsista? Olitko ikinä kenenkään hautajaisissa? Et osannut pelätä läheisten menettämistä? Sekin on aika tyypillinen pelko lapsilla. 

Toki sulla voi olla vain hyvin valikoiva muisti, muistat vain kivat pihapelit ja ikuisen auringonpaisteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä et vaan muista enää. Lapset näki ja kuuli uutisia 80-luvullakin, silloinkin oli puoli ysin uutiset, paperilehti tuli kotiin. Oli sotakuvia (mm. Irakin ja Iranin sota), kylmän sodan aikaa, ydinsodan pelko. Ihan koulussakin näistä puhuttiin. 

Meillä ei edes ollut telkkaria, joten ei ollut mitenkään mahdollista nähdä puoli ysin tai minkään muunkaan kellonajan uutisia Paperilehteä luki isä. Ei se meitä lapsia kiinnostanut millään tasolla. Meille tuli Aku Ankka. 

No olisit heti kertonut että teillä oli noin eristäytynyttä. "1970-luvulta alkaen lähes jokaisessa suomalaisessa kotitaloudessa on ollut vähintään yksi televisiovastaanotin"

Olitteko lestadiolaisia? 

Etkö kertomatta osaa päätellä, että ihmiset eivät elä identtistä elämää? 

Vierailija kirjoitti:

Tyypillistä vauvapalstaa: Joku on katsonut lapsena järkyttävän dokumentin ja vaahtoaa nyt pää märkänä, että sen perusteella kaikilla lapsilla on ollut tramaattinen lapsuus, jossa on nähty vain pahoja asioita. 

Itse elin hyvinkin "hattaraisen" lapsuuden. Minua suojeltiin aikuisten asioilta eikä näytetty mitään traumatisoivia dokumentteja. Kuoleman kohtasin ensmmäistä kertaa vasta 16-vuotiaana kun mummoni kuoli. Sitä ennen kukaan lähipiirissäni ei ollut kuollut tai sairastunut vakavasti. Siis minun elinaikanani. Aidsia en osannut pelätä, koska isot tytöt olivat kertoneet minulle, että se on miesten kanssa seksiä harrastavien miesten tauti. Tyttönä ajatelin, ettei se siis koske minua. Ydinsota oli lapsenmielessä samantyyppinen "uhka" kuin lastenohjelmien pahikset. Pelottava, mutta ei todellinen. 

Älä ymmärrä noin väärin. Se dokumentti oli vain yksi esimerkki lapsen huolista. On erikoista jos ei lapsena osannut pelätä tai murehtia yhtään mitään. Siitä oli kyse, ettei muka mitään huolia ikinä. Ja etkö lainkaan sitten surrut mummosi kuolemaa, ei yhtään hetkauttanut? Onhan 16-vuotias vielä lapsi. 

Vierailija kirjoitti:

19- vuotias on Suomen lain mukaan aikuinen ja sukupuoleltaan nainen. Murrosikä on jo kauan aikaa sitten koettu, se on nääs se ikä kun lapsi muuttuu aikuiseksi. Ainakin pitäisi muuttua. Eri asia toki ovat aikuisvauvat, jotka eivät koskaan kasva aikuisiksi. Ulinaa ja lapsellista kitinää koko elämä iästä riippumatta. 

Jännä asia kinata.. Onhan 19v todella nuori ihminen ja teini yhä, vaikkakin täysi-ikäinen ja lain mukaan aikuinen. Tietty jos on ottanut vasta aikuisuuden ensiaskelia ja ollut VUODEN täysi-ikäinen ja vastikään muuttanut omilleen, niin ei siinä vielä kovin aikuistunut ole. "Aikuistuminen" on muutakin kuin se että on täysi-ikäistynyt.. Jännä että sinulla ei ole tarvetta nimitellä jutun 20v ikäisiä nuoria miehiä, vaan ainoastaan ruikuttaa tuosta 19v naisesta :D

t. eri

Itse kaipaan kans että olisin lapsi tai edes tuo 19 vuotias. 

Sä kuulostat melko epäempaattiselta ihmiseltä. 80-luku oli kuitenkin monella tapaa aika julmaa aikaa. Tai sitten olet elänyt todella pumpulissa. Kuulitko koskaan edes nälkäänäkevistä lapsista? Olitko ikinä kenenkään hautajaisissa? Et osannut pelätä läheisten menettämistä? Sekin on aika tyypillinen pelko lapsilla. 

Toki sulla voi olla vain hyvin valikoiva muisti, muistat vain kivat pihapelit ja ikuisen auringonpaisteen. 

///

Tai sitten olen ihminen, joka on saanut lapsuudessaan olla lapsi eikä ole tarvinut koko maailmaa kantaa harteilla. Sellainenkin on mahdollista, vaikka sinä olet jo taaperoikäisestä kantanut huolta kaikesta mahdollisesta ja traumatisoitunut siitä niin pahasti, ettet voi hyväksyä erilaista elämää kuin omasi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä et vaan muista enää. Lapset näki ja kuuli uutisia 80-luvullakin, silloinkin oli puoli ysin uutiset, paperilehti tuli kotiin. Oli sotakuvia (mm. Irakin ja Iranin sota), kylmän sodan aikaa, ydinsodan pelko. Ihan koulussakin näistä puhuttiin. 

Meillä ei edes ollut telkkaria, joten ei ollut mitenkään mahdollista nähdä puoli ysin tai minkään muunkaan kellonajan uutisia Paperilehteä luki isä. Ei se meitä lapsia kiinnostanut millään tasolla. Meille tuli Aku Ankka. 

Silti kuulostaa todella oudolta ettei 80-luvun koululainen olisi kuullut kylmästä sodasta, ydinsodan uhasta tms. mitään 

Ei missään ole sanottu, etten olisi niistä kuullut, En vain kokenut niitä mitenkään pelottavina tai stresssaavina asioina. Sinulle ilmeisesti jättivärt kovan trauman, kun vielä aikuisenakin

Tyypillinen vääristelijä sinäkin, kun pakko ymmärtää väärin mitä toinen kirjoittaa. Kritisoin sitä että lapsi ei muka osaisi murehtia mitään ja olisi huolia vailla, kun yleensä kyse on siitä ettei aikuisena enää osaa asettua lapsen asemaa. Kyllä lapsillakin on pelkoja ja huolia niin kuin aikuisillakin. Toki juuri sinä olet saattanut elää harvinaisen huolettoman lapsuuden. Ehkä et ajatellut ikinä mitään syvällisiä tai osannut kuvitella miltä tuntuisi jos vaikka joku läheinen kuolee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyypillistä vauvapalstaa: Joku on katsonut lapsena järkyttävän dokumentin ja vaahtoaa nyt pää märkänä, että sen perusteella kaikilla lapsilla on ollut tramaattinen lapsuus, jossa on nähty vain pahoja asioita. 

Itse elin hyvinkin "hattaraisen" lapsuuden. Minua suojeltiin aikuisten asioilta eikä näytetty mitään traumatisoivia dokumentteja. Kuoleman kohtasin ensmmäistä kertaa vasta 16-vuotiaana kun mummoni kuoli. Sitä ennen kukaan lähipiirissäni ei ollut kuollut tai sairastunut vakavasti. Siis minun elinaikanani. Aidsia en osannut pelätä, koska isot tytöt olivat kertoneet minulle, että se on miesten kanssa seksiä harrastavien miesten tauti. Tyttönä ajatelin, ettei se siis koske minua. Ydinsota oli lapsenmielessä samantyyppinen "uhka" kuin lastenohjelmien pahikset. Pelottava, mutta ei todellinen. 

Älä ymmärrä noin väärin. Se dokumentti oli vain yksi esimerkk

Älä takerru yksittäiseen sanavalintaan. Opettele ymmärtämään, että kaikkea ei tarvitse ottaa kirjaimellisesti. Se, että joku toteaa lapsuutensa olleen huoletonta, ei tarkoita, että lapsuudessa ei ollut MITÄÄN pelkoja. Tottakai oli. Mutta ne pelot olivat niin pieniä, että tuntuvat aikuisen perspektiivistä olemattomilta. Ihan voi järjellä päätellä, että aikuisesta, jota elämä potkii päähän vasemmalta ja oikealta, olisi autuutta palata lapsuuteen, jossa suurin huolenaihe oli se, onko sängyn alla mörkö vai ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sä et vaan muista enää. Lapset näki ja kuuli uutisia 80-luvullakin, silloinkin oli puoli ysin uutiset, paperilehti tuli kotiin. Oli sotakuvia (mm. Irakin ja Iranin sota), kylmän sodan aikaa, ydinsodan pelko. Ihan koulussakin näistä puhuttiin. 

Meillä ei edes ollut telkkaria, joten ei ollut mitenkään mahdollista nähdä puoli ysin tai minkään muunkaan kellonajan uutisia Paperilehteä luki isä. Ei se meitä lapsia kiinnostanut millään tasolla. Meille tuli Aku Ankka. 

No olisit heti kertonut että teillä oli noin eristäytynyttä. "1970-luvulta alkaen lähes jokaisessa suomalaisessa kotitaloudessa on ollut vähintään yksi televisiovastaanotin"

Olitteko lestadiolaisia? 

Etkö kertomatta osaa päätellä, että ihmiset eivät elä identtistä elämää? 

Toki mutta kun yli 90 % talouksista on omistanut television tai on kuullut vähintään radiouutisia niin ei ekana tule mieleen että joku on elänyt niin tynnyrissä vielä kouluiässä. 

Älä ymmärrä noin väärin. Se dokumentti oli vain yksi esimerkki lapsen huolista. On erikoista jos ei lapsena osannut pelätä tai murehtia yhtään mitään. Siitä oli kyse, ettei muka mitään huolia ikinä. Ja etkö lainkaan sitten surrut mummosi kuolemaa, ei yhtään hetkauttanut? Onhan 16-vuotias vielä lapsi. 

Sinä tässä väärin ymmärrät. Et tajua, että kaikkea ei ole tarkoitus ottaa kirjaimellisesti. Etkä varsinkaan tajua, että lapsuus on hyvin laaja käsite. Harva ajattelee 16-vuotiaan elävän lapsuuttaan. Kyllä silloin yleensä puhutaan jo nuoruudesta. Lapsuus mieltyy tyypillisesti alakouluikään tai sitä nuorempiin. 

Tyypillinen vääristelijä sinäkin, kun pakko ymmärtää väärin mitä toinen kirjoittaa. Kritisoin sitä että lapsi ei muka osaisi murehtia mitään ja olisi huolia vailla, kun yleensä kyse on siitä ettei aikuisena enää osaa asettua lapsen asemaa. Kyllä lapsillakin on pelkoja ja huolia niin kuin aikuisillakin. Toki juuri sinä olet saattanut elää harvinaisen huolettoman lapsuuden. Ehkä et ajatellut ikinä mitään syvällisiä tai osannut kuvitella miltä tuntuisi jos vaikka joku läheinen kuolee. 

///

Kerrotko vielä, miksi sinulle on noin kova paikka, että jollain on ollut huoleton lapsuus, johon ei ole mahtunut isompia murheita? Mikä siinä ajatuksessa ahdistaa sinua noin paljon, että pitää hyökätä ja tehdä siitä hyvän lapsuuden eläneestä joku vajaaälyinen pumpulilapsi, joka ei ole mitään mitään ymmärtänyt? 

Ai, mun mielestä on ihan normaalia, tuntevalle ihmiselle, että tulee joskus erilaisia haikeudenpuuskia, kaipuu ja ikävä milloin mitäkin. Ei se ole niin vakavaa.

Onhan 16-vuotias vielä lapsi. 

Riippuu 16-vuotiaasta. Itse olin 16-vuotiaana ollut työelämässä toista vuotta ja odotin esikoistani. Aika kaukana lapsen elämästä.