Lue keskustelun säännöt.
Saiskohan tästä oikeasti rakentavaa keskustelua aikaiseksi (pitkäaikainen parisuhdekriisi)
17.10.2025 |
Onko todellakin täysin normaalia, että yli parinkymmenen yhdessäolovuoden jälkeen ei kertakaikkiaan tunne enää minkäänlaista vetovoimaa omaa puolisoaan kohtaan. Ja siihen pitäisi tyytyä? Kunnioituskin on kuollut, ja siis tarkoitan tällä sitä, että näen miehessäni niin paljon tyhmyyttä, että en pysty kunnioittamaan häntä. Toki siis kohtelen häntä kunnioittavasti parhaani mukaan, koska niin kuuluu toimia, mutta oikeasti pidän hänen käytöstään ja juttujaan usein todella typerinä. Hän on yksinkertaisesti kuvailtuna sivistymätön juntti.
Väittää asioista joista ei tiedä mitään (väitti esim että "ihminen ei tarvitse vitamiineja mihinkään", kun yritin taas saada häntä syömään d-vitamiinia) kiroilee, tupakoi, ei välitä terveydestään yhtään, käyttäytyy huonosti (vieraisilla ollessamme ei välttämättä edes tajua tervehtiä eikä kiittää tai edes ONNITELLA kun menemme syntymäpäiville) joudun monesti ohjeistamaan häntä tällaisissa asioissa, ja ehkä se on osasyy siihen miksi en enää tunne vetovoimaakaan häneen, tuntuu välillä kuin olisin hänen äitinsä ja hän vastaankapinoiva keskenkasvuinen.
On miehessäni toki hyviäkin puolia. Tai siis parisuhteessa pysymisessä. On turvallista, mieheni tykkää minusta ja osoittaa sen sanoin ja teoin (halailee, tuo kukkia, keittää kahvit aamuisin), voin luottaa häneen ja toki ehjä koti lapsille on iso juttu, mutta lapsistakin jo 2/3 muuttanut omilleen ja viimeinenkin lähtee varmaan parin vuoden sisään.
Vietän välillä omaa aikaa mökillä tai ystävien kanssa reissuissa, ja mulla ei ole ikinä miestäni ikävä. Mies puolestaan aina reissuista palatessani sanoo, kuinka on ikävöinyt minua. Tunnen oloni p*skaksi, osaksi siksi etten voi vilpittömästi sanoa samoin, ja osaksi siksi että olen kateellinen, kyllähän minäkin haluaisin ikävöidä kumppaniani, olisihan se mukava tunne, jota kaipaan. Kaipaan sitä tunnetta, että tuntisin rakkautta, vetovoimaa ja ikävää puolisoani kohtaan! Nyt en tunne oikein mitään.
Yleensä hänen läsnäolonsa vaan ärsyttää minua, tai hyvinä päivinä siedän häntä, ja parhaimmillaankin hän on mielestäni vain "ihan ok, mies joka yrittää parhaansa, enkä voi kauhalla vaatia jos lusikalla on annettu". Kuulostaa kauhealta myöntää ajattelevani noin alhaisesti miehestäni, mutta tuokin paljastaa, että kunnioitukseni häntä kohtaan on todellakin pohjalukemissa.
Olisi silti varmasti "oikein tehty" pysyä tässä avioliitossa, mutta olen viimeiset kolme vuotta pohtinut eroa liki joka päivä, ja sitä ennenkin satunnaisesti jo hyvin pitkään, ja vaikka olen välillä "päättänyt" että okei, en eroa, enkä enää pohdi sitä, niin kuitenkin kohta taas asia pyörii lähes pakonomaisesti päässäni.
Olen myös yrittänyt motivoida itseäni jäämään niillä syillä, että taloudellisestihan elo on paljon helpompaa kahdestaan asumiskulut jakaen kuin yksin, ja mulla on varaa kaikkeen kivaan, matkusteluun jne, mitä yksinasuessa ei varmastikaan tässä mittakaavassa olisi. Harmi ettei tämäkään motivoi minua suuresti. En kai ole tarpeeksi materialisti?
Yritän myös puhua järkeä itselleni sitä kautta, että enhän välttämättä löytäisi enää ketään. Jotenkin tämäkään ei silti motivoi. Viihdyn yksin kotona. Nytkin mies on työreissulla viikonlopun yli ja nuorin lapsi kaverillaan, ja minä rakastan tätä hiljaista kotia. Saan mennä nukkumaan kun haluan, kukaan ei häiritse yöunianikaan kuorsaamalla vieressä, ja televisiostakin saan katsoa ihan mitä itse haluan. Kukaan ei huudata televisiota olohuoneessa, syöden samalla grilliltä hakemaansa roskaruokaa kaljan kanssa, ja jätä niitä sitten aamuksi sohvapöydälle minun siivottavakseni.
Sanokaa nyt jotain viisasta...
Kommentit (74)
No kyllä. Itsellä on mies että en omaasi tarvitse mutta haloo! Hyvä mies joka rakastaa mutta on hieman hölmö niin Who cares?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä varmaan ottaisin eroajatuksen ainakin keskusteluun miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä. Itsellä on mies että en omaasi tarvitse mutta haloo! Hyvä mies joka rakastaa mutta on hieman hölmö niin Who cares?
No minä välitän. En kunnioita, enkä kai rakasta enkä ikävöi miestäni. Ei ole kiva tuntea puolisoaan kohtaan näin, enkä osaa muuttaa tunteitani.
Ap
Pyydät mahdottomia, siis rakentavaa keskustelua tällä palstalla!
Vierailija kirjoitti:
Minä varmaan ottaisin eroajatuksen ainakin keskusteluun miehen kanssa.
Olemme kyllä keskustelleet erosta, viimeksi vuosi sitten. Ei siitä mitään hyötyä ollut. Mies kuunteli, oli hyvin surullinen ja masentunut, sanoi ettei hän halua erota. Ja minä päätin silloin taas hetkeksi, että ehkä pystyn olemaan tässä kuitenkin jatkossakin. Muttei mikään ole muuttunut ja edelleen siis mietin eroa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pyydät mahdottomia, siis rakentavaa keskustelua tällä palstalla!
No, voi olla... Mutten oikein tiedä missä muuallakaan tästä puhuisin. Parille ystävälleni olen puhunut, mutta he eivät halua ymmärrettävästi ottaa mitään kantaa, enkä viitsi heitä asialla enempää vaivatakaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kakkoshommelit pitää selvittää ensiksi että sitä on tarpeeksi ja aina kun mies haluaa.
Voi hyvinkin olla että sinä olet tässä se heikoin lenkki. Ehkä miestäsi vi tuttaa kun heikkolahjaisena menet neuvomaan aikuista ihmistä miten milloinkin käyttäydytään ja tahallaan jättää onnittelematta yhtä kanamaista ystävätärtäsi jouduttuaan lusimaan kakkukestejä kanssasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heh, muilta pyydät asiallista keskustelua mutta itse kirjoitat noin rumia asioita miehestäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyydät mahdottomia, siis rakentavaa keskustelua tällä palstalla!
No, voi olla... Mutten oikein tiedä missä muuallakaan tästä puhuisin. Parille ystävälleni olen puhunut, mutta he eivät halua ymmärrettävästi ottaa mitään kantaa, enkä viitsi heitä asialla enempää vaivatakaan.
Ap
Hakeudu psykiatrian polille hoitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäpä jos muuttaisit omaa suhtautumistasi mieheesi? Älä leiki hänen äitiään. Aikuinen mies osaa varmasti huolehtia itsestään ja aina voit toki muuttaa omaan asuntoon.
Ei ole isokaan vika mutta se on ap. Sun korvien välissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nukkukaa eri huoneissa. Hankkikaa toinen telkkari. Lopeta miehen passaaminen. Hän osaa itse siivota jälkensä. Tee muutoksia, jotka saavat elämäsi paremmaksi.
Ruoho on vihreää siellä, missä sitä kastelee. Olet joskus nähnyt miehesi sen arvoisena, että olet kastellut tuota ruohoa niin runsaasti, että olet päätynyt perustamaan hänen kanssaan perheen. Olet joskus valinnut nähdä hyvän hänessä. Kunnioituksen ja arvostuksen puute näkyy varmasti tavalla tai toisella siinä, miten katsot ja kohtelet häntä, ja toki se vaikuttaa myös hänen olemukseensa. Ylipäätänsä tuo puolison täydellinen kunnioittamattomuus taitaa kertoa enemmän sinusta itsestäsi kuin puolisostasi (olettaen siis, että mies kohtelee sinua ihan hyvin).
Vierailija kirjoitti:
Heh, muilta pyydät asiallista keskustelua mutta itse kirjoitat noin rumia asioita miehestäsi.
On ne rumia, enkä toki sano niitä miehelleni, mutta täällä anonyyminä yritin kuvata ja avata tunteitani ja mietteitäni raatorehellisesti. Miten muuten saisin tilanteen ja tunteeni aidosti ymmärrettäväksi?
Ap
Ei sinulla ole parisuhdekriisiä, sinä olet itse se kriisi. Yrität vimmalla tehdä miehestä syntipukkia, vaikka hänellä ei ole osaa eikä arpaa sinun kehittämiisi kokemuksiin.
Eroa, miehestä ansaitsee paremman.
Voihan se olla että tajuat mitä menetät vasta siinä vaiheessa kun sen todella menetät. Voi olla että tulet katumapäälle mutta jos kädenlämpöinen sihde ei nappaa niin voithan sinä eron jälkeisessä ahdistuksessa piehtaroida
Ja jos kuulostaa osin tutulta, niin kyllä, olen avautunut tästä täällä aiemminkin, mutta nyt syvällisemmin.
Silloin minulle kommentoitiin mm. etten ehkä osaa arvostaa parisuhteen ja mieheni hyviä puolia, kun ne minulla tässä "liian lähellä" on. Moni oli sitä mieltä, että sinkkuna vaihtaisi osia kanssani ihan milloin vain.
Olisiko tosiaan niin..
Ap