Minua ei keskituloisena kiinnosta kuluttaa, koska hinnat ovat aivan sairaat
Minulla olisi rahaa kuluttaa, mutta en kuluta.
Kävin ennen säännöllisesti kahviloissa. Nykyisin ei kiinnosta käydä, kun hinnat ovat ihan älyttömiä. Peruspullasta tai croissantista saatetaan pyytää vitonen, kakkupala tai jäätelöannos voi maksaa lähemmäs kympin. Laadustakaan ei aina voi mennä takuuseen, vaikka hinta olisi kallis. Mieluummin ostan marketin paistopisteeltä pullan, kylmäkaapista juoman ja istahdan ulos kahville tai sitten kahvittelen kotona.
Kävin ennen elokuvissa. Lippuja sai kohtuullisella hinnalla, päälle kympillä. Toisinaan oli jotain alepäiviä, jolloin saattoi päästä vitosella leffaan. Nykyisin taas leffaliput saattavat olla jopa 20 euroa tai yli. Miksi ihmeessä maksaisin tuollaista summaa, kun samalla hinnalla sai ennen leffan omaksi? Eikä edes kallis hinta takaa sitä, että elokuvissa saisi olla rauhassa. Nykyään saa uutisista lukea kaikenlaisista leffahäiriköistä.
Vaatteiden laatu on mennyt paikoitellen ihan surkeaksi. Kankaista näkyy läpi ja laatu on huono. Välillä on ollut pakko ostaa jotain ja todeta, että surkeaa on nykyään. Monet vaatteet nukkaantuvat heti ensimmäisessä pesussa, siinä missä 20 v vanha vaate ei mene miksikään. Ja siitä uudesta vaatteesta saatetaan pyytää ihan posketon hinta laatuun nähden. Painelen sitten menemään vanhoissa, hyvälaatuisissa mutta epätrendikkäissä vaatteissa.
En näe mitään syytä sille, miksi pitäisi maksaa älyttömiä summia asioista, joiden pitäisi olla keski- ja pienituloisten saatavilla.
Kommentit (287)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa hinnat ovat pilvissä. Tässä maassa emme kuluta kuin se mikä on pakko. Muut ulkomailta
Onko täällä ulkosuomalaisia? Onko muualla maailmassa näin sairaan kallista kuin Suomessa?
Portugalin hintataso on Suomen luokkaa. Palkkataso 2/3 Suomen palkoista.
Vierailija kirjoitti:
Miettikää nyt missä jamassa Suomessa ollaan kun pullakahvit tuntuvat kokopäivä työtä tekevästä kalliilta.
Se on kieltämättä lievästi masentavaa ja kuvastaa hyvin kotimaamme nykytilaa. Onhan se surullista. Ja te, jotka ette pidä eläkeläisistä. Kuvitelkaa millaista kahvikupista säästävällä työntekijällä on tuevaisuudessa, kun hän saa pelkkää eläkettä.
Mä saan työkyvyttömyyseläkettä ja asumistukea yht nettona n 1400/kk ja vuokra+vesi vie jo lähes 850/kk. Sitten sähkö, vakuutukset, puhelin ja netti.loput menee ruokaan ja lääkkeisiin. Mulla on pieni summa laitettuna syrjään, jos esim pesukone hajoisi tms. Kaikki muu puskuri on käytetty jo.
Oon miettinyt, että alkaisin ompelemaan itse vaatteeni. Minulla on jo ompelukone ja perustaidot niin ehkä onnistuisi. Kirppareilta ei oikein saa mitään enää tosiaan.
Mutta ei mulla ole mitään mistä "kuluttaa". Jos coopit ja pirkat poistuu niin en tiedä mistä enää vähennän. Turha patistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikää nyt missä jamassa Suomessa ollaan kun pullakahvit tuntuvat kokopäivä työtä tekevästä kalliilta.
Se on vain yksi kirjoittaja. Itse keskituloisena wolttaan useamman kerran viikossa ja käyn keskimäärin kerran kuussa viikonlopun hotellilomalla. Mielestäni elän paljon rikkaammin kuin mitä lapsena elimme, vaikka vanhemmat kävivät töissä.
Tosiasiassa aika moni on valinnut tuon tien. Siksi ravintolat ja kahvilat menevät konkkaan, elokuvateatterit ovat pulassa, kesän rokkifestateita perutaan...
Konkkaan menevien ravintoloiden tilalle tulee uusia. Elokuvateatterit ovat pulassa suoratoiston takia. Festareihin vaikuttaa ainakin se, että ihmisten humalahakuinen juominen on vähentynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hinnat ovat kohtuuttomat mutta silti ihmisillä on varaa mennä elokuviin häiriköimään?
Teinit. Ei ne omalla rahalla siellä käy. En hyväksy huonoa käytöstä, mutta samalla ajattelen, että Nauttikoon nyt koska opiskelemaan lähdön jälkeen tuo on mahdotonta heille.
Kenen rahoilla he sitten käyvät?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua ei huvita muutenkaan kuluttaa, koska maapallo hukkuu kohta roskaan ja luonto kuolee saasteisiin ihmisten kulutusjuhlan vuoksi.
Nuoria ja lapsia pitäisi herätellä siihen, että kulutusjuhlat olisi juhlittu.
Köyhissä perheissä se tiedetään muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Miettikää nyt missä jamassa Suomessa ollaan kun pullakahvit tuntuvat kokopäivä työtä tekevästä kalliilta.
Minä kävin tapaamassa ystävää pitkästä aikaa kahvilassa. Otin salaatin (oli valmiina tiskissä, ei siis valmistettu tilauksesta), jonkun makukahvin ja pullan, kokonaisuus maksoi 22,5e Ihan järjetöntä!!
Vierailija kirjoitti:
Tismalleen samat ajatukset. Erikoiskahvi maksoi yli 7 euroa jo kahvilassa. En mene enää. Leivon itse tai ostan herkut paistopisteeltä ja juon ne kahvit kotona. Lounaan hinta alkaa olla järjestään 15 euroa. Ei kiinnosta maksaa, kun voi itse tehdä eväät moneksi päiväksi yhden lounaan hinnalla. Silloin tällöin käyn ravintolassa, jos mennään kaveriporukalla ja siihen jää mun ulkonasyömiset. Piheys iskee, kun hintoja katsoo.
Vaatteiden laatu on ollut vuosia jo sillä tasolla, että muutaman pesun jälkeen ne ovat roskiskamaa. Edes kalliit merkkivaatteet ei ole hyvälaatuisia. Samaa polyesteriä ja akryyliä, joka on orjatyövoimalla teetetty jossain Aasian maassa. Eipä tee mieli vaatekaupoille. Onneksi osaan ommella. Voisi elvyttää vanhat käsityöharrastukset.
Leffaan en myöskään mene. Kuka maksaa leffalipusta parikymppiä, että saa kuunnella sitä rapistelua ja mässytystä? Pistän senkin rahan esim johonkin klassiseen konserttiin kerran p
Lidl?
Ennen viitsi käydä kahvilla kun parilla eurolla sai pari suhteellisen isoa kuppia hyvän makuista kahvia. Nykyään saat maksaa 5-10 että saat yhden pienen kupin halvinta mahdollista pahan makuista kahvia. Kahvilat saa itseään syyttää siittä että.ovat korvanneet laadun ja maun maksimaalista katteella
Tunnin työn arvo pitäisi melkeen uhrata, että saa kahvit ja jotain välipalaa. Se menee jo siihen että kulkee työhön.
Vierailija kirjoitti:
näin se on aina mennyt. vanhukset alkavat nuukailemaan.
nuorena rahaa haaskataan, kun sen arvoa ei ymmärretä. vanhukset taas eivät ymmärrä inflaatiota vaan vertaavat kahvikupin hintaa 80-luvun hintoihin ja pihtaavat sitten rahansa korottomalle tilille kuihtumaan.
Yleensä vanhus ei vertaile hinta niin, että ennen tämä esine maksoi 50 centtiä ja nyt 4 €. Moni ajattelee enemmän sitä, mihin raha riitti ennen. Tietenkään 80-luvun ihminen ei kaivannut kännyköitä ja maustettuja & värjättyjä pullovesiä, koska niitä ei ollut vielä keksitty. Vaatteitakin ostettiin silloin, kun tarvittiin. Varhaisteinit saivat joskus uuden takin tai farkut, jotka olivat sillä hetkellä muotia, mutta kasvava nuori tavritsi muutenkin jotain uutta. Elettiin sen ajan elintason mukaan ja monilla oli suunnilleen samanlaista. Kävin nk hyvää koulua ja vain yksi tyttö kävi lomilla ulkomailla jossain kaukana kuten Kanarialla. Jos luokkakaverin perhe lähti ulkomaille, he ajoivat omalla autolla Norjaan tai kävivät pistäytymässä Tukholmassa laivalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on törkeän kova hintataso ja kovat verot.
Kovat verot johtaa siihen että ihmisille jää palkasta vähemmän käteen. Kun pakko saada elanto jostain, on pakko nostaa hintoja. Korkeat verot johtavat korkeaan hintatasoon. Siksi veroja pitäisi laskea. Monet vauraimmista maista (USA, Sveitsi yms) eivät verota kansalaisiaan puolikuoliaaksi kuten Suomessa.
Myytti USAsta alhaisen verotuksen maana elää sitkeästi. USA:ssa on piiloveroja, ja veroluonteisia maksuja, ja kaikki tietävät, mitä masilman kallein terveydenhuoltojärjestelmä tarkoittaa perusjenkeille. Perheellisen keskituloisen jenkin terveydenhuoltovakuutusmaksu (jota työnantaja sponssaa!!!) on tonnin verran kuussa, eikä sillä saa "ilmaista" sairaanhoitoa, vaan silti joutuu maksamaan noin 5-10x omavastuun v
100 000 usd vuosipalkasta menee veroa 15%. Riippuu toki osavaltiosta
100 000 eurosta menee lisämaksuineen n 47%
Käteen jää n 32 000 usd enemmän kuin suomalaisella.
Sillä maksaa jo kivasti terveysvakuutusta, isompaa asuntoa, reissuja yms teeveysvakuutusmaksuja, isompaa asuntoa,
Muista vähentää tosta se 5000-9000 usd kiinteistöveroa (koska sadan tonnin vuosituloilla ei asuta murjuissa), ja vähintään sama terveysvakuutukseen. Lisäksi lasten päivähoito maksaa New Mexicoa lukuunottamatta 10 000-30 000 dollaria PER LAPSI vuodessa. Suomessa alle 4 tonnia per vuosi.
Jenkkien julkinen terveydenhoito/sairaanhoito kuluttaa noin 30% enemmän per nenä kuin eurooppalainen vastaava sektori, vaikka suutin osa kustannuksista menee noiden vakuutisten kautta.
Että en hirveästi ihailisi saati kadehtisi jenkkien järjestelmää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän Suomessa ole vaatetuotantoa enää juuri lainkaan!
Nyt riittää "kotimaisuuteen" se että joku on piirtänyt kaavun mallin paperille ja vaate tehdään vinkuintiassa sikäkäisestä kankaasta. Sitten toimitus Suomeen ja niskalappuun suomenlippu! "Designed in Finland" ei ole tae kotimaisuudesta.
***
On täällä vaatetuotantoa ja siitä on ollut monta hyvää ketjua. Ostan Suomessa tehtyä monelta firmalta. Skippaan tietysti Designed in Finland.Yritinpä googlata "kotimaiset naisten vaatteet".
Outoja kaapuja, rumia värejä kalliilla hinnalla!?
Yksi löytyi mutta kas - olikin valmistettu Portugalissa! Hinta 119e. Ja Kaikoa mainostetaan kotimaisena...
https://www.mieladesignroom.fi/collections/mekot/products/soft-wrap-dre…
Samoin "kotimainen" NOSH valmistaa Portugalissa...
"Kotimainen"
Et osaa googlata. Etsi ketjut palstalta tai aloita uusi. Kotimaassa valmistetut on avainsana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on törkeän kova hintataso ja kovat verot.
Kovat verot johtaa siihen että ihmisille jää palkasta vähemmän käteen. Kun pakko saada elanto jostain, on pakko nostaa hintoja. Korkeat verot johtavat korkeaan hintatasoon. Siksi veroja pitäisi laskea. Monet vauraimmista maista (USA, Sveitsi yms) eivät verota kansalaisiaan puolikuoliaaksi kuten Suomessa.
Myytti USAsta alhaisen verotuksen maana elää sitkeästi. USA:ssa on piiloveroja, ja veroluonteisia maksuja, ja kaikki tietävät, mitä masilman kallein terveydenhuoltojärjestelmä tarkoittaa perusjenkeille. Perheellisen keskituloisen jenkin terveydenhuoltovakuutusmaksu (jota työnantaja sponssaa!!!) on tonnin verran kuussa, eikä sillä saa "ilmaista" sairaanhoitoa,
Oli mitenmoli, elintaso Usa:ssa on paljon korkeampi kuin täällä. Joissain osavaltioissa huikeasti korkeampi. Tuo kertoo totuuden propagandalaskelmien sijaan,
Vierailija kirjoitti:
Juuei tule kulutusta lisättyä, kun koko ajan joutuu miettimään, kenen työt seuraavaksi loppuvat. Jälkikasvu ei pääse töihin, joten opiskelevat eläkkeelle asti, varmaan meidän vanhempien rahoilla, kun opintotukea ei enää makseta. Tai ehkä maksetaan, muttei sillä pysy hengissä.
Elokuvat? Tulee niitä telkastakin.
Ravintolaruoka? Perunoita sai tällä viikolla kolme kiloa eurolla.
Kampaajalle? Tukka ponnarille, harmaahan on nyt muotia.
Uudet vaatteet? Laihtuessa löytyy omasta kaapista.
Matkailu? Eihän tuonne maailmalle uskalla enää edes lähteä, tulva, metsäpalo, maanjäristys, elokapina, hyppykuppa... kotimaanmatkailu jäi jo ajat sitten, kun hinnoittelivat itsensä ulos.
Laihduin viime talvena useamman kilon eikä syytä tiedetä, Kumma juttu, Nyt kävelyni näyttää varmaan omituiselta, kun täytyy pitää huomaamatta kiinni farkuista, etteivät ne putoa. Ostin vyön, mutta se ei auta tarpeeksi.
Vierailija kirjoitti:
Huvittavinta on että myös kirppareilla hinnat pilvissä. Lasten hupparit 15€, t-paidat 8€ käytettyinä. Kuka tälläisiä maksaa?
Löysin eilen edllisesta vaateliikkeestä hyvälaatuiselta vaikuttavan hupparin kouluikäiselle alle kympillä. Hintaa oli roimasti alennettu. Käyn siellä usein ja tiedän hintatason suunnilleen. Mutta nyt oli edessä ikävä yllätys, sillä normaalihinnat olivat nousseet viime vuodesta tuntuvasti. Oikeastaan ei voi enää puhua halpakaupasta. Miten ihmeessä pienituloiset perheet pystyvät ostamaan vaatteita lapsille?
Vierailija kirjoitti:
Huvittavinta on että myös kirppareilla hinnat pilvissä. Lasten hupparit 15€, t-paidat 8€ käytettyinä. Kuka tälläisiä maksaa?
Jos olit itsepalvelukirpparilla, niin siellä on isot pöytämaksut. Omia tavaroita myyvä saa todennäköisesti hyvin vähän voittoa. Jos se oli jokin muu kirppis, niin siellä on varmaan vuokra ja muut kulut nousseet. Olen itse pannut merkille saman, että ei aina voi ostaa sieltäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vähärasvaisempi naudan jauheliha enää haave vain, viimeksi 400 g paketin hinta oli Lidlissä noussut 5,79 euroon. Aivan ryöstöhinta, kun ihan muutama viikko sitten maksoi vielä 4,75 euroa ja vuosikausia hinta oli alle neljän euron.
Joo, sielläkin hinnat ovat nousseet. Mutta kun kävin hiljattain tavallisessa ruokakaupassa, kauhistuin kassalla. Muutaman vaatimattoman ruokatarvikkeen yhteishinta oli hirmuinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa hinnat ovat pilvissä. Tässä maassa emme kuluta kuin se mikä on pakko. Muut ulkomailta
Onko täällä ulkosuomalaisia? Onko muualla maailmassa näin sairaan kallista kuin Suomessa?
Portugalin hintataso on Suomen luokkaa. Palkkataso 2/3 Suomen palkoista.
Palkkataso on 75% Suomen palkoista....
Aivan käsittämätöntä. Kymmenen vuotta sitten latvojen tasoituksen sai alle kolmellakympillä ja viidelläkympillä sai jo värjäyksen joissakin kampaamoissa.