Miksi monet pelkäävät sitä, että lapsi-/teiniarki päättyy?
Itse odotan innolla sitä elämänvaihetta, että viimeinen lapsi kolmesta muuttaa todennäköisesti ensi syksynä lukion jälkeen omaan kotiinsa. Vihdoinkin 24 vuoden jälkeen koti on vain minulle ja miehelleni. Silti osa ystävistäni suorastaan pelkää tätä elämävaihetta, että ovat vain kahdestaan kumppaninsa kanssa. Eikö tämän pitäisi olla lapsi- ja teiniarjen jälkeen suorastaan juhlaa?
N46
Kommentit (8)
Lapset nuorena saaneet (alle 25v) ovat niitä, jotka odottavat lasten poismuuttoa kuin kuuta nousevaa, jotta pääsevät "elämään omaa elämäänsä." Vanhemmat vanhemmat taas ovat sen jo "eläneet" ja osaavat nauttia lapsista ja nuorisosta täysin rinnoin.
mä olen myös kuullut tuota samaa. Monihan tekee lisää vauvoja siinä vaiheessa, kun lapset ovat teini-ikäisiä. Kun kuulemma "eihän me voida vaan kahdestaan olla"
Yllättävän moni parisuhde ei ole mikään matchmade in heaven. Osa on vaan jämähtänyt huonoon parisuhteeseen, osa huomannut muutaman vuoden jälkeen, ettei kumppani ollutkaan ihan sellainen, kuin kuvitteli, osa halunnut perheen ja on ollut sen vuoksi valmis kompromissisuhteeseen, jne. mutta lapsille halutaan antaa ns. ydinperhe. Sitten kun lapset ovat muuttaneet pois, niin on aika helppo erota. Ei ole mitään huoltajuuskiistoja tai muuta vastaavaa.
Odotan vain sitä että teini on reilun puolen vuoden päästä 18v ja saa ja joutuu ottamaan elämänsä tekonsa puheensa aikuisena ihmisenä💪
Vierailija kirjoitti:
Odotan vain sitä että teini on reilun puolen vuoden päästä 18v ja saa ja joutuu ottamaan elämänsä tekonsa puheensa aikuisena ihmisenä💪
Siinäs odotat :) Ikävä kertoa, että ei se vastuunkanto kasva sillä hetkellä, kun 18 tulee mittariin. Kolmesta lapsesta kokemusta. Mutta onneksi otsalohkot kehittyvät pikku hiljaa ja teinitkin aikuistuvat.
Eikös se ole se tyhjän pesän syndrooma? Että kun on eletty lapsille, sille perheen pyörättämiselle, unohdettu itsensä ja omat tarpeensa, niin sitten pelottaa se mahdollinen tyhjyys. Että kun pitäisi viimeinkin kohdata itsensä, puolisonsa ja se, että onko puolison kanssa mitään yhteistä enää. Ei ihme että pelottaa, jos on koko elämäsä rakentanut vaan toisten ihmisten tarpeista huolehtimiselle ja itsensä ohittamiselle. Toki tämä ei koske kaikkia.

Jos kyse tästä, että on unohtanut itsensä ja keskittynyt vain muihin, niin eikös sen nimen omaan pitäisi olla riemujuhlaa, että nyt saa jälleen keskittyä itseensä ja kumppaniinsa? Voi rakastella juuri silloin kun tuntuu siltä vaikka keittiön pöydällä tai olohuoneen sohvalla, ei ole mitään häiriötekijöitä. Tai voi varata parin päivän varoitusajalla viikonloppumatkan Pariisiin, kun ei tarvitse hankkia lapsenvahtia tai miettiä harrastuksiin kuljettamisia.
/e/n/k/y/l/l/ä/o/s/a/a/s/a/n/o/a/