Lue keskustelun säännöt.
Mieheni äidinkieli ei ole suomi. Päiväkodin mielestä kotona on hyvä puhua yhtä kieltä, neuvola painostaa käyttämään molempia.
15.10.2025 |
Joten mikäpä olisi oikea tapa? Meillä ei puhuta ollenkaan miehen äidinkieltä, neuvola kuittailee asiasta toistuvasti ja kannustaa molempien kielien käyttöön. Päiväkodissa taas jostain syystä ''epäillään'' että lasten pää sekoittuu kahdesta kielestä vaikka ollaan sanottu useasti ettei meillä puhuta kotona kuin suomea.
Kyllästyttää, ihan sama miten teet niin joku tuomitsee vääräksi.
Kommentit (151)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta, mitä siitä sitten seuraa, jos vanhempi ei puhu lapselleen omaa äidinkieltään?
Omassa lapsuudenperheessäni nimittäin tehtiin näin, toisen vanhempani äidinkieli ei ole suomi, mutta hän on silti aina puhunut suomea minulle.
Helposti voi käydä niin, että tunneyhteys lapsen ja tämän vanhemman välillä jää etäisemmäksi kuin se jäisi, jos vanhempi käyttäisi vahvinta kieltää. (Toki näin voi käydä monesta muustakin syystä kuin kielen takia.) Lisäksi lapsen yhteys tämän vanhemman puolen sukulaisiin jää helposti etäisemmäksi, kun lapsi ei osaa (ainakaan pienenä) näiden sukulaisten äidinkieltä. Omassa lähipiirissäni on tästä esimerkki.
Eikä pelkkä tunneyhteys. Jää kehittymättä se arvokas henkinen ja sosiaalinen pääoma, joka kaksikielisyyteen liittyy.
Tuossahan taas on kyse siitä, että lapsilla ei ollut ruotsinkielistä sukuyhteisöä eikä heitä pistetty ruotsinkieliseen kouluun. Eli heille ei olisi muodostunut suomenruotsalaista identiteettiä, vaikka isä olisi vastoin tahtoaan puhunut lapsille ruotsia.
Minä puolestani tunnen perheen, jossa suomenkielinen mies pariutui tiiviiseen suomenruotsalaiseen sukuun, opetteli koulupohjalta puhumaan arjessaan ruotsia, ja lapsistaankin tuli ruotsinkielisiä. Puhuvat kyllä suomeakin, mutta tässä tapauksessa mies teki tällaisen valinnan. Jokaisen henkilökohtainen päätös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumpikin vanhempi puhuu omaa äidinkieltään ja toinen niistä on perheen yhteinen kotikieli. Tämä on suositus.
t. kielten opettaja
Tämä olisi hyvä, mutta aina se ei onnistu. Meidän läheiset tapasivat töissä, jossa työkielenä on englanti. Kumpikaan ei osaa toisen äidinkieltä riittävän hyvin, jotta voisivat käyttää sitä kotikielenä, vaan kotikielenä on englanti, se heidän tapaamiskielensä. Mutta lapselle molemmat puhuvat omaa äidinkieltään. Vähän sekavaa, mutta kyllä se siitä.
Jäi sanomatta, että tämä järjestely toimii, kun molemmat vanhemmat osaavat myös toisen vanhemman äidinkieltä kuitenkin sen verran, että ymmärtää mistä toinen vanhempi ja lapsi keskenään puhuvat. Kaikki ymmärtävät kaikkia riittävästi ja kukaan ei jää ulkopuoliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missäs päiväkodissa ollaan noin kuistilla? Jo vuosikymmeniä on tiedetty, että vanhemman on parempi puhua lapselle omaa äidinkieltään.
Näin on. Ihmisen äidinkieli on "tunnekieli", jolla on tärkeä merkitys hänen sisimmässään ja psykologisesti. Kun hän puhuu sitä kieltä lapsensa kanssa, hänen ja lapsen tunneside syvenee. Samaan aikaan on tärkeää, että Suomessa asuva ulkomaalainen opettelee suomea niin, että hänen on mukava elää täällä ja hän pystyy juttelemaan ihmisten kanssa, ymmärtämään tavallista tekstiä. On hyvä ymmärtää, että monet Suomessa asuvat ulkomaalaiset eivät osaa maailman yleiskieltä englantia. Silloin he puhuvat suomea toistensa kanssa. Asuinmaan kielen osaaminen antaa jokaiselle ihmiselle mahdollisuuden kommunikoida monien kanssa. Palaan vielä aloitukseen. Kaksikielisessä perheessä kasvava lapsi voi puhuessaan sotkea sanoja j
Ylipäätään puhekielen sanasto on huomattavasti suppeampi kuin kirjoitetun kielen.
Kaikilla ei vaan ole kykyä omaksua edes yhtä kieltä kunnolla. Ehkä Ap:n tapauksessa on näin. Lapsi ei sitten puhu mitään, vaikka vuosia olisi kuinka monta. Tällaisia olen nähnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teidän päiväkodin aikuiset jämähtäneet 70-luvulle? Eikös tuolloin pelätty sitä "puolikielisyyttä", jos lapsella on useampi kotikieli?
Johdonmukaisuushan tuossa on tärkeää, eli kumpikin vanhempi puhuu omaa äidinkieltään lapselle.
Edelleen ollaan sitä mieltä, että epäjohdonmukaisuus on pahasta. Samaten se että vanhempi puhuu lapselleen kieltä, joka ei ole vanhemman äidinkieli.
Tämäkään ei ole mustavalkoista. Sukulaislapset alkoivat murrosiän lähestyessä sanomaan muunkieliselle äidilleen, ettei hän saa puhua Suomessa ollessaan muuta kuin suomea. Vaikka lasten ja äidin äidinkieli ei ollut suomi. Lapsille oli tärkeää kuulua tähän ympäristöön samanlaisena kuin muut, ja äidiltäkin vaativat sitä.
Tietysti on eri asia, kun puhutaan isoista lapsista. He osasivat jo erotella eri kielet tietoisesti toisistaan, vaikka heidänkin kielitaitonsa oli silloin varsin heikko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumpikin vanhempi puhuu omaa äidinkieltään ja toinen niistä on perheen yhteinen kotikieli. Tämä on suositus.
t. kielten opettaja
Tämä olisi hyvä, mutta aina se ei onnistu. Meidän läheiset tapasivat töissä, jossa työkielenä on englanti. Kumpikaan ei osaa toisen äidinkieltä riittävän hyvin, jotta voisivat käyttää sitä kotikielenä, vaan kotikielenä on englanti, se heidän tapaamiskielensä. Mutta lapselle molemmat puhuvat omaa äidinkieltään. Vähän sekavaa, mutta kyllä se siitä.
Tuttu tarina kun eri maista tullutta maahanmuuttajaa tapaa uudessa kotimaassaan. Lapsista tulee hiukan kielipuolia esim. Isä Italiasta, äiti Ruotsista ja asutaan Ranskassa. Kumpikin puhuu lapsilleen huonoa ranskaa, jotta lapset pärjäisivät koulussa "paremmin". Tunnekieli jää kehittymättä, eikä lapset opi koskaan kunnolla vanhempiensa äidinkieltä. Ainakin sanavarasto jää pieneksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta, mitä siitä sitten seuraa, jos vanhempi ei puhu lapselleen omaa äidinkieltään?
Omassa lapsuudenperheessäni nimittäin tehtiin näin, toisen vanhempani äidinkieli ei ole suomi, mutta hän on silti aina puhunut suomea minulle.
Helposti voi käydä niin, että tunneyhteys lapsen ja tämän vanhemman välillä jää etäisemmäksi kuin se jäisi, jos vanhempi käyttäisi vahvinta kieltää. (Toki näin voi käydä monesta muustakin syystä kuin kielen takia.) Lisäksi lapsen yhteys tämän vanhemman puolen sukulaisiin jää helposti etäisemmäksi, kun lapsi ei osaa (ainakaan pienenä) näiden sukulaisten äidinkieltä. Omassa lähipiirissäni on tästä esimerkki.
Eikä pelkkä tunneyhteys. Jää kehittymättä se arvokas henkinen ja sosiaalinen
Tuossahan taas on kyse siitä, että lapsilla ei ollut ruotsinkielistä sukuyhteisöä eikä heitä pistetty ruotsinkieliseen kouluun. Eli heille ei olisi muodostunut suomenruotsalaista identiteettiä, vaikka isä olisi vastoin tahtoaan puhunut lapsille ruotsia.
Olen se jonka äidinkieleltään ruotsinkielinen isä puhui minulle suomea, mutta puhuin ruotsia sukulaisten kanssa. En koe jääneeni paitsi mistään, vaikka varsinaista suomenruotsalaista identiteettiä minulla ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
---
Miehen äidinkieli voi olla tärkeä, jos miehellä on laaja sukuyhteisö, johon kuuluminen vaatii kielen osaamisen. Mikäli tällaista ei ole, ymmärrän hyvin miehen päätöksen olla puhumatta äidinkieltään lapselle. Ylipäätään tämä on mielestäni aikuisen henkilökohtainen päätös.
Miksi se suomalainen sukuyhteisö on vähempiarvioinen eikä siinä oikeastaan saa vaatia suomen kielen osaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumpikin vanhempi puhuu omaa äidinkieltään ja toinen niistä on perheen yhteinen kotikieli. Tämä on suositus.
t. kielten opettaja
Tämä olisi hyvä, mutta aina se ei onnistu. Meidän läheiset tapasivat töissä, jossa työkielenä on englanti. Kumpikaan ei osaa toisen äidinkieltä riittävän hyvin, jotta voisivat käyttää sitä kotikielenä, vaan kotikielenä on englanti, se heidän tapaamiskielensä. Mutta lapselle molemmat puhuvat omaa äidinkieltään. Vähän sekavaa, mutta kyllä se siitä.
Tuttu tarina kun eri maista tullutta maahanmuuttajaa tapaa uudessa kotimaassaan. Lapsista tulee hiukan kielipuolia esim. Isä Italiasta, äiti Ruotsista ja asutaan Ranskassa. Kumpikin puhuu lapsilleen huonoa ranskaa, jotta lapset pärjäisivät koulussa "paremmin". Tunnekieli jää kehittymättä, eikä lapset opi koska
Ja sitten tosiaan jos ei ole aikaa tai jaksamista kehittää omaa kielitaitoaan ja lukea lapselle, ollaan huonossa tilanteessa. Maahanmuuttajat usein työskentelevät matalapalkka-alalla, ja se helposti periytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Melko monessa kv-perheessä suomi on vain yksi kolmesta kielestä. Usein kummallakin vanhemmalla on oma äidinkielensä, jolla keskustelee ja kommunikoi lapsen kanssa.
Sitten vanhempien yhteisenä kielenä on esim. englanti, joka on jäänyt käyttöön seurusteluajoilta ja josta on muodostunut se kieli, jolla perhe yhteisesti kommunikoi.
Hatunnosto kaikille, jotka jaksavat puhua omaa äidinkieltään lapselle. Toisinkin voi olla. Oman äidinkielen puhuminen lapselle muun kielisessä ympäristössä on huomattavasti vaikeampaa kuin uskoisi.
Osa luovuttaa, mikä on sääli.
Tuo yhteinen englanti on sellainen syöpä etten tiedä mitä sanoisi. Siinä kommunikointi jää latteaksi ja alun fyysisyyden häivyttyä suhde väljähtyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
---
Miehen äidinkieli voi olla tärkeä, jos miehellä on laaja sukuyhteisö, johon kuuluminen vaatii kielen osaamisen. Mikäli tällaista ei ole, ymmärrän hyvin miehen päätöksen olla puhumatta äidinkieltään lapselle. Ylipäätään tämä on mielestäni aikuisen henkilökohtainen päätös.Miksi se suomalainen sukuyhteisö on vähempiarvioinen eikä siinä oikeastaan saa vaatia suomen kielen osaamista.
En nyt sinulta suomen osaamista vaadi, mutta kyllähän tuo osaamattomuutesi vaikuttaa hieman hassusti tähän keskusteluun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Missäs päiväkodissa ollaan noin kuistilla? Jo vuosikymmeniä on tiedetty, että vanhemman on parempi puhua lapselle omaa äidinkieltään.
Tästä on Suomessa tehty useita tutkimuksia. Tosiaan jo vuosikymmeniä sitten.
Niissä on havaittu, että kaksikielisessä perheessä lapsi oppii aluksi kieltä hieman hitaammin, mutta ottaa nopeasti muut kiinni osaamisessa. Myöhemmin (peruskoulun aikana) kahden kielen osaaminen kääntyy eduksi, sillä se auttaa ajattelemaan monipuolisemmin ja kielitaito kehittyy vahvemmaksi.
Itse kasvattaisin lapseni kaksikieliseksi jos puolison äidinkieli ei olisi suomi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta, mitä siitä sitten seuraa, jos vanhempi ei puhu lapselleen omaa äidinkieltään?
Omassa lapsuudenperheessäni nimittäin tehtiin näin, toisen vanhempani äidinkieli ei ole suomi, mutta hän on silti aina puhunut suomea minulle.
Helposti voi käydä niin, että tunneyhteys lapsen ja tämän vanhemman välillä jää etäisemmäksi kuin se jäisi, jos vanhempi käyttäisi vahvinta kieltää. (Toki näin voi käydä monesta muustakin syystä kuin kielen takia.) Lisäksi lapsen yhteys tämän vanhemman puolen sukulaisiin jää helposti etäisemmäksi, kun lapsi ei osaa (ainakaan pienenä) näiden sukulaisten äidinkieltä. Omassa lähipiirissäni on tästä esimerkki.
Eikä pelkkä tunneyhteys. Jää kehittymättä se arvokas henkinen ja sosiaalinen
"Mielenkiintoista, tuo arvokas henkinen ja sosiaalinen pääoma, joka kaksikielisyyteen liittyy. Kerro toki lisää."
Mielelläni.
Jos molemmat vanhemmat puhuisivat lapselle äidinkieltään, lapsella olisi (parhaassa tapauksessa) kaksi äidinkieltä. Kaksi on enemmän kuin yksi. Äidinkieli on se tunnekieli, siinä kielessä nyanssien taju on enemmän kuin ikinä kielten oppitunneilla voidaan opetuksen tuloksena oppia. Mielestäni tämä on henkistä pääomaa jos mikä.
Erityisesti Suomessa, ruotsinkielisyys tuo sosiaalista pääomaa. Sinulta ei liene jäänyt huomaamatta, miten lapsen virallisen äidinkielen laittaminen ruotsiksi avaa ovia. Klassinen esimerkki on lääkiksen, oikiksen kielikiintiöt ja Hankenin matalampi sisäänpääsyyn tarvittava pistemäärä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melko monessa kv-perheessä suomi on vain yksi kolmesta kielestä. Usein kummallakin vanhemmalla on oma äidinkielensä, jolla keskustelee ja kommunikoi lapsen kanssa.
Sitten vanhempien yhteisenä kielenä on esim. englanti, joka on jäänyt käyttöön seurusteluajoilta ja josta on muodostunut se kieli, jolla perhe yhteisesti kommunikoi.
Hatunnosto kaikille, jotka jaksavat puhua omaa äidinkieltään lapselle. Toisinkin voi olla. Oman äidinkielen puhuminen lapselle muun kielisessä ympäristössä on huomattavasti vaikeampaa kuin uskoisi.
Osa luovuttaa, mikä on sääli.
Tuo yhteinen englanti on sellainen syöpä etten tiedä mitä sanoisi. Siinä kommunikointi jää latteaksi ja alun fyysisyyden häivyttyä suhde väljähtyy.
Näinpä. Hassu ajatus, että vanhemman tunnekieli on välttämätön lapsen kehitykselle, mutta kaksi aikuista sen sijaan pystyvät hoitamaan ihmissuhteensa huonolla englannilla tuosta vaan.
Kielen nyanssien taju ei kehity arkisilla keskusteluilla, vaan lukemalla ja kirjoittamalla. Yhä useampi lapsi ja nuori ei osaa kunnolla yhtäkään kieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melko monessa kv-perheessä suomi on vain yksi kolmesta kielestä. Usein kummallakin vanhemmalla on oma äidinkielensä, jolla keskustelee ja kommunikoi lapsen kanssa.
Sitten vanhempien yhteisenä kielenä on esim. englanti, joka on jäänyt käyttöön seurusteluajoilta ja josta on muodostunut se kieli, jolla perhe yhteisesti kommunikoi.
Hatunnosto kaikille, jotka jaksavat puhua omaa äidinkieltään lapselle. Toisinkin voi olla. Oman äidinkielen puhuminen lapselle muun kielisessä ympäristössä on huomattavasti vaikeampaa kuin uskoisi.
Osa luovuttaa, mikä on sääli.
Tiedän yhden perheen, jossa vanhempien yhteisenä kotikielenä oli englanti, äiti puhui lapsille venäjää, isä espanjaa ja kumpikin osasi myös suomea (äiti tullut Suomeen teininä, isä opiskelemaan) ja asuivat Suomessa eli lapset oppivat Suomea myös päivähoidossa. Nykyään asuvat Belgiassa, joten kielivalikoimaan lienee tullut ainakin yksi kieli lisää.
Ai siis belgia vai?
Vierailija kirjoitti:
Meillä isän äidinkieli on englanti, joten tietenkin mies sitä puhuu lapsille. Se on myös meidän yhteinen kieli. Lapsi ei sotke kieliä keskenään. Ymmärrän haluttomuuden käyttää kieltä, jos se on esim. Kurdi, joka on eri joka kylässä tai kieli, jolla ei ole edes kirjakieltä. Eurooppalaiset kielet kannattaa välittää aina lapsilleen.
Miksi se ei puhu suomea? Jokaisessa kurdipitseriassa saa palvelua suomeksi. Meidän suomalaisten olisi hyvä osata myös arabiaa, kurdia, jne. koska nyt joudumme olemaan noiden kielten osaajien armoilla esim. oikeudessa koska kukaan suomalainen ei noita osaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teidän päiväkodin aikuiset jämähtäneet 70-luvulle? Eikös tuolloin pelätty sitä "puolikielisyyttä", jos lapsella on useampi kotikieli?
Johdonmukaisuushan tuossa on tärkeää, eli kumpikin vanhempi puhuu omaa äidinkieltään lapselle.
Edelleen ollaan sitä mieltä, että epäjohdonmukaisuus on pahasta. Samaten se että vanhempi puhuu lapselleen kieltä, joka ei ole vanhemman äidinkieli.
Tämäkään ei ole mustavalkoista. Sukulaislapset alkoivat murrosiän lähestyessä sanomaan muunkieliselle äidilleen, ettei hän saa puhua Suomessa ollessaan muuta kuin suomea. Vaikka lasten ja äidin äidinkieli ei ollut suomi. Lapsille oli tärkeää kuulua tähän ympäristöön samanlaisena kuin muut, ja äidiltäkin vaativat sitä.
Tietysti on eri asia, kun puhutaan isoist
Tämä on normaalia kaksikielisissä perheissä. Lapset helposti alkavat suosimaan sitä kieltä, jota puhutaan myös kodin ulkopuolella. Pahimmillaan saattavat hävetä sitä toista kieltä. Mutta kyllä sitä toista kieltä kannattaa silti lapselle puhua.
Monessa perheessä käy niin, että lapsi kyllä kuuntelee sujuvasti toista kieltäkin puhuvaa vanhempaa, mutta puhuu hänelle sillä kielellä mitä käyttää kodin ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melko monessa kv-perheessä suomi on vain yksi kolmesta kielestä. Usein kummallakin vanhemmalla on oma äidinkielensä, jolla keskustelee ja kommunikoi lapsen kanssa.
Sitten vanhempien yhteisenä kielenä on esim. englanti, joka on jäänyt käyttöön seurusteluajoilta ja josta on muodostunut se kieli, jolla perhe yhteisesti kommunikoi.
Hatunnosto kaikille, jotka jaksavat puhua omaa äidinkieltään lapselle. Toisinkin voi olla. Oman äidinkielen puhuminen lapselle muun kielisessä ympäristössä on huomattavasti vaikeampaa kuin uskoisi.
Osa luovuttaa, mikä on sääli.
Tuo yhteinen englanti on sellainen syöpä etten tiedä mitä sanoisi. Siinä kommunikointi jää latteaksi ja alun fyysisyyden häivyttyä suhde väljähtyy.
Näinpä. Hassu ajatus, että vanhemman tunnekieli on välttämätön lapsen kehitykselle, mutta kaksi aikuista sen sijaan pystyvät hoitamaan ihmissuhteensa huonolla englannilla tuosta vaan.
Kaikkien englanti ei ole huonoa. Monien toki on, ja silloin tuskin suhteen ennuste on kovin hyvä.
Tämä olisi hyvä, mutta aina se ei onnistu. Meidän läheiset tapasivat töissä, jossa työkielenä on englanti. Kumpikaan ei osaa toisen äidinkieltä riittävän hyvin, jotta voisivat käyttää sitä kotikielenä, vaan kotikielenä on englanti, se heidän tapaamiskielensä. Mutta lapselle molemmat puhuvat omaa äidinkieltään. Vähän sekavaa, mutta kyllä se siitä.