Lue keskustelun säännöt.
Mieheni äidinkieli ei ole suomi. Päiväkodin mielestä kotona on hyvä puhua yhtä kieltä, neuvola painostaa käyttämään molempia.
15.10.2025 |
Joten mikäpä olisi oikea tapa? Meillä ei puhuta ollenkaan miehen äidinkieltä, neuvola kuittailee asiasta toistuvasti ja kannustaa molempien kielien käyttöön. Päiväkodissa taas jostain syystä ''epäillään'' että lasten pää sekoittuu kahdesta kielestä vaikka ollaan sanottu useasti ettei meillä puhuta kotona kuin suomea.
Kyllästyttää, ihan sama miten teet niin joku tuomitsee vääräksi.
Kommentit (151)
Tämä on kyllä mielestäni asia, jonka päättää jokainen vanhempi itse. Se vanhemman lapsuuden kieli voi assosioitua traumatisoiviinkin asioihin, tai sitten yhtä ainoaa vahvaa lapsuuden kieltä ei ole, vaan koulukieli on luontevampi valinta. Tärkeintä on, että kotona puhutaan paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko teidän päiväkodin aikuiset jämähtäneet 70-luvulle? Eikös tuolloin pelätty sitä "puolikielisyyttä", jos lapsella on useampi kotikieli?
Johdonmukaisuushan tuossa on tärkeää, eli kumpikin vanhempi puhuu omaa äidinkieltään lapselle.
Asuin jossain elämänvaiheessa ulkomailla ja puhuin aina lapselle suomea. Jossain neuvolassa hermostuttiin siitä ja käskettiin puhua vain maan kieltä. Mutta sitä lapseni osasi hyvin, sillä hän oli päiväkodissa ja perheen ystävät olivat paikallisia, kaupassa puhuttiin maan kieltä, samoin radion ja TV:n lastenohjelmissa. Elämä meni vielä niin, että jossain vaiheessa muutettiin Suomeen ja silloin oli kielen osaamisesta hyötyä koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Melko monessa kv-perheessä suomi on vain yksi kolmesta kielestä. Usein kummallakin vanhemmalla on oma äidinkielensä, jolla keskustelee ja kommunikoi lapsen kanssa.
Sitten vanhempien yhteisenä kielenä on esim. englanti, joka on jäänyt käyttöön seurusteluajoilta ja josta on muodostunut se kieli, jolla perhe yhteisesti kommunikoi.
Hatunnosto kaikille, jotka jaksavat puhua omaa äidinkieltään lapselle. Toisinkin voi olla. Oman äidinkielen puhuminen lapselle muun kielisessä ympäristössä on huomattavasti vaikeampaa kuin uskoisi.
Osa luovuttaa, mikä on sääli.
Myönnän, luovutin, koska mulla oli ehkä arkisin 1 tunti töiden päättymisen ja sitä seuraavan illallisen ja lapsen nukkumaanmenon välillä. Ei muita suomenkielisiä kontakteja.
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsuudenkodissa puhuttiin sekaisin venäjää, puolaa, englantia ja tataaria. Yksi saattoi kysyä toiselta jotain puolaksi, jolloin toinen vastasi venäjäksi. Sen lisäksi, että mun piti oppia hallitsemaan edellä mainitsemani kielet, jouduin luonnollisestikin opettelemaan myöskin suomen ja ruotsin. Vaikka lähtökohtani olivat jokseenkin sekavat, kirjoitin silti äidinkielestä (eli siis suomesta) sekä ruotsista laudaturit:)
Hienoa.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen perhe on omanlaisensa ja lapset ovat joustavia. Ei näihin asioihin ole yhtä oikeaa ratkaisua.
Itse arvostaisin korkealle sitä, että perheellä on yhteinen kieli, jolla puhutaan sekä lasten että aikuisten asioita, ja joka olisi ainakin toisen vanhemman äidinkieli. Tällöin lapsi varmasti oppii hyvin ainakin yhden kielen.
Miehen äidinkieli voi olla tärkeä, jos miehellä on laaja sukuyhteisö, johon kuuluminen vaatii kielen osaamisen. Mikäli tällaista ei ole, ymmärrän hyvin miehen päätöksen olla puhumatta äidinkieltään lapselle. Ylipäätään tämä on mielestäni aikuisen henkilökohtainen päätös.
Vanhemman omaa äidinkieltä puhutaan siksi, että siitä tulee myös lapsen äidinkieli, eli hän oppii puhumaan kuin natiivi, eikä joku, joka luulee osaavansa jonkun kielen ihan ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kyllä mielestäni asia, jonka päättää jokainen vanhempi itse. Se vanhemman lapsuuden kieli voi assosioitua traumatisoiviinkin asioihin, tai sitten yhtä ainoaa vahvaa lapsuuden kieltä ei ole, vaan koulukieli on luontevampi valinta. Tärkeintä on, että kotona puhutaan paljon.
Alkuosa OK, mutta määrä ei korvaa laatua, ei siellä asu erkkikään jos joku on aina äänessä.
Mikä on miehen äidinkieli? Lapset oppii kieliä helposti ja kannattaa opettaa. Oma äitini on virolainen ja puhui minulle lapsena viroa kun isä puhui suomea. Nyt aikuisena edelleen puhun ja luen sujuvasti viroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Melko monessa kv-perheessä suomi on vain yksi kolmesta kielestä. Usein kummallakin vanhemmalla on oma äidinkielensä, jolla keskustelee ja kommunikoi lapsen kanssa.
Sitten vanhempien yhteisenä kielenä on esim. englanti, joka on jäänyt käyttöön seurusteluajoilta ja josta on muodostunut se kieli, jolla perhe yhteisesti kommunikoi.
Hatunnosto kaikille, jotka jaksavat puhua omaa äidinkieltään lapselle. Toisinkin voi olla. Oman äidinkielen puhuminen lapselle muun kielisessä ympäristössä on huomattavasti vaikeampaa kuin uskoisi.
Osa luovuttaa, mikä on sääli.
Myönnän, luovutin, koska mulla oli ehkä arkisin 1 tunti töiden päättymisen ja sitä seuraavan illallisen ja lapsen nukkumaanmenon välillä. Ei muita suomenkielisiä kontakteja.
Ei ole mitään syytä pyydellä anteeksi. Jokainen perhe elää omaa arkeaan, ja tärkeintä on että asiat tulevat puhutuiksi.
Suomen kielellä lopulta on aika vähän käyttöä maailmalla, ja Suomessa taas joka ainoa, jonka puheessa on hitusenkin vieras korostus, leimataan ulkomaalaiseksi. Eli sikäli lapsesi olisi ihan samalla viivalla niiden kanssa, jotka opettelevat kielen vasta aikuisena.
-ohis.
Meillä isän äidinkieli on englanti, joten tietenkin mies sitä puhuu lapsille. Se on myös meidän yhteinen kieli. Lapsi ei sotke kieliä keskenään. Ymmärrän haluttomuuden käyttää kieltä, jos se on esim. Kurdi, joka on eri joka kylässä tai kieli, jolla ei ole edes kirjakieltä. Eurooppalaiset kielet kannattaa välittää aina lapsilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen perhe on omanlaisensa ja lapset ovat joustavia. Ei näihin asioihin ole yhtä oikeaa ratkaisua.
Itse arvostaisin korkealle sitä, että perheellä on yhteinen kieli, jolla puhutaan sekä lasten että aikuisten asioita, ja joka olisi ainakin toisen vanhemman äidinkieli. Tällöin lapsi varmasti oppii hyvin ainakin yhden kielen.
Miehen äidinkieli voi olla tärkeä, jos miehellä on laaja sukuyhteisö, johon kuuluminen vaatii kielen osaamisen. Mikäli tällaista ei ole, ymmärrän hyvin miehen päätöksen olla puhumatta äidinkieltään lapselle. Ylipäätään tämä on mielestäni aikuisen henkilökohtainen päätös.Vanhemman omaa äidinkieltä puhutaan siksi, että siitä tulee myös lapsen äidinkieli, eli hän oppii puhumaan kuin natiivi, eikä joku, joka luulee osaavansa jonkun kielen ihan ok.
Taas tämä mystinen natiivi. Minä ainakin mieluummin olisin ei-natiivi, jolla on 30 000 sanan sanavarasto ja kyky kirjoittaa esseitä, kuin natiivi, jolla on 2 000 sanan sanavarasto ja horjuva oikeinkirjoitus.
Opiskelkaa esperanto,ja tehkää siitä kotikieli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Opiskelkaa esperanto,ja tehkää siitä kotikieli.
Latina kyllä varmaan pitkällä tähtäimellä toimii paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Myönnän, luovutin, koska mulla oli ehkä arkisin 1 tunti töiden päättymisen ja sitä seuraavan illallisen ja lapsen nukkumaanmenon välillä. Ei muita suomenkielisiä kontakteja.
Ulkomailla asuva sisareni ei luovuttanut, vaikka kaikki muut lapsen ympäristössä puhuivat asuinmaan kieltä. Nyt, kun lapset ovat jo teini-iässä, huomaan, miten hienoa se on. Vaikka lasten suomen kielen taito ei ole lähelläkään natiivia (taivutukset menevät väärin, puheessa kuuluu selvä aksentti ja sanavarasto on ehkä 5-vuotiaan tasolla), niin he voivat silti seurustella Suomessa käydessään suomeksi vanhojen sukulaisten kuten isovanhempien kanssa. Toinen lapsista on innostunut sukututkimuksesta. Suomen kielen taitonsa ansiosta hän pystyy lukemaan itsenäisesti sukukirjoja ja muita suomenkielisiä dokumentteja.
Ja ennen kaikkea lapset nauttivat siitä, että Suomessa kulkiessaan he voivat kulkea itsenäisesti pääkaupunkiseudulla julkisilla kulkuvälineillä (kotimaassa tämä ei ole mahdollista). Suomen kielen taito tekee sen selvästi helpommaksi ja turvallisemmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun suomalaisuusaate syntyi, lukuisat sivistyneet opettelivat suomen ja alkoivat puhua sitä lapsilleenkin. Näistä lapsista ei tullut puolikielisiä, vaan he loivat merkittävää suomalaista kulttuuria. Esimerkiksi Julius Krohnin äidinkieli oli saksa ja koulukieli ruotsi, mutta hän kirjoitti ensimmäisen suomenkielisen pro gradun ja puhui suomea tyttärelleen Aino Kallakselle. Jokainen voi miettiä, jäikö tunnekieli kehittymättä.
Vierailija kirjoitti:
Kun suomalaisuusaate syntyi, lukuisat sivistyneet opettelivat suomen ja alkoivat puhua sitä lapsilleenkin. Näistä lapsista ei tullut puolikielisiä, vaan he loivat merkittävää suomalaista kulttuuria. Esimerkiksi Julius Krohnin äidinkieli oli saksa ja koulukieli ruotsi, mutta hän kirjoitti ensimmäisen suomenkielisen pro gradun ja puhui suomea tyttärelleen Aino Kallakselle. Jokainen voi miettiä, jäikö tunnekieli kehittymättä.
Miten pro pgro gradu liittyy tunnekieleen? Tai mistä me tiedämme millaista suomea hän tyttärelleen puhui.
Ainakin jälkeläisistä on kasvanut ihan kamalia ja suorastaan tunteettomia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myönnän, luovutin, koska mulla oli ehkä arkisin 1 tunti töiden päättymisen ja sitä seuraavan illallisen ja lapsen nukkumaanmenon välillä. Ei muita suomenkielisiä kontakteja.
Ulkomailla asuva sisareni ei luovuttanut, vaikka kaikki muut lapsen ympäristössä puhuivat asuinmaan kieltä. Nyt, kun lapset ovat jo teini-iässä, huomaan, miten hienoa se on. Vaikka lasten suomen kielen taito ei ole lähelläkään natiivia (taivutukset menevät väärin, puheessa kuuluu selvä aksentti ja sanavarasto on ehkä 5-vuotiaan tasolla), niin he voivat silti seurustella Suomessa käydessään suomeksi vanhojen sukulaisten kuten isovanhempien kanssa. Toinen lapsista on innostunut sukututkimuksesta. Suomen kielen taitonsa ansiosta hän pystyy lukemaan itsenäisesti sukukirjoja ja muita suomenkielisiä dokumentteja.
Ja ennen kaikkea lapset nauttivat siitä, että Suomessa kulkiessaan he voivat kulkea itse
Pääkaupunkiseudulla puhutaan suomea?
Vierailija kirjoitti:
Vahvistakaa yksi kieli kerralla. Muuten käy niin että lapsi korvaa puuttuvat sanat toisesta kielestä. Toinen lapsista päätyi laskentatoimeen ja toinen koodariksi, kun suomenkielentaito ei ollut riittävä.
Tästä ei puhuta riittävästi. Ei ole kenenkään etu, että ihminen ei osaa yhtäkään kieltä äidinkielentasoisesti.
Vierailija kirjoitti:
Onko teidän päiväkodin aikuiset jämähtäneet 70-luvulle? Eikös tuolloin pelätty sitä "puolikielisyyttä", jos lapsella on useampi kotikieli?
Johdonmukaisuushan tuossa on tärkeää, eli kumpikin vanhempi puhuu omaa äidinkieltään lapselle.
Kaikista pahinta on se, että kotikieleksi otetaan esim englanti, joka ei ole kummankaan vanhemman äidinkieli. Tälloin vasta puolikielisiä lapsia kasvaakin.
Näinhän taisi olla yhden uimarin suomalais-norjalaisessa perheessä, vitosen oppilaita enkussa molemmat vanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun suomalaisuusaate syntyi, lukuisat sivistyneet opettelivat suomen ja alkoivat puhua sitä lapsilleenkin. Näistä lapsista ei tullut puolikielisiä, vaan he loivat merkittävää suomalaista kulttuuria. Esimerkiksi Julius Krohnin äidinkieli oli saksa ja koulukieli ruotsi, mutta hän kirjoitti ensimmäisen suomenkielisen pro gradun ja puhui suomea tyttärelleen Aino Kallakselle. Jokainen voi miettiä, jäikö tunnekieli kehittymättä.
Miten pro pgro gradu liittyy tunnekieleen? Tai mistä me tiedämme millaista suomea hän tyttärelleen puhui.
Ainakin jälkeläisistä on kasvanut ihan kamalia ja suorastaan tunteettomia.
Fennomaanit opettelivat suomen kielen voidakseen luoda suomalaista kulttuuria. Minusta se on hienoa, ja se on tuottanut paljon hienoja asioita kuten Krohnin kolmen kirjailijatyttären tuotannot. Henkilökohtaisesti en heitä tunne, etkä varmasti sinäkään, koska he kuolivat jo kauan sitten.
Oi kauhee, yhteen kielen nimeen lipsahti iso alkukirjain vahingossa. Kappas kun kaikki muut 3 kieltä osasinkin kirjoittaa pienellä.