Tunnetteko suorittajanaisia, jotka ovat hakeneet adhd-diagnoosin?

Nykyään hakudutaan nepsytutkimuksiin niin, että on tehty valmiiksi kotona itsediagnoosi nettiä ja tekoälyä käyttäen. Lääkäri haastattelee ja kaikki natsaa yksi yhteen dgkriteerien kanssa. Lääkkeet tulee! Ennen näin ei ollut. Pitäisi ymmärtää, että iso osa Adhd:tä on malliopppimista lapsuuden sekavasta arjenhallinnasta. Jos nuorella olisi hyvä valmentaja arjen taitoihin, mitään lääkkeitä ei tarvitsisi käyttää kovinkaan monen. Ja mitä noihin ylisuorittajiin tulee, moni meistä on joskus kuormittunut uudesta informaatiosta niin  ettei muista nimeään. Kahden viikon hyvillä yöunilla olo on korjaantunut. Se Adhd:stä. Ennen kehitettiin selviytymisstrategioita, nyt syödään lääkkeitä. Ja minulla on 40 vuoden kokemus erityisopettajana lapsien ja aikuisten parissa.

Vierailija kirjoitti:

Sen sijaan arkiset asiat, kuten siivous, pyykinpesu ja kuumaan asettelu, lattiakaivon tyhjennys, roskisten vienti, salaatin tekeminen, ikkunoiden pesu, tiskikoneen tyhjennys jne eivät lähde vain liikkeelle. Töissäkin kiinnostaa vain kaikki uusi ja mielenkiintoinen. Rutiininomaiset toimistotyöt jäävät vain tekemättä, vaikka keskittyminen niihin riittäisi.

Eikö tuota voida kutsua myös laiskuudeksi? Elämässä joutuu tekemään myös ikäviä ja tylsiä asioita, vaikka ei huvittaisi.  Huonoa käytöstä ei pidä selittää diagnoosilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin ihmettelen näitä, joilla on jopa useammat LOPPUUN SAATETUT korkeakouluopinnot ja katkeamaton työhistoria, pitkiä parisuhteita jne., että miten niin muka ADHD?

Se on se korkean ÄO:n ADHD ja se on paljon pahempi kuin matalan ÄO:n ADHD, jota potevilla jää koulut kesken ja joudutaan pahimmassa tapauksessa vankilaan.

Onhan se ihan hirveän paljon siistimpää olla superhyperälykäs ja kärsiä ADHD:sta kuin olla vain keskimääräisen älykäs ja kärsiä burn outista, koska vaatii liikaa itseltään. Kukapa ei haluaisi olla tosi älykäs.

No älykkyyttä ei tarvitse arvailla, sen voi ihan mitata. Jos se on kovin korkea, niin kyllä ne opinnot saa sujumaan vähemmälläkin keskittymiskyvyllä

 

Empirinen tosiasia on kuitenkin, että oppimishäiriöillä ja ADHD:lla on sekä lapsuudessa ja aikuisuudessa merkittävä komorbiditeetti: Duodecimin artikkelin Oppimisvaikeudet ja ADHD mukaan 45 % ADHD-diagnoosin saaneista on oppimisvaikeuksia: "Oppimisvaikeus (joko lukemisen, kirjoittamisen tai matematiikan vaikeus) määriteltiin opettajan 1. kouluvuoden keväällä tekemän arvion (on vaikeuksia ei ole vaikeuksia) perusteella. Oppimisvaikeuksia oli 45,2 %:lla lapsista, joilla määriteltiin olevan ADHD."  Sekä heikkolahjaisuus että monet muut käyttäytymisen häiriöt voivat ilmetä ADHD:n diagnoosille tyypillisenä käyttäytymisenä, koska niihin liittyy tunnestäätelyn ja impulssikontrollin vaikeuksia. Oppimisvaikeudet voivat myös aiheuttaa turhautumista ja häpeää, ja täten vaikeuttaa keskittymistä koulussa. Totta kai osa ADHD-diagnoosin saaneista voi olla myös akateemisesti äärimmäisen lahjakkaita (suorastaan neroja, ÄO voi olla ainakin 200 ja jopa enemmän. Huippuälykkäitä. Huippu. Älykkäitä.), mutta on kyseenalaista, onko heilläkkään taustalla mitään yhtenäistä neurokehityksellistä poikkeamaa. Esimerkiksi ADHD-diagnostiikan kehittämiseen osallistunut Allen Frances on kirjoittanut kumppaneineen opetushenkilöstölle suunnatussa yleissivistäsvässä artikkelissa ADHD: a critical update for educational professionals, että ei ole olemassa selkää tunnettua tekijää ADHD:n taustalla, vaan lukuisat riskitekijät (jotka eivät välttämättä ole kausaalisessa suhteessa häiriöön), altistavat ADHD-diagnoosille:

"Seeing ADHD as a brain defect causing problematic behaviour may be tempting: one cause, one solution. However, many factors have been associated with ADHD. These factors may interact and do not always imply causality. They range from divorce (Allen, 2010), poverty (Russell, Ford, Rosenberg, & Kelly, 2013), parenting styles (Johnston, Mash, Miller, & Ninowski, 2012), low maternal education, lone parenthood and reception of social welfare ((Hjern, Weitoft, & Lindblad, 2010), sexual abuse (Weinstein, Staffelbach, & Biaggio, 2000), lack of sleep (Thakkar, 2013), heritability (Larsson, Chang, DOnofrio, & Lichtenstein, 2013) and perinatal issues (Schmitt & Romanos, 2012) to eczema (Schmitt, Buske-Kirschbaum, & Roessner, 2010), artificial food additives (McCann et al., 2007), mobile phone use (Byun et al., 2013) and growing up in areas with low solar intensity (Arns, van der Heijden, Arnold, & Kenemans, 2013). All these factors and more may play a role when a particular child exhibits impairing hyperactive and inattentive behaviours, and there is no conclusive cause of ADHD."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen sijaan arkiset asiat, kuten siivous, pyykinpesu ja kuumaan asettelu, lattiakaivon tyhjennys, roskisten vienti, salaatin tekeminen, ikkunoiden pesu, tiskikoneen tyhjennys jne eivät lähde vain liikkeelle. Töissäkin kiinnostaa vain kaikki uusi ja mielenkiintoinen. Rutiininomaiset toimistotyöt jäävät vain tekemättä, vaikka keskittyminen niihin riittäisi.

Eikö tuota voida kutsua myös laiskuudeksi? Elämässä joutuu tekemään myös ikäviä ja tylsiä asioita, vaikka ei huvittaisi.  Huonoa käytöstä ei pidä selittää diagnoosilla.

Siinäpä juuri se normaalin ja nepsyn ero eli netty pystyy tekemään ikäviä asioita ja nepsy ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen sijaan arkiset asiat, kuten siivous, pyykinpesu ja kuumaan asettelu, lattiakaivon tyhjennys, roskisten vienti, salaatin tekeminen, ikkunoiden pesu, tiskikoneen tyhjennys jne eivät lähde vain liikkeelle. Töissäkin kiinnostaa vain kaikki uusi ja mielenkiintoinen. Rutiininomaiset toimistotyöt jäävät vain tekemättä, vaikka keskittyminen niihin riittäisi.

Eikö tuota voida kutsua myös laiskuudeksi? Elämässä joutuu tekemään myös ikäviä ja tylsiä asioita, vaikka ei huvittaisi.  Huonoa käytöstä ei pidä selittää diagnoosilla.

Siinäpä juuri se normaalin ja nepsyn ero eli netty pystyy tekemään ikäviä asioita ja nepsy ei.

Miksei? Eikö nepsy voisi "maskata" normaalia ja tehdä ikäviä asioita. Vaikuttaa vähän itsesuggestiolta, takuulla jos vakuuttaa itselleen, että en pysty tekemään ikäviä asioita, niin ei pystykään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on ilkeää ja ylimielistä väheksyä ihmisen ongelmia, jos hän on nainen ja pärjännyt hyvin elämässään. Semmoinenhan on yhteiskunnan paras lypsylehmä ja tukipilari, kyllä sen jaksamisesta kannattaisi vähän kantaa huolta.

Ei se nyt niinkään saa mennä, että ihminen saa apua ja tarvitsemansa lääkityksen vasta sitten, kun ensin on elämä pilalla, työura menetetty, perhe hajonnut ja ehkä päihdeongelma ja muut riippuvuudet niskassa. 

 

Se ei ole ilkeää, jos ihminen ei täytä häiriön kriteereitä. Jos kokee, ettei pää kestä pinnistelyä, pitää pysähtyä ja pohtia omaa arvomaailmaansa ja elämäänsä. Että mikä on tärkeää, oma kunnianhimo vai terveys. Monet naiset ajavat itsensä loppuun, kun eivät kestä omaa keskeneräisyyttään ja epätäydellisyyttään. Ei sellaisia haasteita millään amfetamiinijohdannaisilla hoideta. Suurin osa

On se nyt kumma, että ihan tavallinen ammatillinen motivaatio ja onnistuminen on jotain liiallista kunnianhimoa ja jopa ahneutta, jos kyseessä on nainen. Mikä ihmeen tarve on lytätä? Ja miksi naisten tulisi tyytyä omaan keskeneräisyyteensä ja epätäydellisyyteensä, jos heidän asiansa saa kuntoon ihan yksinkertaisella lääkereseptillä? Yhteiskunta tarvitsee hyviä veronmaksajia, ja heistä on syytä pitää huolta. Ei adhd-diagnooseja ole olemassa jotain rajallista määrää, joka pitäisi varata kaikin puolin syrjäytyneille ihmisille, tai mieluummin miehille. Ei sitä hoitoa tarvitse pihdata liian hyvin tsempanneilta naisilta, kyllä heihinkin voi suhtautua ihan asiallisesti ja empaattisesti.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään hakudutaan nepsytutkimuksiin niin, että on tehty valmiiksi kotona itsediagnoosi nettiä ja tekoälyä käyttäen. Lääkäri haastattelee ja kaikki natsaa yksi yhteen dgkriteerien kanssa. Lääkkeet tulee! Ennen näin ei ollut. Pitäisi ymmärtää, että iso osa Adhd:tä on malliopppimista lapsuuden sekavasta arjenhallinnasta. Jos nuorella olisi hyvä valmentaja arjen taitoihin, mitään lääkkeitä ei tarvitsisi käyttää kovinkaan monen. Ja mitä noihin ylisuorittajiin tulee, moni meistä on joskus kuormittunut uudesta informaatiosta niin  ettei muista nimeään. Kahden viikon hyvillä yöunilla olo on korjaantunut. Se Adhd:stä. Ennen kehitettiin selviytymisstrategioita, nyt syödään lääkkeitä. Ja minulla on 40 vuoden kokemus erityisopettajana lapsien ja aikuisten parissa.

Adhd periytyy vahvasti. Se adhd-piirteisen ihmisen lapsuuden sekava arjenhallinta on ollut yleensä vanhemman tai vanhempien adhd-piirteiden ilmentymää. Kyse ei ole oppimisesta, mutta vaikka olisi, on ihan paikallaan vähän miettiä, olisiko seuraavan sukupolven lapsuus sitten vähemmän sekavaa arjenhallintaa, jos se äiti saisi apua ihan syyllistämättä tai edellyttämättä että kaaos kotona pääsee kauhean pahaksi?

En tiedä, ylitulkitsenko, mutta jotenkin tässä keskustelussa kalskahtaa tietty ylemmyydentunne. Jokainen on mielestään keskivertoa älykkäämpi, tienaa hurjasti työelämässä tai kirjoitti ainakin monta laudaturia, jos ei sinne työelämään saakka päässyt. Tylsiä, toistuvia rutiineja kavahdetaan ja epäillään, että nämä älykkäät ja kunnianhimoiset aivot eivät vain pysty motivoitumaan niin tylsiin ja mekaanisiin hommiin. 

Tosiasia on, että erittäin harva pitää tylsistä asioista. Siksi niitä kutsutaan tylsiksi. Tunsin kerran erään ihmisen, jolla oli hyvin tylsä työ. Hän sanoi, että siinä työssä pärjäsi ainoastaan, jos oli todella hyvä mielikuvitus. Toisaalta taas varmasti tuollainen työ kehittää mielikuvitusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin ihmettelen näitä, joilla on jopa useammat LOPPUUN SAATETUT korkeakouluopinnot ja katkeamaton työhistoria, pitkiä parisuhteita jne., että miten niin muka ADHD?

Se on se korkean ÄO:n ADHD ja se on paljon pahempi kuin matalan ÄO:n ADHD, jota potevilla jää koulut kesken ja joudutaan pahimmassa tapauksessa vankilaan.

Onhan se ihan hirveän paljon siistimpää olla superhyperälykäs ja kärsiä ADHD:sta kuin olla vain keskimääräisen älykäs ja kärsiä burn outista, koska vaatii liikaa itseltään. Kukapa ei haluaisi olla tosi älykäs.

No älykkyyttä ei tarvitse arvailla, sen voi ihan mitata. Jos se on kovin korkea, niin kyllä ne opinn

 

Tähän lisätäkseni ja lainatakseni edellistä artikkelia, ADHD:n hoito ei vaikuta pitkällä aikavälillä tuottavan parempia oppimistuloksia vastoin yleisesti levinneitiä käsityksiä: " However, follow-up studies of the long-term effects 3 years (Jensen et al., 2007) and 8 years later (Molina et al., 2009) showed that the outcomes between the different experimental groups converged over time, until, on average, no significant difference between medicated and non-medicated children remained after 8 years." Toisin sanoen, vaikka ADHD-potilaiden joukossa on suunnattoman älykkäitä, kognitiivisesti ylivertaisia erityisiyksilöitä (tätä ei voi painottaa liikaa, muista! ADHD=ERITYISLAHJAKKUUS), ei lääkitys vaikuta keskimäärin parantavan merkittävästi akateemista suoriutumista pitkällä aikavälillä, kuten esimerkiksi asiaa käsittelevässä tutkimuskatsauksessa Does long-term medication use improve the academic outcomes of youth with attention-deficit/hyperactivity disorder? todetaan: 

"However,there is also substantial evidence to suggest that although the gains in achievement produced by long-term medica- tion use are statistically significant, the magnitude of these gains is small [e.g., Barbaresi et al. (2007) medication withreading = .15; Langberg et al. (2011) medication and math = .14]. Further, whether the size of the improvements in achievement is clinically or educationally significant remains unclear." 

Saman totesi Norjassa toteutettu laaja rekisteritutkimus Long-term effect of pharmacological treatment on academic achievement of Norwegian children diagnosed with ADHD: a target trial emulation, jonka mukaan stimulanttien vaikutus oppimiseen ei ole pitkällä aikavälillä kliinisesti merkitsevä: We conclude that the estimated long-term average effect of ADHD medication on learning, as measured by the Norwegian national tests, is not clinically relevant. "

Vierailija kirjoitti:

Nykyään hakudutaan nepsytutkimuksiin niin, että on tehty valmiiksi kotona itsediagnoosi nettiä ja tekoälyä käyttäen. Lääkäri haastattelee ja kaikki natsaa yksi yhteen dgkriteerien kanssa. Lääkkeet tulee! Ennen näin ei ollut. Pitäisi ymmärtää, että iso osa Adhd:tä on malliopppimista lapsuuden sekavasta arjenhallinnasta. Jos nuorella olisi hyvä valmentaja arjen taitoihin, mitään lääkkeitä ei tarvitsisi käyttää kovinkaan monen. Ja mitä noihin ylisuorittajiin tulee, moni meistä on joskus kuormittunut uudesta informaatiosta niin  ettei muista nimeään. Kahden viikon hyvillä yöunilla olo on korjaantunut. Se Adhd:stä. Ennen kehitettiin selviytymisstrategioita, nyt syödään lääkkeitä. Ja minulla on 40 vuoden kokemus erityisopettajana lapsien ja aikuisten parissa.

 

Harvemmin valitettavasti opettajilla tai edes terveydenhuollolla on osaamista nepsyasioissa. Kotiympäristö voi tukea oireiden lievitystä tai toisin päin, mutta ADHD on ihan neuropsykiatrinen häiriö, ei mallioppimista. Jos siis puhutaan ihan oikeasta häiriöstä. Ja itseasiassa kotiympäristö voi omalla tavallaan tehdä myös karhunpalveluksen lapselle siinä mielessä, että jos kotona tsempataan, on rutiinit, eletään terveellisesti ja autetaan paljon voi käydäkin, että haasteet ei näy esimerkiksi koulussa niin selvästi ja avunsaanti vaikeutuu. Esimerkiksi meillä minun lapsuudenkodissa oli tarkat rutiinit jne, mutta ei ADHD:tai pois vienyt. Oman lapsen kohdalla taas istuttiin esimerkiksi koulutehtävien ääressä monta tuntia ja muutenkin lapsen kohdalla panostettiin valtavasti. Silti koulun näkemys oli ennen terveydenhuollon diagnoosia, että syy on kotona. 

Ennen työelämä oli hyvin erilaista. Ei tarvinnut koulutusta, oli hanttihommia ja ylipäätään töitä monenlaisille ihmisille. Ne "kylähullut" taas oli esimerkiksi laitoksissa. Tarkoitatko näitä "selviytymisstrategioita"?

Ammatillinen ahneus on vähän väärä sanavalinta, mutta kuten jo ketjuun kirjoitinkin, jos joku on elänyt koko elämänsä suorittaen rajusti ja pärjäten erinomaisesti ehkä paria burn outia lukuun ottamatta, onko oikea ratkaisu, että häntä vielä keski-iässä piiskataan lääkityksellä suorittamaan vielä kovemmin?

Olen kympin tyttönä katsonut sivusta ikätovereitani ja ystäviäni, jotka ovat menneet uraputkeen. Näin viisikymppisenä monella on takana burn out tai useampia. Siitähän noissa töissä maksetaan, että sitä vastuuta kannetaan. Näillä ystävillä on unettomuutta, masennusta, painonhallinnan vaikeuksia ja niin edelleen. Moni epäilee ADHD:ta. Osa heistä on muuten miehiä, joten pelkästä naisten ahneudesta ei ole kyse.

Itse downshiftasin lasten syntymän myötä ja valitsin ehkä perinteisenkin naisen roolin jättäytyen osa-aikatöihin. Ei ole hienoa taloa, mutta pärjään ADHD-piirteineni paremmin kuin monet, koska kuormitukseni on alhaisempi.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään hakudutaan nepsytutkimuksiin niin, että on tehty valmiiksi kotona itsediagnoosi nettiä ja tekoälyä käyttäen. Lääkäri haastattelee ja kaikki natsaa yksi yhteen dgkriteerien kanssa. Lääkkeet tulee! Ennen näin ei ollut. Pitäisi ymmärtää, että iso osa Adhd:tä on malliopppimista lapsuuden sekavasta arjenhallinnasta. Jos nuorella olisi hyvä valmentaja arjen taitoihin, mitään lääkkeitä ei tarvitsisi käyttää kovinkaan monen. Ja mitä noihin ylisuorittajiin tulee, moni meistä on joskus kuormittunut uudesta informaatiosta niin  ettei muista nimeään. Kahden viikon hyvillä yöunilla olo on korjaantunut. Se Adhd:stä. Ennen kehitettiin selviytymisstrategioita, nyt syödään lääkkeitä. Ja minulla on 40 vuoden kokemus erityisopettajana lapsien ja aikuisten parissa.

Kahden viikon hyvillä yöunilla. No olipas siinä varsinainen simsalabim. Olen itse tällainen hyvin suorittava adhd-piirteinen, ilman diagnoosia tai lääkkeitä. Tunnistan tuon kyllä. Nyt esimerkiksi tulin etätöihin kesämökille, kun työt eivät ottaneet sujuakseen kaupungissa arjen kaaoksessa. Jätin taakseni sotkuisen kodin ja sata hoitamatonta askaretta. Olen ollut mökillä nyt muutaman päivän ja ehkä jo tänään saan rästityöni tehtyä. Ne sujuvat kyllä nopeasti ja tarkasti, jahka saan homman käyntiin. Niin on käynyt aina ennenkin.

Mutta onhan tämä nyt melkoista, että pitää tulla keskelle korpea, jossa ei ole yhtään ihmistä kilometrien säteellä, nukkua kolmet ylipitkät yöunet ja vasiten huolella rakentaa olosuhde, jossa saa ihan normaalit työtehtävänsä hoidetuiksi. Ilmeisesti asiaan auttaisi lääke, mutta sitä lääkettä ei minulle ilmeisesti haluta määrätä, kun näin näppärästi saan asiat sujumaan ilmankin. Tosin en enää semmoista edes halua, sinnittelen työurani loppuun näin ja nautin sitten paremmasta terveydestä, kun on matala verenpaine ja fysiikka kunnossa.

Kyllähän ihminen voi kehittää selviytymisstrategioita, mutta jotenkin hirveän ylimielistä ajatella, että sitten asia on täysin kunnossa. Minä pärjään kyllä, mutta lasken kuukausia eläkkeelle jäämiseen. Uutena uhkana on tämä kampanjointi etätöitä vastaan. Minun työntekoni romahtaa täysin, jos joudun työpaikan hälyyn yrittämään rakentaa keskittymistäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään hakudutaan nepsytutkimuksiin niin, että on tehty valmiiksi kotona itsediagnoosi nettiä ja tekoälyä käyttäen. Lääkäri haastattelee ja kaikki natsaa yksi yhteen dgkriteerien kanssa. Lääkkeet tulee! Ennen näin ei ollut. Pitäisi ymmärtää, että iso osa Adhd:tä on malliopppimista lapsuuden sekavasta arjenhallinnasta. Jos nuorella olisi hyvä valmentaja arjen taitoihin, mitään lääkkeitä ei tarvitsisi käyttää kovinkaan monen. Ja mitä noihin ylisuorittajiin tulee, moni meistä on joskus kuormittunut uudesta informaatiosta niin  ettei muista nimeään. Kahden viikon hyvillä yöunilla olo on korjaantunut. Se Adhd:stä. Ennen kehitettiin selviytymisstrategioita, nyt syödään lääkkeitä. Ja minulla on 40 vuoden kokemus erityisopettajana lapsien ja aikuisten parissa.

Adhd periytyy vahvasti. Se adhd-piirteisen ihmisen lapsuuden sekava arjenhallinta on ollut yleensä vanhemman

Tässä taas vähän haiskahtaa se ajatus, että äidin pitää pitää koti siistinä ja rutiinit pyörimässä, vaikka sitten lääkkeiden voimalla.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, ylitulkitsenko, mutta jotenkin tässä keskustelussa kalskahtaa tietty ylemmyydentunne. Jokainen on mielestään keskivertoa älykkäämpi, tienaa hurjasti työelämässä tai kirjoitti ainakin monta laudaturia, jos ei sinne työelämään saakka päässyt. Tylsiä, toistuvia rutiineja kavahdetaan ja epäillään, että nämä älykkäät ja kunnianhimoiset aivot eivät vain pysty motivoitumaan niin tylsiin ja mekaanisiin hommiin. 

Tosiasia on, että erittäin harva pitää tylsistä asioista. Siksi niitä kutsutaan tylsiksi. Tunsin kerran erään ihmisen, jolla oli hyvin tylsä työ. Hän sanoi, että siinä työssä pärjäsi ainoastaan, jos oli todella hyvä mielikuvitus. Toisaalta taas varmasti tuollainen työ kehittää mielikuvitusta.

Niin, keskustelun aiheena on hyvin suorittavat adhd:t, jotka ovat menestyneet elämässä. Silloin keskusteluun tulee meitä kuuden ällän ylioppilaita, joilla on useampi yliopistotutkinto ja vuositulot kuusinumeroiset, ja silti arki takkuaa ja mennään koko ajan katastrofin partaalla. Mene johonkin toiseen keskusteluun, jos tämä on sinulle liian ylimielistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin ihmettelen näitä, joilla on jopa useammat LOPPUUN SAATETUT korkeakouluopinnot ja katkeamaton työhistoria, pitkiä parisuhteita jne., että miten niin muka ADHD?

Se on se korkean ÄO:n ADHD ja se on paljon pahempi kuin matalan ÄO:n ADHD, jota potevilla jää koulut kesken ja joudutaan pahimmassa tapauksessa vankilaan.

Onhan se ihan hirveän paljon siistimpää olla superhyperälykäs ja kärsiä ADHD:sta kuin olla vain keskimääräisen älykäs ja kärsiä burn outista, koska vaatii liikaa itseltään. Kukapa ei haluaisi olla tosi älykäs.

No älykkyyttä ei tarvitse arvailla, sen voi ihan

Missä ylipäätään on "luvattu", että adhd-lääkitys parantaa oppimistuloksia? Eikö tässä ole harhauduttu aiheesta? 

Itselläni ei ole koskaan ollut oppimisvaikeuksia, mutta kun sain kesken opintojen lääkityksen, opiskelu helpottui siinä mielessä, että pääsin minimityöllä (verrattuna aiempaan) samoihin tuloksiin kuin aiemmin. Eli ponnistelua ja aikaa vaadittiin huomattavasti paljon vähemmän kuin ilman lääkettä. Eihän se silti varsinaisia oppimistuloksia parantanut. 

181 ikääntynyt erkkaope jatkaa vielä: Keskustelepa ylisuorittavan, Adhd-diagnoosia haluavan kirkeakouluopiskelijan kanssa siitä, mitä hyvä elämä oikeastaan on. Yritä kypsänä aikuisena puhua, että elämässä vähempikin riittää ja että olet tämän omalla elämänlokemuksellasi havainnut. Nuori syyttää sinua siitä, että kannustat alisuoriutumiseen. Monelle nuorelle normaali arki, sen normaalit toimet ja rutiinit lepoineen, on alisuoriutumista. Siitä nousee nuorten tyytymättömyys itseen, masennus ja ahdistus. Suomen vääristävä vaikutus on tässä takana.

Somen piti olla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen sijaan arkiset asiat, kuten siivous, pyykinpesu ja kuumaan asettelu, lattiakaivon tyhjennys, roskisten vienti, salaatin tekeminen, ikkunoiden pesu, tiskikoneen tyhjennys jne eivät lähde vain liikkeelle. Töissäkin kiinnostaa vain kaikki uusi ja mielenkiintoinen. Rutiininomaiset toimistotyöt jäävät vain tekemättä, vaikka keskittyminen niihin riittäisi.

Eikö tuota voida kutsua myös laiskuudeksi? Elämässä joutuu tekemään myös ikäviä ja tylsiä asioita, vaikka ei huvittaisi.  Huonoa käytöstä ei pidä selittää diagnoosilla.

Jos kyseessä on nainen, sitä juuri kutsutaan laiskuudeksi. Miehellä se on priorisointia ja kaikki ymmärtävät, ettei suuri johtaja tai huippuavaruusfyysikko vaivaudu ripustelemaan sukkia narulle. Naiselle taas jaellan neuvoja, miten kotityöt sujuvat itsestään, kun viet mennessäs tuot tullessas ja ohimennen sipaiset keittiön tasot kiiltäviksi aina kun olet tehnyt perheellesi ruokaa tai voileipiä.

Mutta väärin se on sekin, jos nainen hakee itselleen arjenhallintaa parantavia lääkkeitä, jotta saa laiskuutensa kuriin. Katsos kun naiselta kaiken tuon pitää sujua itsestään!

Vierailija kirjoitti:

Ammatillinen ahneus on vähän väärä sanavalinta, mutta kuten jo ketjuun kirjoitinkin, jos joku on elänyt koko elämänsä suorittaen rajusti ja pärjäten erinomaisesti ehkä paria burn outia lukuun ottamatta, onko oikea ratkaisu, että häntä vielä keski-iässä piiskataan lääkityksellä suorittamaan vielä kovemmin?

Olen kympin tyttönä katsonut sivusta ikätovereitani ja ystäviäni, jotka ovat menneet uraputkeen. Näin viisikymppisenä monella on takana burn out tai useampia. Siitähän noissa töissä maksetaan, että sitä vastuuta kannetaan. Näillä ystävillä on unettomuutta, masennusta, painonhallinnan vaikeuksia ja niin edelleen. Moni epäilee ADHD:ta. Osa heistä on muuten miehiä, joten pelkästä naisten ahneudesta ei ole kyse.

Itse downshiftasin lasten syntymän myötä ja valitsin ehkä perinteisenkin naisen roolin jättäytyen osa-aikatöihin. Ei ole hienoa taloa, mutta pärjään ADHD-piirteineni paremmin kuin monet, koska kuormitukse

Tämä on vain minun näkemykseni, mutta jos ADHD-lääkkeen haluaa siksi, että voi suorittaa entistä enemmän niin koko lähtökohta on aivan älytön. Itselläni lääke on auttanut siihen, että teen nimenomaan vähemmän, mutta enemmän ns. oikeita asioita. Ilman lääkitystä aivot halusi jatkuvasti dopamiinia ja siksi tein työssä paljon ja nopeasti ja poukkoilin tehtävästä toiseen. Nyt lääkkeen kanssa tämä on vähentynyt merkittävästi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, ylitulkitsenko, mutta jotenkin tässä keskustelussa kalskahtaa tietty ylemmyydentunne. Jokainen on mielestään keskivertoa älykkäämpi, tienaa hurjasti työelämässä tai kirjoitti ainakin monta laudaturia, jos ei sinne työelämään saakka päässyt. Tylsiä, toistuvia rutiineja kavahdetaan ja epäillään, että nämä älykkäät ja kunnianhimoiset aivot eivät vain pysty motivoitumaan niin tylsiin ja mekaanisiin hommiin. 

Tosiasia on, että erittäin harva pitää tylsistä asioista. Siksi niitä kutsutaan tylsiksi. Tunsin kerran erään ihmisen, jolla oli hyvin tylsä työ. Hän sanoi, että siinä työssä pärjäsi ainoastaan, jos oli todella hyvä mielikuvitus. Toisaalta taas varmasti tuollainen työ kehittää mielikuvitusta.

Niin, keskustelun aiheena on hyvin suorittavat adhd:t, jotka ovat menestyneet elämässä. Silloin keskusteluun tulee meitä kuuden ällän yli

Samanmielisten keskuudessa on totta kai mukava olla. Mutta kuitenkin ADHD-ihmisillä on tutkimusten mukaan keskimäärin hieman alhaisempi älykkyysosamäärä kuin muilla, ja he ovat selkeästi yliedustettuina oppimisvaikeuksisten ihmisten joukossa.

Eli tämä ihmisryhmä, johon me mahdollisesti kuulumme, on erittäin harvinainen. Mielestäni on aina terveellistä kyseenalaistaa, että kuulunko minä tosiaankin tähän ryhmään, vai onko työelämä tai ruutujen käyttö saanut aikaan suuren osan oireistani, joita vielä vuosisata sitten ei tunnistettu muuten kuin oppimisvaikeuksien yhteydessä. Sitä ainakin minä täällä älykkään ihmisen avoimella mielellä yritän miettiä.