Tunnetteko suorittajanaisia, jotka ovat hakeneet adhd-diagnoosin?
https://www.hs.fi/lifestyle/art-2000011281776.html
En pysty keskittymään. Tuntuu kuin päässä olisi kymmenen tv-kanavaa auki. Unohdan vastata sähköposteihin enkä saa to do -listojani suoritettua. Muiden puheen seuraaminen on vaikeaa, olo on stressaantunut.
Minulla on varmaankin adhd.
Psykiatrian erikoislääkäri Juha Lehden mukaan terveydenhuoltoon tulee nyt nuoria ja keski-ikäisiä naisia, jotka kuvaavat elämäänsä näin. Syyksi he epäilevät adhd:ta, mutta Lehden mielestä kyse on jostain aivan muusta.
Lehti sanoo, että näitä naisia yhdistää usein suorituskeskeisyys ja kovat vaatimukset itseä kohtaan.
Heillä on myös akateemista tai ammatillista ahneutta, jota he itse kuvaavat eteenpäin pyrkimiseksi, määrätietoisuudeksi ja kunnianhimoksi.
Kyse ei ole adhd:sta, vaan kutsun tilaa pinnistelijän syndroomaksi.
Mistä sitten tunnistaa pinnistelijän ja kenellä on todellinen adhd?
Ero löytyy elämänhistoriasta.
Lehden mukaan todellisesta adhd:sta kärsivillä on historiassaan pärjäämisen vaikeuksia: keskeytyneitä opintoja, katkenneita työsuhteita, pitkäjänteisyyden puutteesta johtuvia ihmissuhdeongelmia.
Pinnistelijät puolestaan ovat pärjänneet elämässään keskimääräistä paremmin.
Kommentit (331)
ADHD-diagnoosien yleistymisen syy on varmasti yhteiskunnan muutos ja koulutuspolkujen muutos.
Ennen oli ihan normaalia, että ne jotka eivät pärjänneet koulussa, menivät amiskaan tai suoraan töihin jonnekin matalapalkka-aloille.
Nykyään ihmiset sinnittelevät ties missä korkeakouluopinnoissa, vaikka omat vahvuudet olisivat muualla kuin päättämiseen keskittymisessä.
Eivätkä ne läkkeetkään autuaaksi tee. Harvoin vaikeita elämänmittaisia ongelmia korjaavat, vaan pitäisi miettiä mikä olisi itselle sopivaelämä, koulutus ja työ.
Vierailija kirjoitti:
ADHD ei tarkoita oppimisvaikeuksia, eli henkilöllä ei todellakaan ole välttämättä ongelmia sinänsä oppia, vaan ongelma on opiskelu työskentelynä. Kun ADHD-oireisiin kuuluu se, ettei saada aloitettua tai saatettua tehtäviä valmiiksi - ja usein on ongelmia molemmissa.
Kyse ei siis todellakaan ole mistään oppimisvaikeuksista, että sen vuoksi kellään jäisi opinnot kesken ettei älyn puolesta onnistu, vaan käytännön suorittamisesta. Pitkissä, pitkäjänteisyyttä vaativissa opinnoissa kun täytyy kyetä hyvin paljon sellaiseen puuduttavaan, rutiininomaiseen puurtamiseen, mikä on ADHD-oireiselle todella hankalaa. Voi tietysti onnistua, jos saa toimivan lääkityksen ja/tai hyvää toimintaterapiaa, ulkopuolelta tulevaa struktuuria (perhe/läheiset/life coach) ymv., mutta jos ilman mitään noista kykenee tavoiteaikaiseen opiskeluun ilman ongelmia, niin ei varmasti ole ADHD.
Normaali ei-ADHD ei myöskään tarkoita ettei olisi ongelmia nimenomaan pitkäjänteisessä suorittamisessa.
Se ettei puuduttava rutiininomainen puurtaminen onnistu ei tarkoita ADHD:ta tai ADD:ta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhelin ja some on se suurin ongelma. Jos ne poistettaisiin kuvioista niin suurin osa näistä ihmisistä parantuisi. Rehellisesti sanottuna tiedän, että saisin itsekin haettua ADHD diagnoosin näin aikuisena jos haluaisin, koska täytän useamman kohdan mitä niissä aina kysytään. Olen korkeastikoulutettu, mutta nykyään minullakin on vaikea keskittyä yhtään mihinkään. Uskon kuitenkin, että paras ratkaisu tähän ongelmaan ei ole diagnoosin haku tai lääkitys vaan elämäntapamuutos. Sen sijaan, että on koko ajan eri ärsykkeidn ympäröimänä pitäisi ottaa mielummin kirja käteen ja lukea enemmän ja rauhoittaa elämä. Silloin keskittymiskykykin paranisi.
Tässä menee jälleen kerran sekaisin itse aiheutettu adt ja ihan oikea ADHD. Ensimmäiseen nuo auttaakin ja
Ai, se olet taas sinä. Olen kysynyt sinulta monessa muussakin keskustelussa (näköjään sulla on nyt hieman eri lähestymistapa) vertaisarvioituja tutkimuksia, jotka eivät käsittele Yhdysvaltojen tilannetta, mutta keskustelu tyssää aina siihen. Jokos niitä löytyisi tällä kertaa? Ja mielellään ihan linkkejä, ei niitä omiin tarpeisiin kopioituja tekstipätkiä.
Vierailija kirjoitti:
ADHD-diagnoosien yleistymisen syy on varmasti yhteiskunnan muutos ja koulutuspolkujen muutos.
Ennen oli ihan normaalia, että ne jotka eivät pärjänneet koulussa, menivät amiskaan tai suoraan töihin jonnekin matalapalkka-aloille.
Nykyään ihmiset sinnittelevät ties missä korkeakouluopinnoissa, vaikka omat vahvuudet olisivat muualla kuin päättämiseen keskittymisessä.
Eivätkä ne läkkeetkään autuaaksi tee. Harvoin vaikeita elämänmittaisia ongelmia korjaavat, vaan pitäisi miettiä mikä olisi itselle sopivaelämä, koulutus ja työ.
Yhtenä suurena syynä on puhtaasti diagnostisten kriteerien laventuminen. Esimerkiksi DSM entinen puheenjohtaja Allen Frances on tuonut esille, että ylidiagnostiikka on ajanut diagnostisten kriteerien löystyminen ja lääkeyhtiöiden intressit edistää sairauksien markkinointia. Hänen mukaansa ADHDn räjähdysmöisessä kasvussa on kyse normaalien tunnereaktioiden ja käyttäytymisen patologisoimisesta, jota on ajanut lääkeyhtiöiden markkinoinnin ohella diagnoosikeskeisyyys esim. koulun tukitoimien saamisessa. Huomiota on kiinnitetty aivan liikaa epärealistisiin ja ylimigoitettuihin kuvitelmiin geenigutkimusten ja aivokuvantamisen mahdollisuuksista tunnistaa poikkeavaksi normitettuja tiloja - hänen mukaansa usein annettu käsitys siitä, mitä aivojen toiminnasta ylipäätään ymmärretään, on räikeän yksinkertaistavaa ja harhaanjohtava. Diagnoosien sijasta pitäisi panostaa perusasioihin, kuten luokkakokoihin, koulujen resursointiin, köyhyyden ehkäisyyn.
Millä lääkäreillä te käytte näitä diagnooseja hakemassa. Omakohtaiset kokemukset on ettei mitään diagnoosia tai lääkitystä tipu mihinkään vaivaan vaikka olisi oikeasti tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Onko kertaakaan maailmanhistoriassa tehty artikkelia että miehet hakeutuvat liikaa lääkärin vastaanotolle ja ei heitä nyt tarvitse hoitaa kunhan vaan vähän hölläävät otetta ja jättävät stressaamatta ja yrittäisivät vaan ymmärtää että on ihan normaalia vaan olla niin miten tuntevat, ei heihin ole mitään syytä tuhlata mitään lääketieteellistä huomiota?
Siis voi yksi vxtun kevät. Naisten autismi ja ADHD on muutenkin alidiagnosoitua niin ihan varta vasten maan valtamedia alkaa lässyttää että joo ei teitä mikään vaivaa kun vähän vaan itse ryhdistäydytte ja pysykää nyt poissa vaan lääkäristä ja ootteko kokeillut relata ja hengittää vaan?
Miespuoliselle ADHD-diagnoosia hakevalle sama? Oot vaan hysteerinen, ootko kokeillut joogaa ja mindfullnessia.
Voi elämä miten voi vxtuttaa että naisia pitää taas lytätä näin ihan vain sukupuolen perusteella. Kaikilla on oikeus lääkäriin ja lääkärit päättäköön
Mahtavasti kirjoitettu! Ärsyyntyneenä tuohon hesarin lääkärin puutteellisiin käsityksiin tulin kirjoittamaan samaa, mutta onneksi ehdit ensin ja kirjoitit paremmin kuin minä olisin tehnyt.
On se jumankauta kumma, että edelleenkään ei edes lääketieteen ammattilaiset käsitä, että naiset sairastaa eri tavalla kuin miehet ja samoin nämä neuropsykologiset häiriöt oirehtii eri tavalla naisilla kuin miehillä. Naisia on lisäksi huomattavasti vähemmän tutkittu lääketieteen alalla, että paljon on sellaista naisten terveyteen liittyvää, josta ei tiedetä yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko kertaakaan maailmanhistoriassa tehty artikkelia että miehet hakeutuvat liikaa lääkärin vastaanotolle ja ei heitä nyt tarvitse hoitaa kunhan vaan vähän hölläävät otetta ja jättävät stressaamatta ja yrittäisivät vaan ymmärtää että on ihan normaalia vaan olla niin miten tuntevat, ei heihin ole mitään syytä tuhlata mitään lääketieteellistä huomiota?
Siis voi yksi vxtun kevät. Naisten autismi ja ADHD on muutenkin alidiagnosoitua niin ihan varta vasten maan valtamedia alkaa lässyttää että joo ei teitä mikään vaivaa kun vähän vaan itse ryhdistäydytte ja pysykää nyt poissa vaan lääkäristä ja ootteko kokeillut relata ja hengittää vaan?
Miespuoliselle ADHD-diagnoosia hakevalle sama? Oot vaan hysteerinen, ootko kokeillut joogaa ja mindfullnessia.
Voi elämä miten voi vxtuttaa että naisia pitää taas lytätä näin ihan vain sukupuolen perusteella. Kaikilla on
Kyse ei ole sukupuolesta vaan siitä, että keskimäärin paremmin elämässä pärjäävät ihmiset medikalisoivan omia haasteitaan. Psykiatrista häiriötä ei ole mielekästä antaa, jos on kaksi maisterin tutkintoa ja hyväpalkkainen työ. Ihan sama onko mies tai nainen, sellainen ihminen ei täytä häiriön diagnostisia kriteereitä, joiden edellytys on pärjää sen ongelmat vähintään kahdella eri osa-alueella suhteessa yleisesti hyväksyttyyn normiin, ei omaan subjektiivisen normiin tai fiilikset siitä, että elämässä pitää pinnistellä. Ihan naurettava vetää jokin sukupuolikortti esille, kun kyse on tällaisten henkilöiden suhteellisuudentajun puutteesta ja maalaisjärjen katoamisesta.
Minusta on ilkeää ja ylimielistä väheksyä ihmisen ongelmia, jos hän on nainen ja pärjännyt hyvin elämässään. Semmoinenhan on yhteiskunnan paras lypsylehmä ja tukipilari, kyllä sen jaksamisesta kannattaisi vähän kantaa huolta.
Ei se nyt niinkään saa mennä, että ihminen saa apua ja tarvitsemansa lääkityksen vasta sitten, kun ensin on elämä pilalla, työura menetetty, perhe hajonnut ja ehkä päihdeongelma ja muut riippuvuudet niskassa.
Miksi menestyminen on ammatillista AHNEUTTA, jos menestyjä on nainen?
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ilkeää ja ylimielistä väheksyä ihmisen ongelmia, jos hän on nainen ja pärjännyt hyvin elämässään. Semmoinenhan on yhteiskunnan paras lypsylehmä ja tukipilari, kyllä sen jaksamisesta kannattaisi vähän kantaa huolta.
Ei se nyt niinkään saa mennä, että ihminen saa apua ja tarvitsemansa lääkityksen vasta sitten, kun ensin on elämä pilalla, työura menetetty, perhe hajonnut ja ehkä päihdeongelma ja muut riippuvuudet niskassa.
Aivan, tätä päivää on, että kenenkään subjektiivista kokemusta ei saa väheksyä. Eli ADHD ei olekaan neuropsykiatrinen häiriö vaan identiteetti. Jos tuntee olevansa sellainen, ei kenenkään käy kyseenalaistaminen asiaa.
Mutta miten identiteettiä hoidetaan? Pitäisikö meidän lääkitä kaikkia halukkaita, vai kävisikö siinä niin, että joku edelleen kokisi jäävänsä vähemmälle kuin muut? Koska lääkkeen objektiivista tehoa tai objektiivisesti todettua tarvetta emme tietenkään edellä kuvaillulla logiikalla voi arvioida.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ilkeää ja ylimielistä väheksyä ihmisen ongelmia, jos hän on nainen ja pärjännyt hyvin elämässään. Semmoinenhan on yhteiskunnan paras lypsylehmä ja tukipilari, kyllä sen jaksamisesta kannattaisi vähän kantaa huolta.
Ei se nyt niinkään saa mennä, että ihminen saa apua ja tarvitsemansa lääkityksen vasta sitten, kun ensin on elämä pilalla, työura menetetty, perhe hajonnut ja ehkä päihdeongelma ja muut riippuvuudet niskassa.
Se ei ole ilkeää, jos ihminen ei täytä häiriön kriteereitä. Jos kokee, ettei pää kestä pinnistelyä, pitää pysähtyä ja pohtia omaa arvomaailmaansa ja elämäänsä. Että mikä on tärkeää, oma kunnianhimo vai terveys. Monet naiset ajavat itsensä loppuun, kun eivät kestä omaa keskeneräisyyttään ja epätäydellisyyttään. Ei sellaisia haasteita millään amfetamiinijohdannaisilla hoideta. Suurin osa ADHD-potilaista ei edes käytä niitä kovin pitkään, koska niissä on niin ikävät sivuvaikutukset ja/tai ne ovat tehottomia. Eivät ne elämän perushaasteita ratkaise edes niillä, joita niitä oikeasti on vähän enemmänkin.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista logiikkaa. Olen itsekin ihan fiksu ja hyvin innoissani töistäni, ja koti on nytkin kuin pommin jäljiltä. En nyt kuitenkaan suostu ajatukseen, että aivoissani olisi jotain korjattavaa siksi, että olen fiksu ja sotkuinen persoona. Itse asiassa nyt kun alan asiaa miettiä, tämä ajatus kuulostaa hyvin sovinistiselta. Vaikea kuvitella; että miehelle oltaisiin antamassa diagnoosia siitä, että hän loistaa töissään mutta ei siivoa riittävästi kotona.
Eli kun joku tuossa alkupuolella väitti, että naisen ADHD oireilee eri tavalla kuin miehen, niin minä kysyisin, että oireilevatkohan tässä sittenkin yhteiskunnan odotukset naiselle?
Aivan samat vinkeet voi olla miehilläkin. Minulla ainakin on karmiva siivo kotona vaikka työt hoituu ok. Olisi kiva kehdata pyytää joku joskus käymään.
Vierailija kirjoitti:
Millä lääkäreillä te käytte näitä diagnooseja hakemassa. Omakohtaiset kokemukset on ettei mitään diagnoosia tai lääkitystä tipu mihinkään vaivaan vaikka olisi oikeasti tarvetta.
Tai sitten saat sen masennus/mielialahäiriödiagnoosin josta jankataan maailman tappiin asti. Yhtä lailla ne masennuslääkkeet ei auta niitä joilla on muuta vaivaa. Minulle on sanatarkasti sanottu että vähintään 3 kk ssri-lääkkeitä maksimiannoksella, jos ei auta niin sitten voidaan keskustella tutkimuksista. Toinen lääkäri kehui halvan ssri-lääkkeen auttavan ihan kaikkeen mitä kuvitella saattaa, masennus, ahdistus, dissosiaatio, univaikeudet, you name it!
Julkisella ainakin osa lääkärin ajasta menee siihen kun hän yrittää miettiä kuka hänen potilaista tässä nyt istuu, myös erikoissairaanhoidossa.
Meiltä suvusta löytyy ADHD,tä, ADD,tä, autistisia piirteitä, dyslexiaa, masennusta ja bipoa. Myös OCDta. Burnouttia tietty. Riippuvuuksia. Asunnot kun himohamstraajilla.
Joillakin diagnoosit paperilla, toiset selviä tapauksia mutta diagnoosi paperilla puuttuu.
Pärjääminen elämässä on ollut eri asteista.
Jos on noihin diagnooseihin perehtynyt ja tajunnut että itselläkin on niin tottakai tutkimuksiin.
Tosta perinnöllisyydestä sanoisin että vaikka äiti ja isä on ns enemmänkin normaaleja niin on kuitenkin esm isän veli sitten höystetty selvästi extra kirjaimilla kun tämä lapsi.
Ei voi siis ainoastaan suppeasti katsoa pelkästään äitiä ja isää, vaan suku kartotetaan laajemmin.
Meiltä löytyy kolmesta polvesta kirjainihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Meiltä suvusta löytyy ADHD,tä, ADD,tä, autistisia piirteitä, dyslexiaa, masennusta ja bipoa. Myös OCDta. Burnouttia tietty. Riippuvuuksia. Asunnot kun himohamstraajilla.
Joillakin diagnoosit paperilla, toiset selviä tapauksia mutta diagnoosi paperilla puuttuu.
Pärjääminen elämässä on ollut eri asteista.
Jos on noihin diagnooseihin perehtynyt ja tajunnut että itselläkin on niin tottakai tutkimuksiin.
Tosta perinnöllisyydestä sanoisin että vaikka äiti ja isä on ns enemmänkin normaaleja niin on kuitenkin esm isän veli sitten höystetty selvästi extra kirjaimilla kun tämä lapsi.
Ei voi siis ainoastaan suppeasti katsoa pelkästään äitiä ja isää, vaan suku kartotetaan laajemmin.
Meiltä löytyy kolmesta polvesta kirjainihmisiä.
Mun isoisäni on tekemistensä perusteella ollut aivan selkeä kirjainihminen nykypäivän silmin katsottuna. Mutta sitten taas hänellä oli keskellä nuoruuttaan sellainen pikku kokemus kuin toinen maailmansota.
Kun asiaa pikkuisen pitemmälle funtsii, niin alkaa tuntua jo suorastaan hävyttömältä käyttää hänen elämänkokemuksiaan jonkinlaisina omaa elämänpolkua selittävinä tekijöinä. Lopulta minulla, sotkuisella tytöllä, joka kirjoitti rivin laudatureja ja joka sotken päätäni liialla palstailulla ja prokrastinoinnilla, on ollut aivan hiton helppo elämä.
Eikä ADHD välttämättä edes kaikilla aiheuta keskittymisvaikeuksia. Mulle esim tehty diagnoosi. Koulussa keskiarvo 9.7 ja keskittyminen lukemiseen ja tarkkuutta vaativaan työhön onnistuu ihan täydellisesti, koska hyperfokusoidun. Ei ole estänyt myöskään ammatillista menestymistä, koska vuositulot lähes 200ke.
Sen sijaan arkiset asiat, kuten siivous, pyykinpesu ja kuumaan asettelu, lattiakaivon tyhjennys, roskisten vienti, salaatin tekeminen, ikkunoiden pesu, tiskikoneen tyhjennys jne eivät lähde vain liikkeelle. Töissäkin kiinnostaa vain kaikki uusi ja mielenkiintoinen. Rutiininomaiset toimistotyöt jäävät vain tekemättä, vaikka keskittyminen niihin riittäisi.
Vierailija kirjoitti:
Eikä ADHD välttämättä edes kaikilla aiheuta keskittymisvaikeuksia. Mulle esim tehty diagnoosi. Koulussa keskiarvo 9.7 ja keskittyminen lukemiseen ja tarkkuutta vaativaan työhön onnistuu ihan täydellisesti, koska hyperfokusoidun. Ei ole estänyt myöskään ammatillista menestymistä, koska vuositulot lähes 200ke.
Sen sijaan arkiset asiat, kuten siivous, pyykinpesu ja kuumaan asettelu, lattiakaivon tyhjennys, roskisten vienti, salaatin tekeminen, ikkunoiden pesu, tiskikoneen tyhjennys jne eivät lähde vain liikkeelle. Töissäkin kiinnostaa vain kaikki uusi ja mielenkiintoinen. Rutiininomaiset toimistotyöt jäävät vain tekemättä, vaikka keskittyminen niihin riittäisi.
Mä olen ihan samanlainen, tulotaso on kyllä heikompi, ja lisäksi ADHD ei kuulu osaksi identiteettiäni, vaan pyrin elämään tavallista elämää hyvien ja huonojen piirteideni kanssa. Oletko tietoinen siitä, että vaikkapa siivouksen tai ikkunoiden pesun voi ostaa asiaan erikoistuneelta firmalta, ja tuolla tulotasolla onkin hyvä asia olla käyttämättä vapaa-aikaansa asioihin, jotka joku toinen tekee paremmin ja mielekkäämmin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on ilkeää ja ylimielistä väheksyä ihmisen ongelmia, jos hän on nainen ja pärjännyt hyvin elämässään. Semmoinenhan on yhteiskunnan paras lypsylehmä ja tukipilari, kyllä sen jaksamisesta kannattaisi vähän kantaa huolta.
Ei se nyt niinkään saa mennä, että ihminen saa apua ja tarvitsemansa lääkityksen vasta sitten, kun ensin on elämä pilalla, työura menetetty, perhe hajonnut ja ehkä päihdeongelma ja muut riippuvuudet niskassa.
Se ei ole ilkeää, jos ihminen ei täytä häiriön kriteereitä. Jos kokee, ettei pää kestä pinnistelyä, pitää pysähtyä ja pohtia omaa arvomaailmaansa ja elämäänsä. Että mikä on tärkeää, oma kunnianhimo vai terveys. Monet naiset ajavat itsensä loppuun, kun eivät kestä omaa keskeneräisyyttään ja epätäydellisyyttään. Ei sellaisia haasteita millään amfetamiinijohdannaisilla hoideta. Suurin osa
Mihin tietoon tämä perustuu, että suurin osa ei käytä? Omassa lähipiirissä sekä minä että muut ADHD:t (NS. oikeat) käyttää kyllä lääkettä, koska se auttaa.
Eihän kotitöistä ehkä paljon dopamiinia kilahda nykypäivänä, kun kaikki toimii ja lämmin vesi tulee sisään, teit hommia tai et. Mutta luulisi älykkään ihmisen - ja kaikkihan täällä ovat omasta mielestään älykkäitä - pystyvän pelillistämään ne kotityötkin, jos niitä ei halua tilata ammattilaiselta.
Minäkin muuten olen tässä ainoastaan siksi, että ne pyykit on ripustettu ja työpäivän alkuun on vielä aikaa.
Kypsymistä tapahtuu paljon myös nuorena aikuisenakin; 20-vuotiaana voi olla huomattavastikin impulsiivisempi kuin 30-vuotiaana, ja opiskelu sekä muu pitkäjänteisyys esim. raha-asioissa helpompaa 30+.