Tunnetteko suorittajanaisia, jotka ovat hakeneet adhd-diagnoosin?

Vierailija kirjoitti:

Minulta tutkitaan sitä tällä hetkellä ja olen saanut vietyä opinnot loppuun aina, mutta en missään nimessä siinä normaalissa suoritusajassa. Luokiota myöten kaikki ovat venyneet, lukio puolella vuodella ja sen jälkeiset vuosilla. Parisuhteissa olen kyllä kyennyt olemaan ja niin ovat muutkin adhd-tutut ja ystävät, joilla kyseinen diagnoosi on ja niin selkeitä oireita, ettei kysymystään diagnoosin oikeellisuudesta. Eiköhän se ole nykypäivää, että ihmisille kertyy elämän aikana useampia seurustelusuhteita eri pituuksilla? En ole havainnut sellaista, että adhd-tuttuni eivät kykenisi oikean kumppanin kanssa pitkiin ihmissuhteisiin.

Ja ainakin oma lääkärini selitti, että eivät adhd-ihmiset ole täsmälleen samanlaisia, vaan on eroavuuksia siinä, millä tavalla se missäkin asiassa oireilee. Jos jollakin on impulssiivisuutta ihmissuhteissa, niin ei se tarkoita sitä että kaikilla olisi.

Minä keskeytin nuorena kaksi korkeakoulututkintoa ja valmistuin lukiosta melko keskinkertaisin arvosanoin neljässä vuodessa. Jouduin pikavippikierteeseen, sain rikosrekisterin ennen 20 ikävuotta. Lapsena olin haahulija, ja isäni sanoi minua autistiksi. Minulla oli haasteita sosiaalisissa suhteissa, ja lintsasin usein koulusta. Parisuhteeni olivat lyhytempoisia ja pinnallisia. Myöhemmin valmistuin tuplamaisteriksi ja tohtoriksi, menin naimisiin ja sain lapsia. Minulla ei ole vielä diagnoosia, mutta näiden höpö höpö kertomusten perusteella olen ainakin ADD autismin vivahtein. Mikä ihme muu se voisi olla? Ei kai ihminen voi olla neurologisesti normaali, jos hänen nuoruutensa ei mene aivan putkeen? 

Vierailija kirjoitti:

Siihen asti olet "vain" piirteinen kunnes saat diagnoosin. Olen jo sen ikäinen että en sitä varmaan julkiselta saa koskaan.

Lapsuus ja nuoruus oli rikkonainen, muutimme parhaimmillaan vuoden välein, kouluni vaihtui usein ja eskarista otettiin pois (ei ollut silloin pakollinen) koska vanhempi väitti "että et oikein tykännyt olla siellä". Neuvolassa todennäköisesti valehdeltiin kaiken olevan hyvin, kotona uhkailtiin "tottele tai kasvatusneuvolaan". Synnytyksessä on ollut komplikaatio ja hapenpuute. Nämä asiat olen kertonut mutta kun lapsuusajoilta puuttuu se kuuluisa dokumentaatio. Se että joskus väsyttää tai ei jaksa ei ole sama kun mitä olen käynyt läpi ja käyn edelleen. 

Älykkyyttä ja huomavaisuutta on myös se että ei oleta asioita yhden tekstin perusteella tai vähättele toisen kokemia haittoja. 

Jos olet numero 131 niin suosittelen itsereflektointia myös sinulle. Ainakin täällä tutkimukset tehdään perinpohjaisesti ja julkinen ei hyväksy yksityisen tekemää diagnoosia. Siksi kommenttisi diagnoosin hakemisesta on vähättelevä. Myös traumat aiheuttaa ADHD:n kaltaisia oireita. Viitaten rikkonaiseen lapsuuteen. Se on totta, että jos lapsuudesta ei ole mitään näyttöä hankaluuksia plus että on voinut opiskella, tehdä töitä jne niin diagnoosia ei todennäköisesti ainakaan julkiselta saa eikä tutkimuksiin pääse. Ja sinänsä se on hyvä suuntaus, kun on pakko suunnata resursseja sinne minne tarvitsee. Ei minullakaan ollut kirjallista dokumentaatiota lapsuudesta, mutta kun poissuljettiin muut (lisäksi takana pitkä terapia) plus katsottiin koko elämänhistoria niin diagnoosi oli kyllä selvä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulta tutkitaan sitä tällä hetkellä ja olen saanut vietyä opinnot loppuun aina, mutta en missään nimessä siinä normaalissa suoritusajassa. Luokiota myöten kaikki ovat venyneet, lukio puolella vuodella ja sen jälkeiset vuosilla. Parisuhteissa olen kyllä kyennyt olemaan ja niin ovat muutkin adhd-tutut ja ystävät, joilla kyseinen diagnoosi on ja niin selkeitä oireita, ettei kysymystään diagnoosin oikeellisuudesta. Eiköhän se ole nykypäivää, että ihmisille kertyy elämän aikana useampia seurustelusuhteita eri pituuksilla? En ole havainnut sellaista, että adhd-tuttuni eivät kykenisi oikean kumppanin kanssa pitkiin ihmissuhteisiin.

Ja ainakin oma lääkärini selitti, että eivät adhd-ihmiset ole täsmälleen samanlaisia, vaan on eroavuuksia siinä, millä tavalla se missäkin asiassa oireilee. Jos jollakin on impulssiivisuutta ihmissuhteissa, niin ei se tarkoita sitä että kaikilla olisi.

 

Nyt on pakko kysyä, että oliko viestisi sarkasmia? Jos ei niin yleensä vaihdevuodet pahentaa oireita ja moni "havahtuu" haasteisiin, kun tulee omaa perhettä. Ei toisin päin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhen tiedän. Suoritti yliopisto-opinnot tavoteajassa ja hyvin arvosanoin käyden samaan aikaan töissä ja harrastaen kilpaurheilua. Siitä suoraan työelämään, edelleen harrastaa aktiivisesti vapaa-ajallaan kaikenlaista, näkee ihmisiä, jaksaa pitää kodin siistinä. Eli on suoriutunu elämässään kaikin puolin jopa keskivertoo paremmin, mutta silti sai adhd-diagnoosin. Oon tyhmänä kuvitellu, että diagnoosiin vaadittais jotain muutakin kuin oma subjektiivinen tunne siitä, että arki on raskasta.

Entä jos adhd-lääkkeet auttavat? Eikö silloin diagnoosi voi olla oikein?

Eli jos katukielessä pi-ri, amfetamiinijohdannainen, auttaa jaksamaan ja keskittymään, niin silloinhan kyseessä pitää olla adhd? Sen johdannai

Sinulla on varmaan ihan hyvä ajatus taustalla, mutta se on kaikista huonoin ihmiselle, jolla on ADHD. Jos on itse aiheutettu adt niin se on eri asia, vaikka tietenkin omilla tavoilla voi joko lieventää tai lisätä oireita. Tuo on samanlainen ohje kuin sanoisit halvaantuneelle, että nouse vaan ylös. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin ihmettelen näitä, joilla on jopa useammat LOPPUUN SAATETUT korkeakouluopinnot ja katkeamaton työhistoria, pitkiä parisuhteita jne., että miten niin muka ADHD?

Se on se korkean ÄO:n ADHD ja se on paljon pahempi kuin matalan ÄO:n ADHD, jota potevilla jää koulut kesken ja joudutaan pahimmassa tapauksessa vankilaan.

Onhan se ihan hirveän paljon siistimpää olla superhyperälykäs ja kärsiä ADHD:sta kuin olla vain keskimääräisen älykäs ja kärsiä burn outista, koska vaatii liikaa itseltään. Kukapa ei haluaisi olla tosi älykäs.

No älykkyyttä ei tarvitse arvailla, sen voi ihan mitata. Jos se on kovin korkea, niin kyllä ne opinnot saa sujumaan vähemmälläkin keskittymiskyvyllä. Ja adhd:n hyvä puolihan on kyky hyperkeskittyä,

Sielläkin joku, joka ei edes ymmärrä mikä ADHD on.

ADHD ei tarkoita oppimisvaikeuksia, eli henkilöllä ei todellakaan ole välttämättä ongelmia sinänsä oppia, vaan ongelma on opiskelu työskentelynä. Kun ADHD-oireisiin kuuluu se, ettei saada aloitettua tai saatettua tehtäviä valmiiksi - ja usein on ongelmia molemmissa. 

Kyse ei siis todellakaan ole mistään oppimisvaikeuksista, että sen vuoksi kellään jäisi opinnot kesken ettei älyn puolesta onnistu, vaan käytännön suorittamisesta. Pitkissä, pitkäjänteisyyttä vaativissa opinnoissa kun täytyy kyetä hyvin paljon sellaiseen puuduttavaan, rutiininomaiseen puurtamiseen, mikä on ADHD-oireiselle todella hankalaa. Voi tietysti onnistua, jos saa toimivan lääkityksen ja/tai hyvää toimintaterapiaa, ulkopuolelta tulevaa struktuuria (perhe/läheiset/life coach) ymv., mutta jos ilman mitään noista kykenee tavoiteaikaiseen opiskeluun ilman ongelmia, niin ei varmasti ole ADHD.

Vierailija kirjoitti:

ADHD lääkkeet eivät toimi neurotyypillisillä tulosta parantavasti, vaan heikentävästi. Jos tuommoinen suorittaja ottaa lääkkeen, hänen tuloksensa vain huononee. Tästä löytyy paljon tutkimustietoa, tässä yksi artikkeli lähteineen, lisää voi itse etsiä, jos ei usko.



https://www.additudemag.com/prescription-stimulants-methylphenidate-dex…





 

Aloituksen artikkelin psykiatrit ovat eri mieltä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin ihmettelen näitä, joilla on jopa useammat LOPPUUN SAATETUT korkeakouluopinnot ja katkeamaton työhistoria, pitkiä parisuhteita jne., että miten niin muka ADHD?

Se on se korkean ÄO:n ADHD ja se on paljon pahempi kuin matalan ÄO:n ADHD, jota potevilla jää koulut kesken ja joudutaan pahimmassa tapauksessa vankilaan.

Onhan se ihan hirveän paljon siistimpää olla superhyperälykäs ja kärsiä ADHD:sta kuin olla vain keskimääräisen älykäs ja kärsiä burn outista, koska vaatii liikaa itseltään. Kukapa ei haluaisi olla tosi älykäs.

No älykkyyttä ei tarvitse arvailla, sen voi ihan mitata. Jos se on kovin korkea, niin kyllä ne opinnot saa sujumaan vähemmälläkin keskittymiskyvyllä

ADHD voi siis kuluttaa päivästään vaikka 10 tuntia lukemiseen, mutta siinä ei ole mitään struktuuria ja lukeminen on kohdistunut vain joihinkin sen hetkisiin impulsseihin mitkä ADHD-aivoja sattuu sillä hetkellä kiinnostamaan, ja millaisia ratoja ajatukset ovat sen 10 tuntisen aikana menneet (ensin luki kirjaa asiasta x, sai sieltä inspiraation hakea lisää tietoa jostain yksityiskohdasta, josta luki sitten kaiken mitä löysi, ja sieltä taas yllyke johonkin muuhun jne.)

Samalla hän ei ole koskenut yhteenkään tenttikirjaan, tai on ehkä ottanut ne esille ja aikonut koko päivän aukaista seuraavaksi ne.

Ongelmat on siis toiminnanohjauksessa, ei ÄO:ssa. ÄO ei auta ihmistä suorittamaan rutiineja, tarttumaan toimeen ja saattamaan asioita loppuun. 

Jos näissä asioissa ei ole suuria haasteita, niin mikä ADHD se sellainen muka on?

Vierailija kirjoitti:

Puhelin ja some on se suurin ongelma. Jos ne poistettaisiin kuvioista niin suurin osa näistä ihmisistä parantuisi. Rehellisesti sanottuna tiedän, että saisin itsekin haettua ADHD diagnoosin näin aikuisena jos haluaisin, koska täytän useamman kohdan mitä niissä aina kysytään. Olen korkeastikoulutettu, mutta nykyään minullakin on vaikea keskittyä yhtään mihinkään. Uskon kuitenkin, että paras ratkaisu tähän ongelmaan ei ole diagnoosin haku tai lääkitys vaan elämäntapamuutos. Sen sijaan, että on koko ajan eri ärsykkeidn ympäröimänä pitäisi ottaa mielummin kirja käteen ja lukea enemmän ja rauhoittaa elämä. Silloin keskittymiskykykin paranisi. 

Tässä menee jälleen kerran sekaisin itse aiheutettu adt ja ihan oikea ADHD. Ensimmäiseen nuo auttaakin ja todennäköisesti ihminen "parantuu" Jälkimmäiseen ne voivat lievittää oireita, koska kellekään ei tee hyvää olla liikaa puhelimella tai somessa. Ei se lukeminen auta, jos et pysty keskittymään kirjaan. Ei 90-luvulla ollut puhelinta, saatikka somea. Ja nykypäivänä et pääsisi edes tutkimuksiin, ainakaan julkisella. Voit itse hoitaa itse aiheuttamaasi tilaa. Jos taas on ns. oikeasti ADHD, asia ei todellakaan ole niin yksinkertainen. 

Olen itse hoitanut itseäni niin henkisesti kuin fyysisesti käymällä terapiassa, lukemalla self help -oppaita, karsimalla elämää, nukkumalla, liikkumalla, lopettamalla sokerin syönnin jne. Ja niistä ei ole ollut pätkääkään hyötyä ADHD:n ydinoireiden kanssa, joihin on auttanut lääkitys. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista logiikkaa. Olen itsekin ihan fiksu ja hyvin innoissani töistäni, ja koti on nytkin kuin pommin jäljiltä. En nyt kuitenkaan suostu ajatukseen, että aivoissani olisi jotain korjattavaa  siksi, että olen fiksu ja sotkuinen persoona. Itse asiassa nyt kun alan asiaa miettiä, tämä ajatus kuulostaa hyvin sovinistiselta. Vaikea kuvitella; että miehelle oltaisiin antamassa diagnoosia siitä, että hän loistaa töissään mutta ei siivoa riittävästi kotona. 



Eli kun joku tuossa alkupuolella väitti, että naisen ADHD oireilee eri tavalla kuin miehen, niin minä kysyisin, että oireilevatkohan tässä sittenkin yhteiskunnan odotukset naiselle?

....siis tämä esimerkin tyyppi on juurikin mies. Sai diagnoosin vaikka ura ja työt sujuu, mutta palaa ihan loppuun pallotellessaan kotia, suhteita ja u

En ole tuo aiempi, mutta jos asian haluaa niin yksinkertaisesti esittää niin näin se on omalla kohdallani myös. Jos nyt ei oteta huomioon aiemmin ollutta kroonista masennusta jne. Aiemmin kärsin jatkuvista uupumisista. Tein osa-aikatöitä, saikutin. Pinnistelin töissä, jotta pystyin keskittymään ja uuvuin. Koska olen myös fyysisesti levoton, tein töitä äärettömän paljon ja kaikki illat nukuin. Ymmärrät varmaan, että lapsiperheessä se ei toimi eikä ole reilua kumppanille. 

Nyt lääkkeen kanssa pystyn keskittymään paremmin eli ei tarvitse pinnistellä enkä väsy siitä niin paljoa. Pystyn tekemään myös ns. vähemmän töitä, vaikka oikeasti olen paljon tuottavampi. Ja jaksan olla illat arjessa mukana. 

Sanotaan, että adhd on perinnöllistä. Mutta voisiko se periytyä epigeneettisesti ja tuo sodanaikainen pervitiinin käyttö olisi se syy? Siis että näiden sodassa käyttäneiden jälkeläisillä olisi aivokemiat sekaisin epigeneettisen toiminnan vuoksi? En tiedä ovatko omat isovanhempani käyttäneet sodassa jotain, mutta vanhempani syntyivät sotien jälkeen ja se tavallaan sopisi kuvioon. Onko tutkittu, onko narkkareiden lapsilla enemmän adhd:tä?

Vierailija kirjoitti:

Sanotaan, että adhd on perinnöllistä. Mutta voisiko se periytyä epigeneettisesti ja tuo sodanaikainen pervitiinin käyttö olisi se syy? Siis että näiden sodassa käyttäneiden jälkeläisillä olisi aivokemiat sekaisin epigeneettisen toiminnan vuoksi? En tiedä ovatko omat isovanhempani käyttäneet sodassa jotain, mutta vanhempani syntyivät sotien jälkeen ja se tavallaan sopisi kuvioon. Onko tutkittu, onko narkkareiden lapsilla enemmän adhd:tä?

Meidän suvusta on merkintöjä ADHD-tyyppisistä oireista jo 1600-luvulta. 

Narkkareiden lapsilla on varmasti enemmän ADHD:ta, sillä hoitamaton ADHD ylipäätään altistaa narkomanialle ja ADHD periytyy. 

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhelin ja some on se suurin ongelma. Jos ne poistettaisiin kuvioista niin suurin osa näistä ihmisistä parantuisi. Rehellisesti sanottuna tiedän, että saisin itsekin haettua ADHD diagnoosin näin aikuisena jos haluaisin, koska täytän useamman kohdan mitä niissä aina kysytään. Olen korkeastikoulutettu, mutta nykyään minullakin on vaikea keskittyä yhtään mihinkään. Uskon kuitenkin, että paras ratkaisu tähän ongelmaan ei ole diagnoosin haku tai lääkitys vaan elämäntapamuutos. Sen sijaan, että on koko ajan eri ärsykkeidn ympäröimänä pitäisi ottaa mielummin kirja käteen ja lukea enemmän ja rauhoittaa elämä. Silloin keskittymiskykykin paranisi. 

 

Tässä menee jälleen kerran sekaisin itse aiheutettu adt ja ihan oikea ADHD. Ensimmäiseen nuo auttaakin ja todennäköisesti ihminen "parantuu" Jälkimmäiseen ne voivat lievittää oireita, koska kellekään ei

Minulla ei ole ollut koskaan vaikeuksia keskittyä kirjan lukemiseen, paitsi jos se kirja on mielestäni tylsä ja puuduttava, eikä stimuloi ollenkaan.

Ennen älylaitteita ahmin helposti kirjan tai useammankin per päivä. Niissä tapahtui usein paljon kaikkea jännempää, kuin oikeassa elämässäni. Myös esim. maailmanhistoria ja kulttuurihistoria stimuloi enemmän, kuin arkinen elämä tylsässä keskiluokkaisessa kuplassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanotaan, että adhd on perinnöllistä. Mutta voisiko se periytyä epigeneettisesti ja tuo sodanaikainen pervitiinin käyttö olisi se syy? Siis että näiden sodassa käyttäneiden jälkeläisillä olisi aivokemiat sekaisin epigeneettisen toiminnan vuoksi? En tiedä ovatko omat isovanhempani käyttäneet sodassa jotain, mutta vanhempani syntyivät sotien jälkeen ja se tavallaan sopisi kuvioon. Onko tutkittu, onko narkkareiden lapsilla enemmän adhd:tä?

Meidän suvusta on merkintöjä ADHD-tyyppisistä oireista jo 1600-luvulta. 

Narkkareiden lapsilla on varmasti enemmän ADHD:ta, sillä hoitamaton ADHD ylipäätään altistaa narkomanialle ja ADHD periytyy. 

Joo, totta kyllä noinkin päin. Mutta epigenetiikassahan nimenomaan ulkoiset tekijät vaikuttaa siihen, mitkä geenit aktivoituu ja mitkä sammuu. Eli periaatteessa voisi käydä niin, että jos perimässä on adhd:ta, niin jos henkilön normaali aivokemia sotketaan pirillä ja hän saa jälkeläisiä, niin tämän geeneissä se näkyisi niin, että aivokemia olisi tavallaan vajaa näistä aineista, koska edellinen sukupolvi sai sitä ulkopuolelta. Epigenetiikka toimii näin. Esim. nälkää nähneiden jälkeläiset lihovat herkemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhelin ja some on se suurin ongelma. Jos ne poistettaisiin kuvioista niin suurin osa näistä ihmisistä parantuisi. Rehellisesti sanottuna tiedän, että saisin itsekin haettua ADHD diagnoosin näin aikuisena jos haluaisin, koska täytän useamman kohdan mitä niissä aina kysytään. Olen korkeastikoulutettu, mutta nykyään minullakin on vaikea keskittyä yhtään mihinkään. Uskon kuitenkin, että paras ratkaisu tähän ongelmaan ei ole diagnoosin haku tai lääkitys vaan elämäntapamuutos. Sen sijaan, että on koko ajan eri ärsykkeidn ympäröimänä pitäisi ottaa mielummin kirja käteen ja lukea enemmän ja rauhoittaa elämä. Silloin keskittymiskykykin paranisi. 

 

Tässä menee jälleen kerran sekaisin itse aiheutettu adt ja ihan oikea ADHD. Ensimmäiseen nuo auttaakin ja todennäköisesti ihminen "parantuu" Jälkimmäiseen

Niin? Sittenhän sinun kannattaa jättää se älypuhelin pois ja keskittyä lukemiseen. Tietenkin myös ADHD voi keskittyä lukemiseen, mutta jos keskittymisvaikeuksia on niin eihän se tietenkään niin toimi, että kännykkä pois ja sitten vaan lukemaan. Minulla on (vaikeamuotoinen) ADHD ja saatan lukea kirjan päivässä. Toisaalta taas on aikoja, jollain en edes yritä lukea, kun ei onnistu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhelin ja some on se suurin ongelma. Jos ne poistettaisiin kuvioista niin suurin osa näistä ihmisistä parantuisi. Rehellisesti sanottuna tiedän, että saisin itsekin haettua ADHD diagnoosin näin aikuisena jos haluaisin, koska täytän useamman kohdan mitä niissä aina kysytään. Olen korkeastikoulutettu, mutta nykyään minullakin on vaikea keskittyä yhtään mihinkään. Uskon kuitenkin, että paras ratkaisu tähän ongelmaan ei ole diagnoosin haku tai lääkitys vaan elämäntapamuutos. Sen sijaan, että on koko ajan eri ärsykkeidn ympäröimänä pitäisi ottaa mielummin kirja käteen ja lukea enemmän ja rauhoittaa elämä. Silloin keskittymiskykykin paranisi. 

 

Tässä menee jälleen kerran sekaisin itse aiheutettu adt ja ihan oikea ADHD. Ensimmäiseen nuo auttaakin ja

Niin? Sittenhän sinun kannattaa jättää se älypuhelin pois ja keskittyä lukemiseen. Tietenkin myös ADHD voi keskittyä lukemiseen, mutta jos keskittymisvaikeuksia on niin eihän se tietenkään niin toimi, että kännykkä pois ja sitten vaan lukemaan. Minulla on (vaikeamuotoinen) ADHD ja saatan lukea kirjan päivässä. Toisaalta taas on aikoja, jollain en edes yritä lukea, kun ei onnistu. 

Keskittyä lukemiseen ja lukea kirja päivässä on vielä hyvin eri, kuin lukea tenttikirjoja tai muita oppimateriaaleja, lähteitä ym. :D 

Kyllä mä edelleen, ruutukoukussakin saatan lukea hetkessä 2500 sivua jotain mikä itseäni kiinnostaa, mutta 2500 sivua jotain muuta onkin jo eri asia. Toki opiskelukin on parhaimmillaan ihanaa, jos pääsee flow-tilaan ja tykittelee vaan täysillä menemään. Siinä jää kyllä helposti sitten koko päivä syömättä ym.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhelin ja some on se suurin ongelma. Jos ne poistettaisiin kuvioista niin suurin osa näistä ihmisistä parantuisi. Rehellisesti sanottuna tiedän, että saisin itsekin haettua ADHD diagnoosin näin aikuisena jos haluaisin, koska täytän useamman kohdan mitä niissä aina kysytään. Olen korkeastikoulutettu, mutta nykyään minullakin on vaikea keskittyä yhtään mihinkään. Uskon kuitenkin, että paras ratkaisu tähän ongelmaan ei ole diagnoosin haku tai lääkitys vaan elämäntapamuutos. Sen sijaan, että on koko ajan eri ärsykkeidn ympäröimänä pitäisi ottaa mielummin kirja käteen ja lukea enemmän ja rauhoittaa elämä. Silloin keskittymiskykykin paranisi. 

 

Tässä menee jälleen kerran sekaisin itse aiheutettu adt ja ihan oikea ADHD. Ensimmäiseen nuo auttaakin ja todennäköisesti ihminen "parantuu" Jälkimmäiseen ne voivat lievittää oireita, koska kellekään ei

Ongelma on siinä, että ei ole mitään objektiivista keinoa erottaa näitä toisistaan. Hankittu keskittymiskyvyttömyys voi olla todella hankala hoitaa etenkin, jos kuvittelee, että omien toiminta ja ajatusmallien muuttaminen on mahdotonta. Ylipäätänsä ihmisen rutinoituneet tavat säädellä tunteitaan ja reagoida eri tilanteissa ovat syvälle automatisoituneita, ne eivät ole mitään että minäpä lue pari kirjaa, ja keskittymishaasteet ovat tiessään. Vakaa vaikeasti muovattava piirre ei tarkoita, että se olisi synnynnäinen. Myös ADHDn hoito pohjautuu usein kognitiivis-behavioristisille ajatuksille käyttäytymisen muovaamisesta. Niissä ihminen aidosti oppii hillitsemään impulssejaan ja ohjaamaan omaa toimintaansa. Niissä ihminen aidosti oppii nimenomaan sitä, mitä sinä väität, ettei ADHD voisi oppia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puhelin ja some on se suurin ongelma. Jos ne poistettaisiin kuvioista niin suurin osa näistä ihmisistä parantuisi. Rehellisesti sanottuna tiedän, että saisin itsekin haettua ADHD diagnoosin näin aikuisena jos haluaisin, koska täytän useamman kohdan mitä niissä aina kysytään. Olen korkeastikoulutettu, mutta nykyään minullakin on vaikea keskittyä yhtään mihinkään. Uskon kuitenkin, että paras ratkaisu tähän ongelmaan ei ole diagnoosin haku tai lääkitys vaan elämäntapamuutos. Sen sijaan, että on koko ajan eri ärsykkeidn ympäröimänä pitäisi ottaa mielummin kirja käteen ja lukea enemmän ja rauhoittaa elämä. Silloin keskittymiskykykin paranisi. 

 

Tässä menee jälleen kerran sekaisin itse aiheutettu adt ja ihan oikea ADHD. Ensimmäiseen nuo auttaakin ja todennäköisesti ihminen "parantuu" Jälkimmäiseen

Lisäksi tutkimusten mukaan lapsena diagnosoitujen ADHD-oireet katoavat jopa 90% lähes täysin aikuiseksi kasvaessa. Tämä liittyy biologiseen kypsymiseen, motorinen levottomuus vähenee usein luonnostaan ja toiminnanohjaus paranee. Se liittyy myös sosiaalistumiseen ja psykkkiseen kehitykseen, kun lapsi oppii säätelemään ja sovittamaan toimintaansa sosiaalisissa tilanteissa, eikä esim. puhu päälle ja oppii toimimaan itsenäisesti eri tilanteissa. Tämän vuoksi myös aikuisiän ADHD-diagnoosin kriteerit ovat lievemmät kuin lasten. Se että oireet alkavat ennen 12 ikävuotta ei myöskään tarkoita, että ne olisivat puhtaasti synnynnäisiä. Myös lasten käyttäytyminen ja reagointitavat ovat suurelta osin opittuja, eikä täysin tiedetä miten runsas sometus lapsena vaikuttaa aivojen kehitykseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin ihmettelen näitä, joilla on jopa useammat LOPPUUN SAATETUT korkeakouluopinnot ja katkeamaton työhistoria, pitkiä parisuhteita jne., että miten niin muka ADHD?

Katsos kun elämä on heillä ollut aina niin hirveän raskasta. Ekalla yrittämällä yliopistoon ja kolme tutkintoa ja upea uraputki ja niin edelleen. Ei kukaan muu kuin tuon kokenut voi tietää, miten rankkaa se on.

Tiedän jokusen tällaisen bloggaajan.

No, onhan se rankkaa, kun on sisäinen pakko koko ajan suorittaa heillä.