Tunnetteko suorittajanaisia, jotka ovat hakeneet adhd-diagnoosin?

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kuin ADHD-diagnostiikka tehdään oireiden pohjalta, on diagnostiikka riippuvainen täysin siitä, millaista informaatiota henkilö itse tuottaa ja millainen henkilö häntä arvioi.

Koska se on totuus. Yksilötasolla nykydiagnostiikkaan ei kuulu mitään toiminnallisia aivokuvauksia, jossa voitaisiin todeta jokin hyvin biologinen aivotoiminnan häiriötila tai poikkeavuus. Silti ihmiset ovat alkaneet kuvitella, että oireyhtymä merkitsee yksilötasolla jonkinlaista aivotoiminnan häiriötä. Oirediagnoosi kertoo ainoastaan siitä, että henkilöllä on sellaiset oireet tai hän kuvailee niitä. Oireyhtymien yhteisdiagnoosiksi on sovittu ADHD.

Diagnoosiin pitäisi kuulua myös selkeä toimintakyvyn lasku ainakin kahdella elämänalueella. Toki niin että heikko ÄO ja ADHD voi olla vaikea ongelma ja älykkyydellä voi kompensoida ADHD-oireita, mutta koska diagnoosit ovat sopimuksia, pitäisi nimenomaan arvioida juuri tuota merkittävää haitta-astett

Yksilötasolla se on aivotoiminnan häiriö: dopamiinin ja nonadrenaliinin säätelyssä on ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Itsekin ihmettelen näitä, joilla on jopa useammat LOPPUUN SAATETUT korkeakouluopinnot ja katkeamaton työhistoria, pitkiä parisuhteita jne., että miten niin muka ADHD?

Toisilla nyt vaan on tarve olla monin eri tavoin speciaaleja normikansaan verrattuna. Siihen käy sitten nää diagnoositkin avuksi.

Tai gender-hörhöily kun ei voi olla esim. normi bi vaan pitää olla joku 238 eri synonyymistä jotka tarkoittaa käytännössä samaa mutta on erityisempiä kun sana on eri. Eikä nuo välttämättä ole edes bi vaan tuokin on vaan lievää mielenkiintoa mutta kaikki todelliset partnerit on kuitenkin yhtä sukupuolta.

Mut joo, asiaan liittyy sekin että uhriudutaan isoon ääneen jos joku ihmettelee tuota touhua ääneen. Uhriutumisella todistetaan se oma oikeassaolo. 

Vierailija kirjoitti:

Adhd:sta en tiedä, mutta suorittajat ovat todella todella raskaita ihmisiä.

75 % naisista. 

Mikähän sitten olisi anti-adhd eli voi kyllä keskittyä muttei saa mitään aikaan kun ei huvita aloittaa mitään vaikka tietää että pitäisi? Ei kuitenkaan ole masentunut.

t. nimim. kaverin puolesta kyselen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin ihmettelen näitä, joilla on jopa useammat LOPPUUN SAATETUT korkeakouluopinnot ja katkeamaton työhistoria, pitkiä parisuhteita jne., että miten niin muka ADHD?

Niinpä. Omalla lapsellani on neuropsykologin tekemä diagnoosi, eli adhd on selkeä, mutta ei vaikea. Tällä diagnoosilla amis kesti viisi vuotta, huoneen siivous viisi tuntia, kaikki aloitetaan, mutta mikään ei valmistu. Lääke pelasti hänen hänen elämänsä.

 

Minulla on sama tilanne. Sain diagnoosin aikuisena. Monta kesken jätettyä koulua, repaleinen työura, muista haasteista puhumattakaan. En haluaisi millään tavalla epäillä muiden diagnooseja, mutta omalla kohdallani pinnistely johti vaan toistuviin uupumuksiin, mutta valmista ei tullut. Kun sain lääkityksen, suoritin parikin tutkintoa ja toisen jopa kokopäivätyön ohessa. Aiemmin en pystynyt edes kokopäivätyöhön. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin ihmettelen näitä, joilla on jopa useammat LOPPUUN SAATETUT korkeakouluopinnot ja katkeamaton työhistoria, pitkiä parisuhteita jne., että miten niin muka ADHD?

Se on se korkean ÄO:n ADHD ja se on paljon pahempi kuin matalan ÄO:n ADHD, jota potevilla jää koulut kesken ja joudutaan pahimmassa tapauksessa vankilaan.

Ei se kyllä ihan näinkään ole. Koen, että minulla on ihan normaali äo, ehkä jopa korkeampi. Se ei todellakaan estänyt sitä, että koulut jäi kesken jne. Se aiheutti sen, että piiskasin itseäni henkisesti jatkuvista epäonnistumisista. Vasta lääkkeen avulla sain potentiaalin käyttöön. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan kuin ADHD-diagnostiikka tehdään oireiden pohjalta, on diagnostiikka riippuvainen täysin siitä, millaista informaatiota henkilö itse tuottaa ja millainen henkilö häntä arvioi.

Koska se on totuus. Yksilötasolla nykydiagnostiikkaan ei kuulu mitään toiminnallisia aivokuvauksia, jossa voitaisiin todeta jokin hyvin biologinen aivotoiminnan häiriötila tai poikkeavuus. Silti ihmiset ovat alkaneet kuvitella, että oireyhtymä merkitsee yksilötasolla jonkinlaista aivotoiminnan häiriötä. Oirediagnoosi kertoo ainoastaan siitä, että henkilöllä on sellaiset oireet tai hän kuvailee niitä. Oireyhtymien yhteisdiagnoosiksi on sovittu ADHD.

Diagnoosiin pitäisi kuulua myös selkeä toimintakyvyn lasku ainakin kahdella elämänalueella. Toki niin että heikko ÄO ja ADHD voi olla vaikea ongelma ja älykkyydellä voi kompensoida ADHD-oireita, mutta koska diagnoosit ovat sopimuksia, pitäisi nimenoma

 

Yksilötasolla se ei nimenomaan ole sitä. Tämän vuoksi ADHD:n diagnostiikka pohjautuu haatatteluun. Ei aivokuvantamistutkimuksia neurotieteessä tehdä mistään muusta syystä kuin siitä, että saataisiin selville häiriön neurobiologinen pohja, ja tätä kautta voitaisiin kehittää diagnostiikkaa ja hoitoa.  Tämä missio on kuitenkin totaalisen epäonnistunut, kuten esimerkiksi eräs maailman vaikutusvaltaisimmista neurotutkijoista Raymond J. Dolan kumppaneineen totesi Neuron-lehdessä julkaistussa artikkelissa  Functional neuroimaging in psychiatry and the case for failing better vuonna 2022: "Thus, it remains difficult to refute a critique that psychiatrys most fundamental characteristic is its ignorance--- while its attempts to lay bare the etiology of its disorders have been a litany of failures."

Ymmärtääkseen ristiriidan psykiatrian hoitosuosituksissa ja oppikirjoissa lueteltujen neurobiologisten poikkeavuuksien yhteydestä ADHD-diagnoosiin suhteessa yllä olevaan lainaukseen, pitää ymmärtää hieman kvantitatiivisen tutkimuksen perusteita. Aivokuvantamistutkimukset ovat monimutkaisia menetelmiä, joiden käyttö ja tulkinta edellyttää vahvaa ymmärrystä menetelmän käytöstä. Monella neuropsykologilla ja biologilla, jotka näitä tutkimuksia tekevät, ei ole tilastomatematiikan eikä matematiikan taustaa, minkä vuoksi he usein jättävät mm. monivertailuun liittyvä ongelman kontrolloimatta. Tämä nostaa valtavasti satunnaisvirheen riskiä toiminnallisissa aivokuvantamistutkimuksissa, kuten artikkelissa Dead salmon and voodoo correlations: should we be sceptical about functional MRI todetaan: "I guess the paradox of functional MRI is that its a highly technical method that was developed by physicists and mathematicians, but the people who actually use it are for the most part biologists in my experience its often used like a black box.."

Kun ottaa nämä lukuisat ongelmat mm. pienet otoskoot, sattumanvaraiset tulokset, julkaisuharhan, aivokuvantamistutkimuskiin liittyvät analyyttisen joustavuuden jne. niin voi ymmärtää, miksi voi helposti syntyä illuusio jonkin ilmiön neurobiologisesta pohjasta, jos ei ymmärrä tilastotieteen eikä kvantitatiivisen tutkimuksen alkeita. Niissäkin tutkitaan nimenomaan ryhmiä, ei yksilöitä. Ja ryhmät ovat epäedustavia, sekä verrokit että ns. ADHD-potilaat. Sen vuoksi myös käypä hoito -suosituksessa todetaan, että erot ovat tunnistettavissa vain ryhmätasolla. Kuten kaikki tietävät, diagnoosit kuitenkin tehdään yksilötasolla. 

Vierailija kirjoitti:

Luulen tuntevani: miehen tyttären. Tosi suorittaja, tunnollinen, eteenpäin pyrkivä. Haki diagnoosin, kun ei oikein pärjää eliittilukiossa ja pitkässä matikassa. 

 

Kysyin häneltä, että keneltä olet sen saanut, kun adhd on vahvasti perinnöllinen. Tyttö räpytti muutaman kerran ja sanoi, ettei tiennyt. 

 

Minä sekä mies olemme aika varmoja, ettei hänellä mitään ole. Mikään ei ole ikinä antanut viitteitä adhd:stä. 

Hikipinko ahdistui kun ei ollutkaan täydellinen ja haki diagnoosin, jonka kontolle voi vierittää oman epätäydellisyytensä.

Näitä diagnooseja saa nykyisin.kuka vain kun älyää pyytää. Oma diagnoosi on ihanan woke!

Siis tottakai adhd johtuu aivojen toimintahäiriöstä. Mistä muusta se voisi johtua? Eivätkö ihmiset tunne käsitettä adhd-aivot?

Ajatuksenkulku ilman lääkkeitä: ei h-vetti, unohdin taas nuo tiskit. Oksettava kasa taas kerran, pitikin jättää taas kasautumaan. Katson vielä yhden jakson netfliksiä ja kun kello on kymmenen niin aloitan. Netflix päälle. Vähän tylsä jakso, vedät puhelimen esille. Kaveri viestittää. Muistat että lupasit mennä sen kanssa festareille ensi viikonloppuna. Ai kun olisi kiva ostaa joku kiva mekko päällelaitettavaksi. Surffaat nettikauppaan katsomaan mekkoja. Muistat että ainiin kissan raapimapuu oli myös rikki ja viime viikolla oli eläintenpäivä, olisikohan vielä tarjouksia. Katsot raapimapuita. Niitä on liikaa. Etsit lisää vaihtoehtoja ja löydät jonkun kivan. Ehkä sen saisi halvemmalla jostain muualta? Lutuinen kissa tulee hinkkaamaan pohjettasi. Tuitui, annanpa sinulle herkun. Kävelet kirjahyllylle ottamaan kissannamit. Näät paperipinon ja AINIIN TTU SE YKS LASKU PITI MAKSAA. Etsit laskun paperia paperipinosta. Ei ole ekassa pinossa. Menet katsomaan toista pinoa. Toisessa pinossa on yksi käsityölehti jonka joskus ostit. Ainiin noi sukat pitää joskus neuloa! Laitat sukkaohjeen sivuun. Ärsyynnyt kun paperit on aina sotkussa. Alat järjestelemään papereita. Pissahätä. Menet vessaan ja huomaat että käsipyyhkeet on loppu. Menet yläkertaan hakemaan lisää pyyhkeitä ainiin pyykit. Laitat koneen pyörimään ja huomaat että unohdit pedata pedin. Ainiin olis kiva joku uusi pussilakana joskus. Käsipyyhkeet on narulla, otat yhden mukaan ja menet alakertaan ja tajuat että ainiin ne tiskit. Kello on neljä iltapäivästä, netflix pyörii yksinään taustalla, päivä kohta ohi, pitäisi vielä kokata eikä ne pirun tiskit ole vieläkään tehty.

Kuulostaa ihan myös monen ei-ADHDn arjelta.

Vierailija kirjoitti:

Itsekin ihmettelen näitä, joilla on jopa useammat LOPPUUN SAATETUT korkeakouluopinnot ja katkeamaton työhistoria, pitkiä parisuhteita jne., että miten niin muka ADHD?

On mahdollista, joskaan ei tavanomaista. Yleensä jollain elämän osa-alueella sakkaa. Osa nepsyistä tai nepsy-piirteisistä voi olla hyvinkin älykkäitä, siis jos pystyvät keskittymään opintoihin. Olen pitänyt itseäni tyhmänä mutta tajusin vasta oman lapsen kasvaessa miten heittämällä sain useimmat varsin kelvolliset arvosanani. Lukiosta lintsailin (aika ennen Wilmaa) surutta mutta silti kirjoitin hyvin, pari kirkasta laudaturiakin mahtui joukkoon. Omalta kohdaltani harmi että piirteitä ei tunnistettu ajoissa koska tukea olisin tarvinnut jo lapsuudessa. 

Jatko-opinnoissa oli ongelmia lähinnä täysien koulupäivien ja ryhmätöiden kanssa. Kun aloin suorittaa opintoja iltaisin (noin 3 h kerrallaan) niin valmistuin viimein (amk). Myös useimmat päiväkurssien kokeet kävin tekemässä iltaisin kun pystyi keskittymään ja aikaa oli reilummin. Huonoja arvosanoja taisi olla vain yksi, pitkä kurssi päiväopintoja, koe heti aamulla, jota en jaksanut käydä korottamassa. Opinnäytetyön ohella tein parhaimmillaan kahta osa-aikaista vuorotyötä, muuten työhistoria on ollut rikkonainen. 

Vierastan tätä diagnoosin hakemista tai hankkimista, kai se on sitten helpompaa lapselle julkisella tai aikuiselle yksityisellä? Ainakin itsestä tuntuu että aikuiselle julkisella jankutetaan masennusta ja mielialahäiriötä väsyksiin asti, ne kun olisi hoidettavissa pillereillä tai siirtymällä kalliiseen yksityiseen psykoterapiaan. 

Vierailija kirjoitti:

Onko kertaakaan maailmanhistoriassa tehty artikkelia että miehet hakeutuvat liikaa lääkärin vastaanotolle ja ei heitä nyt tarvitse hoitaa kunhan vaan vähän hölläävät otetta ja jättävät stressaamatta ja yrittäisivät vaan ymmärtää että on ihan normaalia vaan olla niin miten tuntevat, ei heihin ole mitään syytä tuhlata mitään lääketieteellistä huomiota?

Miespuoliselle ADHD-diagnoosia hakevalle sama? Oot vaan hysteerinen, ootko kokeillut joogaa ja mindfullnessia.

 

Voin miehenä lohduksesi todeta että ainakin oma kohteluni mielenterveyspolilla on ollut kuvauksesi mukaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekin ihmettelen näitä, joilla on jopa useammat LOPPUUN SAATETUT korkeakouluopinnot ja katkeamaton työhistoria, pitkiä parisuhteita jne., että miten niin muka ADHD?

On mahdollista, joskaan ei tavanomaista. Yleensä jollain elämän osa-alueella sakkaa. Osa nepsyistä tai nepsy-piirteisistä voi olla hyvinkin älykkäitä, siis jos pystyvät keskittymään opintoihin. Olen pitänyt itseäni tyhmänä mutta tajusin vasta oman lapsen kasvaessa miten heittämällä sain useimmat varsin kelvolliset arvosanani. Lukiosta lintsailin (aika ennen Wilmaa) surutta mutta silti kirjoitin hyvin, pari kirkasta laudaturiakin mahtui joukkoon. Omalta kohdaltani harmi että piirteitä ei tunnistettu ajoissa koska tukea olisin tarvinnut jo lapsuudessa. 

Jatko-opinnoissa oli ongelmia lähinnä täysien koulupäivien ja ryhmätöiden kanssa. Kun aloin suorittaa opintoja iltaisin (noin 3 h kerrallaan) niin va

Minulle ei nyt oikein avautunut viestisi pointti. Ihan kaikilla on nepsypiirteitä. Diagnoosiin taas vaaditaan monia toimintakykyä haittaavia seikkoja. Millaista tukea ajattelet piirteisille olevan tarjolla? Ihan varmasti jokaisella on joskus hankaluuksia pitkien työpäivien kanssa tai pitkien koulupäivän kanssa. 

Ihmettelen myös tätä asennetta, että diagnoosi "haetaan" Julkisella asia ei todellakaan ole niin yksinkertainen. Minulla ja yhdellä lapsistani on adhd-diagnoosi ja tutkimukset kesti kauan ja niihin oli ylipäänsä vaikea päästä. Onkin tosi harmi, että piirteiset "keksii" aikuisiällä, että he ovat nepsyjä ja tukkivat tutkimusjonot, vaikka elämässä olisi pystytty opiskelemaan, käymään töissä jne. Se korkea älykkyys kun ihan oikeasti ei niitä haittoja poista. 

Ei sitä diagnoosia ihan kauhean helppo ole saada. Jos älykkyysosamäärä on korkea, on ihan mahdollista että on jossain onnistunut muun elämän kustannuksella adhd:sta huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Älykäs ja pitkäjänteinen tyyppi, joka pärjännyt aina erinomaisesti opinnoissaan ja töissään, tunne-elämältään sen sijaan epävakaa. Itseäni hieman vaivaa, että tiedän hänen saaneen tuon diagnoosin perusteella lisäaikaa yliopiston valintakokeeseen (toiseen tutkintoon). Se tuntuu jokseenkin epäreilulta diagnoosittomia kohtaan, sillä tämä henkilö on nimenomaan aina ollut akateemisesti lahjakas - ja aivan kykenevä keskittymään, mistä todistanee yksi hyvin arvosanoin ja tavoiteajassa suoritettu ylempi korkeakoulututkinto.

Tämä menee nyt hieman ohi aiheen, mutta tästä tuli mieleen, että en ole tajunnut opinnoissani sitä, että mihin ihmeeseen tarvisin lisäaikaa, kun ylioppilaskirjoituksissakaan en meinannut jaksaa istua edes sitä kolmea tuntia, joka oli pakko. 

Vierailija kirjoitti:

Siis tottakai adhd johtuu aivojen toimintahäiriöstä. Mistä muusta se voisi johtua? Eivätkö ihmiset tunne käsitettä adhd-aivot?

Kaikilla käsitteillä ei ole tieteellistä pohjaa. ADHD-aivot on käsitteenä pseudotieteellinen myytti. Ihmisen aivojen rakenne ja toiminta vaihtelee muutenkin sen mukaan, miten ihminen aivojaan käyttää ja millaiset elintavat on. Esim pelkkä säännöllinen meditaatio voi muovata aivojen rakennetta ja toimintaa eri tilanteissa. Monet ADHDhen liittyvät ryhmätason poikkeamat ovat usein lisäksi  sellaisia, että niitä tavataan lukuisissa muissakin häiriöissä. Esim. erityisesti etuotsalohko on herkkä krooniselle stressille, ja ei ole yllättävää että etuotsalohko on 'surkastunut' stressiperäisissä häiriöissä kuten psykooseissa, ADHDssa ja PTSDssä. 

ADHD lääkkeet eivät toimi neurotyypillisillä tulosta parantavasti, vaan heikentävästi. Jos tuommoinen suorittaja ottaa lääkkeen, hänen tuloksensa vain huononee. Tästä löytyy paljon tutkimustietoa, tässä yksi artikkeli lähteineen, lisää voi itse etsiä, jos ei usko.



https://www.additudemag.com/prescription-stimulants-methylphenidate-dex…



Lisäksi monella hyvin kasvatetulla suorittaminen voi olla keino hoitaa ADHD:n levottumuutta. Levottumuus on hyvällä ja henkilölle sopivalla kasvatuksella valjastettu hyödylliseksi. ADHD:n yksi hoitomuoto on toimintaterapia, mutta siellä opetettavia keinoja voi opettaa myös ilman toimintaterapeutin koulutusta. Jo 2 vuoden toimintaterapia on todettu yhtä hyödylliseksi kuin lääkitys ADHD:n hoidossa. Miettikää, jos henkilö on jo nuoresta asti oppinut hyvät toimintatavat.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole adhd:ta, mutta silti olen lyhytpinnainen - en pysy lukemaan mitään - hyperfokusoidun tiettyihin suunnittelutehtäviin tuntikausiksi kun vain saan vaihteen päälle - yöllä aivot käynnistyvät heti.

Mikä minut erottaa nepsystä?

Ei mikään, olet nepsy.

Siihen asti olet "vain" piirteinen kunnes saat diagnoosin. Olen jo sen ikäinen että en sitä varmaan julkiselta saa koskaan.

Lapsuus ja nuoruus oli rikkonainen, muutimme parhaimmillaan vuoden välein, kouluni vaihtui usein ja eskarista otettiin pois (ei ollut silloin pakollinen) koska vanhempi väitti "että et oikein tykännyt olla siellä". Neuvolassa todennäköisesti valehdeltiin kaiken olevan hyvin, kotona uhkailtiin "tottele tai kasvatusneuvolaan". Synnytyksessä on ollut komplikaatio ja hapenpuute. Nämä asiat olen kertonut mutta kun lapsuusajoilta puuttuu se kuuluisa dokumentaatio. Se että joskus väsyttää tai ei jaksa ei ole sama kun mitä olen käynyt läpi ja käyn edelleen. 

Älykkyyttä ja huomavaisuutta on myös se että ei oleta asioita yhden tekstin perusteella tai vähättele toisen kokemia haittoja. 

Minulta tutkitaan sitä tällä hetkellä ja olen saanut vietyä opinnot loppuun aina, mutta en missään nimessä siinä normaalissa suoritusajassa. Luokiota myöten kaikki ovat venyneet, lukio puolella vuodella ja sen jälkeiset vuosilla. Parisuhteissa olen kyllä kyennyt olemaan ja niin ovat muutkin adhd-tutut ja ystävät, joilla kyseinen diagnoosi on ja niin selkeitä oireita, ettei kysymystään diagnoosin oikeellisuudesta. Eiköhän se ole nykypäivää, että ihmisille kertyy elämän aikana useampia seurustelusuhteita eri pituuksilla? En ole havainnut sellaista, että adhd-tuttuni eivät kykenisi oikean kumppanin kanssa pitkiin ihmissuhteisiin.

Ja ainakin oma lääkärini selitti, että eivät adhd-ihmiset ole täsmälleen samanlaisia, vaan on eroavuuksia siinä, millä tavalla se missäkin asiassa oireilee. Jos jollakin on impulssiivisuutta ihmissuhteissa, niin ei se tarkoita sitä että kaikilla olisi.