Lue keskustelun säännöt.
Vanhalle äidilleni soittaminen on kerta kerralta sietämättömämpää! En jaksa!
08.10.2025 |
Asun vanhasta äidistä toisella puolella Suomea. Äiti on hyväkuntoinen, perusterve vanhus omassa asunnossaan.
Soitan hänelle ehkä noin kerran-kaksi kuukaudessa. Hän ei koskaan soita minulle, paitsi syntymäpäivänäni. Ei edes jouluaattona soittanut.
Puhelut ovat piinallista kiertelyä, manipulointia ja hänen itsensä vähättelyä ja huokailua, mistä ei tule kuin paskamainen olo. Hän esittää urheaa sillä tavalla kierteisesti, että tulee selväksi ettei hänellä olekaan asiat ollenkaan niin hyvin kuin hän puheissaan väittää. Tiedättekö sellainen tapa että "eiiiiihän mulle nyt mitään kuulu, ja eiiiiihän täällä nyt mitäääään tapahdu ja enhän minä mitään tarvitse tai halua". Ja samalla tulee selväksi miten tyytymätön on kaikkeen, en edes tiedä mihin kaikkeen.
Tiedän että hänellä on ystäviä ja vanhoja työkavereita joiden kanssa ovat tekemisissä paljonkin. Hänellä käy vieraita jatkuvasti ja hän on itse tämän tästä menossa jonnekin.
Kuitenkin puhuessani hänen kanssaan hän vähättelee itseään koko ajan ja joka asiassa. Mikään ei ole mitään ja hän ei ole mitään.
Tunnen että hän haluaa minut saamaan tuntemaan jotain syyllisyyttä, mutta en oikein pääse selville että mistä. Elän ihan tavallista viiskymppisen naisen elämää, enkä yritä esittää mitään.
Äiti on aina ollut piiloviestinnän, kiertoilmaisujen ja kaksoisviestinnän Suomen Mestari.
Ja tässä hän ei ole muuttunut tai yrittänyt opetella parempaa tapaa kommunikoida meidän lastensa kanssa.
Koko puhelu menee siihen, että minä yritän jotenkin "väistellä" sieltä tulevia piikkejä. Ja hän taas yrittää olla näyttämättä sitä, mitä todellisesti haluaisi sanoa ja mitä ajattelee.
Aivan sietämättömän voimillekäypää. Olen joka puhelun jälkeen valmis kävelemään baarikaapille ottamaan jonkun tukevan paukun.
50 vuotta vanhoja pelisääntöjä on mahdoton muuttaa. En varmasti osaa edes selittää, millaista se on.
Kommentit (456)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Auts, tekee varmaan kipeää. Voimia asian käsittelyyn jotta voit solmia rauhan vanhuksenne kanssa ennen hänen kuolemaansa. Hän ei tule muuttumaan, sinä voit."
Se "rauhan solmiminen" varmaan kuitenkin edellyttäisi käytännössä sitä, että vanhus muuttuisi sen verran, että lopettaisi "sotaisan" käyttäytymisensä. Mutta jos/kun hän ei tule muuttumaan, aikuisen lapsen täytyy tehdä asiassa rauha itsensä kanssa ja antaa vanhuksen riidanhaastamisen jatkossa valua kuin vesi hanhen selästä.
Eri
Se on vaihtoehto. Toinen on,että kun on tehnyt rauhan itsensä kanssa, käyttää vähän perspektiiviä ja vähän inhimillisyyttä. Vaihtoehtoja on aina.
Perspektiivin ja inhimillisyyden käyttäminen taitaa olla juuri sellainen vaihtoehto, jossa riidanhaastamisen annetaan valua kuin vesi hanhen seläs
Kyllä, I stand corrected.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeile olla soittamatta, näet mitä tapahtuu. Tuollainen äitisi käytös on vallankäyttöä, älä pelaa hänen peliään.
Jos Ap ei halua soittaa äidilleen 1- 2krt/kk, niin ok.
Mä en vaan ymmärrä, että miten äidin kanssa puhuminen voi olla noin kamalaa. Kuuntelet hänen valitukset, etkö siihenkään pysty?
Onhan äideissäkin kaikenlaisia huitupäitä, mutta silti
Tuntuu, että nykyään haetaan kokoajan tekosyitä, ettei tarvitse koskaan soittaa.
Vierailija kirjoitti:
Ootteko te ikinä jutelleet niiden äitienne ja isienne kanssa heidän lapsuudestaan, nuoruudestaan, aikuisuudessaan niin kuin aikuinen aikuiselle? Ja jos se vanhempi ei osaa kommunikoida nykypäivän standardien mukaan, niin osaatteko lukea rivien välejä? Ei se aina reilulta tunnu, mutta oliko vanhempien elämä aina reilua?
Se on vaikea kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu.
Hah. Minä olen itse se, jolle ei ole kauhalla annettu ainakaan kotoa päin. Meillä oli syytökset. Jos tekee jotain väärin, on huono ihminen. Jos ei opi jotain asiaa, pitää lukea lisää. Jos haluaa valita ammatin, joka on luova, syytökset siitö, että siinä ei ikinä työllisty. Oli myös suoranaista vihaa. Miksi sinä et ikinä tee niin tai näin tai noin? Mikset tee sitä tai tätä tai tuota? Koski ihan kaikkea kotitöistä omiin valintoihin, harrastuksista kokeisiin lukemiseen ja kaikkea näiden väliltä. Minun omilla vanhemmillani oli molemmilla paljon rakastavammat vanhemmat, huumorintajuiset ja keskustelevat. Siellä ei ole vihattu ja syyllistetty. Siksi asuinkin mummolassa kesät lapsena ja nuorena, vielä lukioaikaankin. Mummo sanoi, että annetaan äidillesi vähän lepoaikaa, kun hänellä on niin vaativaa. Mummoa, vaaria, pappaa ja mummia on ikävä, kaikki ovat edesmenneitä.
Vierailija kirjoitti:
Opettele uusia biisejä, niin ei aina tarvitse soittaa niitä vanhoja.
Niin. Kyllähän Ap myös teeskentelee kun ei suoraan tivaa äidiltään että hei mitä sinä tuolla tarkoitat. Väistelee eikä sano rehellisesti että manipulointi ärsyttää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No meidän vanhus puolestaan alkoi ensin tissuttelemaan n.55-v ja juomaan kaikki juhlapyhät. Siihen loppui lastenlasten kanssa kyläilyt ja yhteisten juhlapyhien vietot. Nyt on 74v ja juo varmaan päivittäin, ja jos ei, niin ainakin hyvin usein. Muuttuu viinipäissään erittäin rasittavaksi ja vainoharhaiseksi, ei sellaista mummoa kukaan jaksa. Koetin aikani pitää yhteyttä ja kannustaa olemaan kiinnostunut lapsenlapsistaan. Eipä paljoa kiinnosta. Kun soittaa, valittaa kaikesta ja haukkuu kaikki. Viimeisimmäksi jopa meidät omat lapset. Lopetin yhteydenpidon ja sanoin ettei tartte soitella.
Auts, tekee varmaan kipeää. Voimia asian käsittelyyn jotta voit solmia rauhan vanhuksenne kanssa ennen hänen kuolemaansa. Hän ei tule muuttumaan, sinä voit.
Miksi kirjoitat, että hänen pitäisi muuttua? Minusta aika tervettä asettaa rajat ja suojella omaa perhettä alkoholisoituneelta ja toksiselta isovanhemmalta. Niin kuin totesit, isovanhempi ei tule muuttumaan.
Vierailija kirjoitti:
Mun äitini ei enää muistanut onnitella kun oli syntymäpäiväni. Ei hänellä dementiaa ole. En tiedä miksi ei laittanut tekstaria kuten viime vuonna.
Tuli mieleen appiukko joka ei oppinut viidentoista vuoden jälkeenkään miniänsä (eli minun) nimeä. Aina meni joku kirjain väärin. Nyt makaa hoitokodissa, arvatkaa olenko käynyt kertaakaan katsomassa. En millään muista osoitetta sinne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootteko te ikinä jutelleet niiden äitienne ja isienne kanssa heidän lapsuudestaan, nuoruudestaan, aikuisuudessaan niin kuin aikuinen aikuiselle? Ja jos se vanhempi ei osaa kommunikoida nykypäivän standardien mukaan, niin osaatteko lukea rivien välejä? Ei se aina reilulta tunnu, mutta oliko vanhempien elämä aina reilua?
Se on vaikea kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu.
Hah. Minä olen itse se, jolle ei ole kauhalla annettu ainakaan kotoa päin. Meillä oli syytökset. Jos tekee jotain väärin, on huono ihminen. Jos ei opi jotain asiaa, pitää lukea lisää. Jos haluaa valita ammatin, joka on luova, syytökset siitö, että siinä ei ikinä työllisty. Oli myös suoranaista vihaa. Miksi sinä et ikinä tee niin tai näin tai noin? Mikset tee sitä tai tätä tai tuota? Koski ihan kaikkea kotitöistä omiin valintoihin, harrastuksista kokeisiin lukemiseen ja kaikkea näiden väl
Teini-ikä on vaikeaa. Se voi kärjistyä sit riidaksi tiskikoneen täytöstä asti. Koulunkäynti ei huvita ja vanhemmat ei saisi sanoa mitään. Kärjistyy sijoituksiin asti. Uusperheissä nykyisin etenkin.
Vierailija kirjoitti:
Hah. Minä olen itse se, jolle ei ole kauhalla annettu ainakaan kotoa päin. Meillä oli syytökset. Jos tekee jotain väärin, on huono ihminen. Jos ei opi jotain asiaa, pitää lukea lisää. Jos haluaa valita ammatin, joka on luova, syytökset siitö, että siinä ei ikinä työllisty. Oli myös suoranaista vihaa. Miksi sinä et ikinä tee niin tai näin tai noin? Mikset tee sitä tai tätä tai tuota? Koski ihan kaikkea kotitöistä omiin valintoihin, harrastuksista kokeisiin lukemiseen ja kaikkea näiden väliltä. Minun omilla vanhemmillani oli molemmilla paljon rakastavammat vanhemmat, huumorintajuiset ja keskustelevat. Siellä ei ole vihattu ja syyllistetty. Siksi asuinkin mummolassa kesät lapsena ja nuorena, vielä lukioaikaankin. Mummo sanoi, että annetaan äidillesi vähän lepoaikaa, kun hänellä on niin vaativaa. Mummoa, vaaria, pappaa ja mummia on ikävä, kaikki ovat edesmenneitä.
Tuossa on eräs ajatusvirhe. Yleensä mummot ja vaarit ovat olleet lapsilleen ihan eri ihmisiä kuin ovat muille ihmisille. Yleensä isovanhemmat ovat lapsenlapsilleen paljon mukavampia ja ymmärtäväisempiä. Isovanhemmat voivat lapsenlapsien selän takana vaatia, että vanhempien pitäisi kohdistaa lapsenlapsiin kovempia kasvatusmenetelmiä ja tiukempaa kuria.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äitini ei enää muistanut onnitella kun oli syntymäpäiväni. Ei hänellä dementiaa ole. En tiedä miksi ei laittanut tekstaria kuten viime vuonna.
Tuli mieleen appiukko joka ei oppinut viidentoista vuoden jälkeenkään miniänsä (eli minun) nimeä. Aina meni joku kirjain väärin. Nyt makaa hoitokodissa, arvatkaa olenko käynyt kertaakaan katsomassa. En millään muista osoitetta sinne.
Jotenkin aikuisten ihmisten jutuiksi hupaisia. Äiti ei onnitellut 46 vuotiasta. Appi ei millään muistanut olenko viktoria ja victoria vai pia vai piia ja bertta vai pertta.
Minua ahdistaa suvun alle kolmikymppisten lasten nimet. Ne ei rahdo millään jäädä mieleen nuo hienot vieraperäiset nimet, sukunimi römppänen. Onko ne nyt ksenia vai xzenia. Onko glivia vai liivia jne. Toki varmaan ovat loukkaantuneita jos ei isoisotäti sanoo väärin ja muistavat vielä vanhoinakin sen.
Vierailija kirjoitti:
Ootteko te ikinä jutelleet niiden äitienne ja isienne kanssa heidän lapsuudestaan, nuoruudestaan, aikuisuudessaan niin kuin aikuinen aikuiselle? Ja jos se vanhempi ei osaa kommunikoida nykypäivän standardien mukaan, niin osaatteko lukea rivien välejä? Ei se aina reilulta tunnu, mutta oliko vanhempien elämä aina reilua?
Se on vaikea kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu.
Eikö aikuiselta vanhemmalta voi vaatia samaa? He ovat nykyajan ihmisiä, kyllä heidän tulisi osata kommunikoida fiksusti. Ei ole lapsen tehtävä kasvattaa vanhempiaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä siitä pitäisi oikein ajstella , että kun kirjoitan siitä miten ahdistavaa minun ja äitini suhde ja olematon keskuteluyhteys on, niin useampi vastaaja ottaa jumankauta kantaa vain siihen että mainitsen harkitsevani kaataa itselleni paukun viinaa?? Ahdistukseen ja pahaan mieleen! Älkää kuulkaa vaivaantuko koko keskusteluun.t. AP
Vierailija kirjoitti:
Ootteko te ikinä jutelleet niiden äitienne ja isienne kanssa heidän lapsuudestaan, nuoruudestaan, aikuisuudessaan niin kuin aikuinen aikuiselle? Ja jos se vanhempi ei osaa kommunikoida nykypäivän standardien mukaan, niin osaatteko lukea rivien välejä? Ei se aina reilulta tunnu, mutta oliko vanhempien elämä aina reilua?
Se on vaikea kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu.
Sain lapsena kuunnella kyllästymiseen asti äidin lapsuusmuistoja miten laskettiin mäkeä ja ei saatu joululahjoja. Äidin lapsuus hänen puheidensa perusteella kuulosti Pieni talo preerialla -sarjalta, jossa oltiin onnellisia ja kaikki oli aina ihania. Äidin nuoruusvuosina tytöt ja pojat käveli kylänraittia, tytöt käsikynkässä toistensa kanssa ja pojat omina ryhminään. Kun he kohtasi tiellä, he yhdessä laulaa kajautti jonkun kansanlaulun. Lapsesta asti olen ollut äidille likasanko parisuhdeongelmien takia. Nelikymppisenä aloin lyödä luurin kiinni, kun äiti aloitti taas valituksen mitä isä teki sitä ja tätä. Äidin kanssa ei voi puhua, sillä hän ei kohtele minua aikuisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootteko te ikinä jutelleet niiden äitienne ja isienne kanssa heidän lapsuudestaan, nuoruudestaan, aikuisuudessaan niin kuin aikuinen aikuiselle? Ja jos se vanhempi ei osaa kommunikoida nykypäivän standardien mukaan, niin osaatteko lukea rivien välejä? Ei se aina reilulta tunnu, mutta oliko vanhempien elämä aina reilua?
Se on vaikea kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu.
Eikö aikuiselta vanhemmalta voi vaatia samaa? He ovat nykyajan ihmisiä, kyllä heidän tulisi osata kommunikoida fiksusti. Ei ole lapsen tehtävä kasvattaa vanhempiaan!
Jos viiskymppinen tosiaan on lapsen tasolla ja odottaa vanhalta äidiltään, usein jo noin 80 , samaa kuin kotona asuessaan, jos kuitenkin on 30 vuotta asunut kaukana äidistään en ymmärrä.
En pääse kiinni mitä aloittaja äidiltään vaatii. Äiti ei halua asioitaan puhua ja kyllä se pitää hyväksyä ihan kuin työkaveriltakaan ei vökisin tingata hänen yksityiselämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset soita Äidillesi PÄIVITTÄIN?KAKSI kertaa kuukaudessa?Mitä helvettiä?Kehtaat vielä arvostella.Et itse ainakaan ole mikään vuoden tytär iäkkäälle Äidillesi!
Toimii se puhelin toiseenkin suuntaan. Miksi äiti ei soita tyttärelleen? Ei taida paljon välittää.
Eihän niitä rinsessoja uskalla häiritä. Soitto sattuu aina väärään aikaan.
Miten nykyään aikuisetkin elää tätä uhriutumisvaihetta???? Että otettais itse vastuu omasta elämästä ja ymmärrettäis, että sillä vanhuksellakin on oma luonteensa ja ne huonot puolet. Ei se tässä maailmassa ikuisuuksia ole ja asuukin toisella puolella maata kuin ap, niin onko liikaa vaadittu, että ap kestäisi jotain?? Erilaisuutta, eri luonteita jne. Hassua keski-ikäiseltä avautua näin...
Vierailija kirjoitti:
Jotkut kommentoijat tässä ketjussa eivät selvästi ole joutuneet tekemisiin tällaisen syyllistävän kaksoisviestijän kanssa (tai sitten ovat itse niitä). Kyllä minunkin mummuni marisi kaikenlaista, mutta ei syyllistänyt eikä manipuloinut. Toinen ei edes marissut. Mutta on pari muuta läheistä, joissa on tuota yhdistelmää, vaikkeivät ole edes vanhoja.
Ei sellaisille voi puhua suoraan siitä asiasta, kun sitten saa vain vihat päällensä ja syytetään vainoharhaiseksi. Tai vaihtoehtoisesti uhriudutaan. Näiden kanssa on paras vain leikkiä mukana ja oikein iloisesti pitää tunnelmaa yllä. Se on niille jokin valtapeli, jossa ne yrittää työntää sisäisen myrkkynsä sinuun. Kun et ota sitä vastaan, ne joutuvat itse nielemään sen taas kerran. Jos eivät opi parempaa tapaa käsitellä tunteitaan, niin kärsikööt liemessään.
Olen samaan mieltä. Monet eivät edes ymmärrä, mistä aloittaja kertoo.
Sen verran haluaisin täsmentää, että kyseessä on ihmistyyppi, joten tuo kaksoisviestintä ja manipulointi ei rajoitu pelkästään äidin ja tyttären väliseen vuorovaikutukseen.
Itse en edes ymmärrä mekanismia, miten toinen ihminen pystyy vetämään niin vaivattomasti toisen ihmisen mielialan pohjamutiin. Luultavasti teho kuitenkin perustuu läheisen ja pitkäkestoisen ihmissuhteen, jossa havaittuja kipupisteitä/ikäviä muistoja kaivetaan toistuvasti esille. Yksi puhelu viikossa tai muutaman viikon välein, niin ilkeän manipuloinnin tehokkuus vain lisääntyy väliajan pidentyessä.
Itse en muuta keinoa keksinyt kun välien katkaisu. Hyvä ohje jättää kaikki tulkinnat pois ja keskittyä vain siihen, mitä sanotaan. Omalla kohdalla se ei ole yrityksistä huolimatta onnistunut. Henkilön omien tilannekertomuksien perusteella havaitsin, että piilonaljailun yhteydessä hänen intonaationsa muuttuu. Vaikeaa siis olla huomaamatta ja luonnollisesti alkaa miettimään, mistä tuokin viestitarve oli saanut alkunsa. Kun tarpeeksi tehokkaasti jätin huomioimatta piilonaljailut, niin alkoi selittelemään, että 30 vuotta sitten sanoit näin ja selvennös tuli jäätävän tunnelatauksen kera.
(googlasin selvennöksen: Intonaatio tarkoittaa puheen sävelkulkua, eli äänenkorkeuden vaihtelua puheessa, joka on tärkeä osa puheen ymmärrettävyyttä ja jäsennystä. Intonaatiolla voidaan esimerkiksi muuttaa väitelause kysymykseksi tai ilmaista tunteita ja puheen rakennetta. Se on eräs kielen prosodinen piirre, joka vaikuttaa siihen, miten selkeästi ja millä painotuksella puhuja jäsentää puhettaan, ja miten kuulija ymmärtää viestin.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun äitini ei enää muistanut onnitella kun oli syntymäpäiväni. Ei hänellä dementiaa ole. En tiedä miksi ei laittanut tekstaria kuten viime vuonna.
Tuli mieleen appiukko joka ei oppinut viidentoista vuoden jälkeenkään miniänsä (eli minun) nimeä. Aina meni joku kirjain väärin. Nyt makaa hoitokodissa, arvatkaa olenko käynyt kertaakaan katsomassa. En millään muista osoitetta sinne.
Jotenkin aikuisten ihmisten jutuiksi hupaisia. Äiti ei onnitellut 46 vuotiasta. Appi ei millään muistanut olenko viktoria ja victoria vai pia vai piia ja bertta vai pertta.
Minua ahdistaa suvun alle kolmikymppisten lasten nimet. Ne ei rahdo millään jäädä mieleen nuo hienot vieraperäiset nimet, sukunimi römppänen. Onko ne nyt ksenia
Minun nimeni on tyyliin Anna. Se oli sitten vuosien mittaan Sanna, Hanna, Minna, Jonna, Johanna jne
Vierailija kirjoitti:
Mitä siitä pitäisi oikein ajstella , että kun kirjoitan siitä miten ahdistavaa minun ja äitini suhde ja olematon keskuteluyhteys on, niin useampi vastaaja ottaa jumankauta kantaa vain siihen että mainitsen harkitsevani kaataa itselleni paukun viinaa?? Ahdistukseen ja pahaan mieleen! Älkää kuulkaa vaivaantuko koko keskusteluun.t. AP
He eivät ymmärrä lainkaan, mistä kerrot. Ei mitään hajuakaan.
Tuon voi ymmärtää vain, jos itsellä on ollut samankaltainen ihmissuhde.
Ootteko te ikinä jutelleet niiden äitienne ja isienne kanssa heidän lapsuudestaan, nuoruudestaan, aikuisuudessaan niin kuin aikuinen aikuiselle? Ja jos se vanhempi ei osaa kommunikoida nykypäivän standardien mukaan, niin osaatteko lukea rivien välejä? Ei se aina reilulta tunnu, mutta oliko vanhempien elämä aina reilua?
Se on vaikea kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu.