Lue keskustelun säännöt.
Vanhalle äidilleni soittaminen on kerta kerralta sietämättömämpää! En jaksa!
08.10.2025 |
Asun vanhasta äidistä toisella puolella Suomea. Äiti on hyväkuntoinen, perusterve vanhus omassa asunnossaan.
Soitan hänelle ehkä noin kerran-kaksi kuukaudessa. Hän ei koskaan soita minulle, paitsi syntymäpäivänäni. Ei edes jouluaattona soittanut.
Puhelut ovat piinallista kiertelyä, manipulointia ja hänen itsensä vähättelyä ja huokailua, mistä ei tule kuin paskamainen olo. Hän esittää urheaa sillä tavalla kierteisesti, että tulee selväksi ettei hänellä olekaan asiat ollenkaan niin hyvin kuin hän puheissaan väittää. Tiedättekö sellainen tapa että "eiiiiihän mulle nyt mitään kuulu, ja eiiiiihän täällä nyt mitäääään tapahdu ja enhän minä mitään tarvitse tai halua". Ja samalla tulee selväksi miten tyytymätön on kaikkeen, en edes tiedä mihin kaikkeen.
Tiedän että hänellä on ystäviä ja vanhoja työkavereita joiden kanssa ovat tekemisissä paljonkin. Hänellä käy vieraita jatkuvasti ja hän on itse tämän tästä menossa jonnekin.
Kuitenkin puhuessani hänen kanssaan hän vähättelee itseään koko ajan ja joka asiassa. Mikään ei ole mitään ja hän ei ole mitään.
Tunnen että hän haluaa minut saamaan tuntemaan jotain syyllisyyttä, mutta en oikein pääse selville että mistä. Elän ihan tavallista viiskymppisen naisen elämää, enkä yritä esittää mitään.
Äiti on aina ollut piiloviestinnän, kiertoilmaisujen ja kaksoisviestinnän Suomen Mestari.
Ja tässä hän ei ole muuttunut tai yrittänyt opetella parempaa tapaa kommunikoida meidän lastensa kanssa.
Koko puhelu menee siihen, että minä yritän jotenkin "väistellä" sieltä tulevia piikkejä. Ja hän taas yrittää olla näyttämättä sitä, mitä todellisesti haluaisi sanoa ja mitä ajattelee.
Aivan sietämättömän voimillekäypää. Olen joka puhelun jälkeen valmis kävelemään baarikaapille ottamaan jonkun tukevan paukun.
50 vuotta vanhoja pelisääntöjä on mahdoton muuttaa. En varmasti osaa edes selittää, millaista se on.
Kommentit (441)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Virheellistä sinänsä, että oma viisikymppinen ikäpolvi on kyllä ollut kesätöissä tienaamassa opiskelurahansa, omilla kesätyön ansioilla hankittu sellaiset vaatteet joita oikeasti halusi, on tehty ensimmäiset matkat. Maksoin mm. kotiin vuokraa kun valmistuin ja asuin vielå kotona. Omilta lapsilta en ole pyytänyt mitään, säästävät senkin opintoihinsa.
Itse olisin toivonut kannustusta ja kehuja lapsena ja nuorena. Onnistumiset vaiettiin ja moitteet muistettiin mainita. En sitä, että kaikki tiedetään paremmin vaikka oikeasti ei tiedetty. Miksi lapsen itsetunto pitää murskata vain siksi kun itselläkin on huono itsetunto.
Huijarisyndroomasta kärsin. Olen menestynyt, mutta en usko tai ymmärrä miksi, koska olenhan koko ikäni ollut se joka ei mistään mitään tiedä.
No, en ole itsekään täydellinen äiti, mutta osaan pyytää anteeksi lapsiltani ja osaamme keskustella, puhumattomuutta emme ole jatkaneet. Olen omasta huonosta itsetunnostani huolimatta osannut kannustaa ja kehua lapsiani ja huomaan heillä olevan hyvän itsetunnon. Onneksi mieheni on antanut hyvän mallin myös, niin minulle kuin lapsillekin.
Edellä jokin kirjoitti lapsiäidin äitilapsesta. Ehkä tämä on avain meilläkin ja vastaa moneen miksi kysymykseen.