Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
TABU: Kun ei koskaan tulekaan kiintymystä lapseen, vaan lapsi tuntuu vain suurelta rasitteelta eikä muulta
04.10.2025 |
En voi oikein kenellekään puhua tästä aiheesta, koska kaikki pitävät minua jonkin sortin hirviönä jos kerron. Olen 37-vuotias mies, ja 2v lapsen isä. En koskaan oikeastaan halunnut lapsia, mutta kun naisystäväni vahingossa tuli raskaaksi, niin annoin hänen pitää lapsen kun hän sitä niin kovasti halusi. Ajattelin että "kyllä se luonto minutkin ohjaa"...Mutta ei koskaan ohjannut. Koko raskausajan stressasin tulevaa "vankeutta" ja menetettyä vapautta. Ja mikään ei muuttunut lapsen synnyttyä, muuten kuin pahentui vain. Vauva-aika oli aivan järkyttävää, ja aloin inhota lasta sen takia. Nyt on hieman helpottanut 2v5kk iässä, mutta edelleen tuntuu että tämä koko tilanne on yksi iso rasite vain minulle. Mitä voisin tehdä muuttaakseni tunteitani? En voi jatkaa näin enää kovin pitkään...
Kohtalotovereita? Ajatuksia?
Kommentit (245)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten joku jo sanoikin niin tämäkin keskustelu on hyvä esimerkki siitä miten tabu tämä aihe on. Missään ei voi edes anonyymisti puhua rehellisesti kun niin monilla on joku ihme tarve lytätä ja mollata.
Jos nyt jo huomaa ettei tuo touhu ole itseä varten niin mitä nopeammin lähtee sitä parempi. Turhaa vetkutella ja vääntää hampaat irvessä vuosia jolloin kaikki tuossa kuviossa vain kärsivät.
On myöhäistä lähteä enää siinä vaiheessa, kun sulla on jo vastuu vanhemmuudesta. Se on asia, joka on vaan pakko hoitaa, vaikka ei aina huvittaiskaan.
Ei se meitä naisiakaan aina huvittais, mutta tehtävä on siinä missä työtkin jos on vanhemmaksi tullut.
Se tässä tosiaan onkin ap:n laiha lohtu että on mies. Miehen on huomattavasti hyväksytympää lähteä kuin naisen koska äitimyytin mukaan nainen ei koskaan ikinä voisi katua lasta vaan äitiys on suorastaan meillä veressä jokaisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lapsen voi aina hylätä ja vaikka ihan kokonaan. Jättää vaan ja lähtee.
Toivottavasti vaimo keksii tämän ensin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lapsen voi aina hylätä ja vaikka ihan kokonaan. Jättää vaan ja lähtee.
Heitteillejätöstä pitäis kyllä saada tuomio, jos oman lapsensa kokonaan hylkää. Kyllä, siis myös se, joka tekee sen ensimmäisenä ja jättää toisen selviytymään oman onnensa nojaan.
Miehillä se toimii niin että mitä enemmän vietät lapsen kanssa aikaa ja hoivaat, sitä enemmän rakkaus kasvaa
Mikä tabu tää on? Eihän suomessa ikinä puhuta mistään muusta kuin lapsiin liittyvistä negatiivisista asioista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten joku jo sanoikin niin tämäkin keskustelu on hyvä esimerkki siitä miten tabu tämä aihe on. Missään ei voi edes anonyymisti puhua rehellisesti kun niin monilla on joku ihme tarve lytätä ja mollata.
Jos nyt jo huomaa ettei tuo touhu ole itseä varten niin mitä nopeammin lähtee sitä parempi. Turhaa vetkutella ja vääntää hampaat irvessä vuosia jolloin kaikki tuossa kuviossa vain kärsivät.
On myöhäistä lähteä enää siinä vaiheessa, kun sulla on jo vastuu vanhemmuudesta. Se on asia, joka on vaan pakko hoitaa, vaikka ei aina huvittaiskaan.
Ei se meitä naisiakaan aina huvittais, mutta tehtävä on siinä missä työtkin jos on vanhemmaksi tullut.
Se tässä tosiaan onkin ap:n laiha lohtu että on mies. Miehen on huomattavasti hyväksytympää lähteä kuin naisen koska äitimyytin
Sanos muuta. Kuinka monta kertaa mäkin olisin vaan halunnut häipyä, kun tuntui, etten vaan jaksa enää.
Onneksi lapsen isä tuki ja auttoi parhaansa mukaan, niin selvittiin siitä vauva- ja pikkulapsiarjestakin.
Meidän vauvalla oli refluksi (ei nukuttu kokonaiseen vuoteen) ja en oikeesti olis selvinnyt ilman puolison tukea.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi mitään "vaistoa" tai "ymmärrä" tai kärsi juuri nyt. Lapsella on elämänkokemusta tasan yhdestä isästä ja hän kokee, että "tällaisia kaikki isät ovat" eikä pidä sitä pahana että isä on etäinen. Se on lapsen kuvitelma, että hänen perheensä on normi, vaikka se perhe olisi mitä.
Kaikkein traumatisoivinta on että se isä lähtee ja hylkää. Vaikka näkisi viikonloppuisin. Mitä ne viikonloput sitten muka olisi, yhtään parempaako kuin nyt?
Se on ihan konkreettinen oikea hylkäys, kun tulee ero. Nyt ei lasta sentään ole hylätty. Jos isä pystyy olemaan ihmisiksi ja on edes paikalla ja edes joskus jotain lapsen kanssa tekee, sekin on parempi kuin "ei mitään" eli hylkääminen.
Eri asia, jos mukana on aggressiivisuutta, tappelua, riitelyä, henkistä väkivaltaa. Silloin ero on pienempi paha, kuin jatkuva PELOSSA eläminen. Mutta pelkkä etäisyys ei ole mikään oikea syy dumpata sitä lasta kokonaan, jest
Sulla on kyllä todella epäterve katsantomalli tähän asiaan. Parempi sen lapsen on tulla yksinhuoltajan kasvattamaksi kuin että hänen elämässään on etäinen isä, joka joutuu itseään pakottamaan eikä mielestäsi edes voi erota suhteestaan lapsen äitiin. Totta kai on viikonloppuvanhemmuuskin parempi kuin jatkuva väkinäinen ja pakotettu yhdessäolo muka ehyenä ydinperheenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten joku jo sanoikin niin tämäkin keskustelu on hyvä esimerkki siitä miten tabu tämä aihe on. Missään ei voi edes anonyymisti puhua rehellisesti kun niin monilla on joku ihme tarve lytätä ja mollata.
Jos nyt jo huomaa ettei tuo touhu ole itseä varten niin mitä nopeammin lähtee sitä parempi. Turhaa vetkutella ja vääntää hampaat irvessä vuosia jolloin kaikki tuossa kuviossa vain kärsivät.
On myöhäistä lähteä enää siinä vaiheessa, kun sulla on jo vastuu vanhemmuudesta. Se on asia, joka on vaan pakko hoitaa, vaikka ei aina huvittaiskaan.
Ei se meitä naisiakaan aina huvittais, mutta tehtävä on siinä missä työtkin jos on vanhemmaksi tullut.
Se tässä tosiaan onkin ap:n laiha lohtu että on mies. Miehen on huomattavasti hyväksytympää lähteä kuin naisen koska äitimyytin
Tämä se tabu oikeasti on. Äiti, joka ei nauti vanhemmuudesta. Miehillä sitä pidetään ihan normina, mutta auta armias mikä sosiaalinen "verilöyly" tulee, jos nainen menee sanomaan saman ääneen..
Mä muistan, että pienen lapsen kanssa oli aivan s**tanan raskasta. Vihasin sitä elämää.
Sitten kun vielä paljastui miehen sivusuhde, niin olin ihan tosissani häipymässä loppuiäkseni johonkin mahdollisimman kauas.
Saa mies jäädä uuden hoitonsa kanssa jatkamaan lapsiperhe-arkea, mä en jaksa.
En sitte lähtenyt kumminkaan, vaikka moneen kertaan olisin todellakin halunnut. Eihän nainen saa niin tehdä. Ainoastaan miehet saa....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisipa oma paskaisukkini vain ottanut ja lähtenyt, mutta ei, siinä se kohta sataa vuotta lähestyvä tunnevammainen narsisti vaan patsastelee, omassa päässään Vuoden Isänä...
Ei vaikuta terveeltä tuollainen, minun mielestäni. Sairasta, mieti nyt syvällisesti asiaa itsekin. Älä pilaa lapsen puhdasta ihanaa lapsuutta sillä että pyörittelet vain silmiäsi etkä ole kykenevä normaaliin, terveeseen rakastamiseen. Lapset kun huomaavat kaiken, eivät ole tyhmiä.
Karkaa mieluummin sinne vapauteen, ja jätä lapsi suosiolla rakastavalle äidille. Lapsi ansaitsee vain parasta. Ja miten raskaaksi tullaan "vahingossa"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi vaistoaa sen kaikesta onko toivottu vai ei.
Lasten isä hylkäsi meidät kokonaan ja arvelen syyksi esikoisen nepsy-diagnoosia. Itsestäkin tuntuu että oma elämä on mennyt lasten ehdoilla. Vähän aikaa sitten kävi mielessä ensimmäisen kerran koskaan että minäkin olisin voinut lähteä ja aloittaa uuden elämän jossain muualla. Mutta sitten taas, olisinko koskaan antanut itselleni anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähde pois. Ei se tuosta paremmaksi muutu.
Ei hän silti isyydestään mihinkään pääse. Vahinko on jo tapahtunut, ja siitä on kannettava vastuu.
Toisaalta lapsi vaistoaa sen ettei ole toivottu. Liian moni meistäkin voi sanoa että olemme vaurioituneet, kun vanhemmamme eivät ole välittäneet meistä.
No luonnossa koirasta ei kiinnosta kuin siittää. Ei kovin moni mies ole tätä valistuneempi. Tärkeintä on äidin läsnäolo ja rakkaus. Hyvä olisi että äitikin ymmätäisi miesten luonnon eikä yrittäisi selittää lapselle mitään paskasta isästä, sillä sellaista ei ole olemassakaan. Se että pysyy monogamisena on suomimiehelle jo suoraastaan ylimaallinen suoritus.
Kyllä moni koiraisä on ihan mielellään pentujensa kanssa ja
Ei uroskoira voi olla ylpeä pennuistaan kun sillä ei ole sellaista käsityskykyä että se tajuaisi olevansa isä. Laumanjäseinä se kyllä voi niitä pitää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alle kouluikäisen kanssa on rasittavaa ja vaativaa vaikka olisi kuinka kiintynyt. Etenkin tuo ikä missä lapsesi nyt on, aivan kamala. Kannattaa avoimesti puhua puolisolle ja jakaa vastuuta.
Entäs jos ei ole lainkaan edes kiintynyt?
Onkohan edes ollut yritystä. Vai pelkkää voivottelua ja itsesääliä.
Kamalaa jos lapsi joutuu kasvamaan ilman rakkautta. Sellainen ihminen ei osaa itsekään aikuisena rakastaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei vaikuta terveeltä tuollainen, minun mielestäni. Sairasta, mieti nyt syvällisesti asiaa itsekin. Älä pilaa lapsen puhdasta ihanaa lapsuutta sillä että pyörittelet vain silmiäsi etkä ole kykenevä normaaliin, terveeseen rakastamiseen. Lapset kun huomaavat kaiken, eivät ole tyhmiä.
Karkaa mieluummin sinne vapauteen, ja jätä lapsi suosiolla rakastavalle äidille. Lapsi ansaitsee vain parasta. Ja miten raskaaksi tullaan "vahingossa"?
Olen tämän kommentin kirjoittaja, ja tahdon pyytää anteeksi ilkeää ja jopa kylmää sävyäni. Kirjoitin noin vain siksi, että halusin puolustaa lapsen asemaa - lapsi kun on täysin viaton vanhempien mielenpulmiin ja lapsi todella ansaitsee 100%:sesti rakastavat ja välittävät vanhemmat.
Minulla itselläni ei ole lapsia, enkä vähättele sitä, että kyllä vanhemmuus varmasti raskasta ja myös uuvuuttavaakin välillä on. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja parasta, toivottavasti nuo tämän hetkiset tunteesi menevät ohi, mutta jos eivät, niin kehotan vahvasti miettimään koko sydämestäsi siinä tapauksessa sitä, että mikä on aidosti lapselle kaikkein parasta. Lapset ansaitsevat aitoa vanhemman rakkautta vanhemmiltaan, ja jos sitä ei todella vain kykene antamaan, niin lapsi valitettavasti kärsii syyttömänä.
Siunausta lapsellesi, sinulle ja lapsen äidille. Toivottavasti tilanteesi kääntyy parhain päin!
Voisko yksi syy siihen että lapsi tuntuu taakalta olla se että olet hänen myötä jumissa lapsen äidin kanssa? Millainen suhde sulla on häneen?
"kun naisystäväni vahingossa tuli raskaaksi, niin annoin hänen pitää lapsen kun hän sitä niin kovasti halusi"
Annoit pitää? Luuletko oikeasti, että sinulla on valta ja oikeus tappaa uusi elämä naisen kohdusta?
Alue: Aihe vapaa
On tervettä, että kirjoitit asiasta tänne. On tervettä, että ilmaiset itseäsi noin aidosti. Ihmiset joutuvat välillä koville ja tilanteisiin, joihin heitä ei ole tarkoitettu - eikä se ole kenenkään vika. Kaikki olemme erilaisia. Oma terapeuttini sanoi minulle, kun kerroin joskus nuorena fantasioineeni vanhemmistani ampuvani heidät - että juuri se, että fantasioin, kertoo siitä, että olen terve. Vihaa voi purkaa mielessään, epäoikeudenmukaista kohtelua voi itkeä, huutaa, nyrkkeillä, painia, urheilla, taiteilla, runoilla aikuisena pois - mutta niin kauan kuin mikä tahansa homma on ajatuksen tasolla, olet terve, koska kerrot siitä, eli keskustelet muiden samassa yhteiskunnassa elävien kanssa, etkä pyri olemaan "täydellinen" ja sitten murene. Ne murhaajat ja lapsenraiskaajat eivät tänne kirjoita. Ne tekevät. Eivät jaa huonoa omatuntoaan isänä.
Olet hyvä tyyppi. Tämä on ehkä elämäsi raskain asia. Mutta elämä on koulu, ja kaikilla meillä on vaikeuksia eri "luokilla". Hyvin se tulee menemään :)