Koska Pakanuus päättyi Suomessa ja Karjalassa?
Olen yrittänyt selvittää tätä koska lähteet ovat ristiriitaisia ja antavat erislaisia vastauksia, esimerkiksi joissakin lähteissä sanotaan että kansanuskon, kansanjumalien, myyttien ja kansanrunojen aika olisi päättynyt Suomessa ja Karjalassa joko 1100-luvun tai 1300-luvun ristiretkiin, kun taas toisissa lähteissä sen sijaan on väitetty että kansanusko, kansanrunot, kansanparannus ja kansanjuhlat olisivat säilyneet kristillistymisestä ja kirkosta huolimatta jopa 1800-luvun loppuun tai 1900-luvun alkuun asti jolloin oltaisiin esimerkiksi vielä vietetty kekrejä, peijaisia ja Ukon vakkoja. Mutta mikä näistä sataluvuista on se oikea tai kaikkein todennäköisin aika?
Kommentit (118)
Lue Juha Pentikäisen kirjoja, mm "Marina Takalon uskonto". Juha oli minun professorini. Kannattaa tutustua myös suomalaisten muinaisuskontoon. A-L Siikala ja Uno Harva. Myös Siikala oli opettajani.
Itseäni ottaa päähän trumpistit ja usalainen uusoikeisto on ominut samaanit, viikingit ja Valhallan. Joku CIA/FBI tyyppi sanoi Charlie Kirkin arkun äärellä että Nähdään Valhallassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän se varsinaisesti ole päättynyt koskaan, suomalaiset ovat enimmäkseen tapakristtittyjä ja siellä pinnan alla edelleen muhii jotain muuta.
Papisto oli ainoa puhtoinen.
Puhtoinen papisto, johan vitsin murjaisit. Suurimmat irstailijat mitä maa päällään kantaa. Puhtoiset papit, ei saatana.
- pastori Silli -
Virretkin oli (1800-luvulla) niin härskejä että kun niitä teologian opinnoissa luettiin 2000-luvun alussa niin punastuin.
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ottaa päähän trumpistit ja usalainen uusoikeisto on ominut samaanit, viikingit ja Valhallan. Joku CIA/FBI tyyppi sanoi Charlie Kirkin arkun äärellä että Nähdään Valhallassa.
Aatu ja saksalaiset omivat ne ensin ja pidän edelleenkin Odinia ja Valhallaa na...si uskontona, etenkin koska saksalaiset ampuivat pappani isän Lapissa. Tämän vuoksi en myöskään koskaan aio matkustaa Saksaan.
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa että Persut puhuvat jatkuvasti Lallista mutta ei tiedä mitään Kirmukarmusta (eli Girmund-Germundista) ja Hunnunherrasta. Ehkä syy on tosin se että Kirmukarmu oli ankara ja julma vesilahtelainen päällikkö joka joukkoineen pahoinpiteli Hunnun Herraksi kutsuttua saarnamiestä. Ja vaikka paikalliset eivät ymmärtäneet saarnaajaa sillä yhteistä kieltä ei heillä ollut, niin vesilahtelaiset silti olivat sympaattisia Hunnun Herralle ja hoitivat tämän kuntoon. Sillä aikaa Kirmukarmu lähti sotaan Novgorodia vastaan mutta hävittyään sodan kääntyi kristinuskoon ja palasi Hämeeseen.
No totta mooses kaikki tietävät Kirmukarmusta! Vain vassenasse voi olla noin tietämätön kuin sinä!
Populaaritulkinta ja tiivistelmä saagasta:
Korpiklaani - Vesilahden Veräjillä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset ja karjalaiset uskoivat samoihin viikinkijumaliin kuin Scandinavia ja germaanit ja virolaiset ja inkeriläiset uskoivqt balttilaisiin jumaliin. On kokonaan myytti että suomalaisilla, karjalaisilla, virolaisilla ja inkeriläisillä oli oma ns. itämerensuomalainen kansansuko tai ainakaan kansainväliset yliopistot ja esikirtillisten- ja kansanuskojen tutkijat eivät tue tallaista ajatusta nykyään vaikka Suomessa ja Virossa sellainen käsitys oli vahva 1800-luvulla.
Viikingit kääntyivät tämän alueen kansoista ensimmäisinä kristinuskoon, ja nehän osaltaan olivat suomalaisa käännyttämässä.
Lällynlällyn viikingit : (
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ottaa päähän trumpistit ja usalainen uusoikeisto on ominut samaanit, viikingit ja Valhallan. Joku CIA/FBI tyyppi sanoi Charlie Kirkin arkun äärellä että Nähdään Valhallassa.
Aatu ja saksalaiset omivat ne ensin ja pidän edelleenkin Odinia ja Valhallaa na...si uskontona, etenkin koska saksalaiset ampuivat pappani isän Lapissa. Tämän vuoksi en myöskään koskaan aio matkustaa Saksaan.
No pitikö sinne Lappiin lähteä ammuskelemaan aseveljiä, jotka olivat vuosikaudet auttaneet meitä henkensä kaupalla ja pelastaneet eivät vain Suomen itsenäisyyttä vaan myös koko Suomen kansan olemassaolon! Lapin sota ja saksalaisten kurja ja pelkurimainen pettäminen on säilyvä Suomen ikuisenä häpeänä!
Pappasi ( isäsi? ) sai ihan ansionsa mukaan!
Vaikeahan tuota on todentaa varmaan, kun nämä käännyttäjät kirjoittivat historiankirjat. Ehkä jotain pyhiä paikkoja on tutkittu ajoituksen kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ottaa päähän trumpistit ja usalainen uusoikeisto on ominut samaanit, viikingit ja Valhallan. Joku CIA/FBI tyyppi sanoi Charlie Kirkin arkun äärellä että Nähdään Valhallassa.
Aatu ja saksalaiset omivat ne ensin ja pidän edelleenkin Odinia ja Valhallaa na...si uskontona, etenkin koska saksalaiset ampuivat pappani isän Lapissa. Tämän vuoksi en myöskään koskaan aio matkustaa Saksaan.
Typerys olet sinä! Saksa sentään pelasti Suomen esimerkiksi veljiemme virolaisten kauhealta kohtalolta! Ja sitäpaitsi ne kansallissosialistit ovat edelleen vahvasti maamme politiikassa mukana! Nyt ne vain kutsuvat itseään sos iaali dem okraa teiksi eivätkä enää kansallissosialisteiksi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ottaa päähän trumpistit ja usalainen uusoikeisto on ominut samaanit, viikingit ja Valhallan. Joku CIA/FBI tyyppi sanoi Charlie Kirkin arkun äärellä että Nähdään Valhallassa.
Aatu ja saksalaiset omivat ne ensin ja pidän edelleenkin Odinia ja Valhallaa na...si uskontona, etenkin koska saksalaiset ampuivat pappani isän Lapissa. Tämän vuoksi en myöskään koskaan aio matkustaa Saksaan.
Minä muistelen, että Hitler olisi ollut katolinen?
Ja pappasi ampumiseen oli varmasti syynsä! Jos pappasi ampui ensin, niin hommahan meni ihan oikein!
Miksi viikingeillä on läskiä päässä?
Se läskimakkara niskassa, miksi?
Toinen kysymys on että miksi Kirk Douglasin jälkeen ei ole näkynyt aitoja ja vakavasti otettuja viikinkileffoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ottaa päähän trumpistit ja usalainen uusoikeisto on ominut samaanit, viikingit ja Valhallan. Joku CIA/FBI tyyppi sanoi Charlie Kirkin arkun äärellä että Nähdään Valhallassa.
Aatu ja saksalaiset omivat ne ensin ja pidän edelleenkin Odinia ja Valhallaa na...si uskontona, etenkin koska saksalaiset ampuivat pappani isän Lapissa. Tämän vuoksi en myöskään koskaan aio matkustaa Saksaan.
No pitikö sinne Lappiin lähteä ammuskelemaan aseveljiä, jotka olivat vuosikaudet auttaneet meitä henkensä kaupalla ja pelastaneet eivät vain Suomen itsenäisyyttä vaan myös koko Suomen kansan olemassaolon! Lapin sota ja saksalaisten kurja ja pelkurimainen pettäminen on säilyvä Suomen ikuisenä häpeänä!
Pappasi ( isäsi? ) sai ihan ansionsa mukaan!
Häpeällinen episodi Suomen histriassa, mutta olosuhteiden asettama pakko. Kääntyä parasta ja luotettavinta aseveljeään vastaan, ei mikään helppo rasti.
Kyseessä oli Neuvostoliiton juoni Suomen miehittämiseksi. Asettivat niin tiukat aikarajat, että eivät uskoneet suomlaisten kykenevän karkoittamaan saksalaisia tässä ajassa ja olisivat täten kutsuneet itsenäsä avustamaan eli käytännössä miehittämään Suomen.
Tuo loppukommenttisi on sairas.
Tosi surkeen kuulosta menoa. Huomaa että miehet on taas johtaneet maata. Ajatelkaapa jos olisi noihin aikoihin maata johtaneet Sannan kaltaiset naiset, niin ei olisi verta vuodatettu tai uhottu turhia. Olisi enemmän rakennettu ja kasvettu kansana.
Pelkkää lapsellista uhoamista ja riitelyä koko historia. Eikö miehet muuhun pysty?
Joku tulee nyt tähän väliin urputtamaan että ole sinä hiljaa. Niin mun mies tosta sohvalta tokaisi että hän kyllä käärii hihoja jo...
On valmiina pistämään lätttyyn jokaikkaaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ottaa päähän trumpistit ja usalainen uusoikeisto on ominut samaanit, viikingit ja Valhallan. Joku CIA/FBI tyyppi sanoi Charlie Kirkin arkun äärellä että Nähdään Valhallassa.
Aatu ja saksalaiset omivat ne ensin ja pidän edelleenkin Odinia ja Valhallaa na...si uskontona, etenkin koska saksalaiset ampuivat pappani isän Lapissa. Tämän vuoksi en myöskään koskaan aio matkustaa Saksaan.
No pitikö sinne Lappiin lähteä ammuskelemaan aseveljiä, jotka olivat vuosikaudet auttaneet meitä henkensä kaupalla ja pelastaneet eivät vain Suomen itsenäisyyttä vaan myös koko Suomen kansan olemassaolon! Lapin sota ja saksalaisten kurja ja pelkurimainen pettäminen on säilyvä Suomen ikuisenä häpeänä!
Pappasi ( isäsi? ) sai ihan ansionsa mukaan!
Meillä ukko oli niin riski mutta kananluinen ranteiltaan, niin iski härältä tajun pois nyrkin iskulla otsaan. Kaverit piti paikallaan ja ukko otti asennon ja tempas ohtaan härkää ja putos. Tapahtumapaikkana 1957 Lieksan torillla. Olin poikanen silloin ja näin omin silmin.
Kova mies lyömään ja hänet tunnettiin tyrmäävästä takasuorasta. Ison härän sai nurin lyönnillä. Ei sitä monikaan tehnyt.
Oli kuulemma lyönyt sodassa venäläistä rintaan ja sydän pysähtynyt paikalleen. Tappo paljain käsin venäläisen. 77kg rimpula oli ukkovainaa.
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ottaa päähän trumpistit ja usalainen uusoikeisto on ominut samaanit, viikingit ja Valhallan. Joku CIA/FBI tyyppi sanoi Charlie Kirkin arkun äärellä että Nähdään Valhallassa.
No olipas epäkunnioittavaa. Kirkhän oli ymmärtääkseni tunnustuksellinen kristitty.
Pakanuuden voi julista päättyneeksi sitten kun joulukinkun syöminen ja juhannuskokot on lopetettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseäni ottaa päähän trumpistit ja usalainen uusoikeisto on ominut samaanit, viikingit ja Valhallan. Joku CIA/FBI tyyppi sanoi Charlie Kirkin arkun äärellä että Nähdään Valhallassa.
Aatu ja saksalaiset omivat ne ensin ja pidän edelleenkin Odinia ja Valhallaa na...si uskontona, etenkin koska saksalaiset ampuivat pappani isän Lapissa. Tämän vuoksi en myöskään koskaan aio matkustaa Saksaan.
Minä muistelen, että Hitler olisi ollut katolinen?
Ja pappasi ampumiseen oli varmasti syynsä! Jos pappasi ampui ensin, niin hommahan meni ihan oikein!
Itävaltalainen Hitler syntyi katoliseen perheeseen, mutta hänen rotuteorioidensa oheen kuului kyllä alunperin jokin saksalaisen kansan erityislaatuisuuteen liittyvä uususkonto. Loppuaikoina sitä ei enää niin paljoa korostettu, kun kristityt ja kirkotkin innostui natsismista.