Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Janina muutti maalle ja järkyttyi pikkukylän ihmisistä - Koti lähtee myyntiin

Vierailija
02.10.2025 |

"Ulkopuoliseksi jääneelle Janinalle paikkakunnalla tuntuu olevan puutetta yhteisöllisyydestä. Hän on törmännyt myös välinpitämättömyyteen, joka on joskus järkyttänyt.

Eläinrakkaalle Janinalle on ollut karua nähdä, kuinka vähän arvoa esimerkiksi kissan hengellä on. Niitähän saa aina uusia, Janina on kuullut.

Janina on myös todistanut vaaratilanteita, joihin muut eivät ole puuttuneet. Kun matkat ovat pidemmät kuin taajamassa, ehkäpä on helpompi ajatella, että kaikki ovat erillä toisistaan, vaikka asuvatkin samalla kylällä, Janina pohtii. Tämä kenties ruokkii välinpitämättömyyttä yhteisössä."

https://www.iltalehti.fi/asumisartikkelit/a/948877b0-406a-40da-9258-0db…

Ymmärrän täysin maalta muuttaneena tämän. Maalla ei olla kiinnostuneita kuin itsestään, ei sinne pidä muuttaa jos haluaa yhteisöllisyttä. Yhtesöllisyyttä saa ennemmin kaupunkien lähiöissä. Nuo eläinrääkkäyshommat ovat myös yleisiä. Maalle muuttaa monesti ne jotka eivät kykene elämään yleisten normien mukaan ja jälki on sen näköistä.

Kommentit (259)

Vierailija
161/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muutin (yksin) maalle suurinpiirtein keskelle "ei mitään". Lähin naapuri n. kilometrin päässä. Viime talvena sairastuin kunnon influenssaan ja olin suurinpiirtein kuolemankielissä, ei mennyt montaa päivää kun naapuri oli oven takana kolkuttelemassa olenko elossa. Oli pistänyt merkille ohiajaessa ettei lumitöitä ollut tehty pihalla eikä jälkiä. Hetken päästä oli rouvakin troppien ja ruokien kanssa oven takana. Nyt olen vuorostani tämän kesän ja syksyn kerännyt heille pakkasen täyteen marjoja ja sieniä. Maalle muutossa (pikkupaikkakunnalle) kannattaa ottaa huomioon ettei tulla maailmanluokan elein ja asenteella "kun sielläkin muuallakin tehtiin näin/noin". Että kyllä se oma asenne ratkasee. Ei voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu, pätee tähän Janinaan.

Vierailija
162/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä ihmettelen, mistä löytyy tällainen unelmakylä jossa yhtäkkiä on tukiverkosto, kun ensimmäinen muuttoauto ajaa uuden kodin pihaan? Kaikki on ihanan yhteisöllistä, mieluiten niin, että itse on aina saamapuolella. 

On se kamalaa, kun uusi paikkakunta ei ollutkaan sellainen kuin oli itse sen kuvitellut olevan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
163/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Okei? Painukoon matkoihinsa sitten.

Miksi nykyään käytännössä kaikki artikkelit missä käsitellään jotain tavallisia asioita on jonkin sortin vinkumista jostain turhanpäiväisestä? 

Ainoat artikkelit mitä esitetään positiivisessa valossa käsitellään jonkin sortin haureutta tai jotain pintaliitohölynpölyä. 

Nimenomaan tällä asenteella maaseutu pysyykin autiona. 

Meille on nuo tuliaiset kyllä näyttäneet, että ylimääräinen nöyristely ja passaaminen ei edistä mitään positiivista. Että jos ei kaupunkilaiset osaa asettaa odotuksiaan realistisiin raameihin, niin pettykööt sitten. 

 

Meillä sama juttu. Osa uudisasukkaista kuvittelee, että maalla voi elää kuin pellossa, öykkäröidään, möykätään ja käyttäydytään kuin maapallon omistajat  ja osa sujahtaa yhteisöön ihan kuin itsekseen 

Vierailija
164/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Huutonaurua yhteisöllisyydelle kaupunkien lähiöissä. Helsinkiläinen lähinnä paskoo alleen jos sitä tervee rappukäytävässä.

 

Tämä tuli mieleen.Tuo kaupunkiyhteisöllisyys on vuosisadan vitsi.

Vierailija
165/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"Janina pitää itseään introverttina, joka kaipaa omaa tilaa. "

 

No, hän ei selvästikään ole kun päävalitus oli ettei naapurit ole tarpeeksi tekemisissä hänen kanssaan.

Et tiedä mitä on introvertti.

Vierailija
166/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulosti siltä, että hän odotti naapuriensa vahtivan lapsia, jotta saa itse touhuta heppojen kanssa

 

Tai sitten odotti naapureiden luovan lantaa ja hoitavan heppoja sillä aikaa kun hän itse somettaa 

 

 

Saattoi olla ennakkoluuloja niillä maalaisilla kaupungista muuttanutta kohtaan.  Että mitähän se vaatii.  Olisi Janiina tyytynyt siihen tähtitaivaaseen ym.  jollaista ei ole joka paikassa. Eihän ne naapurit kuitenkaan mitään ilkeyksiä tehneet.  

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
167/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä nainen menee nyt omien halujen mukaan. Kun MINÄ, MINÄ, MINÄ.... Mitäs mieltä mies ja lapset ovat, kun pitää taas muuttaa koska ÄITI EI TYKÄNNYTKÄÄN paikasta? Eiköhän tässä ole kysymys siitä, että Janina elää jossain jenkkikuplassa tämän yhteisöllisyyden kanssa (nimittäin jenkeistähän tämä yhteisöllisyys muotijuttu on alkujaan)

Vierailija
168/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maaseudun pahimpia ongelmia on järjetön kaahailu ja se, että mopoilla terrorisoiminen on aivan normaalia ja hyväksyttävää.

LUKE:n mukaan maaseudun yksi suurimpia ja luontoarvoiltaan pahimpia toimintoja on ollut ja on, että käytännössä kaikkiin Suomen järvien pohjille on pudotettu ympäristölle vaarallisia ja myrkyllisiä aineita. Yksistään vanhoja akkuja, fillareita, jääkaappeja ja vastaavia löytyy Suomen järvien pohjista arviolta 500 000 kilon edestä. 

 

Miksi ihmeessä veisin mitään akkua minnekään järveen? Akuista saa rahaa kun vie romuliikkeeseen ja perkele mä nyt ala jääkaappia mihinkään veneeseen roudata kun sen voi viedä peräkäryllä jäteasemalle.

 

Niin nykyään! Mutta ennen oli ihan tavallista kipata järveen tai haudata maahan, kun ei ollut mitään jäteasemia tai vastaavia. Joillain paikkakunnilla saattoi olla kaatopaikka.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
169/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä mieltä Janinan mies on muutosta?

 

Niinpä.

Janina on "eläinrakas" eli harrastaa näitä eläimiä. BTW ei ole vieläkään laitonta....

BTW on ollut laitonta jo parivuotta.

Vierailija
170/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kai se riippuu mihin muuttaa, koska ainakaan itse en ole kokenut vastaavaa välinpitämättömyyttä muualta tulleita tai edes kissoja kohtaan? Tuntuu, että tekemistä olisi tarjolla jopa enemmän kuin olisi aikaa :) On toivotettu tervetulleiksi jopa kunnan toimesta "tervetulaispaketilla", kyläläiset ottaneet mukaan eri harrastuksiin ja toimintoihin, vinkattu kaikenlaisia muita harrastusryhmiä niin höntsätasolla kuin kilpatasollakin ja ihan auttamishalujen mukaan on myös erilaisia vapaaehtoistoimintoja, on autettu "miestä mäessä" ja neuvottu paikallisia osaajia eri tarpeisiin yms. Näin ainakin täällä Itä-Savossa, 3000 asukkaan pitäjässä, 21km kylän laitamilta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
171/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä ihmettelen, mistä löytyy tällainen unelmakylä jossa yhtäkkiä on tukiverkosto, kun ensimmäinen muuttoauto ajaa uuden kodin pihaan? Kaikki on ihanan yhteisöllistä, mieluiten niin, että itse on aina saamapuolella. 

On se kamalaa, kun uusi paikkakunta ei ollutkaan sellainen kuin oli itse sen kuvitellut olevan. 

Yhdysvalloissa tuotetuista satuelokuvista.

Vierailija
172/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli muija, jolla on peukalo kedkellä kämmentä ja on lisäksi laiska, muutti maalle ja kuvitteli, että naapurit alkavat hänelle piioiksi ja rengeiksi. Huutonaurua hälle 🤣

Maalla pitää itse osata ja viitsiä hoitaa tiluksensa. Apua saa ihan varmasti, jos menee vaikka jalka poikki, traktori hajoaa tms., muttei täällä kellään ole aikaa jatkuvasti olla hyysäämässä jotain kädetöntä kaupunkilaista. Ihmiset käyvät töissä ja siihen päälle pitävät huolta omista taloistaan, tonteistaan ja eläimistään, jos niitä on.

Ja mitä tulee kissoihin, eipä niiden henki ja terveys taajamassa asujillekaan mitään merkitse. Siellähän niitä vasta viliseekin, villejä, puolivillejä ja "karkuun päässeitä", jotka kummasti "karkaavat" joka vtn päivä samaan aikaan sen kilikellonsa kanssa kuseksimaan naapurien terassit ja jäämään kaduilla autojen alle. Sitten "eläinrakkaat" omistajat itkevät FB-ryhmissä, kun Miuku on taas hukassa/joku kspää ajanut yli jne. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
173/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos / kun ihminen on aina asunut maalla, pienissä ja ahtaissa ympyröissä, hänen maailman katselmuksensa on tietty erilainen kuin hänen, joka tulee suuremmista ympyröistä

Juntteja löytyy joka paikasta. 

 

Näin on. Juntteja löytyy joka puolelta. Ja olen kyllä törmännyt sellaisiin ihmisiin, jotka ovat täysin juntteja, vaikka ovat matkustelleet eri puolille maailmaa ja ovat olleet tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa. Eikä hyvä koulutuskaan ole tae. Jotkut opiskelleet ja hyvässä ammatissa olevat ovat siinä mielessä juntteja, että katsovat muita arvostellen  alaspäin. Mielestäni ylimielisyys on junttiutta.

Vierailija
174/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maaseudun pahimpia ongelmia on järjetön kaahailu ja se, että mopoilla terrorisoiminen on aivan normaalia ja hyväksyttävää.

LUKE:n mukaan maaseudun yksi suurimpia ja luontoarvoiltaan pahimpia toimintoja on ollut ja on, että käytännössä kaikkiin Suomen järvien pohjille on pudotettu ympäristölle vaarallisia ja myrkyllisiä aineita. Yksistään vanhoja akkuja, fillareita, jääkaappeja ja vastaavia löytyy Suomen järvien pohjista arviolta 500 000 kilon edestä. 

 

Miksi ihmeessä veisin mitään akkua minnekään järveen? Akuista saa rahaa kun vie romuliikkeeseen ja perkele mä nyt ala jääkaappia mihinkään veneeseen roudata kun sen voi viedä peräkäryllä jäteasemalle.

 

Niin nykyään! Mutta ennen oli

 

Ei niitä järveen ole ikinä kipattu. Kyllä maalainenkin on ymmärtänyt, ettei järveä kannata sotkea, mutta miten mahtaa olla kaupunkilaisen rantasaunoineen ja rannalle rakennettuine puuseineen 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
175/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Me oltiin asuttu meidän paikassa vuosi eikä kukaan kyläläinen ollut kiinnostunut meistä, no ei mekään kyllä heistä. Mutta jotenkin tuli tunne, että olisi kuitenkin kiva tuntea edes joku. Yhtenä aamuna herättiin ja meillä oli pari lehmää pihassa. Ei tiedetty mistä karanneet. Annettiin vettä ja toinen meistä lähti naapuriin kysymään, että tietäiskö he. No he soitti jollekulle ja sitten alkoi yhteinen etsintä keneltä karanneet ja missä muutama lisää. Nyt muuten tunnetaan monet mukavat kyläläiset 🤭

Vierailija
176/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maaseudun pahimpia ongelmia on järjetön kaahailu ja se, että mopoilla terrorisoiminen on aivan normaalia ja hyväksyttävää.

LUKE:n mukaan maaseudun yksi suurimpia ja luontoarvoiltaan pahimpia toimintoja on ollut ja on, että käytännössä kaikkiin Suomen järvien pohjille on pudotettu ympäristölle vaarallisia ja myrkyllisiä aineita. Yksistään vanhoja akkuja, fillareita, jääkaappeja ja vastaavia löytyy Suomen järvien pohjista arviolta 500 000 kilon edestä. 

 

Mihin tämä arvio perustuu?

Täsätähän on ollut mediassakin juttua. Järvien pohjien tarkemmat tutkimukset on aloitettu joitain vuosia sitten. Eri puolilla Suomen järvistä on löytynyt vaikka ja mitä sinne kuulumatonta ihmisen hautaamaa jätettä. 

Itse olen sellainen amatöörisnorklaaja ja on sitä tullut Oulujärven pohjasta bongattua ainakin paistinpannu, leivänpaahdin, mopo, veneen perämoottori ja tietysti lukukuisia sinne upotettuja pulloja. 

En epäile yhtään, että muuallakin järvien pohjista löytyy kaikenlaista. Taatusti myös meren pohjaan on upotettu vastaavasti vaikka mitä roinaa.  

 

Vierailija
177/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Riippuu vähän siitäkin, minne muuttaa. Olen asunut Varisnais-Suomessa maalla, meno oli juurikin kuvatunkaltaista. Olen asunut myös Lapissa, meno paljon yhteisöllisempää. 

 

Silti, kumpikaan paikka ei ollut sellainen kuin päässäni olin odottanut/olettanut. Lappi oli monessa asiassa parempi kuin kuvittelin, Varsinais-Suomi huonompi. Jäin Lappiin, mutta täälläkin saa sietää esim. sitä, että terveyskeskuslääkärisi voit valita vaihtoehdoista "entinen naapuri" tai "kaverin kaveri", ja kaikki tietävät, jos sinun elämässäsi tapahtuu jotain merkittävää. Kun rakensimme tänne taloa, minulta tuli useamman kertaa kaupassa tms. julkisessa paikassa täysin itselle tuntematon ihminen kyselemään, miten rakentaminen etenee. Yksi oli esimerkiksi kuullut sitä kautta, että veljensä käy mieheni kanssa samassa rakennuksessa töissä pari kertaa kuukaudessa. Sitä en edes tiedä, miten hän minut ulkonäöltä tunnisti, kun mieheni ei ollut edes mukanani tuolloin. Pieni paikkakunta...

Vierailija
178/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Missä päin Suomea hän siis asuu? 

 

Ilmeisesti Uudeltamaalta naapurimaakuntaan. Vain huonoja vaihtoehtoja siinä suhteessa.

Vierailija
179/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Me oltiin asuttu meidän paikassa vuosi eikä kukaan kyläläinen ollut kiinnostunut meistä, no ei mekään kyllä heistä. Mutta jotenkin tuli tunne, että olisi kuitenkin kiva tuntea edes joku. Yhtenä aamuna herättiin ja meillä oli pari lehmää pihassa. Ei tiedetty mistä karanneet. Annettiin vettä ja toinen meistä lähti naapuriin kysymään, että tietäiskö he. No he soitti jollekulle ja sitten alkoi yhteinen etsintä keneltä karanneet ja missä muutama lisää. Nyt muuten tunnetaan monet mukavat kyläläiset 🤭

Maallahan on paljon esim mökkiläisiä, joilla on talviasuttava mökki ja ovat siellä ison osan vuodesta, mutta ei heitä kukaan siellä tunne. Ihan yllättävissä yhteyksissä sitten todetaan että kappas, mehän ollaan kilometrin päässä toisistamme. Niitä kaikenlaisia haihattelijoita myös on, eli ostetaan huonokuntoinen talo ja jotain eläimiä sinne sitten. Syksyn tullen ymmärretään, että se eläinsuoja ei ole ollenkaan talvikelpoinen, eikä ole ruokaakaan niille hankittuna. Elsun kautta sitten lähtemään ja perhe vähin äänin muualle.

Vierailija
180/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eli muija, jolla on peukalo kedkellä kämmentä ja on lisäksi laiska, muutti maalle ja kuvitteli, että naapurit alkavat hänelle piioiksi ja rengeiksi. Huutonaurua hälle 🤣

Maalla pitää itse osata ja viitsiä hoitaa tiluksensa. Apua saa ihan varmasti, jos menee vaikka jalka poikki, traktori hajoaa tms., muttei täällä kellään ole aikaa jatkuvasti olla hyysäämässä jotain kädetöntä kaupunkilaista. Ihmiset käyvät töissä ja siihen päälle pitävät huolta omista taloistaan, tonteistaan ja eläimistään, jos niitä on.

Ja mitä tulee kissoihin, eipä niiden henki ja terveys taajamassa asujillekaan mitään merkitse. Siellähän niitä vasta viliseekin, villejä, puolivillejä ja "karkuun päässeitä", jotka kummasti "karkaavat" joka vtn päivä samaan aikaan sen kilikellonsa kanssa kuseksimaan naapurien terassit ja jäämään kaduilla autojen alle. Sitten "eläinrakkaat" omistajat itkevät FB-ryhmissä, kun Miuku on taas hukassa/joku kspää

 

Ihan kamalan oloinen tyyppi tämä. 

 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi seitsemän kolme