Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Janina muutti maalle ja järkyttyi pikkukylän ihmisistä - Koti lähtee myyntiin

Vierailija
02.10.2025 |

"Ulkopuoliseksi jääneelle Janinalle paikkakunnalla tuntuu olevan puutetta yhteisöllisyydestä. Hän on törmännyt myös välinpitämättömyyteen, joka on joskus järkyttänyt.

Eläinrakkaalle Janinalle on ollut karua nähdä, kuinka vähän arvoa esimerkiksi kissan hengellä on. Niitähän saa aina uusia, Janina on kuullut.

Janina on myös todistanut vaaratilanteita, joihin muut eivät ole puuttuneet. Kun matkat ovat pidemmät kuin taajamassa, ehkäpä on helpompi ajatella, että kaikki ovat erillä toisistaan, vaikka asuvatkin samalla kylällä, Janina pohtii. Tämä kenties ruokkii välinpitämättömyyttä yhteisössä."

https://www.iltalehti.fi/asumisartikkelit/a/948877b0-406a-40da-9258-0db…

Ymmärrän täysin maalta muuttaneena tämän. Maalla ei olla kiinnostuneita kuin itsestään, ei sinne pidä muuttaa jos haluaa yhteisöllisyttä. Yhtesöllisyyttä saa ennemmin kaupunkien lähiöissä. Nuo eläinrääkkäyshommat ovat myös yleisiä. Maalle muuttaa monesti ne jotka eivät kykene elämään yleisten normien mukaan ja jälki on sen näköistä.

Kommentit (259)

Vierailija
221/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

25v sitten kun vielä oli kylä kauppa löimme vetoa kuinka kauan tämäkin maailman parantaja heppa hullu viihtyy kylällä. 3 "upeaa heppa tilaa" vaihtaa omistajaa n 3-5v syklillä pararhaassa jo 7 omistaja jo 16v aikana. olemme suunnitelleet oikein kirjaa miten maalle muuttajat alkavat neuvomaan meitä n,400v täällä asuneita alkuasukkaita neuvomaan ja opastamaan. heidän opastukset kulkevat jo vitseinä kylällä. 

Vierailija
222/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Maantieteellisesti ei täsmää, mutta meno kuulostaa vanhempieni naapuriin muuttaneen perheen elämältä. On hevosia ja lapsia, mutta myös valitettavasti laittomia viljelmiä, minkä vuoksi hevoset karkailee, poliisit käy tervehtimässä ja rouva on milloin missäkin ojassa auton kanssa.

Perheen isä raivoaa kylän whatsapp-ryhmässä, kun enää ei rouvaa suostuta ojasta vetämään ylös traktorilla vaan kyläläiset ovat alkaneet kutsumaan poliisit aina paikalle.

Kovasti on myös aina hevosilta heinät lopussa ja aika usein kesällä "karkaavat" naapurien laitumille ruokailemaan. Taitavat olla nyt jo niin paljon kaikille velkaa, että ensi talvena saattaa hevoset kuolla nälkään, eivät enää saa heinää kuin käteismaksulla. (Jos joku huolestuu, eläinlääkäri on ajan tasalla tilanteesta.)

Jos esim. Janinan perheen elo on tuollaista, ei siinä ehkä kauheasti ole naapuriapua tarjolla.

 

 

Ikävä kuulla tuollaista. Selvästi halu ja unelmat on isompia kuin tietotaito. Jos on sopivasti  sellaista metsää missä hevoset voi käyskennellä, eikö sitä voisi tarjota käyttöön.  Hevoset on ennen maalla kuljeskelleet  vapaasti myös metsässäkin. Kuivaheinää menee vähemmän.  Vettä ja suolakivi. Ei tietenkään iso lauma,  mutta ne pari mitä nyt kussakin talossa oli työhevosia. Voisiko heppoja myös vuokrata johonkin työhön?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
223/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuo on just niin raskasta kun maalla ei arvosteta kissoja, ihan läpimätiä, vanhanaikaisia asenteita riittää. Eläinrääkkääjiä toki kaupungeissakin, mutta maalla kissan arvo on nolla. Pidetään vapaana, ei leikkauteta, ei rokoteta, ammutaan...

Kuule, kun meidän villistä kesytetty kissa lopulta veteli viimeisiään, niin vein sen 70 km eläinlääkäriin. Oli niin typerä ja epäreilu teko kissaa kohtaan, että jos voisin palata takaisin, pyytäisin jonkun ampumaan sen. Rahapalkasta. Väärää hellämielisyyttä podin, vaikka sen aiemmista eläinlääkärikeikoista olisi pitänyt ymmärtää, ettei viimeiselle matkalle viedä turhaan kidutettavaksi, koska siitä keikasta ei ole kissalle itselleen kuin haittaa. Uudenaikaiset ajatukset ovat usein vielä huonompia kuin vanhanaikaiset. 

Ja haluatko sinä siis, että maatiaiskissoja ei jatkossa enää ole, ja jäljelle jäänyt kanta on sisäsiittoista? Maatiaislehmiä tai kanoja suojellaan tuhannen tarkkaan, mutta suomalainen maatiaiskissa pitäisi kokonaan hävittää tai siirtää asumaan laatikkoelämää, jolloin sen arvokkaat kyvyt vaihdetaan nättiin ulkonäköön? 

Vierailija
224/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen oli aivan normaalia ajaa jätekuorma järven jäälle ja jättää sinne odottamaan jäiden lähtöä ja pohjaan painumista.

 

Koska ennen? Olen asunut järven rannalla eikä kukaan ole moista tehnyt ainakaan tuon järven rannalla. Ehkä sitten muualla. Tunkioita tietyssä metsässä on kyllä ollut joihin kannettu kaikki ja osa sitten koitettu polttaa Se oli ennen kuin oli varsinaista jätehuoltoa. Itsekin olen yhtä metsätunkiota putsannut ja kiroillut että ennen on kyllä ollut huonoa jätehuolto. Ja kyllähän nykyäänkin jotkut vajaaälyiset jättää huonekaluja ja kodinkoneita metsiin ja alueille, joita ei ole niille tarkoitettu.

 

Just tänään kävin kaupungissa asioilla ja mitä siellä kauungissa tien laidalla näkyikään? Jonkun hylkäämä sohvanromu. Maalla en ole sellaista nähnyt, koska täällä on toiminut jo ainakin kaksikymmentä v

No, ei se jähuolto kierrä keräilemässä teiden varsiin hylättyjä huonekaluja täällä maallakaan.  Tälläkin kylällä asuu tolvana, joka yön pimeydessä rahtaa valottomalla traktorilla mm. rakennusjätteitään toisten metsiin ja tadaa! - sen jälkeen ne ovatkin maanomistajan vastuulla ja ongelma.  

Eli kyllä niitä siivottomia pässinpäitä löytyy sekä maalta että kaupungista.

Vierailija
225/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen, jos heti lyö hanskat tiskiin. Vasta keväällä muuttanut? Eihän muutamassa kuukaudessa sydänystäviä saa kaupungissakaan. Vaativan oloinen tapaus.

Itse asun nykyään (yhteisöllisellä) maaseutualueella, jossa arvostan omaa rauhaa. Yhteisöllisyyttä sitten omilla ehdoilla. Kenenkään puolitutun lapsenlikaksi saati sitten tallitytöksi en lähde.

 

Tallityttöjäkään ei ilmaannu jos on etäällä kaikesta. Koulu vie aikaa, omat kotityöt vie aikaa.  Entä jos tila on ollut ennen  maanviljelyksessä, sitten kun tulee kaupunkilainen on se muistutus miten huonosti maaseudulla menee. 

Vierailija
226/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on just niin raskasta kun maalla ei arvosteta kissoja, ihan läpimätiä, vanhanaikaisia asenteita riittää. Eläinrääkkääjiä toki kaupungeissakin, mutta maalla kissan arvo on nolla. Pidetään vapaana, ei leikkauteta, ei rokoteta, ammutaan...

Kuule, kun meidän villistä kesytetty kissa lopulta veteli viimeisiään, niin vein sen 70 km eläinlääkäriin. Oli niin typerä ja epäreilu teko kissaa kohtaan, että jos voisin palata takaisin, pyytäisin jonkun ampumaan sen. Rahapalkasta. Väärää hellämielisyyttä podin, vaikka sen aiemmista eläinlääkärikeikoista olisi pitänyt ymmärtää, ettei viimeiselle matkalle viedä turhaan kidutettavaksi, koska siitä keikasta ei ole kissalle itselleen kuin haittaa. Uudenaikaiset ajatukset ovat usein vielä huonompia kuin vanhanaikaiset. 

Ja haluatko sinä siis, että maatiaiskissoja ei jatkossa enää ole, ja jäljelle jäänyt kanta o

 

 

Leikkaus, sirutus, rokotus riittää.  Eikä vahinkopentuja jotka jää heitteille. Siinähän kissa elelee ja toimittelee omia kissan asioitaan.  Ei maksa paljon, ei ole siitä kiinni vaan asenteista. . 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
227/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"vielä 80 -luvulla. Ihme jos ei Karpo ole siitäkin ohjelmaa aktiiviaikoinaan tehnyt, häneltä löytyy youtubesta ainakin filmi missä Ylitorniolla ajettiin eläinten pask@@ suoraa järveen kuorma-autoilla. Onneksi jätehuolto on niistä ajoista kehittynyt ja muutenkin jätteiden dumppaaminen minne sattuu kuten metsiin on lähes loppunut niistä ajoista."

 

Varmastikaan Karpo ei ole tehnyt aiheesta ohjelmaa, koska sellaista ei koskaan ole tapahtunut. 

Sitä paitsi 80 luvullakin lanta ajettiin peltoon, eikä heitetty hukkaan. Vaikea varmaan ymmärtää kaupunkilaistollona, että lanta on arvokas maanparannusaine. 

 

Vauva av:n keskustelusta 01/2019: 

Mitä mieltä olette tästä vanhan kansan konstista?

Ennen vanhaan autonromut, traktorit, kylvökoneet, öljyt, maalit, yms. vanhat rojut hinattiin järvenjäälle. Keväällä ne sitten upposivat. Siellä ovat pois silmistä ja järvessä kyllä tilaa riittää.Armeijan vanhoja räjähteitäkin upotettiin Suomen järviin mahtavia määriä. Paljon helpompaa upottaa kuin viedä ne räjäytettäväksi.Auton öljyt ja huuhteluöljyt valutettiin maahan - sieltähän se öljy on tullutkin eikä piha pölissyt kesällä. Vanha öljynsuodatin nakattiin metsään. Metsään kuskattiin myös vanhat kodinkoneet ja autonrenkaat. Pahvit ja paperit myös, jos ei jaksettu polttaa

###

Ylitorniolainen ajoi lehmän lantaa järveen kuorma-autolasteittain

#####

Tamperelaisilla oli tapana upottaa vanhat autonrenkaat Näsijärveen

https://www.aamulehti.fi/tampere/art-2000009573734.html

 

 

Vierailija
228/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

forssan ely keskus oikein ylitti ymmärrettävän tyhmyyden oli maalle muuttajaa tukenut hankkeessa  hevosta voi vuokrata naapureille, lampaiden villat käsittelettömänä voi myydä naapureille piha kanojen salmonella lintu flussa munat voi myydä naapureille. hei haloo. olikin muka kateellisten naapureiden syytä kun eivät ongelma jätteistä maksaneet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
229/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maaseudun pahimpia ongelmia on järjetön kaahailu ja se, että mopoilla terrorisoiminen on aivan normaalia ja hyväksyttävää.

LUKE:n mukaan maaseudun yksi suurimpia ja luontoarvoiltaan pahimpia toimintoja on ollut ja on, että käytännössä kaikkiin Suomen järvien pohjille on pudotettu ympäristölle vaarallisia ja myrkyllisiä aineita. Yksistään vanhoja akkuja, fillareita, jääkaappeja ja vastaavia löytyy Suomen järvien pohjista arviolta 500 000 kilon edestä. 

 

Miksi ihmeessä veisin mitään akkua minnekään järveen? Akuista saa rahaa kun vie romuliikkeeseen ja perkele mä nyt ala jääkaappia mihinkään veneeseen roudata kun sen voi viedä

Ennen oli aivan normaalia ajaa jätekuorma järven jäälle ja jättää sinne odottamaan jäiden lähtöä ja pohjaan painumista.

No ei varmasti ole ollut normaalia milloinkaan, vaikka moistakin jotkut on joskus harjoittaneet.

Vierailija
230/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä maalta naapurien auttavia käsiä löytyy sekä yhteisöllisyyttä.

Samoin kaupungista.

Kyse lienee enemmänkin siitä, mihin sattuu asuinsijansa asettamaan ja toki omakin asenne elämään vaikuttaa.

Joka paikasta löytyy kaikenlaisia ihmisiä.

t. omakotitalossa, kaupungissa ja maalla pitkään asunut

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
231/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa ihmisistä on kusipäitä, asuipa ne missä hyvänsä. Sen takia ei ole kiinnostanut olla juuri kenenkään kanssa missään tekemisissä enää vuosikausiin. Mitä vähemmän ihmiskontakteja, sen vähemmän harmia.

M52

Ai, itsellä on ihan päinvastainen kokemus, suurin osa on oikein mukavia.  Ettei nyt peilistä löytyisi selitys tuolle kusipäiden yleisyydelle ympärilläsi?

Vierailija
232/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Ymmärrän täysin maalta muuttaneena tämän. Maalla ei olla kiinnostuneita kuin itsestään, ei sinne pidä muuttaa jos haluaa yhteisöllisyttä. Yhtesöllisyyttä saa ennemmin kaupunkien lähiöissä. Nuo eläinrääkkäyshommat ovat myös yleisiä. Maalle muuttaa monesti ne jotka eivät kykene elämään yleisten normien mukaan ja jälki on sen näköistä."

Maallakin voi olla monenlaista. Toisilla kovinkin yhteisöllistä ja kivoja naapureita sekä kyläläisiä, jotka talkoovoimin tekevät asioita jne. Voi olla etäiset naapurit tai sellaisia joista tulee ystäviä. Eikä myöskään eläinrääkkäystä sen enempää, vaan jatkuvasti on kylän facebookissa ilmoituksia esim. löydetystä kissasta. Sitä kun voi olla maalla aika erilaista riippuen missä päin Suomea on tai muuten minkälaista porukkaa siellä on, aivan kuten kaupungissa.

Täällä maalla missä itse asun lyhyen matkan päässä isosta kaupungista, on kyllä ihmisiä jotka elävät nimenomaan yleisten normien mukaan. Täällä ei roskata kuten kaupungissa, ihmiset käy töissä ja urheilevat ja itse maksavat talonsa. Kaupungin huumeongelmat ja muut ei täällä juuri näy, ehkä osittain siksi kun ei ole kaupungin vuokra-asuntoja tarjolla. Ei ole ikävä enää keskustaan, täällä ei ole turvatonta liikkua ja on vaan plussapuolia. Töihin ajaa pari kertaa viikossa yhtä nopeasti kuin kaupungin laitamilta.  

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
233/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä maalle muutettaesa menee aikaa, ennenkuin hyväksytään kylän jäseneksi. Aluksi ihmetlevät ja seurailevat, että mitähän väkeä nämä ovat.

Miksi pitäisi tulla hyväksytyksi jonku kylän jäseneksi?

Monissa kylissä kyläyhteisö tarkoittaa sitä, että ns. omalla porukalla tehdään ja pidetään yllä toimintoja - vaikka pieniäkin - yhteisesti osallistumalla ja tekemällä. Kylän "jäseneksi" pääseminen tarkoittaa sitä, että muualta tulijoiden on mukauduttava kunkin kylän tai pikkupaikkakunnan, kulmakunnan, yhteisiin toimintoihin. Maalla asuvien arvostusta ei saa millään löysillä puheilla, vaan tekemisellä. 

Esimerkiksi jutun artikkelista tulee mieleen seuraavanlainen skenaario: kaupungista muuttanut perhe, jolla on hevosia, on katsonut ehkä oikeudekseen ratsastaa tai ajaa hevosillaan m

Tässä ollaan asian ytimessä.

Vierailija
234/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuulosti siltä, että hän odotti naapuriensa vahtivan lapsia, jotta saa itse touhuta heppojen kanssa

Missä hän noin sanoi? Aivan, sinun pahantahtoisessa tulkinnassasi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
235/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

hesalainen muutti maalle ja asui yhden kesän?

Vierailija
236/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

paikalliset tuntenu toisensa lastentarhasta asti

joku 30v hesalainen ihmettelee miksei yhdessä kesässä ollutkaan kaikkien bestis

kyllä oli taas niin typerä lehtijuttu ettei mitään rajaa

Vierailija
237/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

25v sitten kun vielä oli kylä kauppa löimme vetoa kuinka kauan tämäkin maailman parantaja heppa hullu viihtyy kylällä. 3 "upeaa heppa tilaa" vaihtaa omistajaa n 3-5v syklillä pararhaassa jo 7 omistaja jo 16v aikana. olemme suunnitelleet oikein kirjaa miten maalle muuttajat alkavat neuvomaan meitä n,400v täällä asuneita alkuasukkaita neuvomaan ja opastamaan. heidän opastukset kulkevat jo vitseinä kylällä. 

Hyi oikein kylmät väreet tuli tästäkin juntin postauksesta. Varmaan pitää suvun asua 300 vuotta teidän peräreikäläissä että lasketaan paikkakuntalaiseksi. Ei ihme että nuoriso muuttaa pois.

Vierailija
238/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Janina varmaan odotti että maaseudun ihmiset joutavat tekemään hänelle ilmaiseksi lantalantyhjennykset, heinä, trakorityöt, aitojen teot jne. ja itse saa ratsastella toisten mailla ja metsäpoluilla lupia kysymättä...

Vierailija
239/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maantieteellisesti ei täsmää, mutta meno kuulostaa vanhempieni naapuriin muuttaneen perheen elämältä. On hevosia ja lapsia, mutta myös valitettavasti laittomia viljelmiä, minkä vuoksi hevoset karkailee, poliisit käy tervehtimässä ja rouva on milloin missäkin ojassa auton kanssa.

Perheen isä raivoaa kylän whatsapp-ryhmässä, kun enää ei rouvaa suostuta ojasta vetämään ylös traktorilla vaan kyläläiset ovat alkaneet kutsumaan poliisit aina paikalle.

Kovasti on myös aina hevosilta heinät lopussa ja aika usein kesällä "karkaavat" naapurien laitumille ruokailemaan. Taitavat olla nyt jo niin paljon kaikille velkaa, että ensi talvena saattaa hevoset kuolla nälkään, eivät enää saa heinää kuin käteismaksulla. (Jos joku huolestuu, eläinlääkäri on ajan tasalla tilanteesta.)

Jos esim. Janinan perheen elo on tuollaista, ei siinä ehkä kauheasti ole naapuriapua tarjolla.

 

 Mitä ihmettä horiset?

Vierailija
240/259 |
02.10.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuka siellä sijainniltaan ihan hevon persiissä (siis ihan siinä hevon **tun vieressä) olevan rötiskön siltä muka ostaisi? Ei kukaan.  

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme kahdeksan