Lue keskustelun säännöt.
Miksi emme jaksa sosiaalisia tilanteita enää?
30.09.2025 |
Mikä meihin on iskenyt..
Vielä ..90-00 luvuilla ihmisten suurin ilo oli usein tavata tuttuja. Kaupassa äidit jutteli tunninkin helposti, ihmiset kävi kodeissa kahvilla jne.
Lapsena, teininä, nuorena oli ihanaa olla kavereiden kanssa samassa paikassa, katseltiin leffaa, pelattiin unoa tai luettiin.
Nykyään en minä, eikä moni muukaan enää saa iloa muiden kanssa olosta, vaan tapaamiset tuntuu raskailta, työkaverit rasittavilta. Nuoret ei tapaa toisiaan koulun ulkopuolella jne.
Mitä tapahtui?
Kommentit (145)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Individualistinen kulttuurin ja kilpailuyhteiskunnan korostuminen. Ennen kaikki oli samassa veneessä, niin oli helppo jutella samoista asioista mitkä koskettavat lähes kaikkia. Tänä päivänä moni eroaa, vaihtaa ammattia ja uraa, on työttömyyttä ja muuta, mikä voi erottaa ihmisiä.
Olihan työttömyyttä esim. 1990-luvulla. Paljonkin laman aikaan. En vaan muista että työttömiä olis vihattu niinkuin nykyään.
Asenne-ero on ihan valtaisa! 90-luvulla työttömyys oli yhteiskunnan syytä, nykyään syytetään ihmistä itseään! Jos 90-luvulla jäi työttömäksi, syytettiin työnantajaa ahneudesta, kun säästävät kuluissa. Nyt syytetään ihmistä epäpäteväksi ja huonoksi. Ennen ihmiset puhalsivat epäkohdissa yhteen hiileen yhteiskuntaa vastaan, nykyään ihminen kivitetään henkisesti muiden toimesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työelämä vie ihmisistä tänä päivänä mehut. Koko ajan tuuttaa meili, Teams, puhelin, odotetaan sun vastaavan samantien. Istut päivän Teams-palavereissa, ei illalla kyllä kiinnosta jutella enää kuin oman perheen kanssa
Enää? Minä en ole jaksanut ikinä.
Kotona varmaan muutti lopunkin kanssakäymistä paljon. Se kesti monta vuotta. Ihmisiä peloteltiin ihmiskontaktien vaarasta saada kuolemaan johtava tauti vaikka oli rokotukset. No sen jäljiltä jäi tämä että käyn yhä kaupassa sillo kun ei oo ruuhkia. Elän elämääni aika erakkona. Saanu henkisesti paljon turpiin. Ei vaan jaksa liikaa sosialistumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla ollut 90-luvullakaan mitään suurta mielenkiintoa viettää aikaa muiden ihmisten seurassa. Sosiaalisimmat halusivat puhua meikeistä, tv-ohjelmista, muista ihmisistä, viikonlopun ryyppäämisestä jne. Sama jatkui 00-luvulla yliopistossa ja 10- ja 20-luvuilla työelämästä, mitä aiheet nyt vähän päivittyivät. Lapset, koirat, muut ihmiset, some, mihin aikoo lomalle, säätila, viikonlopun ryyppääminen.
Tunnen kyllä ihan fiksuja ja mielenkiintoisiakin tyyppejä mutta he ovat samanlaisia introverttejä kuin minäkin, eivätkä kaipaa paljon sosiaalista kontaktia kodin ulkopuolella. Pari kertaa vuodessa tuuletetaan ajatuksia ja sillä jaksaa. Joskus tulee whatsappissa joku hyvä kulttuurivinkkaus.
Hyvä, että olet löytänyt tänne älyköiden palstalle, missä puhutaan vain sinua kiinnostavista asioista.
Koska olette laiskoja. Koska olette pumpulissa kasvaneita lumihiutaleita, jotka eivät siedä mitään. Koska olette lapsia, jotka eivät koskaan kasvaneet aikuisiksi. Tässä alkajaisiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa kokenut. Liikaa ilkeitä ihmisiä ollut. Nykyään jätän sellaset elämästä pois. Eli mitä jää jäljelle. Ei paljo mitään. Muutama tuttu. Ja pääosin oon netin kautta jotai puolituttuja.
Voi hemmetin korona. Ettekö te ole päässeet siitä yli kun sitä pitää tähänkin ketjuun tuutata?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Individualistinen kulttuurin ja kilpailuyhteiskunnan korostuminen. Ennen kaikki oli samassa veneessä, niin oli helppo jutella samoista asioista mitkä koskettavat lähes kaikkia. Tänä päivänä moni eroaa, vaihtaa ammattia ja uraa, on työttömyyttä ja muuta, mikä voi erottaa ihmisiä.
Olihan työttömyyttä esim. 1990-luvulla. Paljonkin laman aikaan. En vaan muista että työttömiä olis vihattu niinkuin nykyään.
Asenne-ero on ihan valtaisa! 90-luvulla työttömyys oli yhteiskunnan syytä, nykyään syytetään ihmistä itseään! Jos 90-luvulla jäi työttömäksi, syytettiin työnantajaa ahneudesta, kun säästävät kuluissa. Nyt syytetään ihmistä epäpäteväksi ja huonoksi. Ennen ihmiset puhalsivat epäkohdissa yhteen hiileen yhteiskuntaa vastaan, nykyään ihminen kivitetään henkisesti muiden toimesta.
No kyllä työttömyyden stigma oli aikamoinen 90-luvulla. Itsemurhiakin tehtiin, jos menetti kotinsa ja kaikki rahat. Kiven takaa olisit saanut kääntää ihmisen, joka kehuskelee elävänsä tuilla, vaikka heitäkin olisi ilmaantunut, jos olisi yhtä helposti asioista voinut huudella kuten nyt netissä.
Vierailija kirjoitti:
Voi hemmetin korona. Ettekö te ole päässeet siitä yli kun sitä pitää tähänkin ketjuun tuutata?
Mikä tabu sen pitäisi olla, kun kuitenkin monen ihmisen elämään vaikutti? Kuulostat ihmiseltä, joka olisi 1940-luvun lopulla kieltänyt puhumasta sodasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi hemmetin korona. Ettekö te ole päässeet siitä yli kun sitä pitää tähänkin ketjuun tuutata?
Mikä tabu sen pitäisi olla, kun kuitenkin monen ihmisen elämään vaikutti? Kuulostat ihmiseltä, joka olisi 1940-luvun lopulla kieltänyt puhumasta sodasta.
Vertaat sitä sotaan, että olet joutunut olemaan kotona ja pesemään käsiä? Kertoo kaiken oleellisen sinusta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi hemmetin korona. Ettekö te ole päässeet siitä yli kun sitä pitää tähänkin ketjuun tuutata?
Mikä tabu sen pitäisi olla, kun kuitenkin monen ihmisen elämään vaikutti? Kuulostat ihmiseltä, joka olisi 1940-luvun lopulla kieltänyt puhumasta sodasta.
Vertaat sitä sotaan, että olet joutunut olemaan kotona ja pesemään käsiä? Kertoo kaiken oleellisen sinusta
Ei, vaan kertoo sinusta kaiken, kun jaksat pöyristyä siitä, että joku anonyymi (en minä) mainitsee koronan Vauvalla vuonna 2025.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On totuttu ja osittain opittu hoitamaan asioita somen ja älypuhelimen kautta. Ihmisten aito kasvokkain kohtaaminen on vähentynyt. Ehkä taitoja ei synny niin paljon eikä olla enää läsnä reali elämässä ja ihmisten kohtaamisessa.
Ihmiset eivät enää välitä toisistaan, ei sukulaisista, ei naapureista, ei työkavereista. Ollaan vähän vainoharhaisia muiden puheista: ihan varmaan vinoili taas! Lämpö, aito välittäminen on kuollut. Odotetaan aina muilta jotain, mutta itse ei kyetä antamaan mitään hyvää takaisin. Ei kohteliaisuutta, normi sanontoja: kiitos, hei, mitä kuuluu, miten voit jne. Nuoremmat eivät ole kiitollisia mistään. Itsekkyys! Ei jutella vieraammille, saati vanhuksille, sairaille. Suosittelen, että alamme juttelemaan muille, ihan kaikille. Se on muuten tosi hauskaa! Kun ajattelee, että se tuo iloa toiselle, huomaakin itse saavansa siitä paljon!
Tässäkin keskustelussa on tullut syy hyvin esille. Halutaan jauhaa pelkästään itseä kiinnostavista asioista. Jos kaveri käy läpi syöpähoitoja niin ajatellaan "ketä vttua kiinostaa jotkut sädehoidot" ja jätetään kaveri asian kanssa yksin.
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin keskustelussa on tullut syy hyvin esille. Halutaan jauhaa pelkästään itseä kiinnostavista asioista. Jos kaveri käy läpi syöpähoitoja niin ajatellaan "ketä vttua kiinostaa jotkut sädehoidot" ja jätetään kaveri asian kanssa yksin.
Itsekkyys, omahyväisyys, itsekeskeisyys, ahneus. Kaikki asioita, jotka luovat konfliktia ja vastakkainasettelua. Silti ihmiset ihan omasta tahdosta ylläpitävät tuota. Ei ole nykyihmistä järjellä siunattu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi hemmetin korona. Ettekö te ole päässeet siitä yli kun sitä pitää tähänkin ketjuun tuutata?
Mikä tabu sen pitäisi olla, kun kuitenkin monen ihmisen elämään vaikutti? Kuulostat ihmiseltä, joka olisi 1940-luvun lopulla kieltänyt puhumasta sodasta.
Vertaat sitä sotaan, että olet joutunut olemaan kotona ja pesemään käsiä? Kertoo kaiken oleellisen sinusta
Ei vertaa.
Nykyinen suoritusyhteiskunta on saanut vetäytymään ihmissuhteista. Ei jaksa aina perustella sitä, että miksi tämä oravanpyörä ei vain kiinnosta ja että miksi en ole enemmän kunnianhimoinen. Käyn töissä ja olen ns kunnollinen ihminen (en siis mikään yhteiskunnan elätti). En vain jaksa välittää mistään asioista, mistä normaalit ikäiseni välittävät, oli se sitten perheen perustaminen, oman asunnon hankkiminen tai sosiaalinen status. Ihmisten pinnallisuus ahdistaa.
Ei minulla ollut 90-luvullakaan mitään suurta mielenkiintoa viettää aikaa muiden ihmisten seurassa. Sosiaalisimmat halusivat puhua meikeistä, tv-ohjelmista, muista ihmisistä, viikonlopun ryyppäämisestä jne. Sama jatkui 00-luvulla yliopistossa ja 10- ja 20-luvuilla työelämästä, mitä aiheet nyt vähän päivittyivät. Lapset, koirat, muut ihmiset, some, mihin aikoo lomalle, säätila, viikonlopun ryyppääminen.
Tunnen kyllä ihan fiksuja ja mielenkiintoisiakin tyyppejä mutta he ovat samanlaisia introverttejä kuin minäkin, eivätkä kaipaa paljon sosiaalista kontaktia kodin ulkopuolella. Pari kertaa vuodessa tuuletetaan ajatuksia ja sillä jaksaa. Joskus tulee whatsappissa joku hyvä kulttuurivinkkaus.