Miksi emme jaksa sosiaalisia tilanteita enää?

Internet paljasti kuinka tylsiä ja tyhjiä ihmiset ovat. Netissä on aina tarjolla parempaa.

Hyvä. Nyt eläköidytään vauhdilla ja uudet työpolvet pelkää sosiaalisia tilanteita.

Eipähän lopu ainakaan työt nyky neliviiskymppisiltä.

- soteala

Me ollaan munaton kanssa jolla ei talouskasvua ole ollut 20 vuoteen. Sosiaalisesti emme elä ideoiden maailmassa vaan meidän käytöstä johdattelee liikaa tunteet mikä on älytöntä.

Jospa se oli ennenkin niin, että toiset tykkäs seurasta toiset ei, mutta kun oli tapana, että kyläillä pitää, niin sitten kyläiltiin? Nykyään uskalletaan olla oma itsensä ja kieltäytyä tai jättäytyä asioista, jotka ei ole itselle mieluista.

Muistan lapsuudesta, kuinka kävi vieraita ja kuinka itse kyläiltiin. Se oli jokaviikkoista ja tapa. Muistan tarkkailleeni aikuisia sivusta (lapsillahan ei ollut asiaa aikuisten keskusteluihin) ja olen ihan varma, ettei äitini erityisesti nauttinut noista kyläilyistä. Istui hiljaa hymyillen ja kuunteli vieraan/emännän papatusta, eipä juuri suun vuoroa saanut.

Joskus käytiin kyläpaikoissa, tai meillä kävi kylässä, samanlaisia hiljaisia ihmisiä kuin vanhempani ovat ja silloin ei oikeasti saatettu montakaan sanaa vaihtaa koko kyläilyn aikana! Istuttiin vieraina hiljaa sohvalla tai vieraat istui hiljaa meillä sohvalla. Emäntä hääräsi keittiössä kahvitarjoilua pöytään ja muut oli hiljaa. Jonkun sanan saattoivat vaihtaa säästä tai jostain muusta vastaavasta, mutta koko vierailun aikana ei syntynyt minkäänlaista keskustelua. Hörpättiin kahvit ja kiiteltiin, että nyt on lähdettävä. Oikeasti! Ja silti näitäkin kykäilyjä piti tehdä säännöllisesti, koska niin vain kuului tehdä. 

Itse olen innostunut keskustelija, jos puhutaan jostain oikeasta asiasta, lähden mukaan myös humoristisiin keskusteluihin, tykkään kuunnella, jos joku kertoo jotain "tarinaa", mutta luojaparatkoon kaikki smalltalk! Tuntuu, että aivot tilttaa ihan just! En vaan kestä yhtään sellaista puhutaan vaikka ei ole mitään puhuttavaa. Tämä on se syy, miksi tapaan vain harvoja ja valittuja ihmisiä, joiden seurasta pidän ja heitäkin tapaan sen verran harvoin, että seuraavalla kerralla on taas jotain oikeasti puhuttavaa. Töissä joutuu jo ihan tarpeeksi sietämään sitä tikusta asiaa - lätinää, koska toisille hiljaisuus on kauhistus. 

Netissä ja kännyköissä on aivan liikaa kaikkea mielenkiintoista. Aika on rajallista. Sosiaalista suhdetta voi hoitaa emojin lisäämisellä tuttavan päivitykseen. Tehokkuusajattelu on läpäissyt kaiken, se joka lähti työelämästä. Voit kuunnella äänikirjatkin nopeutettuina. Tekoäly muotoilee lauseet puolestasi. Robotti tuo ostokset ovelle. Emme koskaan ole suoriutuneet kaikesta yhtä nopeasti kuin nyt. Lopulta olo on kuitenkin ontto. Ehkä ihmistä ei ole aivan luotu tähän.

On jäänyt mieleeni 70-luvulta, kun äiti kertoi setäni soittaneen hänelle päivällä töihin ja kertoneen, että tulee kaupunkiin samana päivänä asioille ja kai hän voi yöpyä meillä. Äiti harmitteli, kun hänen sen takia piti kiiruhtaa töistä ajoissa kauppaan ostamaan lisää ruokaa eikä kotia ollut siivottukaan vierasta varten.

Joten ei ainakaan meillä ollut silloinkaan tapana kyläillä paljon tai kestitä vieraita usein.

Ei kiinnosta muut ihmiset saati niiden tekemiset.

Paska lainaus, kun ei toimi, enkä jaksa nyt säätä. Mutta tuon kahvi-jutun viestissä 78 olisin itse ottanut ihan huumorina. No, tässäpä yksi syy, miksi toisten ihmisten seura on raskasta: huumorilla sanottujen asioiden perään on lisättävä, että se oli vitsi, koska toinen ottaa tosissaan. Joskus ennen ei oltu niin tosikoita ja etenkin sarkastista huumoria ymmärrettiin paremmin. Nyt ollaan niin takakireitä, että kaikki nähdään hyökkäyksenä/ arvosteluna/ loukkauksena. 

Vierailija kirjoitti:

On jäänyt mieleeni 70-luvulta, kun äiti kertoi setäni soittaneen hänelle päivällä töihin ja kertoneen, että tulee kaupunkiin samana päivänä asioille ja kai hän voi yöpyä meillä. Äiti harmitteli, kun hänen sen takia piti kiiruhtaa töistä ajoissa kauppaan ostamaan lisää ruokaa eikä kotia ollut siivottukaan vierasta varten.

Joten ei ainakaan meillä ollut silloinkaan tapana kyläillä paljon tai kestitä vieraita usein.

No meilläpä oli. 

Korona-aika pakotti vähentämään sosiaalisia kontakteja ja pikkuhiljaa huomasi ettei niitä ehkä kaipaakaan niin paljon. Jäljelle ovat jääneet oikeasti merkitykselliset ihmiset. Olen myös karsinut elämästä energiasyöppöjä ihmisiä ja sellaisia, jotka vaativat liian tiivistä kontaktissa olemista.

Ei jaksa ainoastaan kuunnella muiden puheripulia.

Ihmiset on välillä niin törkeitä. Olen kutsunut ihmisen kotiini ja sitten hän haukkuu, että kotini on ruma. Toinen kertoi, että olen ruma. Yksi halusi katkaista välit, kun tulin raskaaksi. Kerran minut jätettiin kaveruudessa, koska meillä on erilaiset arvot. Mitä sekin tarkoittaa. Luulin saaneeni kivan ystävän, mutta sitten hänellä oli ihmeellisiä vaatimuksia siitä, miten pitäisi vastata viestiin kahdessa tunnissa ja nähdä viikottain. En minä voi luvata sellaista. 

 

Olen toisille kiva ja joustava, ehdottoman luotettava. Mutta en jaksaisi vaan pettyä. 

Etänä kommunikoinnin helppous lienee suurin syy. Ennen käytiin kylässä tai vaihdettiin kaupassa törmätessä ne kuulumiset, mitkä nykyään viestitetään whatsappilla tai vain kurkataan facesta/instasta. 

Itse en juurikaan enää somea käytä, eikä minulle ole koskaan avautunut wa-ryhmien "hienous", käytän sitä siis vain yhteydenpitoon niiden ihmisten kanssa, joille soittaisin tai lähettäisin tekstareita, joten eipä ole oikein mitään sosiaalista elämääkään. Jos joskus jonnekin kylään menee tai jonkun kutsuu kotiinsa, räpläävät puhelintaan silloinkin, mikä on minusta todella törkeää käytöstä. Jäänyt siis vierailutkin ihan lähisukua lukuunottamatta.

Vierailija kirjoitti:

Totta puhut. En tiedä perussyytä, mutta some on enemmänkin erottanut ihmisiä, kuin yhdistänyt. Ihmiset ovat negatiivisempia nykyään.

Onhan maailmakin täysin perseestä. Luottamus on romahtanut moneen tekijään. Johtuisiko siitä.

En jaksa kuunnella niitä turhan tärkeitä sössöttäjiä jotka tekevät tavanomaisesta pienestä asiasta suuren ja luulevat olevan vielä viisaita. Vi tuttaa kuunnella vierestä. 

Ihmiset on tyhmiä ja rasittavia. En jaksa.

Just sai lapsi kasan diagnooseja koulussa koska viihtyy yksin. Sanoi, että muut on niin pällejä ettei jaksa niitä. Ymmärrän lastani. 

Vierailija kirjoitti:

Enää ei vanhempana jaksa olla sosiaalinen. Myös huomannut, että haluan enemmän keskittyä muuhun kuin kuuntelemaan toisten asioita. 

Itse aloittelen pienimuotoista aktivismia ja tuossa ei tarvitse puhua yksityisasioista ainakaan rasittavasti. Keskitytään miettimään miten voitaisiin nostaa ihmisten tietoisuutta ja innostaa muitakin mukaan. Eli tälläistäkin sosiaalisuutta on ja vaikuttaisi että tämä houkuttaa varsin mukavia ihmisiä, jotka eivät elä jossain ahtaassa poterossa tai keskity sopeutumaan ja miellyttämään, siten myös arvostelemaan ja vertailemaan toisia. Nämä tyypit jätän ns omaan arvoonsa.

Vierailija kirjoitti:

Individualistinen kulttuurin ja kilpailuyhteiskunnan korostuminen. Ennen kaikki oli samassa veneessä, niin oli helppo jutella samoista asioista mitkä koskettavat lähes kaikkia. Tänä päivänä moni eroaa, vaihtaa ammattia ja uraa, on työttömyyttä ja muuta, mikä voi erottaa ihmisiä. 

Olihan työttömyyttä esim. 1990-luvulla. Paljonkin laman aikaan. En vaan muista että työttömiä olis vihattu niinkuin nykyään.

Kylläkai nuoret yhä tapailee toisiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Individualistinen kulttuurin ja kilpailuyhteiskunnan korostuminen. Ennen kaikki oli samassa veneessä, niin oli helppo jutella samoista asioista mitkä koskettavat lähes kaikkia. Tänä päivänä moni eroaa, vaihtaa ammattia ja uraa, on työttömyyttä ja muuta, mikä voi erottaa ihmisiä. 

Olihan työttömyyttä esim. 1990-luvulla. Paljonkin laman aikaan. En vaan muista että työttömiä olis vihattu niinkuin nykyään.

Niin tuohon aikaan ei ollut somea, mihin olisi voinut käydä raivoamassa asiasta kuin asiasta. Somessa nämä vihaajat omaa mielipidettään julistavat.