Miksi emme jaksa sosiaalisia tilanteita enää?

Pitkäaiaistyöttömänä ns.hyvällä alueella asuessa saa olla sosiaalisesti tosi varovainen. Ihmiset vain miettivät oletko työtön vaiko et, ja asennoituvat sen mukaan. 

Missä se on päätetty, miten hirveästi sitä pitäisi seurustella eri ihmisten kanssa jatkuvalla syötöllä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Individualistinen kulttuurin ja kilpailuyhteiskunnan korostuminen. Ennen kaikki oli samassa veneessä, niin oli helppo jutella samoista asioista mitkä koskettavat lähes kaikkia. Tänä päivänä moni eroaa, vaihtaa ammattia ja uraa, on työttömyyttä ja muuta, mikä voi erottaa ihmisiä. 

Olihan työttömyyttä esim. 1990-luvulla. Paljonkin laman aikaan. En vaan muista että työttömiä olis vihattu niinkuin nykyään.

Sitä ei varmaan huomaa, mikä ei suoraan kohdistu itseen.

Minä jäin työttömäksi 1990-luvun pahimpaan lamaan ja jo 1. käynti työkkärissä oli kuin giljotiinille meno. Virkailijan käytös, ilmeet ja eleet minua kohtaan olivat kuin olisi nähnyt edessään tonnin haisevaa pas*aa. Olin tuolloin kuitenkin nuori ja nätti nainen. Kolmisen vuotta kesti, ennen kuin uusi ura urkeni ja kyllä tuo työttömyysaika on jäänyt mieleeni yhtenä halveksunnan ajanjaksona.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka isot tappiot mahtaa lääketehtaat tehdä, kun hallitus leikkasi ansiosidonnaisen ja ihmiset ei voi hakea lääkäreiden kirjoittamia lääkkeitä apteekista. 

Lääkeyhtiöt, lääkärit, apteekit ja apteekkarit eivät ole hätää kärsimässä. Kärsijät löytyvät ihan muualta.

Vierailija kirjoitti:

Koska ei ole mitään iloista juteltavaa. En viitsi valittaa kaikesta koko ajan. Ilmapiiri vaan on aika ikävä, ratkaisuja ongelmiin ei löydy, mutta muiden syyttely ja riitely käy kuumana. Ikävä kielenkäyttö, tunnepurkaukset ja toisaalta ihan tyhjästä loukkaantuminen. 

Niin, miksi? Valitettiin ennenkin, mutta silloin sitä kutsuttiin maailman parantamiseksi. Ei siinä kerralla ratkaistu ongelmia, mutta usein ne olivat inhimillisemmän kokoisia.

Ihmiset ovat oppineet laiskoiksi.  Netti ja some on helpompaa seuraa. Vielä 90-luvulla, jos halusit keskustella,  piti mennä ulos ja tavata ihmisiä. Oli kivempaa istua iltaa porukalla kuin yksin kotona. Tv:stäkin tuli ehkä vain yksi hyvä sarja tai elokuva illassa. Ohjelma loppui klo 21 tai 22.  Muita vaihtoehtoja katseluun ei ollut. Oltiin tyytyväisiä siihen tarjoiluun ja viihdetarjontaan mitä oli. Onko nykyään liian helppoa tyydyttää mielihalut juuri sellaisina kuin sattuu päähän kulloinkin pälkähtämään? 

Matkustelukun oli jännempää ja jopa naapurien matkoista kuuleminen. Ei silloin ollut muuta mahdollisuutta kuulla millaista oli jossain Espanjan saarella. Puhumattakaan siitä, että kaiken olisi voinut tilata kotiin.