Lue keskustelun säännöt.
Yritin puhua lapsuuden traumastani ja hoitaja tokaisi
17.09.2025 |
Että "Et sinä voi loputtomiin sen taakse piiloutua". Traumana siis sisaruksen kuolema. Tuntui aika kylmäkiskoiselta tokaisulta ja ymmärtämättömyydeltä siitä miten paljon lapsuuden traumat voi vaikuttaa psyykkiseen kehitykseen. Oli varmaan myöskin haluttomuutta auttaa siinä asiassa. Pahoitin mieleni.
Kommentit (683)
En ole omasta mielestäni vellonut surussa tai missään muussakaan. Yhden kerran yritin hoitajan kanssa keskustella sisaruksen kuolemasta ja vastaus oli heti tämä. Samoin yhden kerran olen tehnyt aloituksen hoitajan tokaisusta eikä ilmeisesti sitäkään olisi saanut tehdä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä kerroin toistuvasta seks.väkivallasta jota koin 14-18-vuotiaana. Keski-ikäisenä minun pitäisi kuulemna vaan unohtaa. Lopetin terapian.
No mikä sinun mielestäsi auttaisi? Aikakonetta ei ole keksitty. Noin on tapahtunut ja sille ei kukaan voi mitään enää.
Miksi haluat antaa menneisyyden määrittää koko elämäsi? Jätä ne asiat taaksesi ja jatka elämää. Et tule koskaan saamaan anteeksipyyntöä selitystä tai mitään vastaavaa.
Mitä ihmettä sinä terapialta odotat?
Mistähän niille hoitajille sitten palkkaa maksetaan ja mistä minun olisi pitänyt oikein hoitajan kanssa puhua, iloisista asioistako?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi oletaan yhden keskustelunaloituksen perusteella että minä jatkuvasti velloisin ja vatvoisin minun traumaa tai sitä mitä hoitaja sanoi?
Ap
Niin, loukkantuminen asiasta niin, että haluaa tehdä siitä keskustelunaloituksen kertoo kyllä omaa kieltään.
Voi toki olla, että osallesi osui harvinaisen tökerö ammattilainen, tai sitten henkilö vaan oli kuunnellut sinua aikansa ja sen jälkeen sanoi kommenttinsa. Aloituksen perusteella uskallan sanoa että vaihtoehto kaksi on kyllä hieman todennäköisempi tulkinta tapahtumien kulusta.
Muutenkin tuollaiset keskustelun aloitukset ovat jokseenkin yksipuolisia, koska emme saa tietää terapiaistunnosta kaikkea. Saamme tietää vain sen mitä loukkaantunut mieli koki. Potilas koki, että hoitaja vain töksäytti, että nyt pitää lähteä eteenpäin. Entä jos potilas oli käynyt siellä usemapia kertoja ja tunikausien ajan jauhamassa samaa asiaa ja hoitaja oli nähnyt potilaassa merkkejä ettei nyt mennä terveeseen suuntaan ollenkaan ja hlausi katakista kierteen sanomalla, että nyt pitää alkaa tekoihin.
Ihmiset osaavat harvinaisen huonosti ajatella objektiivisesti asioita, kun on kyseessä oma elämä.
Vierailija kirjoitti:
Mistähän niille hoitajille sitten palkkaa maksetaan ja mistä minun olisi pitänyt oikein hoitajan kanssa puhua, iloisista asioistako?
Ap
KYSYÄ SILTÄ HOITAJALTA, ETTÄ MITEN VOI PÄÄSTÄÄ IRTI, MITEN SE TAPAHTUU.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä vaan oletetaan asioita. Minä en ollut puhunut hoitajalle sisaruksen kuolemasta vielä mitään vaan heti kun yritin aloittaa, vastaus oli tuo. Tuli tunne että siitä aiheesta ei saa puhua.
Ap
Minulle sanoi työterveyslääkäri kerran, kun valittelin vaikean masennuksen aiheuttamaa aivosumua ja pyörryttävää väsymystä, että kyllä meitä kaikkia välillä väsyttää, mutta silti pitää nousta aamulla sängystä väkisin ja lähteä töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi oletaan yhden keskustelunaloituksen perusteella että minä jatkuvasti velloisin ja vatvoisin minun traumaa tai sitä mitä hoitaja sanoi?
Ap
Koska niin sinä kerroit. Joku sanoi korona aikana jotain ja sitäkin muistelet vieläkin. Mitä siitä on, neljä vuotta??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistähän niille hoitajille sitten palkkaa maksetaan ja mistä minun olisi pitänyt oikein hoitajan kanssa puhua, iloisista asioistako?
Ap
KYSYÄ SILTÄ HOITAJALTA, ETTÄ MITEN VOI PÄÄSTÄÄ IRTI, MITEN SE TAPAHTUU.
Kun ei hoitaja halunnut kommentista päätellen puhua koko asiasta mitään. Vaikea on siinä lähteä kyselemään lisäohjeita.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi oletaan yhden keskustelunaloituksen perusteella että minä jatkuvasti velloisin ja vatvoisin minun traumaa tai sitä mitä hoitaja sanoi?
Ap
Koska niin sinä kerroit. Joku sanoi korona aikana jotain ja sitäkin muistelet vieläkin. Mitä siitä on, neljä vuotta??
Tuli vaan mieleeni se asia jostain eilen, se ei tarkoita sitä että jatkuvasti olisin vellonut siinä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
En ole omasta mielestäni vellonut surussa tai missään muussakaan. Yhden kerran yritin hoitajan kanssa keskustella sisaruksen kuolemasta ja vastaus oli heti tämä. Samoin yhden kerran olen tehnyt aloituksen hoitajan tokaisusta eikä ilmeisesti sitäkään olisi saanut tehdä.
Ap
Kerrot itse, että sinulla on trauma ja et tiedä miten päästä siitä yli. Asia on tapahtunut lpasuudessasi, etkä edelleenkään osaa käsitellä asiaa. Olit hyvin tuohtunut hoitajan tokaisusta ja koit, ettet saanut edelleenkään apua ja sinua ei ymmärretä.
Taidat kokea ylipäätään, että kukaan ei voi ymmärtää sinua ja sinun tuskassi sisaruksen kuoleman ja yksinjäämisen johdosta. Kukaan ei ymmärtänyt silloin ja kukaan ei ymmärrä, eikä voi ymmärtää, edelleenkään.
Se on se tarina, mitä itsellesi kerrot ja missä olet kiinni.
Se ei edes pidä paikkaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Traumojen syntyminen ei todellakaan ole niin yksinkertaista kuin täällä ilmeisesti kuvitellaan, vaan siihen vaikuttaa moni asia. Nuo jutut, että kyllä ennen oli rankkaa eikä silti jääty vellomaan on ihan turhia, koska me ei edes voida tietää niiden esivanhempien todellisia kokemuksia. Ihan tilastojen mukaan ennen oli myös paljon enemmän ongelmia perheissä.
On hyvä, että nykyään asioista puhutaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä jäin silloin lapsena yksin suruni kanssa ja tuo hoitajan kommentti nosti pintaan taas sen saman yksinjäämisen tunteen. Eikö psykiatrisille sairaanhoitajille pitäisi voida puhua lapsuuden traumoista?
Minulla on täsmälleen sama lapsuuden trauma, mutta olen täysin samaa mieltä hoitajan kanssa. Trauma on hyvä tiedostaa, mutta siitä ei pidä tehdä identiteettiä itselleen.
Ei ole. Ei kenelläkään yksinkertaisesti voi olla täsmälleen samaa traumaa, kun ei elämä edes samassa perheessä voi olla koskaan samanlaista kuin näennäisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On täällä ikäviä ämmiä, ootteko sote alalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole omasta mielestäni vellonut surussa tai missään muussakaan. Yhden kerran yritin hoitajan kanssa keskustella sisaruksen kuolemasta ja vastaus oli heti tämä. Samoin yhden kerran olen tehnyt aloituksen hoitajan tokaisusta eikä ilmeisesti sitäkään olisi saanut tehdä.
Ap
Kerrot itse, että sinulla on trauma ja et tiedä miten päästä siitä yli. Asia on tapahtunut lpasuudessasi, etkä edelleenkään osaa käsitellä asiaa. Olit hyvin tuohtunut hoitajan tokaisusta ja koit, ettet saanut edelleenkään apua ja sinua ei ymmärretä.
Taidat kokea ylipäätään, että kukaan ei voi ymmärtää sinua ja sinun tuskassi sisaruksen kuoleman ja yksinjäämisen johdosta. Kukaan ei ymmärtänyt silloin ja kukaan ei ymmärrä, eikä voi ymmärtää, edelleenkään.
Se on se tarina, mitä itsellesi kerrot ja missä olet kiinni.
Se ei edes pidä paikkaansa.&
Olen eri, mutta olet väärässä. Joskus suruprosessi ei etene ilman apua. Minä surin vanhempani kuolemaa vuosikymmenen, ennen kuin pääsin asiassa yhtään eteenpäin. Sekin tapahtui vasta terapiassa, kun sain käsitellä asiaa ammattilaisen kanssa ja ymmärsin että koin syyllisyyttä asian suhteen.
Eli tarvittiin se asian käsittely alusta loppuun kiireettä, ja vasta sitten löytyi se kohta mistä lähteä toipumaan. Ap yritti mainita asiasta, ihan aiheellisesti, jotta olisi päässyt työstämään sitä, mutta hänet torpattiin alkuunsa.
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin jo melko vanha eli eläkeiässä. En oikein itsekään ymmärrä miten näitä "traumatisoituneita " on nykyään joka oksalle. Esim kuolema kuuluu kaikkien elämään, olen itse menettänyt vanhempani , puolisoni, 2 sisarusta, läheisiä ystäviä syöpään yms. Osa menetyksistä on tapahtunut jo lapsena/nuorena, osa nuorena aikuisena , osa nyt hiljattain. Ei kukaan voi välttää läheisten menettämistä jos ja kun elämää riittää.
Lisäksi tulee pettymyksiä työelämässä, irtisanomisia, työttömyyttä, epäonnistumisia, hankalia työkavereita, ilkeitä pomoja, ystävyyksien ja rakkaussuhteiden päättymistä, avioeroja, lasten menetyksiä ja mitä nyt kaikkea elämään kuuluu. Omat vanhempani kokivat menetyksiä ja järkyttäviä tilanteita 2. maailman sodan tiimoilta. Hyviä , työtätekeviä ja elämässä pärjääviä vanhempia heistäkin tuli. Antoivat meille lapsillekin parhaansa, sen minkä niillä eväi
Vaikutat hyvin onnekkaalta ihmiseltä. Se kantaa elämässä pitkälle, kun vanhemmat antavat lapsille parhaansa. Ja jos välttyy traumoilta ja saa elää ns. normaalia elämää, johon kuuluu toki myös vastoinkäymisiä.
Voihan niissä traumoissa pyöriä hamaan tappiin asti. Kuitenkin, jos sen tekisivät kaikki, jolla on sattunut ja ollut elämässään ikäviä kokemuksia niin niistä on vaan yritettävä ryömiä ylös. Jos traumat ei hellitä eikä pehmene laimene vaikkapa kymmenessä kahdessakymmenessä koko elämän aikana niin, ettei voi elää yhtään normielämää eikä tehdä töitä tai muutakaan niin se on jo niin paha sairaus, että eläkkeelle vaan. Useimmat ihmiset kuitenkin porskuttavat elämäänsä ja jossain välissä osaavat ja ymmärtävät suhteuttaa asiat niin, että ikävät asiat tulevat mieleen, mutta niitä ei jäädä murehtimaan eikä niihin jäädä vellomaan. Luulisi, että ihminen kasvaa ainakin jonkin verran elämänsä aikana. Kannattaa lukea asioista ja mietiskellä lukemaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole omasta mielestäni vellonut surussa tai missään muussakaan. Yhden kerran yritin hoitajan kanssa keskustella sisaruksen kuolemasta ja vastaus oli heti tämä. Samoin yhden kerran olen tehnyt aloituksen hoitajan tokaisusta eikä ilmeisesti sitäkään olisi saanut tehdä.
Ap
Kerrot itse, että sinulla on trauma ja et tiedä miten päästä siitä yli. Asia on tapahtunut lpasuudessasi, etkä edelleenkään osaa käsitellä asiaa. Olit hyvin tuohtunut hoitajan tokaisusta ja koit, ettet saanut edelleenkään apua ja sinua ei ymmärretä.
Taidat kokea ylipäätään, että kukaan ei voi ymmärtää sinua ja sinun tuskassi sisaruksen kuoleman ja yksinjäämisen johdosta. Kukaan ei ymmärtänyt silloin ja kukaan ei ymmärrä, eikä voi ymmärtää, edelleenkään.
Se on se tarina, mitä itsellesi kerrot ja missä olet kiinni.
Se ei edes pidä paikkaansa.&
Nimenomaan, se ei pidä paikkaansa. Moni ymmärtää tuon kauhuntunteen, mikä yksinjäämiseen vaikeassa tilanteessa voi lapsen mieleen jättää. Pystyy jopa eläytymään siihen. Mutta ap, huomaatko miten defenssisi nousevat ja alat näykkiä? Voisit oikeasti pysähtyä miettimään näitä asioita, etkä tee niin. Vaadit vastauksia, muttet kuuntele niitä etkä vastaa kysymyksiin. Ymmärrettävää, mutta ei rakentavaa. Sinä olet nyt aikuisena toivottavasti ihan riittävän turvassa. Voit mennä tuohon kauhuntunteeseen, ja sen sijaan että raivoat muille ihmisille siitä, etteivät he voi tulla ottamaan sitä pois, sure se, että olet joutunut sitä kokemaan. Ja kerro itsellesi, että nyt voit alkaa suhtautua toisiin ihmisiin aikuisen näkökulmasta. Heillä on omat vajavaiset kykynsä kohdata sinut, etkä voi heitä siitä syyttää. Osa on jopa ammattiväkeä, ja silti he eivät itse ole valinneet omaa ymmärryksen tasoaan.
Olemme varmasti kaikki pahoillamme, että olet joutunut elämään pienessä paniikissa lapsena. Älä huku paniikkiin enää. Voi olla, että joudut kärsimään edelleen voimattomuudentunteista, ja se on ok. Mutta lopeta ihmisten pureminen. He eivät halua sinulle pahaa eivätkä useimmat myöskään yritä sulloa sinua takaisin komeroon kipusi kanssa. Kun juuttuu petetyn lapsen rooliin, yrittää vaatia kaikkia muita olemaan turvallisia ja huolehtivia, jotta itse saisi hetkeksi levon. Ei vain ole mahdollista saada sitä turvaa muista kuin hetkittäin. Niistä hetkistä kuuluu olla kiitollinen.
Vierailija kirjoitti:
Täällä vaan oletetaan asioita. Minä en ollut puhunut hoitajalle sisaruksen kuolemasta vielä mitään vaan heti kun yritin aloittaa, vastaus oli tuo. Tuli tunne että siitä aiheesta ei saa puhua.
Ap
Täällä provotaan paljon. Eli tähän keskusteluun on nyt pesiytynyt sadisti, joka jatkaa niin kauan kuin hänet huomioidaan. Jankuttaen loputtomasti. Sinänsä ironista sekin. Traumapotilas hänkin.
Hoitaja sanoi faktan.