Yritin puhua lapsuuden traumastani ja hoitaja tokaisi

Vierailija kirjoitti:

Ketjussa on jo yli tuhat viestiä, ja vielä tulee noita viisastelijoita paljastamaan etteivät ole vieläkään viitsineet ottaa selvää mitä tarkoittaa trauma.

Minä ihmettelen kovasti, miten se on joillekin niin vaikeaa ottaa selvää asioista, vaikka kaikki maailman tieto on klikkauksen päässä, ja tässäkin ketjussa on jo sata kertaa yritetty selittää.

Kova pää? Umpiluuta kenties?

Tässä vähän sama ilmiö, kuin aikanaan, kun HSP oli paljon tapetilla. Osa ihmisistä suureen ääneen ihmetteli, miten voi olla sellaisia herkkiksiä, jotka ei mitään kestä, kun itkeä tihrustavat joka välissä. Kun ite täytyy kestää ja jaksaa käydä, töissä, tehdä ruokaa, hoitaa perhettä, kuntoilla....Vaikka monen monet kertoivat tekevänsä tuota kaikkea päivittäin. Se vaan, että väsyy herkemmin tietyistä asioista. Tämä herätti joissakin jopa raivoa. Silloin ihmettelin, mistä nämä kiukkuilijat luulevat jäävänsä paitsi. Sellainen fiilis niistä kommenteista tuli. 

Vierailija kirjoitti:

Tsempit ap! Oli aika tökerösti tokaistu, tottakin toisaalta kuitenkin.

Tiettyjä asioita kantaa kipeänä painona sisällään lapsuudesta pitkälle aikuisuuteen. Jossain kohtaa on kuitenkin ehkä paras todeta, että sattuu, mutta minä selviän, koska olen selvinnyt tähänkin saakka.

Itselle lapsuudentrauma on orpous, joka oli päällimmäisenä ajatuksena pitkästi yli 30 vuotiaaksi. Sitten oli kuitenkin todettava, että lapsuudessa tapahtunet p*skat jutut eivät määrittele loppuelämääni, vaan haluan olla vapaa niistä ja keskittyä nykyhetkeen ja siihen millaista elämää saan nyt elää. Aikuisena, en haavoittuneena lapsena.

Liikuttavaa, et vaikka kuinka ihmiset ovat viisaasti tänne avanneet ilmiötä ja sen käsittelyä, joku aina tulee saman tekstin kanssa. Uudestaan ja uudestaan. Pätemään. Tod. näk. siis tämäkin trauma edelleen käsittelemättä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsempit ap! Oli aika tökerösti tokaistu, tottakin toisaalta kuitenkin.

Tiettyjä asioita kantaa kipeänä painona sisällään lapsuudesta pitkälle aikuisuuteen. Jossain kohtaa on kuitenkin ehkä paras todeta, että sattuu, mutta minä selviän, koska olen selvinnyt tähänkin saakka.

Itselle lapsuudentrauma on orpous, joka oli päällimmäisenä ajatuksena pitkästi yli 30 vuotiaaksi. Sitten oli kuitenkin todettava, että lapsuudessa tapahtunet p*skat jutut eivät määrittele loppuelämääni, vaan haluan olla vapaa niistä ja keskittyä nykyhetkeen ja siihen millaista elämää saan nyt elää. Aikuisena, en haavoittuneena lapsena.

Minä taas en koskaan ole ajatellut lapsuudessani tapahtunutta. Edes tapahtumahetkellä. Se on mennyt heti laatikkoon, kansi kiinni. Täytin 25 ja ajattelin, että aikuisuus on ihanaa, lapsuus olikin raskasta, onneksi se on takana. Enkä ole miettinyt la

Käsittelemättömät asiat voivat sairastuttaa fyysisesti.  

Vierailija kirjoitti:

Tsempit ap! Oli aika tökerösti tokaistu, tottakin toisaalta kuitenkin.

Tiettyjä asioita kantaa kipeänä painona sisällään lapsuudesta pitkälle aikuisuuteen. Jossain kohtaa on kuitenkin ehkä paras todeta, että sattuu, mutta minä selviän, koska olen selvinnyt tähänkin saakka.

Itselle lapsuudentrauma on orpous, joka oli päällimmäisenä ajatuksena pitkästi yli 30 vuotiaaksi. Sitten oli kuitenkin todettava, että lapsuudessa tapahtunet p*skat jutut eivät määrittele loppuelämääni, vaan haluan olla vapaa niistä ja keskittyä nykyhetkeen ja siihen millaista elämää saan nyt elää. Aikuisena, en haavoittuneena lapsena.

Minä taas toivoin että olisin päätynyt huostaanotetuksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsempit ap! Oli aika tökerösti tokaistu, tottakin toisaalta kuitenkin.

Tiettyjä asioita kantaa kipeänä painona sisällään lapsuudesta pitkälle aikuisuuteen. Jossain kohtaa on kuitenkin ehkä paras todeta, että sattuu, mutta minä selviän, koska olen selvinnyt tähänkin saakka.

Itselle lapsuudentrauma on orpous, joka oli päällimmäisenä ajatuksena pitkästi yli 30 vuotiaaksi. Sitten oli kuitenkin todettava, että lapsuudessa tapahtunet p*skat jutut eivät määrittele loppuelämääni, vaan haluan olla vapaa niistä ja keskittyä nykyhetkeen ja siihen millaista elämää saan nyt elää. Aikuisena, en haavoittuneena lapsena.

Minä taas en koskaan ole ajatellut lapsuudessani tapahtunutta. Edes tapahtumahetkellä. Se on mennyt heti laatikkoon, kansi kiinni. Täytin 25 ja ajattelin, että aikuisuus on ihanaa, lapsuus olikin ra

Käsittelemättömät asiat voivat sairastuttaa fyysisesti.  

Niinpä. Ja ACE-pisteitä ajatellen voivat jossain määrin sairastuttaa ne käsitellytkin. Mutta toki käsittelemätön vielä vahvemmin. 

Minulla on ystävä, jolle sanon mitä tahansa ongelmaa, hänellä on aina myös. On ihan mahdotonta yrittää saada hänet tajuamaan, että itsellä se on siinä mielessä pahemmin, että minua se invalidisoi, häntä ei. Eli itse en pistäisi niitä rinnakkain. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsempit ap! Oli aika tökerösti tokaistu, tottakin toisaalta kuitenkin.

Tiettyjä asioita kantaa kipeänä painona sisällään lapsuudesta pitkälle aikuisuuteen. Jossain kohtaa on kuitenkin ehkä paras todeta, että sattuu, mutta minä selviän, koska olen selvinnyt tähänkin saakka.

Itselle lapsuudentrauma on orpous, joka oli päällimmäisenä ajatuksena pitkästi yli 30 vuotiaaksi. Sitten oli kuitenkin todettava, että lapsuudessa tapahtunet p*skat jutut eivät määrittele loppuelämääni, vaan haluan olla vapaa niistä ja keskittyä nykyhetkeen ja siihen millaista elämää saan nyt elää. Aikuisena, en haavoittuneena lapsena.

Toisaalta, eihän orvoksi jääminen välttämättä ole trauma. Riippuu varmasti tilanteesta miten sen on kokenut.

Veikkaan että kokemus on se avainsana, esimerkiksi kaverilla

Eikö kaikki orvoksi jääneet joudu tekemisiin sosiaaliviranomaisten kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ystävä, jolle sanon mitä tahansa ongelmaa, hänellä on aina myös. On ihan mahdotonta yrittää saada hänet tajuamaan, että itsellä se on siinä mielessä pahemmin, että minua se invalidisoi, häntä ei. Eli itse en pistäisi niitä rinnakkain. 

Onkohan meillä sama ystävä!? Vähän rasittava ollut hetkittäin, kun en ehdi kertoa juttua edes alkuun, kun hän vastaa: tiätsä ihan sama! Jopa tragikoomista, kun aloin kertoa hahmotushäiriöstäni, hänellä on se ihan sama! On tohtorisihmisiä ja sen verran seurannut hänen opinpolkuaan koulusta alkaen, et tiedän, ettei ole. No, olen oppinut oleman kertomatta sit mitään. 

Sen sijaan epäilen hänellä olevan joku trauma. Ainakin paniikkihäiriöstä kärsii. En siis tiedä, ovatko nämä yhteydessä toisiinsa. 

Vähän ohis

Kuka oikeasti tahtoo ystävänsä mielen sopukoita koko ajan vuodesta vuoteen kuunnella , mitä tapahtui kun olin 5-vuotias ja miten vieläkin lihakset sen takia jumissa psyyken takia.

Eikö ongelmallisella ole mitään arkisia asioita, liikunnastaan, ilmoista, ruoan laitosta, käsitöistä, maalauksistaan mitä nyt kukakin harrastaa.

Vierailija kirjoitti:

Kuka oikeasti tahtoo ystävänsä mielen sopukoita koko ajan vuodesta vuoteen kuunnella , mitä tapahtui kun olin 5-vuotias ja miten vieläkin lihakset sen takia jumissa psyyken takia.

Eikö ongelmallisella ole mitään arkisia asioita, liikunnastaan, ilmoista, ruoan laitosta, käsitöistä, maalauksistaan mitä nyt kukakin harrastaa.

Eihän kaikki puhu traumoistaan edes ystävilleen 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjussa on jo yli tuhat viestiä, ja vielä tulee noita viisastelijoita paljastamaan etteivät ole vieläkään viitsineet ottaa selvää mitä tarkoittaa trauma.

Minä ihmettelen kovasti, miten se on joillekin niin vaikeaa ottaa selvää asioista, vaikka kaikki maailman tieto on klikkauksen päässä, ja tässäkin ketjussa on jo sata kertaa yritetty selittää.

Kova pää? Umpiluuta kenties?

Tässä vähän sama ilmiö, kuin aikanaan, kun HSP oli paljon tapetilla. Osa ihmisistä suureen ääneen ihmetteli, miten voi olla sellaisia herkkiksiä, jotka ei mitään kestä, kun itkeä tihrustavat joka välissä. Kun ite täytyy kestää ja jaksaa käydä, töissä, tehdä ruokaa, hoitaa perhettä, kuntoilla....Vaikka monen monet kertoivat tekevänsä tuota kaikkea päivittäin. Se vaan, että väsyy herkemmin tietyistä asioista. Tämä herätti joissakin jopa raivoa. Silloin ihmettelin, m

Ai mistä luulevat jäävänsä paitsi?

No senhän nyt huomasi sokea lapsikin puonsilmälläänkin, että erityis-etuliite oli se mistä jäivät paitsi. 

Melkoisen ironista, että erityisen vahvat aikuiset ihmiset meni noin lapsekkaasti pois tolaltaan, kun joku toinen sai olla spessu. Naurattaa tuollaiset tantrumit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuka oikeasti tahtoo ystävänsä mielen sopukoita koko ajan vuodesta vuoteen kuunnella , mitä tapahtui kun olin 5-vuotias ja miten vieläkin lihakset sen takia jumissa psyyken takia.

Eikö ongelmallisella ole mitään arkisia asioita, liikunnastaan, ilmoista, ruoan laitosta, käsitöistä, maalauksistaan mitä nyt kukakin harrastaa.

Eihän kaikki puhu traumoistaan edes ystävilleen 

Kaikki eivät puhu ja kaikki eivät tiedosta. 

Miksi käsitys, et kaikki puhuu niistä koko ajan? Ketjussa toki, kun sattuu olemaan ketjun aihe. 

Eihän tässä ketjussakaan ole hirveästi puhuttu niistä itse traumaan johtaneista tapahtumista..

Vierailija kirjoitti:

Eihän tässä ketjussakaan ole hirveästi puhuttu niistä itse traumaan johtaneista tapahtumista..

Juu ei, mut puhutaan traumoista. 

Muutamaa jänkkää (tai vaan tietämätöntä) lukuunottamatta hyvä keskustelu! Valaiseva tietämättömälle.

Onko lapsena tai nuorena orvoksi jääneet traumatisoituneita? Tunnen yhden joka väittää ettei ole, mutta käytöksensä kertoo ihan toista. Luulee että toisilla on helpompaa, ei osaa arvostaa sitä mitä hänellä itsellään on ja mikä hänellä on hyvin, ajattelee olevansa maailman kurjimman kohtalon kokenut. Jos jollain on vaikeita asioita vanhempien kanssa suuttuu ja hokee että sinun pitäisi olla kiitollinen että sinulla on vanhemmat, olisit kiitollinen vanhemmistasi jne.

Vierailija kirjoitti:

Onko lapsena tai nuorena orvoksi jääneet traumatisoituneita? Tunnen yhden joka väittää ettei ole, mutta käytöksensä kertoo ihan toista. Luulee että toisilla on helpompaa, ei osaa arvostaa sitä mitä hänellä itsellään on ja mikä hänellä on hyvin, ajattelee olevansa maailman kurjimman kohtalon kokenut. Jos jollain on vaikeita asioita vanhempien kanssa suuttuu ja hokee että sinun pitäisi olla kiitollinen että sinulla on vanhemmat, olisit kiitollinen vanhemmistasi jne.

Hän näyttää jääneen tunne-elämän kehityksessä siihen hetkeen, kun tuo tapahtui. Vaihda tilalle vaikka eskarilainen niin tuo kaikki kuulostaa ihan loogiselta puheelta, eikö?

Vierailija kirjoitti:

Onko lapsena tai nuorena orvoksi jääneet traumatisoituneita? Tunnen yhden joka väittää ettei ole, mutta käytöksensä kertoo ihan toista. Luulee että toisilla on helpompaa, ei osaa arvostaa sitä mitä hänellä itsellään on ja mikä hänellä on hyvin, ajattelee olevansa maailman kurjimman kohtalon kokenut. Jos jollain on vaikeita asioita vanhempien kanssa suuttuu ja hokee että sinun pitäisi olla kiitollinen että sinulla on vanhemmat, olisit kiitollinen vanhemmistasi jne.

Mitähän tapahtuisi jos kysyisi, että miksi pitää olla kiitollinen, oletko sinäkin omistasi?

Yritä unohtaa tuollaisen hoitajan sanat. Hän ei selkeästi ollut tilanteen tasalla eikä tunnetaitoinen tai tietoinen ihminen eikä hoitaja vaan yritti päteä omalla osaamisellaan, joka oli täysin eri asioiden substanssia.

Traumat saattavat säilyä tavalla tai toisella jopa koko ihmisiän, tosin niiden aktiivinen työstäminen esimerkiksi psykoterapiassa auttaa usein tilanteeseen. Se toki vaatii pitkäjännitteistä työstämistä ja omaa panostusta eikä vähiten rahallisesti. Harmi, kun en viitsi laittaa yhteystietojani tänne julkisesti näkyville, sillä opiskelen juurikin sopivaa tutkintoa esimerkiksi tuollaisten asioiden käsittelyyn. Toivotan kuitenkin voimia ja tsemppiä sinulle sekä ennen kaikkea, että tapaat ymmärtäviä ihmisiä mutta myöskin sekä sydämen sivistyksen että traumaperäisten oireiden käsittelyyn erikoistuneita ammatti-ihmisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Onko lapsena tai nuorena orvoksi jääneet traumatisoituneita? Tunnen yhden joka väittää ettei ole, mutta käytöksensä kertoo ihan toista. Luulee että toisilla on helpompaa, ei osaa arvostaa sitä mitä hänellä itsellään on ja mikä hänellä on hyvin, ajattelee olevansa maailman kurjimman kohtalon kokenut. Jos jollain on vaikeita asioita vanhempien kanssa suuttuu ja hokee että sinun pitäisi olla kiitollinen että sinulla on vanhemmat, olisit kiitollinen vanhemmistasi jne.

Vaihtakaa vanhempia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko lapsena tai nuorena orvoksi jääneet traumatisoituneita? Tunnen yhden joka väittää ettei ole, mutta käytöksensä kertoo ihan toista. Luulee että toisilla on helpompaa, ei osaa arvostaa sitä mitä hänellä itsellään on ja mikä hänellä on hyvin, ajattelee olevansa maailman kurjimman kohtalon kokenut. Jos jollain on vaikeita asioita vanhempien kanssa suuttuu ja hokee että sinun pitäisi olla kiitollinen että sinulla on vanhemmat, olisit kiitollinen vanhemmistasi jne.

Hän näyttää jääneen tunne-elämän kehityksessä siihen hetkeen, kun tuo tapahtui. Vaihda tilalle vaikka eskarilainen niin tuo kaikki kuulostaa ihan loogiselta puheelta, eikö?

Entä tuo viiskymppinen jonka  elämä täyttyy myös lapsuudesta, kaikki mitä aikuisena on tapahtunut kaikesta syyttää lapsuuttaan. Onko jäänyt eskarilaiseksi?  Ei ole kyennyt tajuamaan olevansa aikuinen ja voivansa elää haljuista vanhemmista huolimatta .