Yritin puhua lapsuuden traumastani ja hoitaja tokaisi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se outoa miten jotkut traumatisoituu ja jotkut ei ja samalla ärsyttävääkin miten pienestä jotkut tekee elämän mittaisen surun. Olen menettänyt toisen vanhemmista 5v ja en jaksa yhtä kaveria joka on saanut elää lapsuuden onnellsessa ydinperheessä mutta hänelle mummon kuolema oli suuri suru kun hän oli 17-vuotias.

Mikä siinä oikein ärsyttää? Kävikö mielessä, että kaveri voi ajatella samoin sinusta.

Niinpä. Vanhemman kuolema ei tee perheoloista mitenkään automaattisesti kurjia, eikä ydinperhe hyviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se outoa miten jotkut traumatisoituu ja jotkut ei ja samalla ärsyttävääkin miten pienestä jotkut tekee elämän mittaisen surun. Olen menettänyt toisen vanhemmista 5v ja en jaksa yhtä kaveria joka on saanut elää lapsuuden onnellsessa ydinperheessä mutta hänelle mummon kuolema oli suuri suru kun hän oli 17-vuotias.

Minusta taas tuollainen vertailu on ihan turhaa, koska ei yksi kokemus tai asia määrittele koko elämää tai lapsuutta.

Kyllä määrittää

Olen siis tuntenut tämän kaverin ihan kouluajasta alkaen ja käynyt heillä ja satun tietämään että heillä oli ihan tavallinen ydinperhe missä ei ollut taatusti mitään vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se outoa miten jotkut traumatisoituu ja jotkut ei ja samalla ärsyttävääkin miten pienestä jotkut tekee elämän mittaisen surun. Olen menettänyt toisen vanhemmista 5v ja en jaksa yhtä kaveria joka on saanut elää lapsuuden onnellsessa ydinperheessä mutta hänelle mummon kuolema oli suuri suru kun hän oli 17-vuotias.

Etpä sinä voi tietää sitä miten asiat on todellisuudessa olleet. Ydinperhe itsessään ei ole mikään tae onnellisuudesta tai onnellisesta lapsuudesta. 

Kyllä ydinperhe on aina parempi kuin eronneet vanhemmat tai että toinen vanhemmista on kuollut

 

Sanoo hyvässä perheessä elänyt. Toivoin todella paljon lapsena, että vanhemmat olisivat eronneet. Ei eronneet, mutta "avioliitto" päättyi kuolemaan

Sama. Sitten kun kuoli niin kotona oli turvallista, normaalia elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se outoa miten jotkut traumatisoituu ja jotkut ei ja samalla ärsyttävääkin miten pienestä jotkut tekee elämän mittaisen surun. Olen menettänyt toisen vanhemmista 5v ja en jaksa yhtä kaveria joka on saanut elää lapsuuden onnellsessa ydinperheessä mutta hänelle mummon kuolema oli suuri suru kun hän oli 17-vuotias.

Etpä sinä voi tietää sitä miten asiat on todellisuudessa olleet. Ydinperhe itsessään ei ole mikään tae onnellisuudesta tai onnellisesta lapsuudesta. 

Kyllä ydinperhe on aina parempi kuin eronneet vanhemmat tai että toinen vanhemmista on kuollut

Kun isäsi on sadisti psykopaatti, joka tekee sinusta rais kausvideoita dark webiin? Kun sinut suljetaan kylmään ja pimeään kaappiin kuudeksi tunniksi aina, kun et miellytä? En nyt jaksa kirjoittaa enempää, mutta pointti tuli varmaan selväksi. Sitä paitsi lapsia otetaan huostaan myös ydinperheistä.

Vierailija kirjoitti:

Olen siis tuntenut tämän kaverin ihan kouluajasta alkaen ja käynyt heillä ja satun tietämään että heillä oli ihan tavallinen ydinperhe missä ei ollut taatusti mitään vaikeaa.

En ihan luottaisi lapsen kykyyn huomata ja ymmärtää jonkun kaverin perheoloja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se outoa miten jotkut traumatisoituu ja jotkut ei ja samalla ärsyttävääkin miten pienestä jotkut tekee elämän mittaisen surun. Olen menettänyt toisen vanhemmista 5v ja en jaksa yhtä kaveria joka on saanut elää lapsuuden onnellsessa ydinperheessä mutta hänelle mummon kuolema oli suuri suru kun hän oli 17-vuotias.

Etpä sinä voi tietää sitä miten asiat on todellisuudessa olleet. Ydinperhe itsessään ei ole mikään tae onnellisuudesta tai onnellisesta lapsuudesta. 

Kyllä ydinperhe on aina parempi kuin eronneet vanhemmat tai että toinen vanhemmista on kuollut

 

Sanoo hyvässä perheessä elänyt. Toivoin todella paljon lapsena, että vanhemmat olisivat eronneet.

Ja minäkin voin paljon paremmin, kun isästä päästiin.

Tuo tyyppi ei tajua sitä, että on niin vaarallisia vanhempia, että niiden kuolemaa toivoo tai siitä huojentuu.

Vierailija kirjoitti:

Olen siis tuntenut tämän kaverin ihan kouluajasta alkaen ja käynyt heillä ja satun tietämään että heillä oli ihan tavallinen ydinperhe missä ei ollut taatusti mitään vaikeaa.

Kyllä. On todella helppo uskoa, että heillä on ollut hyvä perhe. Siksi ystäväsi on tasapainoinen ja terveesti reagoiva. 

Omassa tuttavapiirissä samassa koulussa oli just sellainen tyttö jonka äiti oli kuollut tytön ollessa pieni. Jostain kumman syystä tyttö oli saanut sellaisen käsityksen, että tästä syystä hänellä oli kurjempaa kuin kenelläkään, eikä toisten lasten perheissä voinut olla mitään ongelmia. 

Vierailija kirjoitti:

Olen siis tuntenut tämän kaverin ihan kouluajasta alkaen ja käynyt heillä ja satun tietämään että heillä oli ihan tavallinen ydinperhe missä ei ollut taatusti mitään vaikeaa.

Minulla oli kaveri joka tuli tuollaisesta tavallisesta ydinperheestä, missä ei ollut taatusti mitään vaikeaa. Vietin siellä lapsena usein aikaa, kesällä olin mukana heidän mökillään jne. Kaverini pärjäsi hyvin koulussa ja olimme läheiset aina siihen asti kun hän aloitti yliopiston ja minä AMKin. Opiskelut veivät meidät eri paikkakunnille ja yhteydenpito alkoi harveta. Kaverini yhteydenpito minuun alkoi hiipua entisestään ja jos olimme yhteyksissä, hän vaikutti oudolta. Jossain kohtaa homma alkoi mennä niin sekavaksi, että oli pakko hyväksyä, että hänen mielenterveytensä ei ole enää kunnossa. Lopulta hän katkaisi kaikki yhteydet minuun ja muuta kautta kuulin, että hän oli keskeyttänyt opinnot ja sekoili huumeiden kanssa.

Nykyään hän on päässyt päihteistä eroon ja on ns. mielenterveyskuntoutuja. Melkoisen isona shokkina tuli, että veljensä oli käyttänyt häntä säännöllisesti hyväksi hänen ollessaan varhaisteini ja vanhemmat olivat suojelleet tätä veljeä ja syyllistäneet tapahtumista kaveriani.

Kukaan meistä ei oikeasti tiedä mitä toisen elämässä on tapahtunut vain sen perusteella miltä asiat ulospäin näyttävät.

On niin totta, että kukaan ei voi varmuudella tietää mitä joku on kokenut tai minkälaista kotona on ollut. Itselleni tuli aikuisena vähän yllätyksenä se, että yksi samalla luokalla ollut oli luullut että perheemme on ydinperhe. Todellisuudessa oikea isäni asui muualla, ja kävinkin hänen luonaan, enkä mitenkään erityisesti edes salannut sitä. En toki ehkä kertonutkaan kuin läheisimmille kavereille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen siis tuntenut tämän kaverin ihan kouluajasta alkaen ja käynyt heillä ja satun tietämään että heillä oli ihan tavallinen ydinperhe missä ei ollut taatusti mitään vaikeaa.

Minulla oli kaveri joka tuli tuollaisesta tavallisesta ydinperheestä, missä ei ollut taatusti mitään vaikeaa. Vietin siellä lapsena usein aikaa, kesällä olin mukana heidän mökillään jne. Kaverini pärjäsi hyvin koulussa ja olimme läheiset aina siihen asti kun hän aloitti yliopiston ja minä AMKin. Opiskelut veivät meidät eri paikkakunnille ja yhteydenpito alkoi harveta. Kaverini yhteydenpito minuun alkoi hiipua entisestään ja jos olimme yhteyksissä, hän vaikutti oudolta. Jossain kohtaa homma alkoi mennä niin sekavaksi, että oli pakko hyväksyä, että hänen mielenterveytensä ei ole enää kunnossa. Lopulta hän katkaisi kaikki yhteydet minuun ja muuta kautta kuulin, että hän oli keskeyttänyt opinn

No eihän tuo pidä paikkaansa, että olisi ollut tavallinen perhe, jossa ei taatusti mitään vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Omassa tuttavapiirissä samassa koulussa oli just sellainen tyttö jonka äiti oli kuollut tytön ollessa pieni. Jostain kumman syystä tyttö oli saanut sellaisen käsityksen, että tästä syystä hänellä oli kurjempaa kuin kenelläkään, eikä toisten lasten perheissä voinut olla mitään ongelmia. 

Kateellisuus tekee tätä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen siis tuntenut tämän kaverin ihan kouluajasta alkaen ja käynyt heillä ja satun tietämään että heillä oli ihan tavallinen ydinperhe missä ei ollut taatusti mitään vaikeaa.

En ihan luottaisi lapsen kykyyn huomata ja ymmärtää jonkun kaverin perheoloja.

Ihmiset on ihan onnettoman surkeita huomaamaan mitään mätää kulissien takaa. Yleensä perhettään terrorisoiva ja henkisesti sadistinen hullu, on "niin mukava ja leppoisa".

Miten tyhmiä ihmiset oikein on, kun kuvittelevat että jos he hetken viettävät KYLÄSSÄ jonkun luona, ja siellä ollaan kivoja ja ihania, että se on sitten ihan samanlaista kun vieraat lähtee siitä teatterista!

Luuleeko nämä pönttöpäät, että väkivaltaiset ja kyvyttömät vanhemmat kaikkien edessä ja julkisesti ovat samanlaisia piruja mitä suljettujen ovien takana.

Pitää olla naiivi, jos menee "takuuseen" ja vannoo tietävänsä faktana, että joku perhe on normaali ja hyvä, kun silloin sattui olemaan rauhallista ja kivaa kun itse siellä kävi kylässä.

Ei herrajestas!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Riippuu paljon kontekstista, missä noin sanottiin. Mutta kannattaa ottaa huomioon mahdolliuåsuus, että se ei ollut sanottu pahalla ollenkaan.

Niin, kyseessä ei ehkä ollut paha tahto, vaan silkka kyvyttömyys ja osaamattomuus. Ihmisiä ne sairaanhoitajatkin ovat. Ehkäpä hänelle on vastattu samalla tavalla, kun hän on puhunut vastoinkäymisistään.

Hoitajan oma kostohimo hoitosuhteessa on ammattitaidottomuutta. Oman ammattutaidon kehittäminen terveydenhuollossa on velvoite. Toki ei ole mikään pakko työskennellä terveydenhuollossa, voi mennä vaikka lvi alalle rassaamaan röörejä.

Vierailija kirjoitti:

Entä terapeutti. Tai kriisiterapeutti. Hoitsut eivät hoida kai niitä asioita ja joillakin ei koulutustakaan.

Psyk. sairaanhoitajalla on käytännössä muutan kk:n kurssitus aiheesta psykiatria. Jos siitä jää käteen että ihmisen päässä on aivot, muutaman lääkkeen nimi ja että suljetun osaston ovet on lukossa, on sinua lykästänyt. Olet tavannut jopa harvinaisen valveutuneen hoitsun.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se outoa miten jotkut traumatisoituu ja jotkut ei ja samalla ärsyttävääkin miten pienestä jotkut tekee elämän mittaisen surun. Olen menettänyt toisen vanhemmista 5v ja en jaksa yhtä kaveria joka on saanut elää lapsuuden onnellsessa ydinperheessä mutta hänelle mummon kuolema oli suuri suru kun hän oli 17-vuotias.

Mitä yrität todistella?

Trauma ei tarkoita asioista ylipääsemättömyyttä. Hyvänen aika, se on jälki, mikä ihmiseen jää jonkun tapahtuman seurauksena. Se on reaktiotapoja, pelkotiloja myöhemmissä elämänvaiheissa ym. Ihminen ei välttämättä edes muista sitä trauman aiheuttajaa, ja silti kärsii siitä. 

Vierailija kirjoitti:

Olen siis tuntenut tämän kaverin ihan kouluajasta alkaen ja käynyt heillä ja satun tietämään että heillä oli ihan tavallinen ydinperhe missä ei ollut taatusti mitään vaikeaa.

Jos on tavallinen perhe niin aina on vaikeita asioita. Ne käsitellään yhdessä perheenä ja mennään eteenpäin. Kiiltokuvaperheessä vaikeat asiat lakaistaan maton alle ja pidetään kulissit pystyssä. Kiiltokuvaperheessä eläminen ei ole hyvä asia. 

Vierailija kirjoitti:

Omassa tuttavapiirissä samassa koulussa oli just sellainen tyttö jonka äiti oli kuollut tytön ollessa pieni. Jostain kumman syystä tyttö oli saanut sellaisen käsityksen, että tästä syystä hänellä oli kurjempaa kuin kenelläkään, eikä toisten lasten perheissä voinut olla mitään ongelmia. 

Onhan tuo ihan käsittämättömän kurjaa menettää äiti nuorena. Ihmisten pitäisi olla kiitollisia vanhemmistaan