Yritin puhua lapsuuden traumastani ja hoitaja tokaisi

Vierailija kirjoitti:

Onhan se outoa miten jotkut traumatisoituu ja jotkut ei ja samalla ärsyttävääkin miten pienestä jotkut tekee elämän mittaisen surun. Olen menettänyt toisen vanhemmista 5v ja en jaksa yhtä kaveria joka on saanut elää lapsuuden onnellsessa ydinperheessä mutta hänelle mummon kuolema oli suuri suru kun hän oli 17-vuotias.

Minusta taas tuollainen vertailu on ihan turhaa, koska ei yksi kokemus tai asia määrittele koko elämää tai lapsuutta.

Trauma- sanasta on tullut muotisana, jolla ilmaistaan nykyään fyysisiä ja psyykkisiä vaivoja ja ongelmia. Minulla viikko sitten kipeytyi selkä ja tuli kova kipu, mutta lääkäri sanoi, että kipu syntyi traumasta. Olin ihan, että mitä... Selitti  sentarkoittavan jotain lihasrepeämää. Että kaikenlaisia vaivoja näemmä sanotaan nykyään traumaksi. Miksei voida sanoa suomenkielellä, kipu, oireilu, vaiva jne.

Vierailija kirjoitti:

Trauma- sanasta on tullut muotisana, jolla ilmaistaan nykyään fyysisiä ja psyykkisiä vaivoja ja ongelmia. Minulla viikko sitten kipeytyi selkä ja tuli kova kipu, mutta lääkäri sanoi, että kipu syntyi traumasta. Olin ihan, että mitä... Selitti  sentarkoittavan jotain lihasrepeämää. Että kaikenlaisia vaivoja näemmä sanotaan nykyään traumaksi. Miksei voida sanoa suomenkielellä, kipu, oireilu, vaiva jne.

 

Trololoo?

Trauma tarkoittaa myös fyysistä tapahtumaa. Vai ketä luulet hoidettavan sairaalan traumapoleilla?

Vierailija kirjoitti:

Onhan se outoa miten jotkut traumatisoituu ja jotkut ei ja samalla ärsyttävääkin miten pienestä jotkut tekee elämän mittaisen surun. Olen menettänyt toisen vanhemmista 5v ja en jaksa yhtä kaveria joka on saanut elää lapsuuden onnellsessa ydinperheessä mutta hänelle mummon kuolema oli suuri suru kun hän oli 17-vuotias.

Ei kukaan tee surua. Todella omituinen näkemys ihmisten kokemuksista.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se outoa miten jotkut traumatisoituu ja jotkut ei ja samalla ärsyttävääkin miten pienestä jotkut tekee elämän mittaisen surun. Olen menettänyt toisen vanhemmista 5v ja en jaksa yhtä kaveria joka on saanut elää lapsuuden onnellsessa ydinperheessä mutta hänelle mummon kuolema oli suuri suru kun hän oli 17-vuotias.

Mikä siinä oikein ärsyttää? Kävikö mielessä, että kaveri voi ajatella samoin sinusta.

Vierailija kirjoitti:

Trauma- sanasta on tullut muotisana, jolla ilmaistaan nykyään fyysisiä ja psyykkisiä vaivoja ja ongelmia. Minulla viikko sitten kipeytyi selkä ja tuli kova kipu, mutta lääkäri sanoi, että kipu syntyi traumasta. Olin ihan, että mitä... Selitti  sentarkoittavan jotain lihasrepeämää. Että kaikenlaisia vaivoja näemmä sanotaan nykyään traumaksi. Miksei voida sanoa suomenkielellä, kipu, oireilu, vaiva jne.

Useilla sanoilla on monta merkitystä. Siinä olet oikeassa että nykyään mielen sairauksiin liittyviä sanoja käytetään arkikielessä todella kevyesti, masentaa, ahdistaa tai jopa masentelee tai ahdistelee. Tuo trauma voi olla sekä fyysinen että psyykkinen. Kyllä tälläkin palstalla muutama vuosi sitten puolusteltiin kiihkeästi näyttelijää joka sanoi "menneensä paniikkihäiriöön". Se oli kyllä suomen kieltä mutta jokainen paniikkihäiriötä OIKEASTI sairastava tietää että puhutaan paniikkiKOHTAUKSISTA. Sitten kun niitä kohtauksia on pitkän ajan kuluessa niin paljon että haittaavat jokapäiväistä elämää niin voidaan ehkä asettaa se paniikkiHÄIRIÖN diagnoosi. Eli sekä itse näyttelijä että jutun tehnyt toimittaja eivät tienneet hevonp*skaa koko asiasta :D

Menikö tunteisiin?

Vierailija kirjoitti:

Trauma- sanasta on tullut muotisana, jolla ilmaistaan nykyään fyysisiä ja psyykkisiä vaivoja ja ongelmia. Minulla viikko sitten kipeytyi selkä ja tuli kova kipu, mutta lääkäri sanoi, että kipu syntyi traumasta. Olin ihan, että mitä... Selitti  sentarkoittavan jotain lihasrepeämää. Että kaikenlaisia vaivoja näemmä sanotaan nykyään traumaksi. Miksei voida sanoa suomenkielellä, kipu, oireilu, vaiva jne.

AI:

"Lihastraumat jaetaan yleisesti lihasrevähdyksiin, joissa lihassäikeitä katkeaa voimakkaan kuormituksen seurauksena, ja lihasruhjeisiin, joissa kudosvaurio aiheutuu suorasta iskusta."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se outoa miten jotkut traumatisoituu ja jotkut ei ja samalla ärsyttävääkin miten pienestä jotkut tekee elämän mittaisen surun. Olen menettänyt toisen vanhemmista 5v ja en jaksa yhtä kaveria joka on saanut elää lapsuuden onnellsessa ydinperheessä mutta hänelle mummon kuolema oli suuri suru kun hän oli 17-vuotias.

Etpä sinä voi tietää sitä miten asiat on todellisuudessa olleet. Ydinperhe itsessään ei ole mikään tae onnellisuudesta tai onnellisesta lapsuudesta. 

Kyllä ydinperhe on aina parempi kuin eronneet vanhemmat tai että toinen vanhemmista on kuollut

Tämä on ollut kaikkinensa hyvä keskustelu. Avannut itselle näkemystä traumakokemuksista. Aihe on kiinnostava, vaikkakin tietty surullinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se outoa miten jotkut traumatisoituu ja jotkut ei ja samalla ärsyttävääkin miten pienestä jotkut tekee elämän mittaisen surun. Olen menettänyt toisen vanhemmista 5v ja en jaksa yhtä kaveria joka on saanut elää lapsuuden onnellsessa ydinperheessä mutta hänelle mummon kuolema oli suuri suru kun hän oli 17-vuotias.

Mikä siinä oikein ärsyttää? Kävikö mielessä, että kaveri voi ajatella samoin sinusta.

Tuskinpa koska on saanut elää helpon lapsuuden molempien vanhempien kanssa eikä ole joutunut kokemaan vaikeuksia kuten minä

Mistä ihmeestä sinä voit tietää miten helppoa jonkun elämä on ollut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä ei myöskään voi etukäteen tietää, mikä kokemus on traumaattinen ja mikä ei. Eikä niissä välttämättä sen kummempaa logiikkaa. Esimerkiksi omassa elämässäni traumaattinen kokemus liittyi työelämään, siihen liittyi kaikkea sellaista, mikä teki tilanteesta sietämättömän, jäin yksin, enkä voinut puhua siitä. Myös mummon kuolema kun olin 17v oli todella vaikea kokemus, sattui muutenkin vaikeaan aikaan, mutta ei ehkä sillä tavalla traumaattinen.

Joku aika sitten tvssä asiantuntija (en muista kuka) sanoi, et trauma ei ole aina mitään suurta. Traumaksi sanotaan tilannetta, jossa ihminen kokee turvattomuutta ja sitä, ettei hallitse tilannetta. Se voi olla pienikin hetki, tai sitten jotain todella suurta. Kaikki traumat eivät jää hallitsemaan elämää. Mutta jos jää, ne olis hyvä käsitellä, tavalla tai toisella. Jos

Kerroit, että äitisi kasvatti neljä tasapainoista lasta. Kertomasi perusteella ei kasvattanut. Korkeintaan kolme. Ja sehän on se ongelma onkin. Osa ei tunnista itsessään tiettyjä asioita ja siirtävät niitä eteenpäin. Kiitos mainiosta esimerkistä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se outoa miten jotkut traumatisoituu ja jotkut ei ja samalla ärsyttävääkin miten pienestä jotkut tekee elämän mittaisen surun. Olen menettänyt toisen vanhemmista 5v ja en jaksa yhtä kaveria joka on saanut elää lapsuuden onnellsessa ydinperheessä mutta hänelle mummon kuolema oli suuri suru kun hän oli 17-vuotias.

Etpä sinä voi tietää sitä miten asiat on todellisuudessa olleet. Ydinperhe itsessään ei ole mikään tae onnellisuudesta tai onnellisesta lapsuudesta. 

Kyllä ydinperhe on aina parempi kuin eronneet vanhemmat tai että toinen vanhemmista on kuollut

Tai sitten ei. Ei perhemuoto kerro perheen toimivuudesta vielä yhtään mitään.

https://www.hs.fi/feature/art-2000011488079.html

"Mielenterveyskeskustelussa puhutaan täysin terveiden ihmisten haasteista, sanoo Husin psykiatriajohtaja"

Ja jokainen av-nainen tietysti kokee, että hänen tunteet, traumat, ja ongelmat on niitä oikeita, ei noiden muiden

No, vastaavalla lapsuuden traumataustalla olen samaa mieltä hoitajan kanssa. Ei se trauma tietenkään minnekään koskaan häviä. Mutta pitäisi muuttaa muotoaan eikä enää aikuisena olla niin hallitseva. Eikä joka asiassa voi piiloutua sen taakse.

Siskoni kuolema vaikuttaa edelleen monella tapaa elämääni. Sitä en kiellä. Mutta aikuisiällä olen kuitenkin saanut elämääni myös niin paljon hyvää ja rakentanut itselleni kaikesta huolimatta hyvän elämän, joten tietoisesti keskityn mieluimmin niihin hyviin juttuihin.

Trauman käsittely on tietoinen juttu. Ei se elämä helpota, jos sen eteen ei tee töitä.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se outoa miten jotkut traumatisoituu ja jotkut ei ja samalla ärsyttävääkin miten pienestä jotkut tekee elämän mittaisen surun. Olen menettänyt toisen vanhemmista 5v ja en jaksa yhtä kaveria joka on saanut elää lapsuuden onnellsessa ydinperheessä mutta hänelle mummon kuolema oli suuri suru kun hän oli 17-vuotias.

Ei 5-vuotias edes muista vanhempaa, joten sinänsä et ole menettänyt mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Onhan se outoa miten jotkut traumatisoituu ja jotkut ei ja samalla ärsyttävääkin miten pienestä jotkut tekee elämän mittaisen surun. Olen menettänyt toisen vanhemmista 5v ja en jaksa yhtä kaveria joka on saanut elää lapsuuden onnellsessa ydinperheessä mutta hänelle mummon kuolema oli suuri suru kun hän oli 17-vuotias.

Miksi se ärsyttää? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se outoa miten jotkut traumatisoituu ja jotkut ei ja samalla ärsyttävääkin miten pienestä jotkut tekee elämän mittaisen surun. Olen menettänyt toisen vanhemmista 5v ja en jaksa yhtä kaveria joka on saanut elää lapsuuden onnellsessa ydinperheessä mutta hänelle mummon kuolema oli suuri suru kun hän oli 17-vuotias.

Etpä sinä voi tietää sitä miten asiat on todellisuudessa olleet. Ydinperhe itsessään ei ole mikään tae onnellisuudesta tai onnellisesta lapsuudesta. 

Kyllä ydinperhe on aina parempi kuin eronneet vanhemmat tai että toinen vanhemmista on kuollut

Sanoo hyvässä perheessä elänyt. Toivoin todella paljon lapsena, että vanhemmat olisivat eronneet. Ei eronneet, mutta "avioliitto" päättyi kuolemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se outoa miten jotkut traumatisoituu ja jotkut ei ja samalla ärsyttävääkin miten pienestä jotkut tekee elämän mittaisen surun. Olen menettänyt toisen vanhemmista 5v ja en jaksa yhtä kaveria joka on saanut elää lapsuuden onnellsessa ydinperheessä mutta hänelle mummon kuolema oli suuri suru kun hän oli 17-vuotias.

Etpä sinä voi tietää sitä miten asiat on todellisuudessa olleet. Ydinperhe itsessään ei ole mikään tae onnellisuudesta tai onnellisesta lapsuudesta. 

Kyllä ydinperhe on aina parempi kuin eronneet vanhemmat tai että toinen vanhemmista on kuollut

 

Sanoo hyvässä perheessä elänyt. Toivoin todella paljon lapsena, että vanhemmat olisivat eronneet. Ei eronneet, mutta "avioliitto" päättyi kuolemaan

Niinpä. Jossain perheissä vanhempien ero olisi voinut olla pelastus. Tätä on tietenkin vaikeaa ymmärtää niiden jotka on itse eläneet hyvässä perheessä ja kuvittelevat ydinperheen olevan joku autuas onnellinen lapsuus.