Lue keskustelun säännöt.
Yritin puhua lapsuuden traumastani ja hoitaja tokaisi
17.09.2025 |
Että "Et sinä voi loputtomiin sen taakse piiloutua". Traumana siis sisaruksen kuolema. Tuntui aika kylmäkiskoiselta tokaisulta ja ymmärtämättömyydeltä siitä miten paljon lapsuuden traumat voi vaikuttaa psyykkiseen kehitykseen. Oli varmaan myöskin haluttomuutta auttaa siinä asiassa. Pahoitin mieleni.
Kommentit (612)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi jotkut tulee tänne kertomaan että minä menetin vanhempani kun olin lapsi eikä tullut mitään traumaa?
Tässä keskustelussa on kyse siitä että on olemassa oleva trauma, ei siitä, että ei ole.
Toki huvittavimpia on nämä jotka kertovat ettei vanhemman menettämisestä jäänyt mitään traumaa, mutta silti hermostuvat, kun joku kertoo että on saanut trauman jostain ihan toisesta asiasta. Että ei sulla voi olla traumaa tuosta kun muillakaan ei ole vaikka mun vanhemmat kuoli kun olin lapsi, nihh!!
Niin no, ehkä haluavat vain päästä kertomaan toisille, miten he ovat menettäneet vanhempansa, mutta mitään traumoja ei toki jäänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta kun on trauma, siitä ei hellitetä. Olenhan niin erikoislaatuinen ihminen,älykäs, olisin huipputekijä jos jaksaisin työelämää. Vaan kun pyörin itsesäälissä, kela maksaa ja avustajat hoitaa kotihommat.
Vierailija kirjoitti:
"Myös se vaikuttaa olevan tavallista, että jonkun kertoessa murheistaan tai vaikeista kokemuksistaan niitä ei osata pysähtyä kuuntelemaan vaan aletaan heti selittää omista kokemuksista ja kuinka itse on käynyt läpi rankkoja juttuja"
Myös tuollainen tapa ON kuuntelemista ja pysähtymistä kuuntelemaan. Siinä kuulija kertoo kuinka on käynyt läpi jotain samankaltaista ja luo, tai yrittää luoda yhteekuuluvuden tunnetta kertojalle, jotta kertoja tajuaisi, että ei ehkä tarvitse yrittää suojella kuulijaa.
MIkä siinä on, että pitää loukkaantua siitäkin, jos toinen hiukan eri tavalla ottaa osaa toisen ihmisen suruun kuin se surussa velloja itse. Todellakin taitaa olla niin, että vuosikausia surussaan vellojat todellakin ovat ammattiuhirutujia. Mikään ei kelpaa, aina on vika siinä toisessa ihmisessä ja aina heitä vain tölvitään niin, että mieli pahoittui.
No jos sinun "hiukan erilainen" tapasi, on kutsua toisia vellojiksi ja kärjistää ettei "mikään kelpaa", niin mietipä vähän sitä omaa kontribuutiotasi tarkemmin.
Tosi yhteenkuuluvainen olo tulee, jos kohtelet toista kuin säälittävää alempaa vellojaa, ja nostat itsesi toisen yläpuolelle jonain anti-vellojana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi jotkut tulee tänne kertomaan että minä menetin vanhempani kun olin lapsi eikä tullut mitään traumaa?
Tässä keskustelussa on kyse siitä että on olemassa oleva trauma, ei siitä, että ei ole.
Toki huvittavimpia on nämä jotka kertovat ettei vanhemman menettämisestä jäänyt mitään traumaa, mutta silti hermostuvat, kun joku kertoo että on saanut trauman jostain ihan toisesta asiasta. Että ei sulla voi olla traumaa tuosta kun muillakaan ei ole vaikka mun vanhemmat kuoli kun olin lapsi, nihh!!
Minua ei huvita yhtään. Olen väsynyt tuohon ihmistyyppiin, enkä siedä sellaisia, edes silloinkaan kun heidän määkiminen kohdistuu jonkun muun ihmisen trauman vähättelyyn ja mitätöintii, kuin minuun itseeni.
Miksi olet noin jumiutunut huonoon oloosi? Et tahdo siitä edes palata normaaliin elämään kun trauma vaan kyyhötät kotona ja netissä?
Tahdot huomiota ja sääliä ikäänkuin olisit ainoa ihminen jonka kotona on ollut alkoholismia, mt-ongelmia tms. Et edes tahdo itsestäsi mitään selviytymistarinaa.
Se, minkä olen vertaistuessa huomannut, kukaan ei vastaa toisen puheisiin, että joo niin mullakin kävi noin ja sitten kuvitella yhtenevä kokemus.
Jokainen saa kertoa omista jutuistaan ja kokemuksistaan yksilöllisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä ihmettelen tässäkin keskustelussa näitä kommentteja, missä kirjoitetaan että "minultakin kuoli isä/äiti/mummo/läheinen eikä siitä tullut mitään traumaa", yritetään verrata toisen kokemusta omaan tilanteeseen, vaikka eihän se niin toimi. Kahden eri ihmisen kokemukset ovat aina subjektiivisia, niissä ei ole ollut ihan samoja olosuhteita vaikuttamassa.
ei yritetä verrata, vaan yritetään potkaista aloittajaa persauksille, jotta HÄN ottaisi seruaavan askeleen kohti itsenäistä elämää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi jotkut tulee tänne kertomaan että minä menetin vanhempani kun olin lapsi eikä tullut mitään traumaa?
Tässä keskustelussa on kyse siitä että on olemassa oleva trauma, ei siitä, että ei ole.
Toki huvittavimpia on nämä jotka kertovat ettei vanhemman menettämisestä jäänyt mitään traumaa, mutta silti hermostuvat, kun joku kertoo että on saanut trauman jostain ihan toisesta asiasta. Että ei sulla voi olla traumaa tuosta kun muillakaan ei ole vaikka mun vanhemmat kuoli kun olin lapsi, nihh!!
Niin no, ehkä haluavat vain päästä kertomaan toisille, miten he ovat menettäneet vanhempansa, mutta mitään traumoja ei toki jäänyt.
Yhtä älykästä kun mennä jalkansa katkoneelle hieromaan naamaan ehjiä raajojaan ja hyppiä siinä toisen edessä, että hähä hää minäkin kaaduin minäkin kaaduin tosi pahasti mukkelis makkelis, mutta en ollut niiin heikko kuin sinä, että olisin luita saanut poikki hähä hähä hää, kannattaa vaan kävellä eteen päin kuten minäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ihmettelen tässäkin keskustelussa näitä kommentteja, missä kirjoitetaan että "minultakin kuoli isä/äiti/mummo/läheinen eikä siitä tullut mitään traumaa", yritetään verrata toisen kokemusta omaan tilanteeseen, vaikka eihän se niin toimi. Kahden eri ihmisen kokemukset ovat aina subjektiivisia, niissä ei ole ollut ihan samoja olosuhteita vaikuttamassa.
ei yritetä verrata, vaan yritetään potkaista aloittajaa persauksille, jotta HÄN ottaisi seruaavan askeleen kohti itsenäistä elämää
Aloittajahan ottikin askeleen, otti terveydenhuollossa puheeksi sen asian mikä hänellä oli mielessä.
Mihin tuollainen potkiminen perustuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ihmettelen tässäkin keskustelussa näitä kommentteja, missä kirjoitetaan että "minultakin kuoli isä/äiti/mummo/läheinen eikä siitä tullut mitään traumaa", yritetään verrata toisen kokemusta omaan tilanteeseen, vaikka eihän se niin toimi. Kahden eri ihmisen kokemukset ovat aina subjektiivisia, niissä ei ole ollut ihan samoja olosuhteita vaikuttamassa.
ei yritetä verrata, vaan yritetään potkaista aloittajaa persauksille, jotta HÄN ottaisi seruaavan askeleen kohti itsenäistä elämää
Potkitte maassa makavaa ihmistä, joka JO ON PYYTÄNYT APUA, ETTÄ PÄÄSISI ETEEN PÄIN!
Ette tee sitä hyvyyttänne, auttaaksenne vaan potkimisen ilosta.
Miksi haluatte potkia?
Olisi parempi pitää turpa ihan kokonaan ummessa, jos ei ole vilpitöntä halua ymmärtää tai olla rakentava.
Potkikaa itseänne perseelle, jos on potkimisen vimma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi jotkut tulee tänne kertomaan että minä menetin vanhempani kun olin lapsi eikä tullut mitään traumaa?
Tässä keskustelussa on kyse siitä että on olemassa oleva trauma, ei siitä, että ei ole.
Toki huvittavimpia on nämä jotka kertovat ettei vanhemman menettämisestä jäänyt mitään traumaa, mutta silti hermostuvat, kun joku kertoo että on saanut trauman jostain ihan toisesta asiasta. Että ei sulla voi olla traumaa tuosta kun muillakaan ei ole vaikka mun vanhemmat kuoli kun olin lapsi, nihh!!
Minua ei huvita yhtään. Olen väsynyt tuohon ihmistyyppiin, enkä siedä sellaisia, edes silloinkaan kun heidän määkiminen kohdistuu jonkun muun ihmisen trauman vähättelyyn ja mitätöintii, kuin minuun itseeni.
&n
Miksi olet noin jumiutunut huonoon oloosi? Et tahdo siitä edes palata normaaliin elämään kun trauma vaan kyyhötät kotona ja netissä?
Tahdot huomiota ja sääliä ikäänkuin olisit ainoa ihminen jonka kotona on ollut alkoholismia, mt-ongelmia tms. Et edes tahdo itsestäsi mitään selviytymistarinaa.
En tiedä, miksi ihmisen pitäisi haluta itsestään selviytymistarina. Ainakin itse haluan olla terve ja kokonainen yksilö.
Jos on "selviytynyt" , tarkoittaa että trauma on osa identiteettiä. En ole selviytymistarina seksuaalisesta väkivallasta. Olen ihminen, joka joutui seksuaalisen väkivallan kohteeksi, sairastui, teki urakan parantumiseensa ammattiavun tukemana ja sitten se parani. Jos kantaisin tuosta jotain selviytymistarinaa, se tarkoittaisi sitä, että identifioituisin edelleen uhriksi (joka on kestänyt koettelemuksensa).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ihmettelen tässäkin keskustelussa näitä kommentteja, missä kirjoitetaan että "minultakin kuoli isä/äiti/mummo/läheinen eikä siitä tullut mitään traumaa", yritetään verrata toisen kokemusta omaan tilanteeseen, vaikka eihän se niin toimi. Kahden eri ihmisen kokemukset ovat aina subjektiivisia, niissä ei ole ollut ihan samoja olosuhteita vaikuttamassa.
ei yritetä verrata, vaan yritetään potkaista aloittajaa persauksille, jotta HÄN ottaisi seruaavan askeleen kohti itsenäistä elämää
Aloittajahan ottikin askeleen, otti terveydenhuollossa puheeksi sen asian mikä hänellä oli mielessä.
Mihin tuollainen potkiminen perustuu?
Helpon uhrin löytämiseen ja haluun olla inhottava toisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin no, ehkä haluavat vain päästä kertomaan toisille, miten he ovat menettäneet vanhempansa, mutta mitään traumoja ei toki jäänyt.
Yhtä älykästä kun mennä jalkansa katkoneelle hieromaan naamaan ehjiä raajojaan ja hyppiä siinä toisen edessä, että hähä hää minäkin kaaduin minäkin kaaduin tosi pahasti mukkelis makkelis, mutta en ollut niiin heikko kuin sinä, että olisin luita saanut poikki hähä hähä hää, kannattaa vaan kävellä eteen päin kuten minäkin.
Tää on vähän ongelma aina mt-ongelmien kanssa. Että mt-ongelmaiset sitten nostaa itsensä muiden yläpuolelle, ja että kukaan ei voi ikinä missään tilanteessa virhediagnosoida itseänsä. Siis AP:nkin tapauksessa terveydenhoidon ammittalinainen sanoi, ettei ongelma ole mitään sairaanhoitoa vaativaa, mutta AP silti itse pitää kiinni tästä diganoosistansa että hän on traumatisoitunut ja tarvitsee apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ihmettelen tässäkin keskustelussa näitä kommentteja, missä kirjoitetaan että "minultakin kuoli isä/äiti/mummo/läheinen eikä siitä tullut mitään traumaa", yritetään verrata toisen kokemusta omaan tilanteeseen, vaikka eihän se niin toimi. Kahden eri ihmisen kokemukset ovat aina subjektiivisia, niissä ei ole ollut ihan samoja olosuhteita vaikuttamassa.
ei yritetä verrata, vaan yritetään potkaista aloittajaa persauksille, jotta HÄN ottaisi seruaavan askeleen kohti itsenäistä elämää
Hänhän on ottanut. Toisin kuin ne ilmiselvästi traumatisoutuneet, jotka kieltävät traumansa olemassaolon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Potkitte maassa makavaa ihmistä, joka JO ON PYYTÄNYT APUA, ETTÄ PÄÄSISI ETEEN PÄIN!
Ette tee sitä hyvyyttänne, auttaaksenne vaan potkimisen ilosta.
Miksi haluatte potkia?
Olisi parempi pitää turpa ihan kokonaan ummessa, jos ei ole vilpitöntä halua ymmärtää tai olla rakentava.
Potkikaa itseänne perseelle, jos on potkimisen vimma.
Edelleen, mikä se kriteeri on. Kuka tahansa voi ruveta puhumaan traumamenneisyydestänäsä ja vaatia sen vuoks erityiskohtelua. Mihin raja vedetään, jos hoitajankaan sana ei ole pätevä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin no, ehkä haluavat vain päästä kertomaan toisille, miten he ovat menettäneet vanhempansa, mutta mitään traumoja ei toki jäänyt.
Yhtä älykästä kun mennä jalkansa katkoneelle hieromaan naamaan ehjiä raajojaan ja hyppiä siinä toisen edessä, että hähä hää minäkin kaaduin minäkin kaaduin tosi pahasti mukkelis makkelis, mutta en ollut niiin heikko kuin sinä, että olisin luita saanut poikki hähä hähä hää, kannattaa vaan kävellä eteen päin kuten minäkin.
Tää on vähän ongelma aina mt-ongelmien kanssa. Että mt-ongelmaiset sitten nostaa itsensä muiden yläpuolelle, ja että kukaan ei voi ikinä missään tilanteessa virhediagnosoida itseänsä. Siis AP:nkin tapauksessa terveydenhoidon ammittalinainen sanoi, ettei ongelma ole mitään sairaanhoitoa vaativaa, mutta AP silti itse pitää kiinni täs
Jep, mt-ongelmaisilta on yleistä, että ns. normaaleja ihmisiä vihataan avoimesti.
Miksi olet noin jumiutunut huonoon oloosi? Et tahdo siitä edes palata normaaliin elämään kun trauma vaan kyyhötät kotona ja netissä?
Tahdot huomiota ja sääliä ikäänkuin olisit ainoa ihminen jonka kotona on ollut alkoholismia, mt-ongelmia tms. Et edes tahdo itsestäsi mitään selviytymistarinaa
Sinulla on virheellinen oletus ja itse keksimiäsi kuvitelmia minusta ja ihmeellisiä syytöksiä. Miksi?
En ole jumittunut huonoon olooni. Olen tehnyt ERITTÄIN paljon ja pitkäjänteistä työtä mielenterveyteni ja hyvinvointini eteen. En ole KOSKAAN jumittunut ja piehtaroinut missään huonossa olossa, vaan aktiivisesti hakenut apua, tehnyt KAIKEN mitä itse voin tehdä!
En kyyhötä netissä ja kotona, tuo on sinun mielisairaan trollin OLKIUKKO!
Minä en ole huomiota vailla, sinä taidat olla trollina itse se joka hakee huomiota täällä, vaikkakin negatiivista.
Minun kototna ei ollut alkoholismia, revit tuonkin omasta rumasta peffastasi, ja tulet minulle kertomaan jostain muka paremmin tietävästä positiostasi, vaikka et tiedä minusta mitään.
TÄÄLLÄ ON MONTA KIRJOITTAJAA!
Sinä olet TYHMÄ ihminen, ja luulet keskustelevasi (et edes osaa sitäkään) yhden tai kahden ihmisen kanssa, ja luulet että me muut ollaan sinun ruma ja alhainen mielikuvituksesi luomus, siskosi tai mikä lie potkimistasi vailla oleva mitättömyys.
Olet väärässä, erittäin pahasti ja säälittävällä tavalla väärässä.
Minä olen itse selviytynyt todella hienosti mittavista vaikeuksista ja haasteistani. Olen selviytyjä, mutta en ole kaltaisesi typerys. En ole niin idiootti, että nyt selviytyneenä haluaisin mitätöidä ja vähätellä ihmisiä, joilla on AKUUTTINA traumoja ja muita oireita ja raskaista haasteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin no, ehkä haluavat vain päästä kertomaan toisille, miten he ovat menettäneet vanhempansa, mutta mitään traumoja ei toki jäänyt.
Yhtä älykästä kun mennä jalkansa katkoneelle hieromaan naamaan ehjiä raajojaan ja hyppiä siinä toisen edessä, että hähä hää minäkin kaaduin minäkin kaaduin tosi pahasti mukkelis makkelis, mutta en ollut niiin heikko kuin sinä, että olisin luita saanut poikki hähä hähä hää, kannattaa vaan kävellä eteen päin kuten minäkin.
Tää on vähän ongelma aina mt-ongelmien kanssa. Että mt-ongelmaiset sitten nostaa itsensä muiden yläpuolelle, ja että kukaan ei voi ikinä missään tilanteessa virhediagnosoida itseänsä. Siis AP:nkin tapauksessa terveydenhoidon ammittalinainen sanoi, ettei ongelma ole mitään sairaanhoit
Taitaa olla pikemminkin niin päin, että mielenterveysongelmiaan käsitteleviä ihmisiä vihataan niiden toimesta, ketkä eivät kykene tai rohkene omia mielenterveyden ongelmiaan hoitamaan tai tunnustamaan.
Sairaudentunnottomat "muka terveet" on kaikkein ilkeimpiä, julmimpia ja yläpuolelle itsensä asettavia piruja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Potkitte maassa makavaa ihmistä, joka JO ON PYYTÄNYT APUA, ETTÄ PÄÄSISI ETEEN PÄIN!
Ette tee sitä hyvyyttänne, auttaaksenne vaan potkimisen ilosta.
Miksi haluatte potkia?
Olisi parempi pitää turpa ihan kokonaan ummessa, jos ei ole vilpitöntä halua ymmärtää tai olla rakentava.
Potkikaa itseänne perseelle, jos on potkimisen vimma.
Edelleen, mikä se kriteeri on. Kuka tahansa voi ruveta puhumaan traumamenneisyydestänäsä ja vaatia sen vuoks erityiskohtelua. Mihin raja vedetään, jos hoitajankaan sana ei ole pätevä
No ihan vaikka siihen, miten ammattitaitoinen, ei kiusaava, hoitohenkilökunta sinuun suhtautuu. Psykiatrini on sanonut, että on hyvin yleistä, että moni alkuun ei edes tunnista sitä, miten vakava lapsuus on ollut. Ja että hänellä KERRAN on ollut potilas, joka oli täysin vakuuttunut traumasta, mutta ei sitä löydetty millään.
Jos minulle jokainen taho peräjälkeen sanoo, että elämäni on ollut järkyttävä ja toimet olisi pitänyt aloittaa 40 vuotta sitten, kyllä sen itsekin uskoo. Tosin, minullekin on eräs (häiriintynyt) traumaterapeutti sanonut, että nyt pitää vaan lopettaa uhriutuminen. Olin keskustellut hänen kanssaan 30 Min. Ja on psyk sh sanonut, että nyt pitää vaan kasvaa aikaiseksi ja työelämäå on vielä 30 v jäljellä (menin sinne siksi, että olin huolissani heikkenevästä työkyvystä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Potkitte maassa makavaa ihmistä, joka JO ON PYYTÄNYT APUA, ETTÄ PÄÄSISI ETEEN PÄIN!
Ette tee sitä hyvyyttänne, auttaaksenne vaan potkimisen ilosta.
Miksi haluatte potkia?
Olisi parempi pitää turpa ihan kokonaan ummessa, jos ei ole vilpitöntä halua ymmärtää tai olla rakentava.
Potkikaa itseänne perseelle, jos on potkimisen vimma.
Edelleen, mikä se kriteeri on. Kuka tahansa voi ruveta puhumaan traumamenneisyydestänäsä ja vaatia sen vuoks erityiskohtelua. Mihin raja vedetään, jos hoitajankaan sana ei ole pätevä
No täällä ei ole nyt kukaan vaatinut erityiskohtelua.
Kyllä! Ihan kuka tahansa on oikeutettu puhumaan menneisyydestään ja on myös inhimillistä että tulee kuulluksi ja kohdatuksi.
Hoitajan sana ei oikein ole pätevä, koska hoitajat ovat matalasti koulutettuja päsmäreitä melko kategorisesti, hoitajan tulee ohjata potilas sellaisen ammattilaisen hoidettavaksi, kenellä on vähän enemmän ymmärrystä traumoista.
Minua ei huvita yhtään. Olen väsynyt tuohon ihmistyyppiin, enkä siedä sellaisia, edes silloinkaan kun heidän määkiminen kohdistuu jonkun muun ihmisen trauman vähättelyyn ja mitätöintii, kuin minuun itseeni.