Lue keskustelun säännöt.
Yritin puhua lapsuuden traumastani ja hoitaja tokaisi
17.09.2025 |
Että "Et sinä voi loputtomiin sen taakse piiloutua". Traumana siis sisaruksen kuolema. Tuntui aika kylmäkiskoiselta tokaisulta ja ymmärtämättömyydeltä siitä miten paljon lapsuuden traumat voi vaikuttaa psyykkiseen kehitykseen. Oli varmaan myöskin haluttomuutta auttaa siinä asiassa. Pahoitin mieleni.
Kommentit (676)
Psyk sh on tarkoitettu akuuttiin kriisiin (kevyeen) tai ohjaamaan potilas edelleen järeämpiin hoitoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä jotka ovat lapsena menettäneet vanhempansa ja väittävät että ovat selvinneet siitä huolimatta hyvin, mutta silti tuovat tätä vanhempiensa kuolemaa ja sitä miten hyvin siitä on sitten selvitty esille tällaisissa keskusteluissa eivät taida oikeasti olla ihan niin sinut asian kanssa kuin kertovat.
Vierailija kirjoitti:
Nämä jotka ovat lapsena menettäneet vanhempansa ja väittävät että ovat selvinneet siitä huolimatta hyvin, mutta silti tuovat tätä vanhempiensa kuolemaa ja sitä miten hyvin siitä on sitten selvitty esille tällaisissa keskusteluissa eivät taida oikeasti olla ihan niin sinut asian kanssa kuin kertovat.
Juuri näin. Olen itsekin menettänyt pienenä toisen vanhempani eikä jäljelle jääneestä ollut mitään tukea. Ei ikinä tulisi mieleenkään huudella mitään kenellekään, joka on lapsena menettänyt vanhempansa ja verrata itseäni joko ylä- tai alapuolelle.
Tuo ihmistyyppi, joka "ei jäänyt vatvomaan ja vaan jatkoi eteen päin" on todella haitallinen. He ovat myrkyllisiä työyhteisöissä ja sairastuttavat fiksumpia ihmisiä.
Se että "vaan jatkaa eteenpäin" voi jollekin kuulostaa hienolta ja vahvalta, mutta ei oikeasti ole kaikkien kannalta hyvä. Tuollaiset ihmiset erittävät myrkkyä toisien silmille ja pilaavat ilmapiirin sillä kaikella käsittelemättömällä skeidalla, minkä jättivät käsittelemättä.
He kohtelevat toisia kylmästi, tylysti, inhottavasti, alentavasti ja rumasti, mutta korottavat itsensä ylös. Heidän lähellä on paha olla. Happi loppuu.
Ihminen joka tunnollisesti ja reippaasti käsittelee ongelmiaan ja myöntää ne ihan ääneenkin. Kohtaa mörkönsä ja nöyrästi pyytää apua, on miljoona kertaa parempaa seuraa muillekin, koska yleensä tuollaisilla ihmisillä on empatiaakin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet noin jumiutunut huonoon oloosi? Et tahdo siitä edes palata normaaliin elämään kun trauma vaan kyyhötät kotona ja netissä?
Tahdot huomiota ja sääliä ikäänkuin olisit ainoa ihminen jonka kotona on ollut alkoholismia, mt-ongelmia tms. Et edes tahdo itsestäsi mitään selviytymistarinaa
Sinulla on virheellinen oletus ja itse keksimiäsi kuvitelmia minusta ja ihmeellisiä syytöksiä. Miksi?
En ole jumittunut huonoon olooni. Olen tehnyt ERITTÄIN paljon ja pitkäjänteistä työtä mielenterveyteni ja hyvinvointini eteen. En ole KOSKAAN jumittunut ja piehtaroinut missään huonossa olossa, vaan aktiivisesti hakenut apua, tehnyt KAIKEN mitä itse voin tehdä!
En kyyhötä netissä ja kotona, tuo on sinun mielisairaan trollin OLKIUKKO!
Minä en ole huomiota vailla, sinä taidat olla trollina itse se joka hakee huomiota täällä, vaikkakin negatiivista.<
Voit hirmuisen huonosti ja haluatkin potea traumojasi koko ikäsi. Ymmärrän jos alkoholismi/mt- kodeissa kasvaneet ei jaksa työelämän vaatimuksia mutta en jos vaikka pakotetut pianotunnit yht äkkiä 50 v vievät mielenterveyden.
Voisko olla jos ei työelämä suju, ei parisuhteet, ei ole mitään mielenkiinnon kohdetta ja harrastusta mihinkään katsoa ihan aikuiseen itseensä eikä paeta johonkin lapsuuteen, liki normaaliin. Jokainenhan aikuisena pystyy osoittamaan mitä vanhempien olisi pitänyt tehdä toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi yrität vähätellä jonkun toisen kokemaa? Ethän sinä voi tietää minkälainen lapsuus kenelläkin on ollut.
Aika monen on vaikea saada suu auki siellä terapeutilla. Silti täällä syytetään vellovaksi märehtijäksi. Mielenkiintoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nämä jotka ovat lapsena menettäneet vanhempansa ja väittävät että ovat selvinneet siitä huolimatta hyvin, mutta silti tuovat tätä vanhempiensa kuolemaa ja sitä miten hyvin siitä on sitten selvitty esille tällaisissa keskusteluissa eivät taida oikeasti olla ihan niin sinut asian kanssa kuin kertovat.
Pitää vaan päästä kertomaan miten sitä ollaan selvitty. Motiivia voi tosin vain arvailla. Ei luulisi ihmisellä olevan ilman mitään syytä halua kehua sillä miten on selvinnyt.
Vierailija kirjoitti:
Nämä jotka ovat lapsena menettäneet vanhempansa ja väittävät että ovat selvinneet siitä huolimatta hyvin, mutta silti tuovat tätä vanhempiensa kuolemaa ja sitä miten hyvin siitä on sitten selvitty esille tällaisissa keskusteluissa eivät taida oikeasti olla ihan niin sinut asian kanssa kuin kertovat.
Se on ihan klassikko, että "minullahan ei ole ongelmaa"
Mitä jyrkemmin ihminen kieltää jonkun ongelman, mitä aggressiivisemmin hän kiistää jonkun asian ja suuttuu, niin sitä varmemmin hänellä on se.
Ihminen joka äyskähtää ja vihaisesti ärähtää, että: Minulla ei mitään peliongelmaa ole!
Ihminen joka tekee heti ensikohtaamisella toiselle selväksi, että: "Minä en ikinä tee kärpäsellekään pahaa!" tekee sitä aika pienellä kynnyksellä.
Ihminen joka vihaa homoja korostaa sitä asiaa fanaattisesti, niin arvatkaa mikä h*ntt i hän itse on!
Ihminen joka on hirveän vahva ja mielenterve, ja halveksii ja potkii kaikkia mielenterveyttään hoitavia ihmisiä, niin arvatkaa mikä hän oikeasti itse on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet noin jumiutunut huonoon oloosi? Et tahdo siitä edes palata normaaliin elämään kun trauma vaan kyyhötät kotona ja netissä?
Tahdot huomiota ja sääliä ikäänkuin olisit ainoa ihminen jonka kotona on ollut alkoholismia, mt-ongelmia tms. Et edes tahdo itsestäsi mitään selviytymistarinaa
Sinulla on virheellinen oletus ja itse keksimiäsi kuvitelmia minusta ja ihmeellisiä syytöksiä. Miksi?
En ole jumittunut huonoon olooni. Olen tehnyt ERITTÄIN paljon ja pitkäjänteistä työtä mielenterveyteni ja hyvinvointini eteen. En ole KOSKAAN jumittunut ja piehtaroinut missään huonossa olossa, vaan aktiivisesti hakenut apua, tehnyt KAIKEN mitä itse voin tehdä!
En kyyhötä netissä ja kotona, tuo on sinun mielisairaan trollin OLKIUKKO!
Minä en ole huomiota vailla, sinä taidat olla trollina itse se jok
Voisko olla jos ei työelämä suju, ei parisuhteet, ei ole mitään mielenkiinnon kohdetta ja harrastusta mihinkään katsoa ihan aikuiseen itseensä eikä paeta johonkin lapsuuteen, liki normaaliin. Jokainenhan aikuisena pystyy osoittamaan mitä vanhempien olisi pitänyt tehdä toisin.
Näin sivullisen korvaan kuulostaa, että yrität normalisoida jotain kokemaasi, mikä ei ole ollut lainkaan normaalia. Ja tuolle mielesi korttitalolle on uhka se, että muut ymmärtävät, ettei tilanne ollut normaali ja sinäkin joutuisit vastakkain sen asian kanssa.
Voit hirmuisen huonosti ja haluatkin potea traumojasi koko ikäsi. Ymmärrän jos alkoholismi/mt- kodeissa kasvaneet ei jaksa työelämän vaatimuksia mutta en jos vaikka pakotetut pianotunnit yht äkkiä 50 v vievät mielenterveyden.
Voisko olla jos ei työelämä suju, ei parisuhteet, ei ole mitään mielenkiinnon kohdetta ja harrastusta mihinkään katsoa ihan aikuiseen itseensä eikä paeta johonkin lapsuuteen, liki normaaliin. Jokainenhan aikuisena pystyy osoittamaan mitä vanhempien olisi pitänyt tehdä toisin.
Miksi sepität ja keksit asioita täysin tuntemattomasta ihmisestä?
Yhtään mikään mitä sanoit tuossa, ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Ne on sinun täysin itse keksimiä olkiukkoja.
Ei tuo sinun touhu oikein muulla selity kuin sillä, että olen pelkkä trolli, joka janoaa huomiota, ja sitä hänen pitää saada keinolla millä hyvänsä.
Negatiivinenkin huomio on sinulle arvokasta, niin paljon olet huomiota vailla.
Olet niin huomion kipeä, että koet vaille jäämistä, kateutta, katkeruutta ja vihaa, jos joku toinen "saa huomiota" psykoterapeutiltaan, kun käy siellä aktuaalisesti työstämässä vaikeita asioita, ja kyseessä on oikea terapiatyö.
Sinä tarvitset aika paljon apua, koska sinulla tässä on pahat ongelmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä muuten tarkoittaa se, että menee vain eteenpäin? Mitä tämän jankkaajat oikein tarkoittavat sillä? Menetin ainoan turvallisen vanhempani vauvana, jäin väkivaltaisen alkoholistin hoiviin joka teki väkivallan lisäksi muitakin rikoksia minua kohtaan. Olen kouluttautunut, minulla on perhe, koti, harrastuksia. Mutta ihan jo lastenikin takia asioita on vain pakko ollut käsitellä, sillä kärsin traumaoireista eikä näistä pääse eroon päättämällä. Esimerkiksi uniongelmista ei pääse eroon vain painamalla päätänsä tyynyyn ja päättämällä nukahtaa. Koska lapsuuteni on ollut monin tavoin traumatisoiva, olen käynyt terapiassa pidempään kuin sen 3-vuotta. Koko ajan käyden töissä samalla ja eläen tätä normaalia arkea.
Joten millä tavalla minun pitäisi vain mennä eteenpäin ja jatkaa elämääni ilman, että uhriudun? Lopettaa terapiassa käynti? Mitä sillä tarkoitetaan, että pitäisi lopettaa vatvominen ja mennä eteenpäin? Jos en käsittele lapsuuteni traumoja, tekisin lapsilleni ennemmin tai myöhemmin sitä samaa, mitä itsekin koin. Koska sillä tavalla ne ylisukupolviset traumat periytyvät. Kun mennään vain eteenpäin eikä jäädä vatvomaan, alitajuisesti puretaan sitten kaikki omat kokemukset omiin lapsiin. Niin se vain menee.
Vierailija kirjoitti:
Voisko olla jos ei työelämä suju, ei parisuhteet, ei ole mitään mielenkiinnon kohdetta ja harrastusta mihinkään katsoa ihan aikuiseen itseensä eikä paeta johonkin lapsuuteen, liki normaaliin. Jokainenhan aikuisena pystyy osoittamaan mitä vanhempien olisi pitänyt tehdä toisin.
Näin sivullisen korvaan kuulostaa, että yrität normalisoida jotain kokemaasi, mikä ei ole ollut lainkaan normaalia. Ja tuolle mielesi korttitalolle on uhka se, että muut ymmärtävät, ettei tilanne ollut normaali ja sinäkin joutuisit vastakkain sen asian kanssa.
joo nää on näitä "minunkin vanhempani piiskasivat, mutta olin ansainnut sen ja sössön söö, ihan oikein oli" denialisteja.
Ei siinä mitään, jos heillä ei ole kykyä, voimavaroja tai kompetenssia käsitellä lapsuuden väkivaltaa, eihän sitä voi pakottaa, mutta pitäisivät oikeasti suunsa kiinni, jos joku toinen on avoimempi ja kykenevämpi käsittelemään vaikeitakin asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet noin jumiutunut huonoon oloosi? Et tahdo siitä edes palata normaaliin elämään kun trauma vaan kyyhötät kotona ja netissä?
Tahdot huomiota ja sääliä ikäänkuin olisit ainoa ihminen jonka kotona on ollut alkoholismia, mt-ongelmia tms. Et edes tahdo itsestäsi mitään selviytymistarinaa
Sinulla on virheellinen oletus ja itse keksimiäsi kuvitelmia minusta ja ihmeellisiä syytöksiä. Miksi?
En ole jumittunut huonoon olooni. Olen tehnyt ERITTÄIN paljon ja pitkäjänteistä työtä mielenterveyteni ja hyvinvointini eteen. En ole KOSKAAN jumittunut ja piehtaroinut missään huonossa olossa, vaan aktiivisesti hakenut apua, tehnyt KAIKEN mitä itse voin tehdä!
En kyyhötä netissä ja kotona, tuo on sinun mielisairaan trollin OLKIUKKO!
Minä en ole huo
Ei tosiaan ollut 40-luvun pientilalla mikään auvoinen lapsuus mutten ikinä ole ongelmiani lapsuuden syyksi laittanut. Kasvoin aikuiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi jotkut tulee tänne kertomaan että minä menetin vanhempani kun olin lapsi eikä tullut mitään traumaa?
Tässä keskustelussa on kyse siitä että on olemassa oleva trauma, ei siitä, että ei ole.
Toki huvittavimpia on nämä jotka kertovat ettei vanhemman menettämisestä jäänyt mitään traumaa, mutta silti hermostuvat, kun joku kertoo että on saanut trauman jostain ihan toisesta asiasta. Että ei sulla voi olla traumaa tuosta kun muillakaan ei ole vaikka mun vanhemmat kuoli kun olin lapsi, nihh!!
Minua ei huvita yhtään. Olen väsynyt tuohon ihmistyyppiin, enkä siedä sellaisia, edes silloinkaan kun heidän määkiminen kohdistuu jonkun muun ihmisen trauman vähättelyyn ja mitätöintii, kuin minuun itseeni.
Mäkin olen kyllästynyt ihmisiin, jotka vinkuvat, että "minun traumani on niin uniikki, että sitä pitää kaikkien kuunnella ja ymmärtää. Ettei kenelläkään muulla voi olla mitään vaikeaa kokemusta tai ainakaan siitä ei saa puhua silloin kun minä valitan."
Onnea vaan valitsemallanne tiellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet noin jumiutunut huonoon oloosi? Et tahdo siitä edes palata normaaliin elämään kun trauma vaan kyyhötät kotona ja netissä?
Tahdot huomiota ja sääliä ikäänkuin olisit ainoa ihminen jonka kotona on ollut alkoholismia, mt-ongelmia tms. Et edes tahdo itsestäsi mitään selviytymistarinaa
Sinulla on virheellinen oletus ja itse keksimiäsi kuvitelmia minusta ja ihmeellisiä syytöksiä. Miksi?
En ole jumittunut huonoon olooni. Olen tehnyt ERITTÄIN paljon ja pitkäjänteistä työtä mielenterveyteni ja hyvinvointini eteen. En ole KOSKAAN jumittunut ja piehtaroinut missään huonossa olossa, vaan aktiivisesti hakenut apua, tehnyt KAIKEN mitä itse voin tehdä!
En kyyhötä netissä ja kotona, tuo on sinun mieli
Ja mitä se aikuiseksi kasvaminen tarkoittaa? Kostat lapsillesi sen mitä itse olet kokenut, koska ei sinullakaan mitään auvoista ollut? Olet kusipää työpaikallasi? Olet kenties jollakin tavalla alkoholisoitunut ja saat kaikki ympärilläsi olevat läheisesi kärsimään, koska olet empatiakyvytön ja kylmä? Tätähän se teillä yleensä tarkoittaa se aikuiseksi kasvaminen: sinusta tulee ihan samanlainen kusipää mitä omatkin vanhempasi ovat olleet ja oireilet hautaan saakka.
Tiedän yhden suuriin ikäluokkiin kuuluvan vanhemman naisen, joka aina tykkää vähätellä nuorempien sairauksia ja haasteita, kun "enhän minäkään" ja "kyllähän minäkin".
Nuoremman naisen raskauspahoinvointi ja siitä johtuva masennus tuhahdeltiin ja halveksittiin mitättömäksi, kun enhän minäkään.
Toisten työelämässä kohtaama uupumus halveksitaan, kun "kyllähän minäkin minun työtä jaksoin", vaikka se hänen työ olis nykypäivän mittapuulla kehitysvammaisiltakin sujuvaa suojatyötä, erittäin helpossa lellipaikassa.
Toisten sairaudet ei ole mitään, ja ne on aina sama asia kuin tämän naisen joku oma pikkunuha.
Hänen oma lapsi sairastui ja kärsi todella paljon niistä sietämättömistä oireista.
Naisen mukaan tuon lapsen "olisi pitänyt vaan jo lopettaa se sairastaminen ja jatkaa eteenpäin ja ajatella muitakin".
No kun kyseessä oli ihan oikeasti sellainen sairaus, josta ei vaan päästä yli päättämällä, vaan ne kivut ja tuskat on koko ajan läsnä, niin tuo lapsi päätyi riistämään itseltään hengen.
Minusta se oli todella surullista.
Nyt tuo nainen jatkaa toisen lapsensa sättimistä ja potkimista. Miehensä sai jo aikoja sitten sätittyä ja riivattua pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Myös se vaikuttaa olevan tavallista, että jonkun kertoessa murheistaan tai vaikeista kokemuksistaan niitä ei osata pysähtyä kuuntelemaan vaan aletaan heti selittää omista kokemuksista ja kuinka itse on käynyt läpi rankkoja juttuja"
Myös tuollainen tapa ON kuuntelemista ja pysähtymistä kuuntelemaan. Siinä kuulija kertoo kuinka on käynyt läpi jotain samankaltaista ja luo, tai yrittää luoda yhteekuuluvuden tunnetta kertojalle, jotta kertoja tajuaisi, että ei ehkä tarvitse yrittää suojella kuulijaa.
MIkä siinä on, että pitää loukkaantua siitäkin, jos toinen hiukan eri tavalla ottaa osaa toisen ihmisen suruun kuin se surussa velloja itse. Todellakin taitaa olla niin, että vuosikausia surussaan vellojat todellakin ovat ammattiuhirutujia. Mikään ei kelpaa, aina on vika siinä toisessa ihmisessä ja aina heitä vain tölvitään niin, että mieli pah
Jos minulla on ongelma ja kaipaan siihen toista ihmistä, jolle voin siitä avautua, niin kokisin todella törkeäksi, jos toinen vain heittelee täytesanoja minulle, kun ongelmastani olen avautunut tyyliin "voi että" "On varmasti ollut vaikeaa" "tosi hyvä, että puhut" ja muuta askaa.
Haluan ja toivon, että jos toisella on mitään ratkaisuehdotusta tai mitään omaa kokemusta samanlaiseen tai samankaltaisena itse koettuun, niin hän jakaa sen minulle, jotta voin kuunnella miten hän ratkaisi asian, jotta voisin nähdä ja miettiä, että olenko kokeillut tuota, tai (mikä parasta) oivaltaa, että hei, toi on totta mitä hän sanoi, että avain tähän ongelmaankin on siinä, että näkisin ongelman tuota kautta. Sitten voisin koittaa manifestoida sen ratkaisun omaan elämääni ja jatkaa eteenpäin.
Olen ratkaisukeskeinen persoona ja arvostan kaikista eniten ratkaisukeskeisiä ystäviäni, jotka todellakin ottavat empaattisesti osaa ystäväpiirin ongelmiin kertomalla omista samanlaisistaan.
En ikinä haluaisi mitään tyhjäntoimittajakommentteja, joilla vain näennäisesti leikitään, että kuullaan heittelemällä niitä typeriä täytesanoja.
Vierailija kirjoitti:
Mitä muuten tarkoittaa se, että menee vain eteenpäin? Mitä tämän jankkaajat oikein tarkoittavat sillä? Menetin ainoan turvallisen vanhempani vauvana, jäin väkivaltaisen alkoholistin hoiviin joka teki väkivallan lisäksi muitakin rikoksia minua kohtaan. Olen kouluttautunut, minulla on perhe, koti, harrastuksia. Mutta ihan jo lastenikin takia asioita on vain pakko ollut käsitellä, sillä kärsin traumaoireista eikä näistä pääse eroon päättämällä. Esimerkiksi uniongelmista ei pääse eroon vain painamalla päätänsä tyynyyn ja päättämällä nukahtaa. Koska lapsuuteni on ollut monin tavoin traumatisoiva, olen käynyt terapiassa pidempään kuin sen 3-vuotta. Koko ajan käyden töissä samalla ja eläen tätä normaalia arkea.
Joten millä tavalla minun pitäisi vain mennä eteenpäin ja jatkaa elämääni ilman, että uhriudun? Lopettaa terapiassa käynti? Mitä sillä tarkoitetaan, että pitäisi lopettaa vatvominen ja mennä eteenpäin? Jos en käs
Mitä tekisit lapsillesi jos et saisi vaikka kerta viikkoon käydä jauhamassa omasta lapsuudestasi terapeutille? Etkö voi ihan vain järjellä menetellä toisin kuin vanhempasi? Olla vaikka lasten kanssa nekin pari tuntia jotka kertaat omaa lapsuuttasi?
Voit huonosti. Enemmän ymmärrän alkoholisti/mt -kotitaustaisen huonon olon kuin sen ettei ees muisteta mikä lapsena oli huonosti mutta jotainhan oli koska työelämä, parisuhteet, mikään onnistu. Pitäiskö silloin katsoa ihan omaan itseen?
Tuolla yhessä kohtaa joku päivitteli kun ihmiset oli terapiassa lapsena pakosti käytyjen pianotuntien takia. Ja oliko ettei ruokapöydässä saanut lukea?