Yritin puhua lapsuuden traumastani ja hoitaja tokaisi

Mäkin olen kyllästynyt ihmisiin, jotka vinkuvat, että "minun traumani on niin uniikki, että sitä pitää kaikkien kuunnella ja ymmärtää. Ettei kenelläkään muulla voi olla mitään vaikeaa kokemusta tai ainakaan siitä ei saa puhua silloin kun minä valitan."

Onnea vaan valitsemallanne tiellä.

Veikkaanpa ettei sinulla ole kummoisetkaan vuorovaikutustaidot jos kohtaat paljonkin tuollaista.

Sitä vertaistukea voi tehdä toki, mutta sinä taidat vaan nokitella, vähätellä ja vaientaa.

Sitten ihmettelet kun sinusta ei ollut apua tai et saanut aplodeja.

Vierailija kirjoitti:

Mitä muuten tarkoittaa se, että menee vain eteenpäin? Mitä tämän jankkaajat oikein tarkoittavat sillä? Menetin ainoan turvallisen vanhempani vauvana, jäin väkivaltaisen alkoholistin hoiviin joka teki väkivallan lisäksi muitakin rikoksia minua kohtaan. Olen kouluttautunut, minulla on perhe, koti, harrastuksia. Mutta ihan jo lastenikin takia asioita on vain pakko ollut käsitellä, sillä kärsin traumaoireista eikä näistä pääse eroon päättämällä. Esimerkiksi uniongelmista ei pääse eroon vain painamalla päätänsä tyynyyn ja päättämällä nukahtaa. Koska lapsuuteni on ollut monin tavoin traumatisoiva, olen käynyt terapiassa pidempään kuin sen 3-vuotta. Koko ajan käyden töissä samalla ja eläen tätä normaalia arkea.

Joten millä tavalla minun pitäisi vain mennä eteenpäin ja jatkaa elämääni ilman, että uhriudun? Lopettaa terapiassa käynti? Mitä sillä tarkoitetaan, että pitäisi lopettaa vatvominen ja mennä eteenpäin? Jos en käs

Kuinka monta vuotta pitää käsitellä traumoja jotta olet vapaa niistä? 2, 6 vai loppuelämäsi?

Ei niitä toisen ongelmia saati sitten surua aina tarvitse mitenkään sen kummemmin ratkaista. Ei nyöskään ole mitään tiettyjä, oikeita sanoja mitä pitäisi sanoa. Esimerkiksi läheisensä menettäneen ihmisen seurassa voi vaan olla, aina ei tarvitse edes puhua. Joskus sillä läheisensä menettäneellä voi olla tarve ihan vaan puhua asiasta, eikä hän tee sitä välttämättä hakeakseen ratkaisua, vaan käydäkseen itse läpi sitä mitä tapahtui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Miksi olet noin jumiutunut huonoon oloosi?  Et tahdo siitä edes palata normaaliin elämään kun trauma vaan kyyhötät kotona ja netissä?

Tahdot huomiota ja sääliä ikäänkuin olisit ainoa ihminen jonka kotona on ollut alkoholismia, mt-ongelmia tms.  Et edes tahdo itsestäsi mitään selviytymistarinaa

 

Sinulla on virheellinen oletus ja itse keksimiäsi kuvitelmia minusta ja ihmeellisiä syytöksiä. Miksi?

En ole jumittunut huonoon olooni. Olen tehnyt ERITTÄIN paljon ja pitkäjänteistä työtä mielenterveyteni ja hyvinvointini eteen. En ole KOSKAAN jumittunut ja piehtaroinut missään huonossa olossa, vaan aktiivisesti hakenut apua, tehnyt KAIKEN mitä itse voin tehdä!

 

Jos haluat tietää , raitis, tupakoimaton, yksi pitkä avioliitto, kaupungissa kasvaneet lapset , yksi tohtoriksi väitellyt, yksi DI, yksi maisteri "hyvässä" virassa. Absolutisteja myös kaikki.  Tiedän, mt-ongelma on raittiuskin.

En ollut työelämässä henkilö joka olisi voinut äkäillä ja raivota muille.  Sinulta tuo ja veetuli ja alaspainaminen näkyy onnistuvan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Myös se vaikuttaa olevan tavallista, että jonkun kertoessa murheistaan tai vaikeista kokemuksistaan niitä ei osata pysähtyä kuuntelemaan vaan aletaan heti selittää omista kokemuksista ja kuinka itse on käynyt läpi rankkoja juttuja"

 

Myös tuollainen tapa ON kuuntelemista ja pysähtymistä kuuntelemaan. Siinä kuulija kertoo kuinka on käynyt läpi jotain samankaltaista ja luo, tai yrittää luoda yhteekuuluvuden tunnetta kertojalle, jotta kertoja tajuaisi, että ei ehkä tarvitse yrittää suojella kuulijaa. 

 

MIkä siinä on, että pitää loukkaantua siitäkin, jos toinen hiukan eri tavalla ottaa osaa toisen ihmisen suruun kuin se surussa velloja itse. Todellakin taitaa olla niin, että vuosikausia surussaan vellojat todellakin ovat ammattiuhirutujia. Mikään ei kelpaa, aina on vika siinä toisessa ihmisessä ja aina heitä vain tölvitään niin, että mieli pah

Ja taas joku uhrituja. Vellomis-termissä ei ole mitään pahaa. SIitähän siinä on kyse, kun on juuttunut surun kärrynpyörään. Olet siellä ja vellot. 

"Olen samaa mieltä. Mutta eivät kaikki ole timantteja. Eikä kaikki välttämättä edes halua auttaa, kunhan tekevät työtään. Ajatukset muualla."

Jos työnä on auttaminen, niin silloin se, että ei edes halua auttaa, tarkoittaa samaa kuin että ei halua tehdä työtään.

Eteenpäin meneminen tarkoittaa sitä, että hyväksyt sen, että mennyttä ei voi muuttaa ja se saattaa vaikuttaa sinuun yhä mutta tulevaisuudessa teet itse niin onnistuneita valintoja ja päätöksiä kuin vain kykenet. Ja huolehdit mahdollisuuksiesi mukaan omasta fyysisestä ja psyykkisestä terveydestäsi. Anteeksi antaminen ja unohtaminen auttaa myös. Menneelle ei mitään voi mutta tulevaisuudelle sentään jotakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Myös se vaikuttaa olevan tavallista, että jonkun kertoessa murheistaan tai vaikeista kokemuksistaan niitä ei osata pysähtyä kuuntelemaan vaan aletaan heti selittää omista kokemuksista ja kuinka itse on käynyt läpi rankkoja juttuja"

 

Myös tuollainen tapa ON kuuntelemista ja pysähtymistä kuuntelemaan. Siinä kuulija kertoo kuinka on käynyt läpi jotain samankaltaista ja luo, tai yrittää luoda yhteekuuluvuden tunnetta kertojalle, jotta kertoja tajuaisi, että ei ehkä tarvitse yrittää suojella kuulijaa. 

 

MIkä siinä on, että pitää loukkaantua siitäkin, jos toinen hiukan eri tavalla ottaa osaa toisen ihmisen suruun kuin se surussa velloja itse. Todellakin taitaa olla niin, että vuosikausia surussaan vellojat todellakin ovat ammattiuhirutujia. Mikään ei kelpaa, aina on vika siinä toisessa ihmisessä ja

 

En ikinä haluaisi mitään tyhjäntoimittajakommentteja, joilla vain näennäisesti leikitään, että kuullaan heittelemällä niitä typeriä täytesanoja.

Pystyn antamaan ystävälleni tukea ja näkemystä sotkematta itseäni siihen, niin että valokeila pysyy ystävässä, hänen kokemuksessaan ja mahdollisissa ratkaisuehdotuksissa, mikäli hän sellaisia kaipaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä ihmettelen tässäkin keskustelussa näitä kommentteja, missä kirjoitetaan että "minultakin kuoli isä/äiti/mummo/läheinen eikä siitä tullut mitään traumaa", yritetään verrata toisen kokemusta omaan tilanteeseen, vaikka eihän se niin toimi. Kahden eri ihmisen kokemukset ovat aina subjektiivisia, niissä ei ole ollut ihan samoja olosuhteita vaikuttamassa.

ei yritetä verrata, vaan yritetään potkaista aloittajaa persauksille, jotta HÄN ottaisi seruaavan askeleen kohti itsenäistä elämää

Hänhän on ottanut. Toisin kuin ne ilmiselvästi traumatisoutuneet, jotka kieltävät traumansa olemassaolon. 

Eihän ole. Hän tek itselleen toisen trauman siitä ette hoitaja toiminutkaan sillä tavalla kuin hän olisi halunnut. Nyt sitä traumaa pitää käsitellä täällä ja etsiä kommentteja, joissa vahvistetaan traumaa, siis kommentteja, joissa sanotaan, että olipa ammattitaidoton hoitaja. Ja vain siksi, että saisi siitä tekosyyn pitää kiinni kaikista entisistä teraumoistaan ja sen lisäksi tästä uudesta traumasta. Kohta varmaan tehdään tästä ketjusta uusin trauma, että miten hirveitä ihmisiä, kun käskivät menemään eteenpäin ja olivat samaa miletä se hirviöhoitajan kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä muuten tarkoittaa se, että menee vain eteenpäin? Mitä tämän jankkaajat oikein tarkoittavat sillä? Menetin ainoan turvallisen vanhempani vauvana, jäin väkivaltaisen alkoholistin hoiviin joka teki väkivallan lisäksi muitakin rikoksia minua kohtaan. Olen kouluttautunut, minulla on perhe, koti, harrastuksia. Mutta ihan jo lastenikin takia asioita on vain pakko ollut käsitellä, sillä kärsin traumaoireista eikä näistä pääse eroon päättämällä. Esimerkiksi uniongelmista ei pääse eroon vain painamalla päätänsä tyynyyn ja päättämällä nukahtaa. Koska lapsuuteni on ollut monin tavoin traumatisoiva, olen käynyt terapiassa pidempään kuin sen 3-vuotta. Koko ajan käyden töissä samalla ja eläen tätä normaalia arkea.

Joten millä tavalla minun pitäisi vain mennä eteenpäin ja jatkaa elämääni ilman, että uhriudun? Lopettaa terapiassa käynti? Mitä sillä tarkoitetaan, että pitäisi l

 

Lapsilla on onneksi se toinenkin vanhempi :) ja meillä hyvä parisuhde, koska olen työstänyt kokemuksiani. Olemme tasavertaisia vanhempia ja kerta olen työstänyt lapsuustraumojani, niin olen osannut valita lapsilleni turvallisen ja hyvän vanhemman. Ai mitäkö tekisin lapsille ellen hoitaisi itseäni? Alkoholisoituisin, vaikka miten päättäisin että niin en tekisi, koska traumaoireiden kanssa hoitamattomana olo on aivan karmea. Ja päihdevanhempana tuhoisin lasteni lapsuuden. Usko pois pershäiriöinen ystäväni, lapseni eivät kärsi siitä että hoidan itseäni terapiassa, vaan he kärsisivät siitä, jos en hoitaisi. Jos traumaoireita saisi järkeiltyä pois, niin meillä ei olisi sarjamurhaajia, murhaajia, Trumppia, Muskia eikä ketään muitakaan veijareita täällä sinun tapaasi ilahduttamassa kanssaihmisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Miksi olet noin jumiutunut huonoon oloosi?  Et tahdo siitä edes palata normaaliin elämään kun trauma vaan kyyhötät kotona ja netissä?

Tahdot huomiota ja sääliä ikäänkuin olisit ainoa ihminen jonka kotona on ollut alkoholismia, mt-ongelmia tms.  Et edes tahdo itsestäsi mitään selviytymistarinaa

 

Sinulla on virheellinen oletus ja itse keksimiäsi kuvitelmia minusta ja ihmeellisiä syytöksiä. Miksi?

En ole jumittunut huonoon olooni. Olen tehnyt ERITTÄIN paljon ja pitkäjänteistä työtä mielenterveyteni ja hyvinvointini eteen. En ole KOSKAAN jumittunut ja piehtaroinut missään huonossa olossa, vaan aktiivisesti hakenut apua, tehnyt KAIKEN mitä itse voin tehdä!

 

Johan on kielenkäyttöä.  Sodan käyneidrn vanhempien ei tarvinnut olla ees kusipäitä vaikkei lapsuus ollut pelkkää herkkua..  sitä ei tietenkään itseensä käpertynyt lähihistoriaa tuntematon voi tajuta.

Mikä tapaamisen tavoite oli? Kartoittaa oireitasi, kerrata ahdistuksenhalluntamenetelmiä, arvioida tilannettasi?

Vierailija kirjoitti:

Tuo ihmistyyppi, joka "ei jäänyt vatvomaan ja vaan jatkoi eteen päin" on todella haitallinen. He ovat myrkyllisiä työyhteisöissä ja sairastuttavat fiksumpia ihmisiä.

Se että "vaan jatkaa eteenpäin" voi jollekin kuulostaa hienolta ja vahvalta, mutta ei oikeasti ole kaikkien kannalta hyvä. Tuollaiset ihmiset erittävät myrkkyä toisien silmille ja pilaavat ilmapiirin sillä kaikella käsittelemättömällä skeidalla, minkä jättivät käsittelemättä.

He kohtelevat toisia kylmästi, tylysti, inhottavasti, alentavasti ja rumasti, mutta korottavat itsensä ylös. Heidän lähellä on paha olla. Happi loppuu.

Ihminen joka tunnollisesti ja reippaasti käsittelee ongelmiaan ja myöntää ne ihan ääneenkin. Kohtaa mörkönsä ja nöyrästi pyytää apua, on miljoona kertaa parempaa seuraa muillekin, koska yleensä tuollaisilla ihmisillä on empatiaakin. 

Ihmisiä ei olisi edes olemassa enää, jos ihmiset ei olisi menneet tapahtumien jälkeen eteenpäin. Muiden ihmisten ei pidä vetää perässään näitä jotka märehtivät ja uhriutuvat vuosikymmenestä toiseen. Niin se vaan menee.

Ei tosiaan ollut 40-luvun pientilalla mikään auvoinen lapsuus mutten ikinä ole ongelmiani lapsuuden syyksi laittanut.  Kasvoin aikuiseksi.

No tuossahan juuri uhriudut ensimmäisenä, miten sinun lapsuutesi on kamalaa ollut, ja myönnät että sinulla on ongelmiakin, sitten julistaudut "aikuiseksi" kun olet keksinyt, että traumojaan voi hoitaa vähättelemällä muiden traumoja ja esiintymänä aikuiseksi kasvaneena, muita halveksien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä muuten tarkoittaa se, että menee vain eteenpäin? Mitä tämän jankkaajat oikein tarkoittavat sillä? Menetin ainoan turvallisen vanhempani vauvana, jäin väkivaltaisen alkoholistin hoiviin joka teki väkivallan lisäksi muitakin rikoksia minua kohtaan. Olen kouluttautunut, minulla on perhe, koti, harrastuksia. Mutta ihan jo lastenikin takia asioita on vain pakko ollut käsitellä, sillä kärsin traumaoireista eikä näistä pääse eroon päättämällä. Esimerkiksi uniongelmista ei pääse eroon vain painamalla päätänsä tyynyyn ja päättämällä nukahtaa. Koska lapsuuteni on ollut monin tavoin traumatisoiva, olen käynyt terapiassa pidempään kuin sen 3-vuotta. Koko ajan käyden töissä samalla ja eläen tätä normaalia arkea.

Joten millä tavalla minun pitäisi vain mennä eteenpäin ja jatkaa elämääni ilman, että uhriudun? Lopettaa terapiassa käynti? Mitä sillä tarkoitetaan, että pitäisi l

Kuinka monta vuotta pitää käsitellä traumoja jotta olet vapaa niistä? 2, 6 vai loppuelämäsi?

Mistä hän sen tietäisi. Riippuu hänen voimavaroistaan, muusta elämäntilanteesta ja siitä saako oikeaa hoitoa vai ei plus muu terveydentila. 

Vierailija kirjoitti:Kuinka monta vuotta pitää käsitellä traumoja jotta olet vapaa niistä? 2, 6 vai loppuelämäsi?

10 vuottakin voi mennä

Sitten kun ne on ratkaisu, voidaan ruveta käsittelemään tuon 10 vuoden aikana tapahtuneita traumoja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä muuten tarkoittaa se, että menee vain eteenpäin? Mitä tämän jankkaajat oikein tarkoittavat sillä? Menetin ainoan turvallisen vanhempani vauvana, jäin väkivaltaisen alkoholistin hoiviin joka teki väkivallan lisäksi muitakin rikoksia minua kohtaan. Olen kouluttautunut, minulla on perhe, koti, harrastuksia. Mutta ihan jo lastenikin takia asioita on vain pakko ollut käsitellä, sillä kärsin traumaoireista eikä näistä pääse eroon päättämällä. Esimerkiksi uniongelmista ei pääse eroon vain painamalla päätänsä tyynyyn ja päättämällä nukahtaa. Koska lapsuuteni on ollut monin tavoin traumatisoiva, olen käynyt terapiassa pidempään kuin sen 3-vuotta. Koko ajan käyden töissä samalla ja eläen tätä normaalia arkea.

Joten millä tavalla minun pitäisi vain mennä eteenpäin ja jatkaa elämääni ilman, että uhriudun? Lopettaa terapiassa käynti? Mitä sillä tarkoitetaan, että pitäisi l

 

Koko loppuelämä silloin kun vakava traumatisoituminen on tapahtunut jo vauvavuosista lähtien :). Mutta ei hätää, kun hoitaa itseään, niin elämä itsensä kanssa, lasten kanssa ja parisuhde voi olla oikein hyvää ja onnellista :). Näistähän sinulla ei ole minkäänlaista käsitystä, koska karkoitat kaikki läheiset ympäriltäsi ja ajat lapsesi itse mur han partaalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä muuten tarkoittaa se, että menee vain eteenpäin? Mitä tämän jankkaajat oikein tarkoittavat sillä? Menetin ainoan turvallisen vanhempani vauvana, jäin väkivaltaisen alkoholistin hoiviin joka teki väkivallan lisäksi muitakin rikoksia minua kohtaan. Olen kouluttautunut, minulla on perhe, koti, harrastuksia. Mutta ihan jo lastenikin takia asioita on vain pakko ollut käsitellä, sillä kärsin traumaoireista eikä näistä pääse eroon päättämällä. Esimerkiksi uniongelmista ei pääse eroon vain painamalla päätänsä tyynyyn ja päättämällä nukahtaa. Koska lapsuuteni on ollut monin tavoin traumatisoiva, olen käynyt terapiassa pidempään kuin sen 3-vuotta. Koko ajan käyden töissä samalla ja eläen tätä normaalia arkea.

Joten millä tavalla minun pitäisi vain mennä eteenpäin ja jatkaa elämääni ilman, että uhriudun? Lopettaa terapiassa

Hyvä jos pakenet alkoholismia jos tiedostat sen tai olet ollut alkoholin suurkuluttaja. Minulle, lapsuuskodista lähtien, tuntematon asia.  Ei mihinkään addiktioon taipumusta, no, tänne vauvalle 

Vierailija kirjoitti:

Eteenpäin meneminen tarkoittaa sitä, että hyväksyt sen, että mennyttä ei voi muuttaa ja se saattaa vaikuttaa sinuun yhä mutta tulevaisuudessa teet itse niin onnistuneita valintoja ja päätöksiä kuin vain kykenet. Ja huolehdit mahdollisuuksiesi mukaan omasta fyysisestä ja psyykkisestä terveydestäsi. Anteeksi antaminen ja unohtaminen auttaa myös. Menneelle ei mitään voi mutta tulevaisuudelle sentään jotakin.

Tämä. Ap kuulostaa kestouhriutujalta. Aina jos joku ei mene Ap mielen mukaan niin hän saa traumoja ja häntä ahdistaa kamalasti.

Vierailija kirjoitti:Koko loppuelämä silloin kun vakava traumatisoituminen on tapahtunut jo vauvavuosista lähtien :). Mutta ei hätää, kun hoitaa itseään, niin elämä itsensä kanssa, lasten kanssa ja parisuhde voi olla oikein hyvää ja onnellista :). Näistähän sinulla ei ole minkäänlaista käsitystä, koska karkoitat kaikki läheiset ympäriltäsi ja ajat lapsesi itse mur han partaalle.

Ei oo ongelmaa, jos jotkut hoitaa itseään. Mutta miks tätä pitää tehdä verorahoilla

Ja joo, vaikutat aika vihaa täynnä olevalta ihmiseltä, että en tiedä kuinka se psykoterapia sua on sitten oikeasti auttanut