Lue keskustelun säännöt.
Yritin puhua lapsuuden traumastani ja hoitaja tokaisi
17.09.2025 |
Että "Et sinä voi loputtomiin sen taakse piiloutua". Traumana siis sisaruksen kuolema. Tuntui aika kylmäkiskoiselta tokaisulta ja ymmärtämättömyydeltä siitä miten paljon lapsuuden traumat voi vaikuttaa psyykkiseen kehitykseen. Oli varmaan myöskin haluttomuutta auttaa siinä asiassa. Pahoitin mieleni.
Kommentit (548)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Googlatkaa sana konfrontaatio. Psykiatristen hoitajien, psykiatrien ja psykologien kuuluukin käyttää vastakkain asettelua potilaan herättelyyn. Heidän kuuluukin herättää tunteita myös ikäviä tunteita ja laittaa ihminen ajattelemaan eri näkökulmista ja kyseenalaistamaan, jopa suuttumaan.
Ei kukaan parane pelkällä myötäsukaisella päänsilittelyllä.
Pitää myös ymmärtää milloin sille on oikea aika. Akuutissa vaiheessa on täysin epäammattimaista alkaa herätellä ketään. Sen aika on myöhemmin. Samoin kiitollisuuden. Itse asiassa akuutissa vaiheessa molemmat (konfrontaatio ja toksinen positiivisuus) tekee vaan haittaa.
Eihän aloittajalla ollutkaan akuuttivaihe menossa. Vuosikymmenten takainen asia oli jo.
Sinä et voi tietää,koska se trauma on akuutti ja koska ei. Yleensä silloin, kun on halua alkaa sitä käsitellä, se on noussut jollain tasolla akuutiksi.
Ihmeellisiä muiden puolesta tietäjiä tämä(kin) ketju täynnä.
Oma lapsuustraumani alkoi akuutiksi, kun olin nelikymppinen. Monella se tapahtuu keski-iässä tai omien lasten synnyttyä tai kasvettua trauman kokemuksen ikään.
Suurimman osan trauma on kehityksellinen, ei yksi tapahtuma yksittäin.
Ja nepsyt, myös ne lievät ja diagnosoimattomat, traumatisoituvat helpommin ja syvemmin johtuen hermoston rakenteesta ja poikkeavasta välittäjäainetoiminnasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos psykiatrinen sairaanhoitaja ei halua puhua eikä hänellä ole antaa työkaluja traumojen purkuun niin mikä psykiatrisen sairaanhoitajan työnkuva sitten on? Ihan mielenkiinnosta kysyn.
>olla alentuva ja halveksiva
>kohdella potilasta kuin roskaa
>paasata omaa ääntään rakastaen yksinkertaisia asioita, jotka ei edes liity asiaan
>tehdä potilaalle mahdottomaksi puhua asioista, vaientamalla ja tuomitsemalla
>olla ymmärtämättä ja tahallaan ymmärtää väärin
>asennoitua potilaaseen kuin tyhmään ja laiskaan pikkulapseen
>kiusata
>nostaa omaa itseään toisen yläpuolelle
Nuo tarinat siitä miten ennen synnytettiin kuollut lapsi aamulla viideltä, puoli kuudeksi mentiin lypsylle ja ennen aamiaista pidettiin kuolleen lapsen hautajaiset ja sen jälkeen jatkettiin talon töitä niin kuin ei mitään ja ei asiaa enää itketty on jopa vähän huvittavia, mutta lähinnä kauheita. Yritetään normalisoida entisajan kovuutta, vaikka kukaanhan meistä ei tiedä vaikka se lapsensa menettänyt olisi kärsinyt tapahtuneesta loppuelämänsä tai mennyt psykoosiin menetettyään lapsensa, koska näistä ei puhuttu.
Hoitaja? Middä yhteydessä ja miksi puhuit hoitajalle lapsuuden traumasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä noiden "kyllä ihmisillä ennen oli vaikeaa mutta ei sitä silti traumoja saatu" -tarinoiden idea oikein on tässä keskustelussa?
Ei ollut naisten lehtiä eikä keittiöpsykologiaa saatavilla. Ihmiset itkivät itkunsa ja etiäpäin.
Mummoni sanoi että meneppä siitä käsityös viereen, et ehi joutavia aattelemaan.
Minun mummoni oli vieressä ja halasi. Sanoi että voidaan puhua jos haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä noiden "kyllä ihmisillä ennen oli vaikeaa mutta ei sitä silti traumoja saatu" -tarinoiden idea oikein on tässä keskustelussa?
Ei ollut naisten lehtiä eikä keittiöpsykologiaa saatavilla. Ihmiset itkivät itkunsa ja etiäpäin.
Mummoni sanoi että meneppä siitä käsityös viereen, et ehi joutavia aattelemaan.
Minun mummoni oli vieressä ja halasi. Sanoi että voidaan puhua jos haluat.
Ja niin kuulemma myös hänen oma mummonsa, joka oli syntynyt joskus 1870- tai 1880-luvulla, teki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä noiden "kyllä ihmisillä ennen oli vaikeaa mutta ei sitä silti traumoja saatu" -tarinoiden idea oikein on tässä keskustelussa?
Ei ollut naisten lehtiä eikä keittiöpsykologiaa saatavilla. Ihmiset itkivät itkunsa ja etiäpäin.
Mummoni sanoi että meneppä siitä käsityös viereen, et ehi joutavia aattelemaan.
Ja sittenkö oli hyvä?
Mt -eläkkeellä ei koskaan ole ollut niin paljon kuin nyt,nuoria, fyysisesti terveitä ihmisiä.
Omainen kuoli, hänet surtiin ja haudattiin, äitini vei 2-vuotiaana kuolleen lapsensa haudalle 75 vuotta kesäisin kukat kukkimaan. Silti hän omi iloinen , jaksava, tekevä ihminen ja hoiti meidät 8 muuta myös työkykyisiksi.
Miksi pitäisi jumittua, tietysti joku muu laukaisee sen, että nyt tääkin takaisku johtui lapsuudesta. Olen leski, mun kai pitäsi syödä mt-lääkkeitä, olla tekemättä mitään ja juosta mt-hoitajilla. Vaiko mitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä noiden "kyllä ihmisillä ennen oli vaikeaa mutta ei sitä silti traumoja saatu" -tarinoiden idea oikein on tässä keskustelussa?
Ei ollut naisten lehtiä eikä keittiöpsykologiaa saatavilla. Ihmiset itkivät itkunsa ja etiäpäin.
Mummoni sanoi että meneppä siitä käsityös viereen, et ehi joutavia aattelemaan.
Minun mummoni oli vieressä ja halasi. Sanoi että voidaan puhua jos haluat.
Se on hyvä jos välttyi kaiken tekemiseltä jod osasi keksiä harmeja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä nyt jotkut tietämättömät ylenkatsojat kuvittelee, että traumatisoituminen olisi valinta. Ei ole. Mutta sen hoidattaminen tietyssä määrin on ja hoitotahon kanssa keskustelu yleensä indikoi halua työstää traumaansa.
Siellä nyt joku taas on vääristellyt toisten viestejä omilla oletuksillaan. Traumatisoituminen ei ole (tietenkään) oma valinta, mutta se on oma valinta mitä sillä traumallaan tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä noiden "kyllä ihmisillä ennen oli vaikeaa mutta ei sitä silti traumoja saatu" -tarinoiden idea oikein on tässä keskustelussa?
Ei ollut naisten lehtiä eikä keittiöpsykologiaa saatavilla. Ihmiset itkivät itkunsa ja etiäpäin.
Mummoni sanoi että meneppä siitä käsityös viereen, et ehi joutavia aattelemaan.
Minun mummoni oli vieressä ja halasi. Sanoi että voidaan puhua jos haluat.
Mun mummoni, sotaleski s. 1915 tuli minua vastaan, otti käsistäni kiinni ja sanoi, kunpa olisi niin paljon työtä, ettet kerkiäisi ajattelemaan.
Työhön hukutettiin traumat ja surut tuohon aikaan, eikä niistä siksi haluttu enää puhua, jotteivät aktivoituisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä noiden "kyllä ihmisillä ennen oli vaikeaa mutta ei sitä silti traumoja saatu" -tarinoiden idea oikein on tässä keskustelussa?
Ei ollut naisten lehtiä eikä keittiöpsykologiaa saatavilla. Ihmiset itkivät itkunsa ja etiäpäin.
Mummoni sanoi että meneppä siitä käsityös viereen, et ehi joutavia aattelemaan.
Ja sittenkö oli hyvä?
Mt -eläkkeellä ei koskaan ole ollut niin paljon kuin nyt,nuoria, fyysisesti terveitä ihmisiä.
Omainen kuoli, hänet surtiin ja haudattiin, äitini vei 2-vuotiaana kuolleen lapsensa haudalle 75 vuotta kesäisin kukat kukkimaan. Silti hän omi iloinen , jaksava, tekevä ihminen ja hoiti meidät 8
No jopas on vaihtoehdot. Etkö todellakaan usko olevan minkäänlaisia välimuotoja?
Trauman syntyminen ei ole noin yksinkertainen asia.
Ap, luulen kyllä ymmärtäväni sua. Mulla on isä kuollut ja terapeutilta samantyylinen kommentti. Itse aloin hoitaa itseäni kehollisilla menetelmillä (TRE, vyöhyketerapia jne.) kun tuntui että terapeutin ja lääkärin kanssa keskustelu ei auttanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä noiden "kyllä ihmisillä ennen oli vaikeaa mutta ei sitä silti traumoja saatu" -tarinoiden idea oikein on tässä keskustelussa?
Ei ollut naisten lehtiä eikä keittiöpsykologiaa saatavilla. Ihmiset itkivät itkunsa ja etiäpäin.
Mummoni sanoi että meneppä siitä käsityös viereen, et ehi joutavia aattelemaan.
Minun mummoni oli vieressä ja halasi. Sanoi että voidaan puhua jos haluat.
Se on hyvä jos välttyi kaiken tekemiseltä jod osasi keksiä harmeja.
Eihän tuossa niin sanottu että olisi välttynyt kaiken tekemiseltä, vaan että sai läheisyyttä ja tukea kun sitä tarvitsi sen sijaan että olisi neuvottu menemään käsityön ääreen.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä mikä into ja vimma niin monilla ihmisillä on syyttää toisia ihmisiä sellaisiksi, jotka eivät yritä, eivät halua yrittää, ja tahallaan muka vellovat ja tyhmänä eivät ymmärrä olla positiivisia.
En tajua mitä nuo ihmiset siitä saavat, kun ajattelevat toisista ihmisistä rumasti ja vähätellen?
Minulle ei tulisi pieneen mieleenkään julistautua miksikään tuomariksi ja paremmin tietäjäksi sen suhteen, mitä tulee jonkun toisen ihmisen kokemuksiin, sairauksiin, jaksamiseen ja yrityksiin pärjätä paremmin. En minä ole elänyt sekuntiakaan toisen elämää, en minä voi tietää mitä kaikkea toisen taustalla on, kuinka uupunut ja voimaton tämä on, kuinka paljon ja kuinka kovia kipuja hänellä on, miten hänen traumat oireilee tai mitä hän on tehnyt ja miten intensiivisesti.
Minä en ole yhtään mikään sanomaan, onko toinen tarpeeksi yrittänyt. Minä en ole mikään sanomaan mikä määrä on riittävästi lepoa t
Kiitos viestistäsi, sain päivän naurut. hyvä esmerkki tekopyhyydestä...
ensin kirjoitat:
"Minulle ei tulisi pieneen mieleenkään julistautua miksikään tuomariksi ja paremmin tietäjäksi"
joo, niin varmaan :D Samassa viestissäsi jäljempänä:
"Oikeasti, jos tuollaiset ilkeät ihmiset joskus itse uupuvat, sairastuvat, menevät rikki, niin toivottavasti saavat maistaa omaa lääkettään, niin oppivat jatkossa käyttäytymään inhimillisemmin."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä noiden "kyllä ihmisillä ennen oli vaikeaa mutta ei sitä silti traumoja saatu" -tarinoiden idea oikein on tässä keskustelussa?
Ei ollut naisten lehtiä eikä keittiöpsykologiaa saatavilla. Ihmiset itkivät itkunsa ja etiäpäin.
Mummoni sanoi että meneppä siitä käsityös viereen, et ehi joutavia aattelemaan.
Minun mummoni oli vieressä ja halasi. Sanoi että voidaan puhua jos haluat.
Mun mummoni, sotaleski s. 1915 tuli minua vastaan, otti käsistäni kiinni ja sanoi, kunpa olisi niin paljon työtä, ettet kerkiäisi ajattelemaan.
Työhön hukutettiin traumat ja surut tuohon aikaan, eikä niistä siksi haluttu enää puhua, jotteivät aktivoituisi.
Tai ei osattu, kehdattu tai uskallettu.
Tässä keskustelussa kohtaavat valistuneet ja hyvän tunneyhteyden itseensä omaavat, traumasta keskustelevat ihmiset ja nämä traumansa lamauttavat henkilöt, jotka jankuttavat "positiivisesta asenteesta" ja vellomisesta ja kieltävät itseltään paranemisen. Traumojensa lakaiseminen maton alle ei ole positiivista eikä viisautta, vaan tapa pahentaa omaa tilannettaan.
Käsittelemättömästä traumasta kärsivän tunnistaa jankuttamisesta. Joten toivotan teille jankuttajille rohkeutta kohdata sisimpänne sen sijaan, että arvostelette täällä heitä, jotka ovat aidosti menossa eteenpäin. Silmänsä sulkeminen ei ole eteenpäin menemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Googlatkaa sana konfrontaatio. Psykiatristen hoitajien, psykiatrien ja psykologien kuuluukin käyttää vastakkain asettelua potilaan herättelyyn. Heidän kuuluukin herättää tunteita myös ikäviä tunteita ja laittaa ihminen ajattelemaan eri näkökulmista ja kyseenalaistamaan, jopa suuttumaan.
Ei kukaan parane pelkällä myötäsukaisella päänsilittelyllä.
Pitää myös ymmärtää milloin sille on oikea aika. Akuutissa vaiheessa on täysin epäammattimaista alkaa herätellä ketään. Sen aika on myöhemmin. Samoin kiitollisuuden. Itse asiassa akuutissa vaiheessa molemmat (konfrontaatio ja toksinen positiivisuus) tekee vaan haittaa.
ap:lla e ollut akuuttivaihe. Hän vatvoi LAPSUUDESSA tapahtunutta asiaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä noiden "kyllä ihmisillä ennen oli vaikeaa mutta ei sitä silti traumoja saatu" -tarinoiden idea oikein on tässä keskustelussa?
Ei ollut naisten lehtiä eikä keittiöpsykologiaa saatavilla. Ihmiset itkivät itkunsa ja etiäpäin.
Mummoni sanoi että meneppä siitä käsityös viereen, et ehi joutavia aattelemaan.
Minun mummoni oli vieressä ja halasi. Sanoi että voidaan puhua jos haluat.
Se on hyvä jos välttyi kaiken tekemiseltä jod osasi keksiä harmeja.
Eihän tuossa niin sanottu että olisi välttynyt kaiken tekemiseltä, vaan että sai läheisyyttä ja tukea kun sitä tarvitsi sen sijaan että oli
Välttyhän nykyisin kaiken tekemiseltä kun vaan tarpeeksi jaksamaton on. Vanhukset ostavat siivouksen, nuoria mt-sairaita käy kuntoutushoitajat päivän auttamassa, laittamaan ruokaa, siiviamaan , käymään kaupassa. Lapsiperheen äidin lapset hoitaa päiväkoti ja anopit tai muu palvelu.
Koitgakaapa joskus innostua jostain, käsillä tekemusestä, vaeltamisesta, ihan mistä vaan. Miten pää kevenee ja tulee muuta ajateltavaa kuin 40 vuotta vanhat jutuf.
Nyt saat itse tiukan palautteen. Jos sinulla itselläsi on aivot, sinun pitäisi ymmärtää, että typerykseltä puuttuu ne aivot, joilla arvioida omia kykyjä ja motiiveja ja sitä, mihin ne riittävät. Useimmat vallanhalusta auttelemaan lähtevät eivät taida tiedostaa motiiviensa likaisuutta itse, olemme erinomaisen taitavia selittelemään ne itsellemme parhain päin. Joten, surullisuus ei ole siinä, että tyhmät ja ilkeät hakeutuvat vääriin hommiin, vaan siinä, ettei heitä karsita sieltä ja ojenneta, joiden ongelma ei ole kyvyissä vaan asenteessa. Kukaan ei nähtävästi nykymaailmassa ole vastuussa siitä asiasta, koska elämme kulttuurissa, jossa ei saa vaatia muuta kuin kohtuuttomia. Mutta sen asenteen olisi syytä lähteä korjautumaan, ja siksi minäkin vaadin, että jäähdytät reaktiotasi ja vastaat asiallisesti muutenkin kuin alapeukulla. Paheksumisen vuolaus ei todista, että olet hyvä ihminen. Vaan se, että seisot sanojesi takana tai korjaat niitä. Maailma ei parane piiruakaan hysteerisellä lässyttämisellä, jossa samaan aikaan potkitaan muita turpaan.