Te joilla on ollut vakavaa masennusta, ahdistuneisuutta tms, miltä sinusta tuntuisi jos sinua olisi vain käsketty....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tuo voi olla nopeampi tie, mutta saman asian ajaa ne tiedostavan läsnäolon harjoitukset. Hapolla ei varmaan tarvitse itse nähdä vaivaa... "

Jos on geenilotossa saanut itselleen ahdistukseen ja masennukseen taipuvat aivot, taitaa olla, että kyseiset harjoitukset olisi tullut aloittaa viimeistään 10 vuoden iässä, että vaikutus olisi vastaava. Ei liene aivan realistista edellyttää masentuneelta 20 vuoden meditaatioharjoituksia buddhalaisten munkkien tapaan.

Ei siihen 20 vuoden munkkielämää vaadita, että saa muutettua totuttuja ajatusmalleja. 😄

No koiran kuoleman vuoksi masentuneelle riittää lyhyempikin aika... Jos masennuskierrettä on takana 20 - 30 vuotta niin tilanne on toinen.

Vierailija kirjoitti:

Tunteissa on muuten kauhean vaikea, jos ei peräti mahdoton velloa, jos niitä ei enää ole.

Myös se on tunne. Aivan kuten oikeassa oleminen on tunne.

Vierailija kirjoitti:

Paljon sellaisia, joilla ei ole pelkästään mielipiteenä että parantakaa itsenne vaan myös selvä tarve syyllistää psyykkisesti sairastuneet.

Onko siis suomeen/kin rakennettu psyykkisiä hoitolaitoksia kasapäin, ja koulutettu henkilökuntaakin ihan tyhmyyttään?

Nimittäin niitä hoitolaitoksia ja psykiatreja on olemassa ihan oikeasti!

Tää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Hohhoijjaa.. Känkkäränkkä päivä näköjään siellä. Mitäpä jos vaikka huomenna lukisit uudelleen ja ihan ajatuksen ja lukutaidon kera."

Tämän tyyppiset kommentit ovat siinä mielessä surkuhupaisia, että usein kyseinen kommentoija kieltäytyy itse ymmärtämästä "ajatuksen ja lukutaidon kera" vastapuolen argumenttia. Vänkää vain sitä omaa näkemystään ja sitten syyttää toista siitä mitä itse tekee.

Täällä on jo useammassa viestissä avattu asiaa. Eli olkaapa nyt hövelit ja lukekaa. Älkääkä vängätkö sitä omaa vääristynyttä päähän pinttymäänne. 

Eli olet asian jo moneen kertaan kertonut? Ja se sitten todistaa, että sinun näkemyksesi on se oikea? Tiedätkö, että yksi keskeisimmistä argumentointivirheistä on tukeutumin

 

Sinulle tiedoksi, että vastakkaisia näkemyksiä tässä ketjussa esittää myös useampi henkilö, etkä keskustele vain yhden "känkkäränkän" kanssa. 

Omat valinnat vaikuttaa tietysti mutta eihän hullu mahda itsellensä mitään. Miksi masentunut tai ahdistunut mahtaisi?

No itse asiassa olen aina hoitanut kaikkein pahimmat ahdistuskohtaukset liikkumalla, silloin on vaikea pysyä edes paikoillaan. Parhaiten olen siis saanut aikaiseksi asioita ahdistuksen aikana, kun se menee ohi voin soittaa jollekin ystävälle tai kutsua jonkun kylään ja silloin puhutaan ihan muista asioista. Ei koskaan vellota. Näin olen pysynyt toimintakykyisenä 

Vierailija kirjoitti:

Parantuminen lähtee itsestä. Jos ei edes halua parantua vaan haluaa tunteissa velloa ei voi koskaan edes parantua. Kukaan muu kuin sinä itse ei voi vaikuttaa sinun tunteisiin vaikka kuinka teillä naisilla on joka asiassa tavoite siirtää vasruut ja velvoitteet muille että itse ei tarvi tehdä mitään muuta kuin odottaa että toiset korjaa jopa sinun omat tunteet

Älä sinä provosoidu vellomaan tunteissa, vaan avaudu vasta sitten, kun tiedät oikeasti aiheesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai nyt kukaan vapaaehtoisesti missään kärsimyksessä vello. Jos voisi vaan päättämällä päättää masennuksen lopettaa, niin ei olisi masentuneita. Ehkä ne jumpat toimii jossain lievässä mielipahassa, mutta sitten kun kehittyy vaikea masennus ja elämänhalu on kadonnut, niin ei jaksa kuin maata. Koska millään ei ole enää väliä. Edes paranemisella. Että sellainen paradoxi.

Ihan uteliaisuudesta, koskeeko tämä keskustelu ylipäätään masentuneita? Jotenkin olin ymmärtävinäni, ettei tuolla "tunteissa vellomisella" tarkoiteta mitään kliinisesti masentuneita, saatikka sitten vakavasti masentuneita ihmisiä.

Otsikossa puhutaan VAKAVASTA masennuksesta 

Otsikossa kyllä, mutta tämä keskusteluhan viittaa siihen lääkäriin, josta oli juttua.

No, olisin otaksuttavasti tunkenut sen monisteen ojentaneelle takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai nyt kukaan vapaaehtoisesti missään kärsimyksessä vello. Jos voisi vaan päättämällä päättää masennuksen lopettaa, niin ei olisi masentuneita. Ehkä ne jumpat toimii jossain lievässä mielipahassa, mutta sitten kun kehittyy vaikea masennus ja elämänhalu on kadonnut, niin ei jaksa kuin maata. Koska millään ei ole enää väliä. Edes paranemisella. Että sellainen paradoxi.

Ihan uteliaisuudesta, koskeeko tämä keskustelu ylipäätään masentuneita? Jotenkin olin ymmärtävinäni, ettei tuolla "tunteissa vellomisella" tarkoiteta mitään kliinisesti masentuneita, saatikka sitten vakavasti masentuneita ihmisiä.

Vakavasti masentunut todennäköisesti ei kykene tällaiseen ajatteluun vaan lannistuu median keskustelusta vielä lisää. Todennäköisesti hän projisoi myös hyvää tarkoittavat keskustelut itsell

No varmaankin, mutta ehkä keskustelijoiden kannattaisi lukea se juttu? Se kohua herättänyt lainaushan oli: "Vastaanotolla näkyy, että tavanomaisiin normaaliin elämään kuuluviin asioihin, kuten suruun jonkun läheisen menetyksen jälkeen tai riitaa seuranneeseen hankalaan oloon tai ahdistuksen tuntemuksiin etsitään, haetaan ja toivotaan ratkaisuja lääkärin keinovalikoimasta ja lääkärin työkalupakista, lääketieteellisistä keinoista."

Ja sitä tarkennettiin jutussa vielä: "Lääkäri pystyy auttamaan lääketieteellisissä kysymyksissä, sairauksien hoidossa, mutta kaikkiin elämän normaaliin vaihteluun kuuluviin haasteisiin ei lääkärille tietenkään ole tarjota välttämättä keinoja."

Ja: "Lääkärihän ei ole mikään ihmiselämän kaikkien ongelmien ratkaisija. Lääkäri on lääketieteen asiantuntija ja sairauksien diagnoosin ja hoidon asiantuntija. Mutta jos ongelma ei ole lääketieteellinen, niin tietysti lääkäriltä ei voi odottaa siihen ratkaisuakaan."

Missään tuossa ei väitetä, ettei masennus vaadi hoitoa tai että pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni. Masennus nimenomaan on sairaus ja virallinen diagnoosi.

(Sen verran toki itse korjaisin tuon lääkärin lainausta, että suru läheisen menetyksen jälkeen voi kehittyä myös vakavammaksi ongelmaksi. Ehkä sen olisi voinut vielä tarkentaa. Mutta suru itsessään on ihan normaalia.)

jutun osoite siis: https://yle.fi/a/74-20181800

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai nyt kukaan vapaaehtoisesti missään kärsimyksessä vello. Jos voisi vaan päättämällä päättää masennuksen lopettaa, niin ei olisi masentuneita. Ehkä ne jumpat toimii jossain lievässä mielipahassa, mutta sitten kun kehittyy vaikea masennus ja elämänhalu on kadonnut, niin ei jaksa kuin maata. Koska millään ei ole enää väliä. Edes paranemisella. Että sellainen paradoxi.

Kuka on muka väittänytkään, että voisi ihan vain päättämällä lopettaa masennuksen??

 

Aika monikin puhuu vellomisen lopettamisesta ja vellominen vaikuttaa viittaavan masennukseen/ahdistukseen tai ainakin niiden ylläpitoon. Mutta nussisinäpilkkuakeskenäs, jos et halua ymmärtää pointtia.

 

"Vaikuttaa viittaavan". Eli ihan fiilispohjalla oletit, mitä ihmiset tarkoittavat sillä vellomisella?

Ja: "Lääkärihän ei ole mikään ihmiselämän kaikkien ongelmien ratkaisija. Lääkäri on lääketieteen asiantuntija ja sairauksien diagnoosin ja hoidon asiantuntija. Mutta jos ongelma ei ole lääketieteellinen, niin tietysti lääkäriltä ei voi odottaa siihen ratkaisuakaan."

Monissa tapauksissa riittäisi pari keskustelukertaa psykologin kanssa, mutta siihen saatetaan tarvita lääkärin lähete.

No itsellä on ollut noita ja myöhemmin paljastui persoonallisuushäiriö. Olisi vaan kannattanut lääkärien tutkia kunnolla silloin reilu 30 vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran menin aiheesta lääkäriin. Kaikki olisivat hyötyneet.