Te joilla on ollut vakavaa masennusta, ahdistuneisuutta tms, miltä sinusta tuntuisi jos sinua olisi vain käsketty....

Tuntuihan se vähän pahalta, mutta jälkiviisaana voi todeta vain että oikeassa oli. Muista myös terveelliset elintavat. 

Ihan hyvältä tuntui sen jälkeen kun tein ne harjoitukset ja kävin 25 km:n lenkillä. 

Eipä sekään olisi varmaan tuntunut yhtään miltään, kuten ei mikään muukaan silloin.

Olisin pöllämystynyt ja halunnut tunkea paperin sen antajan kurkkuun.

Vihaan ja inhoan nimenomaan teennäistä hengityksen muuttamista. ("harjoituksia" - ja passkat!)

Minulla on matala syke, perusilme, hengitän hitaasti. Ulkoa päin kukaan ei voi nähdä miten ahdistunut olen.

Parantuminen lähtee itsestä. Jos ei edes halua parantua vaan haluaa tunteissa velloa ei voi koskaan edes parantua. Kukaan muu kuin sinä itse ei voi vaikuttaa sinun tunteisiin vaikka kuinka teillä naisilla on joka asiassa tavoite siirtää vasruut ja velvoitteet muille että itse ei tarvi tehdä mitään muuta kuin odottaa että toiset korjaa jopa sinun omat tunteet

Kyllähän sellasia hengitysharjoitusmonisteita annettiin hoidossa, mutta jos masennus on kerennyt kehkeytyä pitkään (itse odotin yli vuoden jotain apua ja odottelu päättyi sitten osastolle) niin aloitekyky on nollassa eli ihan sama joillekin monisteille.

Ja toki olin itsekseni koettanut pitkään jo kaikki nää perus puhtaasti syömiset, liikunnat ja joogat ennen tuota. Silloin oli valloilla sellainen ajatus, että masennus on VAIN elintavoista kiinni ja ihmettelin kun tilanne syveni syvenemistään vaikka olin fyysisesti tosi hyvässä kunnossa. 

Mindfullness oli ainakin 2014/2015 jo valtavirtaa suomalaisessa psykiatrisessa hoidossa. 

Vierailija kirjoitti:

Mindfullness oli ainakin 2014/2015 jo valtavirtaa suomalaisessa psykiatrisessa hoidossa. 

Ihan syystäkin. Minä olin ihan järkyttävillä mielialalääkeannoksilla monta vuotta ja silti (tai siksi?) surkeassa kunnossa ja on-off osastolta. Mindfullnessin avulla olen ollut remissiossa ilman lääkitystä kohta vuosikymmenen. Se on oma ajattelu joka täytyy muuttaa ja korjata, että itsensä kanssa pystyy olemaan. Ulkopuolelta ei sitä voi kukaan tehdä. 

Minulla on ollut vakavaa masennusta ja ahdistusta, ja tunteissa vellomisen lopettaminen ja hengitys- ja tietoisuustaitoharjoitukset auttoivat. Liikunta auttoi ehkä eniten. Kukaan ei käskenyt, vaan tajusin itse, että jotain on tehtävä, jotta pysyn hengissä.

Se tuntuu ehkä samalta kuin jos olisi eksynyt vauvapalstalle huonona päivänä yrittäessään hakea empatiaa ja saakin osakseen ilkeilyä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut vakavaa masennusta ja ahdistusta, ja tunteissa vellomisen lopettaminen ja hengitys- ja tietoisuustaitoharjoitukset auttoivat. Liikunta auttoi ehkä eniten. Kukaan ei käskenyt, vaan tajusin itse, että jotain on tehtävä, jotta pysyn hengissä.

Joo. Itse en liikunnalla ja terveellisillä elintavoilla parantunut (en ole oikeastaan koskaan ollutkaan liikkumaton tai elänyt kovin epäterveellisesti), mutta voihan se olla, että liikunta ja terveellinen ruoka auttoivat pysymään just ja just elossa? Sellaista tuskaa mitä silloin koin, ei kyllä paikallaan edes kestäisi eli oli pakko liikkua. Mutta aika tuurista kiinni, että jäin henkiin. 

Minua auttoi lopulta elämäni ensimmäinen (mieto) sienitrippi pahimmasta pois, ja tilanteen viimeisteli Jani Kaaron kolumnin lukeminen siitä ettei halua _kuolla_, vaan haluaa vain että tuska loppuu. 

Motivaatio siis täytyy tulla jostain, vaikea se on jos haluaa vain kuolla tai ei näe mitäön järkeä missään ja on luovuttanut. 

Vierailija kirjoitti:

Olisin pöllämystynyt ja halunnut tunkea paperin sen antajan kurkkuun.

Vihaan ja inhoan nimenomaan teennäistä hengityksen muuttamista. ("harjoituksia" - ja passkat!)

Minulla on matala syke, perusilme, hengitän hitaasti. Ulkoa päin kukaan ei voi nähdä miten ahdistunut olen.

Joo, onhan se paljon kivempaa vihata ja olla ahdistunut kuin tehdä harjoituksia, joilla saa sen ahdistuksen ja vihan lieventymään. 

Ainoastaan hengissä olevat voivat vastata.

Ahdistuneisuushäiriöön ei kyllä mitkään keholliset hengitysharjoitukset auta. Yleensä näitä neuvoja antavat ne, joilla ei ole mitään käsitystä koko asiasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin pöllämystynyt ja halunnut tunkea paperin sen antajan kurkkuun.

Vihaan ja inhoan nimenomaan teennäistä hengityksen muuttamista. ("harjoituksia" - ja passkat!)

Minulla on matala syke, perusilme, hengitän hitaasti. Ulkoa päin kukaan ei voi nähdä miten ahdistunut olen.

Joo, onhan se paljon kivempaa vihata ja olla ahdistunut kuin tehdä harjoituksia, joilla saa sen ahdistuksen ja vihan lieventymään. 

 

Jos ihminen kykenee suuttumaan, se voi joissakin tilanteissa olla terapeuttisempaa ja parantavamapaa kuin lannistuva alistuminen ja hengittely. Suuttumisen ansiosta ihminen saattaa tajuta, mikä häntä ei ainakaan auta tai että mikä saattaa sittenkin auttaa.

Monet ei myöskään palaudu sille tasolle, mitä ollut ennen vakavaa masennusta.

Moni kunnon burn outin kokenut on kertonut, ettei ole enää esim. voinut tehdä 100% työaikaa ollenkaan vaikka ollut vuosia jo ns. terve. 

Jos tilanne kerkeää ajautua tarpeeksi pahaksi, niin ihminen voi jäädä vähän sellaiseksi puolikuntoiseksi ja hitaammaksi. 

Ainakin niitä neuvojia kohtaan olen kokenut empatiaa kun eivät rassukat yhtään ymmärrä mistä puhuvat.

Vierailija kirjoitti:

Se tuntuu ehkä samalta kuin jos olisi eksynyt vauvapalstalle huonona päivänä yrittäessään hakea empatiaa ja saakin osakseen ilkeilyä.

Ehkä. Mutta niissä on se merkittävä ero, että toinen oikeasti auttaa ja toinen ei. 

Minä olen tehnyt hengitysharjoituksia teinistä saakka joogaharjoituksen osana, joten aivan varmasti tiedän aiheesta enemmän kuin läpyskän antaja.