Te joilla on ollut vakavaa masennusta, ahdistuneisuutta tms, miltä sinusta tuntuisi jos sinua olisi vain käsketty....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdistuneisuushäiriöön ei kyllä mitkään keholliset hengitysharjoitukset auta. Yleensä näitä neuvoja antavat ne, joilla ei ole mitään käsitystä koko asiasta. 

Mulla kehittyi ahdistushäiriö paniikkihäiriöksi asti. Silloin kun tulee paniikkikohtaus, saan oikealla tavalla hengittämällä sydämen sykkeeni hidastumaan hieman, ja olo helpottaa vähän. Mutta noin muuten hengittäminen tietyllä tavalla ei rauhota mitenkään.

Sama. Jos ehdin tunnistaa paniikkikohtauksen ajoissa, oikealla tavalla hengittämällä sitä saa lievennettyä tai estettyä kokonaan. Mutta että hengitysharjoitukset parantaisivat minut kokonaan, juu ei, en usko. Ja se aloituksen skenaario että vain annettaisiin monistettu ohje käteen ei ole toimiva. Ohjeen antajan pitäisi näyttää ja neuvoa miten toimitaan ja kertoa myös mistä siinä on kyse. Muuten annetaan vain kuva oireen ja sairauden vähättelystä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tarvinnut kenenkään käskeä, kun on ollut pakko lähteä joka aamu töihin, että saa laskut maksettua ja lapset elätettyä 

Ei olisi ollut kyllä varaa jäädä kotiin vellomaan ja oikeasti se liike helpottaa tuskaa ja työyhteisö auttaa unohtamaan ne omat tunteet 

Entä jos työyhteisö on se mikä aiheuttaa kielteisiä tunteita?

Olen edelleen sitä mieltä, että itseaktivointitoimet toimii siihen asti, kunnes ollaan vakavan masennuksen puolella. Ja paremmin toimii varmasti ahdistustiloissa, joissa ollaan ylikierroksilla ja on ylipäätään jotain mitä hermoston osalta rauhoittaa. Masennus, joka on siinä pisteessä, että ihminen luovuttaa ja vaipuu ikäänkuin horrokseen täysin aloitekyvyttömäksi, niin ollaan myöhässä. Ei niitä monisteita sinne sänkyyn kannata enää kiikuttaa. Ja huom. ei olla vielä psykoottisessa masennuksessa tai katatoniassa. Ihmisellä saattaa olla vielä voimavaroja, mutta ne kuluu välttämättömyyksiin. Kuten vessassa käyntiin. Eikä tila ole mikään staattinen, kuten katatoniassa. Vointi voi vaihdella. Tässä pisteessä olevaa on erityisen vahingollista syyllistää eikä patistelukaan auta, vaan ihminen eristäytyy vielä varmemmin. Itseinho voi johtaa itsetuhoon. Tunne siitä, että kaikki muutkin halveksivat ja vaativat mahdottomuuksia, ei auta, jos kokee ettei voimia ole.

Siinä mielessä kaikki lähtee itsestä, ettei toimintakykyä ole, ennenkuin ihminen on siihen valmis eli toimintakykyä siis löytyy. Auttaminen olisi sitä, että laskujen ei anneta erääntyä ja edes jonkinlainen ravitsemus hoituisi, lemmikeistä huolehdittaisiin ym. Käytännössä siis osastohoito ja omaisten tai sosiaalityöntekijän osallistuminen. Kuten ennen vakavassa masennuksessa käsittääkseni meneteltiin.

Olisi myös olennaista selvittää perinpohjaisesti masennukseen johtaneet ja sitä ylläpitävät tekijät. Todennäköisestihän ovat jonkinlainen yhdistelmä ulkoisia, aivokemiallisia ja geneettisiä. Kaikkihan eivät masennu vaikka elämässä tapahtuisi mitä ja jotkut masentuvat ilman ulkoista syytäkin. Suhtatuminen pitäisi olla yksilöllistä ja kokonaisvaltaista, jota se ei tällä hetkellä monistenipuista ja yleisestä asenteellisuudesta päätellen ole.

Itselläni ollut jo vuosia voimakasta ahdistusta, vaihtelee aina minkä kauhean katastrofin pelkään tapahtuvan, ja tämä kauhuskenaario sitten pyörii päässä non-stopina.

Liikunta auttaa omalla kohdalla, eli oireet pahenee jos on pitkään vähäisellä liikkumisella. Rutiinit auttaa myös jonkin verran. Pahimpina hetkinä juttelen itselleni ääneen, ettei tässä nyt oikeasti ole hätää, eikä mitään pahaa ole tapahtunut.

Se mistä ahdistus juontuu, niin epäilen olevan tukahdutettua surua ja pelkoa. Näitä sitten tässä yritän samalla käsitellä niin, että jonain päivänä ei enää ainakaan niin vahvasti oireilisi.

Vierailija kirjoitti:

Olen edelleen sitä mieltä, että itseaktivointitoimet toimii siihen asti, kunnes ollaan vakavan masennuksen puolella. Ja paremmin toimii varmasti ahdistustiloissa, joissa ollaan ylikierroksilla ja on ylipäätään jotain mitä hermoston osalta rauhoittaa. Masennus, joka on siinä pisteessä, että ihminen luovuttaa ja vaipuu ikäänkuin horrokseen täysin aloitekyvyttömäksi, niin ollaan myöhässä. Ei niitä monisteita sinne sänkyyn kannata enää kiikuttaa. Ja huom. ei olla vielä psykoottisessa masennuksessa tai katatoniassa. Ihmisellä saattaa olla vielä voimavaroja, mutta ne kuluu välttämättömyyksiin. Kuten vessassa käyntiin. Eikä tila ole mikään staattinen, kuten katatoniassa. Vointi voi vaihdella. Tässä pisteessä olevaa on erityisen vahingollista syyllistää eikä patistelukaan auta, vaan ihminen eristäytyy vielä varmemmin. Itseinho voi johtaa itsetuhoon. Tunne siitä, että kaikki muutkin halveksivat ja vaativat mahdottomuuksia, ei auta, jos kokee ettei

Tätä ei tunnu ihmiset oikein tajuavan. Kyllähän jokainen tietää, ettei noroviruksen ripulointi, flunssan oireet tai mikään vuoteenpohjalle vievä tauti PARANE sillä, että pesee vaan käsiään ja pitää itsensä lämpimänä. Ei kukaan mene kipeälle ihmiselle räkäpapereiden ja ripulien keskelle neuvomaan, että pidä kun peset käsiä ja välttelet pärskiviä ihmisiä, niin SILLÄ sinä sitten paranet. Jostain syystä masennuksen PAHIMMASSA vaiheessa tai burnoutissa saa kuulla tuon tasoista neuvomista ja pätemistä.