Kohta alkaa taas Auerin oikeudenkäynti
Kommentit (2573)
"Ai sitä suuremmalla syyllä? Mitä ihmettä sekoilet? Eihän lasten kertomukset silloin ole olleet mitenkään johdonmukaisia, vaan aikuiset on jättäneet niistä pois ne ristiriitaiset jutut."
Oletko koskaan jutellut lasten kanssa? Lasten kertomukset, siis ihan minkälaiset kertomukset hyvänsä, eivät ole erityisen johdonmukaisia eivätkä he osaa tiivistää asioista olennaisuuksia, vaan voivat kertoa täysin merkityksettömiä yksityiskohtia. Aikuisen tulee osata noukkia lapsen kertomuksesta olennaiset osat ja rakentaa siitä selkeä kokonaisuus.
noita selvittämättömiä tapauksia on vaikka kuinka monta mutta Aueria jaksetaan jahdata vuosikymmeniä ja vain siksi että on nainen. muuta syytä en keksi. vainoavat varmaan hautaan asti.
Aueria jahdataan varmaan siksikin, että kuten Vaasan hovioikeuden päätöksessä todetaan, yksi mahdollisuus, joka selittäisi puuttuvat kohdat illankulussa ja epäloogisuudet on se, että hyökkääjä oli Auerin tuttu ja he tekivät yhteistyötä. Harvalla on kovin selkeä tunne, että mitä siinä on tapahtunut, on vaikea uskoa syyttömyyteen, mutta toisaalta ei ole tarpeeksi näyttöä syyllisyyteenkään - eikä Auer suostu kertomaan, jos siinä on ollut toinen tekijä mukana.
Ymmärrän, että monen mielenkiinto liikkuu Jukan murhassa, mutta ei pidä unohtaa nyt tätä seriä ja Jensiä. Vaikkei lasten 2011 kertomuksia vielä ole julkistettu, näyttää siltä, että kovasti on saunottu molemmilla asunnoilla ja hyväksikäytetty lapsia oman mielihyvän tyydyttämiseksi. Erilaista välineistöä on lasten kuvauksissa enemmän Jensin kotona Raisiossa, mikä vaikuttaa realistiselta. Kuntosalikohtaus on myös tapahtunut vieraassa paikassa ja läsnä on ollut lapsille vieraita henkilöitä.
Ihlen asianajaja Gummerus on ottanut enemmän kantaa tietysti Jensin osuuteen. Hänelle keskeisiä kohtia ovat vetoaminen ummetukseen pojan magneettikuvauslöydöksen selittäjänä ja fistelin olemassaolon kritisointi. Pojan siihenastisista terveystiedosta ei kuitenkaan löytynyt tietoa siitä, että poikaa olisi käytetty ummetuksen takia lääkärillä. Poika oli itse ainoastaan joskus kertonut kouluterveydenhoitajalle vatsavaivoistaan. Hänellä oli kertomansa mukaan ollut myös tuhrimista. Jukka oli joskus käyttänyt poikaa terveysasemalla jalkapohjien syylien vuoksi. Tytön fistelin epäily perustui gynekologin löytämään kohoumaan, mutta sen vuoksi ei ollut käyty lääkärissä. Pienimmältä löytyi arpia paikoista, joissa ei yleensä pitäisi arpia löytyä.
Jensin punainen puhelin, joka esiintyi lasten kertomuksissa, oli siis olemassa, mutta sieltä ei löydetty asiaan liittyviä kuvia. Syyttäjän syytehakemuksessa mainitaan myös tietokoneelta löydetyt 26 sivua kuvia, joista osa on CAM-materiaalia. Jens tietysti hyötyy siitä, ettei näitä näytetä julkisesti.
En ota kantaa itse Auerin tapaukseen. Mutta voin yleisesti ja kokemuksesta kertoa, kuinka suuri vaikutus psykopaattiäidillä on lapsiinsa. Sitä ei usko todeksi ennen kuin sen itse kokee. Eikä sille kukaan voi oikein mitään, paitsi todella ammattinsa osaava psykologit ja tuomarit. He, jos näkevät nyyhkyttävän, krokotiilinkyyneleitä itkevät äidin läpi, niin lapsella on toivoa vielä normaaliin kehitykseen ja elämään. Voi sitä valehtelun määrää ja projisointia, kun psykoäiti kääntää kaiken muiden syyksi, myös sen jonka on itse tehnyt ja aiheuttanut. Se on sellainen taitolaji, ettei se muilta onnistu. Kuinka se äidin käytös saakaan lapsen pelkäämään ja sulkeutumaan ja kuinka se äiti osaa kertoa asiat niin, että lapsi uskoo mitä äiti valehtelee. Pelottavaa manipulaatiota se on ja ennen pitkään lapsikin on samanlainen kuin äitinsä.
Lapsesta ei välttämättä tule psykoa, mutta hän osaa valehdella todella taitavasti, jos niin haluaa eikä siihen edes tarvita syytä. Valehtelu on opittua ja oikeutettua. Jotenkin se valehtelu on kuin jonkinlainen suojelumekanismi lapsella niitä tunteita kohtaan, jotka ovat jääneet kokematta, kun jatkuva pelko on estänyt itkut, vihat ja surut. On myös se suuri häpeä kaikkea tapahtunutta kohtaan. Miten sen saa pois, miten sen saa todistettua, ettei mitään tapahtunutkaan? Sinun on pakko ne kieltää, jos et voi menneisyyttäsi hyväksyä ja ymmärtää, ettei se ollutkaan sinun, pienen lapsen syytä. Et voi elää sellaisen häpeän kanssa. Nimi menee ennen pitkään vaihtoon ja osoite on tuntematon, jopa omasta historiasta kerrotaan täysin mielikuvituksellisia tarinoita. Se on sitä itsensä suojelua.
Helpompi olisi vain tunnustaa kaikki tapahtunut ja hyväksyä se, eihän menneelle mitään voi eikä sitä voi muuttaa. Surullista siinä on se, että esim. huoltajuuskiistoissa se psykopaatti voittaa lähes aina, hän on niin taitava. Jos ei voita, niin kuitenkin hänelle annetaan oikeus tavata lapsiaan ja kiusata heitä sekä lapsen toista vanhempaa vuosikausia. Sillä ei ole merkitystä miten elämä äidillä menee eteenpäin, se voi olla hyvinkin hyvää ja rikasta, mutta silti kiusaaminen vaan jatkuu ja jatkuu. Miten se lapsi pääsee eroon siitä äidistään - ei mitenkään! Aikuisena toiset tajuavat mitä on tapahtunut ja häipyvät äitinsä luota, mutta tarpeeksi hyvin manipuloidut lapset, jotka ovat olleet täysin alistettuja pienen ikänsä, he jäävät ja puolustavat äitiään henkeen ja vereen. Se kaikki on niin pelottavan vaikeaa muiden ymmärtää miten kaikki tapahtuu, jos ei ole sitä itse kokenut/nähnyt.
Jukka tosiaan kuolee eri kohdassa kuin missä uole-sana on. Auer on aika tukevasti puhelimessa niiden viimeisten tappavien iskujen aikana.
Paljon saivat rahaa Annelin veli , kun lapset asuivat heillä. Onko muita sisaruksia ? Välillä tulee tunne , että veli keksinyt nuo tarinat ja pakottanut lapset sanomaan mitä heille tehty. Oliko päiväkodissa / koulussa huomattu mitään poikkeavaa lapsissa ?
Hovioikeus on kyllä erittäin perillä tuosta häkenauhasta. Hyvää työtä tehneet.
Kerrataanpa:
Ulvilalaisen perheen kotiin hyökää keskellä yötä naamioitunut murhamies (äärimmäisen epätodennäköistä), jolla on aikeena tappaa perheen isä fileerausveitsellä (erittäin epätodennäköistä). Hän päättää tulla sisään takkahuoneen lasioven ikkunasta (on siis ilmeisesti seurannut perheen toimia omakotitaloalueella kenenkään huomaamatta, koskapa tietää missä aikuiset nukkuvat, melko epätodennäköistä) ja alkaa hakata sitä rikki. Sinä aikana mies ja nainen heräävät ja odottavat toimettomina, mitä tuleman pitää (todella epätodennäköistä). Mies tulee ikkunasta sisään ja alkaa silmittömän raivon vallassa, tappoaikeissa, hakata miestä fileerausveitsellä n. 70 kertaa (erittäin epätodennäköistä, ellei ole kyseessä intohimomurha), kuitenkin niin, että suurin osa haavoista on vain pintahaavoja (tappoaie - pintahaavat ; erittäin epätodennäköistä) täydellisen hiljaisuuden vallitessa (erittäin epätodennäköistä).
Tällä välin perheen vanhin lapsi on noussut ja tullut katsomaan, mitä tapahtuu, mutta sen sijaan että menisi esim. piiloon omaan huoneeseensa, juokseekin keittiöön, jossa äiti on soittamassa hätäpuhelua. Miettikää kuinka kauan 70 veitseniskussa kestää vrt. puhelun soittamisessa (erittäin epätodennäköistä, että murhaaja ehtisi lyödä miestä niin monta kertaa ennen kuin puhelua olisi soitettu).
Nainen ei puhelun aikana hätistä lastaan piiloon (äärimmäisen epätodennäköistä), vaan sen sijaan kyselee lapselta, onko tappaja edelleen paikalla, siis pyytää lasta tarkkailemaan murhatilannetta (epätodennäköistä).
Nainen poistuu välillä puhelimesta, ja juuri näiden sekuntien aikana kuullaan, kun murhaaja kylmäävästi toteaa uhrilleen "kuole", ja kuuluu raivokas huuto ja (astalon?) kolaus, jonka jälkeen miehen huudot vaimenevat (erittäin epätodennäköistä, että nämä kaksi asiaa tapahtuvat juuri samalla hetkellä). Nainen poistuu vielä tämänkin jälkeen puhelimesta.
Tämän jälkeen käy ilmi, että murhaaja on poistunut hankalasti ovi-ikkunan kautta (epätodennäköistä) jättämättä MITÄÄN jälkiä itsestään (dna, haju, ääni ; ÄÄRIMMÄISEN epätodennäköistä).
Summa summarum: paikalla oli toisaalta erittäin taidokas murhaaja, jolla oli selkeä aie murhata perheen isä, eli hyvin tarkka tavoite. Hän oli varustautunut hyvin, koska oli täysin tunnistamattomissa eikä jättänyt mitään jälkiä, mutta aseena hänellä oli toisaalta vain heikko fileerausveitsi ja sorkkarauta. Sorkkarauta oli varmasti järkevä valinta, kun aikeena on rikkoa ikkuna, mutta luulisi fileerausveitsen olevan vihonviimeinen valinta silloin, kun pitää kömpiä pienestä ikkuna-aukosta sisään. Eli varta vasten tappamaan tullut tappaja oli varautunut todella epäsopivalla aseella.
Kaiken lisäksi silkan tappamisen sijaan tämä henkilö on pistellyt uhriaan 70 kertaa sen sijaan, että olisi tyytynyt mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti suorittamaan tekonsa. Kuitenkin hänen olemuksensa ja vaitiolonsa kielivät totaalisesta keskittymisestä.
Tappajan käytöksessä on äärimmäisen omituisia ristiriitoja.
Kuinka ollakaan, KAIKKI nämä omituisuudet ja epätodennäköisyyden kaikkoavat, jos aletaan olettaa, että tappaja olikin uhrin vaimo, joka vain yritti lavastaa miehensä murhan jonkun ulkopuolisen tekemäksi. Lisätään vielä, että tähän kuvioon sopii myös se, että vanhin lapsi oli kertonut käyneensä olohuoneessa useamman kerran, koska sieltä kuului riitelyn ääniä.
Tämä on niin selvä juttu kuin olla ja voi, mutta Joutsenlahti tyri sen ja aiheutti Suomen valtiolle kammottavat kulut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tuota haastehakemusta lukee, niin se on niin selkeä, johdonmukainen ja yhtäläinen, että on äärimmäisen vaikea kuvitella että pienet lapset kykenisivät opettelemaan ulkoa saati keksimään tuollaista.
Johdonmukainen? Niin meinaatko, että kun lasten kertomuksista on ensin aikuisten toimesta jätetty pois ne täysin ei-johdonmukaiset ja epärealistiset ja ei-yhtäläiset, ja valikoitu joukosta vain johdonmukaisen oloiset ja yhtäläiset, niin lopputuloksena on johdonmukaisen oloinen tarina? Onpa vakuuttavaa.
Joitain juttuja ei vain voitu todistaa ulkopuolisin todistein. Ei esimerkiksi löytynyt enää pieneläinten luita haudattuna takapihan metsästä. Kuntosalilla oltiin oltu Raisiossa ja porukka oli ollutkin Jensin naapureita eikä lasten omia tuttuja, siinä voi olla jotain väärintulkintaa tilanteesta. Murhajutun puolen kertomuksissa oli joitain juttuja, joille ei löytynyt tukea, mutta joita itse pidän uskottavina. Tarkemmin näihin osaisi ottaa kantaa vasta, kun on nähnyt ne kertomukset. Itse en luota Niskasaareen ja Santtilaan.
Mitkä ne todennäköisyydet sille on, että Jukan ystävä kuolee hämärissä olosuhteissa seuraavana yönä?
Joutsenlahti pyysi KRP:ltä apua jo vuonna 2007 ja sai avukseen tutkijan selvittämään voiko Auer olla tekijä. KRP:n tutkijan mukaan tämä ei ollut mahdollista eli ei se mikään Joutsenlahden yksinäinen tulkinta ollut.
Vierailija kirjoitti:
Joutsenlahti pyysi KRP:ltä apua jo vuonna 2007 ja sai avukseen tutkijan selvittämään voiko Auer olla tekijä. KRP:n tutkijan mukaan tämä ei ollut mahdollista eli ei se mikään Joutsenlahden yksinäinen tulkinta ollut.
Kaikki meni pieleen jo paljon ennen tuota, rikospaikkatutkinnan yhteydessä. Siinä tyrittiin ja pahasti.
Vierailija kirjoitti:
Kerrataanpa:
Ulvilalaisen perheen kotiin hyökää keskellä yötä naamioitunut murhamies (äärimmäisen epätodennäköistä), jolla on aikeena tappaa perheen isä fileerausveitsellä (erittäin epätodennäköistä). Hän päättää tulla sisään takkahuoneen lasioven ikkunasta (on siis ilmeisesti seurannut perheen toimia omakotitaloalueella kenenkään huomaamatta, koskapa tietää missä aikuiset nukkuvat, melko epätodennäköistä) ja alkaa hakata sitä rikki. Sinä aikana mies ja nainen heräävät ja odottavat toimettomina, mitä tuleman pitää (todella epätodennäköistä). Mies tulee ikkunasta sisään ja alkaa silmittömän raivon vallassa, tappoaikeissa, hakata miestä fileerausveitsellä n. 70 kertaa (erittäin epätodennäköistä, ellei ole kyseessä intohimomurha), kuitenkin niin, että suurin osa haavoista on vain pintahaavoja (tappoaie - pintahaavat ; erittäin epätodennäköistä) täydellisen hiljaisuuden vallitessa (erittäin epätodennäk
Samanlaisen *äärimmäisen epätodennäköisen* kertomuksen voi rakentaa sille pohjalle, että Auer olisi syyllinen. Esimerkiksi taustanauhateoria on tällainen. Aivan samalla tavalla Auer olisi voinut murhata miehensä nopeasti ja tehokkaasti tämän nukkuessa, mutta sen sijaan päätynyt painimaan tämän kanssa lasinsirujen päälläkin (koska Lahden jalkapohjissa oli yli 20 haavaa), ja Lahti sitten olisi tämän mittelön vielä hävinnyt pelkkien pintahaavojen takia. Entä motiivi? Jos pelkkä riita jostain pikkuasiasta, miten suunniteltu murha ja taustanauha sopisivat muka tähän? Eivät mitenkään. Lisäksi oletat 9-vuotiaan tytön vähintäänkin lähteneen mukaan murhan peittelyyn.
Yksi teoria on, että hyökkääjä on ollut psykoottinen ihminen tai huumeidenkäyttäjä. Tähän teoriaan sopii myös 70 puukoniskua. Intohimorikos ei ole ainoa, jolle on tyypillistä hullu tikkaaminen.
Tuosta ihan hyvästä tiivistelmästä unohtui tekotavan erikoinen piirre: kasvojen aika totaalinen murskaaminen. Siinä missä 70 veitseniskua kehoon oli profiloitu tekotavaksi, joka viittaa intohimorikokseen, mustasukkaiseen kumppaniin, kasvojen alueen tuhoaminen, kasvojen ollessa ihmisen minän symboli, viittasi profiililtaan täysin eri tyyppiseen tekijään, psykopaattiseen, psykoottiseen tms. tekijään. Eli voi myös ajatella, että joko tekijöitä oli kaksi täysin eri motiiveista käsin tai tekijä oli psykopaattinen kumppani.
Vierailija kirjoitti:
Tuosta ihan hyvästä tiivistelmästä unohtui tekotavan erikoinen piirre: kasvojen aika totaalinen murskaaminen. Siinä missä 70 veitseniskua kehoon oli profiloitu tekotavaksi, joka viittaa intohimorikokseen, mustasukkaiseen kumppaniin, kasvojen alueen tuhoaminen, kasvojen ollessa ihmisen minän symboli, viittasi profiililtaan täysin eri tyyppiseen tekijään, psykopaattiseen, psykoottiseen tms. tekijään. Eli voi myös ajatella, että joko tekijöitä oli kaksi täysin eri motiiveista käsin tai tekijä oli psykopaattinen kumppani.
Toivon että jonakin päivänä selviää, että tekijä oli kuin olikin ulkopuolinen tekijä. Nämä ihmisten pimeät teoriat joutuvat erikoiseen valoon sinä päivänä.
"Samanlaisen *äärimmäisen epätodennäköisen* kertomuksen voi rakentaa sille pohjalle, että Auer olisi syyllinen. Esimerkiksi taustanauhateoria on tällainen. Aivan samalla tavalla Auer olisi voinut murhata miehensä nopeasti ja tehokkaasti tämän nukkuessa, mutta sen sijaan päätynyt painimaan tämän kanssa lasinsirujen päälläkin (koska Lahden jalkapohjissa oli yli 20 haavaa), ja Lahti sitten olisi tämän mittelön vielä hävinnyt pelkkien pintahaavojen takia. Entä motiivi? Jos pelkkä riita jostain pikkuasiasta, miten suunniteltu murha ja taustanauha sopisivat muka tähän? Eivät mitenkään. Lisäksi oletat 9-vuotiaan tytön vähintäänkin lähteneen mukaan murhan peittelyyn.
Yksi teoria on, että hyökkääjä on ollut psykoottinen ihminen tai huumeidenkäyttäjä. Tähän teoriaan sopii myös 70 puukoniskua. Intohimorikos ei ole ainoa, jolle on tyypillistä hullu tikkaaminen."
Pointti onkin se, että jos murhaaja on vaimo, ei sen kummempaa teoriaa tarvita. Puolustus on tunkenut tässä jutussa itsensä ihan jokaiseen, pienimpäänkin madonreikään ja yrittänyt luikerrella sieltä ulos - ja onnistunutkin.
Hovioikeus on vapauttanut Auerin syytteistä, mutta ei siksi, että hänen syyttömyytensä olisi aukottomasti todistettu, vaan siksi, että hänen syyllisyyttään ei ole kyetty aukottomasti todistamaan. Suomen laki toimii niin, että jos syyttömyydestä jää pieninkin epäilys, syyte raukeaa.
MIKÄÄN Ulvilan surmassa ei oikeasti viittaa ulkopuoliseen tekijään, mutta koska rikospaikkatutkijat jättivät jälkeensä noida madonreikiä, Auer on päässyt kuin koira veräjästä. Toivon, ettei niin käy seri-jutun myötä myös.
ihmetyttää se että jos on tullut tappaakseen niin olisihan mies tuollaisen tökkimisen sijaan ns. hoitanut homman. ja olisi ollut kunnon työvälineetkin mukana . veitsihän oli samaa sarjaa kuin keittiön muutkin veitset. omituinen perhe kaikenkaikkiaan.
Löysin eilen vahingossa sen AV:n netistä. Yhden minfon jutun perusteella. Vuosia sitten etsimällä etsin, enkä löytänyt.
No se ulkopuolinen tekijä, johon hovioikeuden mukaan viittaa useat seikat.