Lue keskustelun säännöt.
Miksi en enää tunne mitään suuria tunteita muita ihmisiä kohtaan?
13.09.2025 |
Siis mitään voimakasta ihastumista, mustasukkaisuutta, ikävää tai mitään. Tilalla jonkinlainen yhdentekevyys, voiko olla iän tuoma juttu?
Kommentit (116)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vähän yli 40 ja olen jättämässä avomieheni tällaisen ilmiön takia. Hän haluaa tunneyhteyttä ja jakamista. Siihen aikoinaan rakastuinkin. Nykyään lopen kyllästynyt eikä kiinnosta tai hetkauta yhtään. Olen vieraantunut itsestäni, tai siitä joka olin ennen.
Ja mies voi tavata vapaasti jonkun, jota tunteet ja niiden analysointi kiinnostaa. Mies on kai masentunut ja lukkiutunut vuosien takaiseen suruun, saa välillä raivareita ja itkukohtauksia joille minä en ole vuosien saatossa voinut mitään. En voi auttaa.
Minä aion elää yksin, korkeintaan joku kevyt panokaveri voisi olla. Mieheni kanssa en ole harrastanut seksiä pitkiin aikoihin koska siihen liittyisi myös tunteilu ja hauskuus maksaisi taas sen, että pitäisi puida tunteita.
Olen vain lopen kyllästynyt.
Oletko itsekin masentunut?
En usko, tämä tila on kestänyt vuosia minulla. Ja kuitenkin kiinnostaa jotkut asiat, esimerkiksi luonto ja lukeminen. Ihmiset ei.
Ja jos olisinkin masentunut, en usko pystyväni paranemaan tai näkemään tilannetta jos jään toisen masentuneen kanssa yhdessä märehtimään.
Joten ei vaikuta päätökseeni, vaikka ongelman nimi olisi masennus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ainakin measennuslääkkeet aiheuttavat sitä, että ei enää tunne.
En käytä.
En minäkään
Vierailija kirjoitti:
'Herää ajatus:
Olisiko osat tästä ilmiöstä somen ehtymättömän tietovuodon seurausta...
Kun ihmiset jatkuvasti viestittelevät kaikesta, ja kaikkea odotetaan ihan jokaisen kommentoivan, tai vähintään peukuttavan, niin ihmiset turtuvat tähän infoputkeen ja väsyvät toisiinsa. Ja Youtubesta, Tiktokista ja Tinderistä tulee tuutin täydeltä lisää.
Kaikki on siis jo nähty ja kuultu, joten aivot tarvii ehkä hätkähdyttävämpiä juttuja, jotta jaksaisi taas kiinnostua ympäristöstään.
Kuuntelin äskettäin erään aivotutkijan haastattelua, hän oli vähän samoilla ajatuspoluilla.'
6/5 tälle. Kiitos.🍁
Minullekin kävi noin, kun täytin 20 vuotta. Lapsena oli monenmoista tunnetta, mutta aikuisuudessa en ole koskaan ollut oikein ihastunut tai muutenkaan tuntenut mitään erityisempää muita ihmisiä kohtaan. En tunne edes suuttumusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vähän yli 40 ja olen jättämässä avomieheni tällaisen ilmiön takia. Hän haluaa tunneyhteyttä ja jakamista. Siihen aikoinaan rakastuinkin. Nykyään lopen kyllästynyt eikä kiinnosta tai hetkauta yhtään. Olen vieraantunut itsestäni, tai siitä joka olin ennen.
Ja mies voi tavata vapaasti jonkun, jota tunteet ja niiden analysointi kiinnostaa. Mies on kai masentunut ja lukkiutunut vuosien takaiseen suruun, saa välillä raivareita ja itkukohtauksia joille minä en ole vuosien saatossa voinut mitään. En voi auttaa.
Minä aion elää yksin, korkeintaan joku kevyt panokaveri voisi olla. Mieheni kanssa en ole harrastanut seksiä pitkiin aikoihin koska siihen liittyisi myös tunteilu ja hauskuus maksaisi taas sen, että pitäisi puida tunteita.
Olen vain lopen kyllästynyt.
Oletko itsekin masentunut?
Mitä jos paranet ja tajuat tehneesi elämäsi virheen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vähän yli 40 ja olen jättämässä avomieheni tällaisen ilmiön takia. Hän haluaa tunneyhteyttä ja jakamista. Siihen aikoinaan rakastuinkin. Nykyään lopen kyllästynyt eikä kiinnosta tai hetkauta yhtään. Olen vieraantunut itsestäni, tai siitä joka olin ennen.
Ja mies voi tavata vapaasti jonkun, jota tunteet ja niiden analysointi kiinnostaa. Mies on kai masentunut ja lukkiutunut vuosien takaiseen suruun, saa välillä raivareita ja itkukohtauksia joille minä en ole vuosien saatossa voinut mitään. En voi auttaa.
Minä aion elää yksin, korkeintaan joku kevyt panokaveri voisi olla. Mieheni kanssa en ole harrastanut seksiä pitkiin aikoihin koska siihen liittyisi myös tunteilu ja hauskuus maksaisi taas sen, että pitäisi puida tunteita.
Olen vain lopen kyllästynyt.
Ai sittenkö kaipaisi takaisin masentuneen raivareihin? Eiköhän eroaminen ole merkki terveydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla tuo käänne tuli juuri nelikymppisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Googlesta Green Dayn Jesus of Suburbian sanoitukset tähän.
And there's nothing wrong with me
This is how I'm supposed to be
In a land of make-believe
That don't believe in me
#51 ei minulta.
_
Hieno ketju
meille keski-ikäisille
paikoitellen jopa
'ylijärkeville'.. ^ _ ^
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
#51 ei minulta.
_
Hieno ketju
meille keski-ikäisille
paikoitellen jopa
'ylijärkeville'.. ^ _ ^
Onko tämä tosiaan keski-ikään kuuluvaa?
Aiemmin kommentoineena olen huomannut, että tunnen vihaa paljon ja paahdan läheisilleni yhteiskunnassa tapahtuvista epäoikeudenmukaisuuksista. En ollut ollenkaan aiemmin näin kiihkeäluonteinen ja tiedostava. Tämä muutos tapahtui läheisten kuolemien jälkeen. Surun jälkeen tulee viha, niinkuin kriisin vaiheissa menee. Väkivaltaviihteen katsominen johtui siitä, että koko ajan oli kuolema läsnä muussakin elämässä. Luulin, että nelikymppin rajapyykin ylittäneenä en kokisi voimakkaita positiivisia kuten ihastumisen tunteita. Jopa exän näkeminen vuosi sitten ei nostanut kuin hetkittäisen tunnekimpun, joka meni yhtä nopeasti ohi kuin oli tullutkin. Nyt olen jutellut erään kaverin kanssa ja jos en nyt ole ihastunut, niin tykkään hänestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun seksuaalisuus väheni iän myötä, niin en näköjään myöskään enää ihastu kehenkään. Ystävämielessä ihmiset kiinnostaa edelleen, mutta jotenkin vetovoima ja viehättävyys kadonnut.
Pitää oppia elämään sen ikääntymisen kanssa.
Maailmassa on varmaan jotain vialla joka tekee ihmisistä vuosi vuodelta latteampia ja vaisumpia. Miten sellaisiin ihastuu. Ei voi johtua keski-iästä koska jopa nuorten elämä näyttää ankealta.
Mulla kävi niin että tähän "tunteettomuuteen" ilmestyi samaan aikaan loppuunpalaminen kompromisseihin. Muutama pitkä parisuhde peräjälkeen teki sen että napsahti ja lähtiessäni viimeisestä loppui jaksaminen siihen että kaiken yhteensovittaminen jonkun toinen kanssa on niin hankalaa. Kaipaan kyllä tavallaan valtavasti niitä aikoja kun oli suuret tunteet ja intohimoa, olihan elämä värikästä, kiinnostavaa, innostavaa, motivoivaa. Joka kulman takana saattoi vastaan tulla uusi käänne elämään jonkun upean ihmisen kanssa. Nyt tätä ei ole ollut vuoteen. En ole halunnut, toivonut tai himoinnut yhtään mitään. Tunnen kuitenkin valtavaa lämmintä tunnetta kilttejä (!) ihmisiä ja kaikkea elollista kohtaan, kasveja, eläimiä ja koko maapalloa. Mutta ei juurikaan ihmisiä kohtaan. N54
Vierailija kirjoitti:
Mulla kävi niin että tähän "tunteettomuuteen" ilmestyi samaan aikaan loppuunpalaminen kompromisseihin. Muutama pitkä parisuhde peräjälkeen teki sen että napsahti ja lähtiessäni viimeisestä loppui jaksaminen siihen että kaiken yhteensovittaminen jonkun toinen kanssa on niin hankalaa. Kaipaan kyllä tavallaan valtavasti niitä aikoja kun oli suuret tunteet ja intohimoa, olihan elämä värikästä, kiinnostavaa, innostavaa, motivoivaa. Joka kulman takana saattoi vastaan tulla uusi käänne elämään jonkun upean ihmisen kanssa. Nyt tätä ei ole ollut vuoteen. En ole halunnut, toivonut tai himoinnut yhtään mitään. Tunnen kuitenkin valtavaa lämmintä tunnetta kilttejä (!) ihmisiä ja kaikkea elollista kohtaan, kasveja, eläimiä ja koko maapalloa. Mutta ei juurikaan ihmisiä kohtaan. N54
En minäkään jaksa enää kompromisseja vain sen takia että saisin hetken kokea onnea toisen ihmisen seurassa. Helpompaa olla ja mennä yksin.
Päivän hötössä ainoa kiinnostava,
laadukas ketju.
Täynnä erinomaisia vastauksia, joista
komppaan useita. Kiitos, palstalaiset. 🍁
>>>
20-30 ikävuosinamme aivomme kehittyvät vielä aika tavalla; tunteemme ovat vielä varsin kiivaita, jopa liioiteltuja. Miksi? Olemme vielä vaiheessa, jossa harjoittelemme tunteiden regulointia, aikuisen huomattavasti seesteisempää, harkitumpaa, 'järkevämpää' reagointimallia.
Emme todellakaan enää ihastu 'päätä pahkaa hullun lailla' 40-45 ikävuoden jälkeen.
Tämän havaitsen myös itsessäni, nuoruudessani olin tulisieluinen ja intohimoinen. Olen edelleen, mutta en liian kanssa; olen hioutunut timantiksi.
Nyt on hyvä.
Pidän tästä olotilasta.
🍂🌿🍁🤎👋