Miksi en enää tunne mitään suuria tunteita muita ihmisiä kohtaan?

Herää ajatus: 

Olisiko osat tästä ilmiöstä somen ehtymättömän tietovuodon seurausta...

Kun ihmiset jatkuvasti viestittelevät kaikesta, ja kaikkea odotetaan ihan jokaisen kommentoivan, tai vähintään peukuttavan, niin ihmiset turtuvat tähän infoputkeen ja väsyvät toisiinsa. Ja Youtubesta, Tiktokista ja Tinderistä tulee tuutin täydeltä lisää.

Kaikki on siis jo nähty ja kuultu, joten aivot tarvii ehkä hätkähdyttävämpiä juttuja, jotta jaksaisi taas kiinnostua ympäristöstään. 

Kuuntelin äskettäin erään aivotutkijan haastattelua, hän oli vähän samoilla ajatuspoluilla. 

En mäkään tunne suuria tunteita ketään muita kuin lapsiani kohtaan. Heitä rakastan niin paljon, että sydämeen sattuu.

Vierailija kirjoitti:

Minä nykyään empatiakyvytön enkä tunne enää mitään eikä kiinnosta kukaan eikä kenenkään länkytykset.

Tarpeeksi kun torjutaan, kohdellaan ikävästi ja saa paskaa, niin tunteethan siinä turtuvat.

Itselläni takana erittäin uuvuttava limerenssi. Siis mun tunteet oli niin rajuja, vuoristoratamaisia, miltei pakonomaisia. Siis oikein addiktoiva pakahtumisen ja rakkauden tunne vuosikausia yhteen mieheen, yli viisi vuotta kesti, huh heijakkaa. Mutta kun siihen ei saa olosuhteiden vuoksi oikeanlaista vastakaikua, niin olen huomannut, että nyt en tunne enää mitään. Totaali turtuminen. Ehkä aivoni eivät vain enää jaksa sitä hormonimyrskyä, serotoniinia, oksitosiinia ja dopamiinia. Oikein tunsin, kun ne syöksyivät kehossani ja olin aivan täpinöissäni tästä ihmisestä.

Ikää 45+. Veikkaan, että tämä päätön pakonomainen ihastuminen liittyi esivaihdevuosiin ja munasarjojen viimeisiin kuolonkorahduksiin :D

 

Ihana teksti! Tulin niin iloiseksi.

Minä myös kävin ihan kuumana yhteen kamalaan mieheen. Mua nuorempi. Ihan sekaisin ja kauhea p*netus. Tuohon aikaan kyllä tykkäsin muutenkin siitä ihmisestä. Hormonihuuruissa voi arvioida ihmisen tyystin väärin.

Kyllä edelleen tykkään katsella komeita miehiä, mutta en enää rakastu. En jaksa enää mitään parisuhdesotkuja. Tapaan mielummin ystävättärien kanssa harrastuksissa ja käydään viihteellä. Olen sua kyllä vanhempi, mutta samat jutut käynyt läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä nykyään empatiakyvytön enkä tunne enää mitään eikä kiinnosta kukaan eikä kenenkään länkytykset.

Tarpeeksi kun torjutaan, kohdellaan ikävästi ja saa paskaa, niin tunteethan siinä turtuvat.

Itselläni takana erittäin uuvuttava limerenssi. Siis mun tunteet oli niin rajuja, vuoristoratamaisia, miltei pakonomaisia. Siis oikein addiktoiva pakahtumisen ja rakkauden tunne vuosikausia yhteen mieheen, yli viisi vuotta kesti, huh heijakkaa. Mutta kun siihen ei saa olosuhteiden vuoksi oikeanlaista vastakaikua, niin olen huomannut, että nyt en tunne enää mitään. Totaali turtuminen. Ehkä aivoni eivät vain enää jaksa sitä hormonimyrskyä, serotoniinia, oksitosiinia ja dopamiinia. Oikein tunsin, kun ne syöksyivät kehossani ja olin aivan täpinöissäni tästä ihmisestä.

Ikää 45+. Veikkaan, että tämä päätön pakonomainen ihastuminen liittyi esivaihdevuosiin ja munasarjojen vi

Jatkan..

Mulla onneksi meni höyrähdys nopeammin ohi. Viisi vuotta on pitkä tuomio. Ymmärrän, että uuvuit rakastumiseen 😅

Olen 50+. En jaksa enää kiinnostua muista ihmisistä, perhe ja muutama ystävä riittää. 

On jotenkin ihanaa, kun mieli seestyy vanhmmiten. Kuluttavaa olla tunnemyrskyissä.

Tutkimuksia on tehty kaikesta. Tätäkin on tutkittu. Empatiakyky vähenee iäkkäillä. Jos löydän tutkimuksen/jutun niin linkkaan tänne. 

Sama juttu, ei paljon kiinnosta enää. 

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu, ei paljon kiinnosta enää. 

tosin en ole vielä vanha

Vierailija kirjoitti:

Tutkimuksia on tehty kaikesta. Tätäkin on tutkittu. Empatiakyky vähenee iäkkäillä. Jos löydän tutkimuksen/jutun niin linkkaan tänne. 

Minä taas näin dokkarin, jossa kerrottiin että ihminen muuttuu lempeämmäksi vanhemmiten. Tunnistan itsessäni kyllä tuon, etten ole ihan yhtä jyrkkä kuin nuorena.

Ja myös sen etten ehkä ole kaikkein empaattisin,  jos jollakulla on pieniä murheita. Tarkoitan tyyliin "kampaaja pilasi hiukset". Varmaan johtuu siitä, että elämä on kolhinut. Tulee lähinnä vain ärsyyntyminen jos joku vollottaa "turhasta".

Luonnollinen kehitysvaihe. Yhtä lailla kun sinua ei kiinnosta enää päiväkodin touhutkaan, jossain vaiheessa parisuhde tai joku muu vastaava konsepti voi olla vaan "nähty" ja jotakin mielenkiintoisempaa on tullut tilalle. Älä mieti sen enempää vaan anna asioiden jäädä, kun kiinnostus vähenee.

Vierailija kirjoitti:

Tutkimuksia on tehty kaikesta. Tätäkin on tutkittu. Empatiakyky vähenee iäkkäillä. Jos löydän tutkimuksen/jutun niin linkkaan tänne. 

Toiset tutkimukset taas osoittaa että keski-ikäisillä on eniten empatiakykyä, ja iäkkäimmillä on enemmän empatiakykyä kuin nuorilla. Tuosta viimeksimainitusta tulee ainakin mieleen kaikki koulukiusaaminen, jota kiusaajat sitten aikuisena häpeävät, ainakin ne joille myöhemmin kehittyy empatiaa.

Olin huolissani, kun tunteeni lässähtivät nelikymppisenä. Siinä rytäkässä oli läheisten kuolemat, työpaikan menetys, korona. Itkin paljon ja kuuntelin lähinnä musaa, mitä vanhempani olivat kuunnelleet ja itkin lisää. En tuntenut muita suuria tunteita. Katsoin iltaisin väkivaltaisia historia- ja huumesarjoja. Nyt sitten ensimmäistä kertaa on sydän läikähtänyt pienestä ihastumisesta erästä naapuria kohtaan. Exääni kohtaan on lämpimiä tunteita. Jotain kertoo se, että kivun kautta kohtaan tunteitani. 

Minä vähän yli 40 ja olen jättämässä avomieheni tällaisen ilmiön takia. Hän haluaa tunneyhteyttä ja jakamista. Siihen aikoinaan rakastuinkin. Nykyään lopen kyllästynyt eikä kiinnosta tai hetkauta yhtään. Olen vieraantunut itsestäni, tai siitä joka olin ennen. 

Ja mies voi tavata vapaasti jonkun, jota tunteet ja niiden analysointi kiinnostaa. Mies on kai masentunut ja lukkiutunut vuosien takaiseen suruun, saa välillä raivareita ja itkukohtauksia joille minä en ole vuosien saatossa voinut mitään. En voi auttaa.

Minä aion elää yksin, korkeintaan joku kevyt panokaveri voisi olla. Mieheni kanssa en ole harrastanut seksiä pitkiin aikoihin koska siihen liittyisi myös tunteilu ja hauskuus maksaisi taas sen, että pitäisi puida tunteita. 

Olen vain lopen kyllästynyt.

ainakin measennuslääkkeet aiheuttavat sitä, että ei enää tunne.

Minä

Up

Vierailija kirjoitti:

ainakin measennuslääkkeet aiheuttavat sitä, että ei enää tunne.

En käytä.

Vierailija kirjoitti:

Minä vähän yli 40 ja olen jättämässä avomieheni tällaisen ilmiön takia. Hän haluaa tunneyhteyttä ja jakamista. Siihen aikoinaan rakastuinkin. Nykyään lopen kyllästynyt eikä kiinnosta tai hetkauta yhtään. Olen vieraantunut itsestäni, tai siitä joka olin ennen. 

Ja mies voi tavata vapaasti jonkun, jota tunteet ja niiden analysointi kiinnostaa. Mies on kai masentunut ja lukkiutunut vuosien takaiseen suruun, saa välillä raivareita ja itkukohtauksia joille minä en ole vuosien saatossa voinut mitään. En voi auttaa.

Minä aion elää yksin, korkeintaan joku kevyt panokaveri voisi olla. Mieheni kanssa en ole harrastanut seksiä pitkiin aikoihin koska siihen liittyisi myös tunteilu ja hauskuus maksaisi taas sen, että pitäisi puida tunteita. 

Olen vain lopen kyllästynyt.

Oletko itsekin masentunut?

Itse rakastan eläimiä, ihmisiä inhoan.