Miksi en enää tunne mitään suuria tunteita muita ihmisiä kohtaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Up yöksi

Miksi? Yöllä ei voi vastata.

Menikö tunteisiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen vatvonut tunnepuhetta niin perkeleesti tässä elämässä että se on loppu nyt - niin omalta kuin muidenkin osalta! Ihan yhtä tyhjän kanssa!

Ikä?

52

Ikä varmaan. Tosin koiraa, joka oli exäni ,on välillä ihan itkuikävä.

Vierailija kirjoitti:

Ikä varmaan. Tosin koiraa, joka oli exäni ,on välillä ihan itkuikävä.

Koira oli exäsi?

T. Fingerporin ymmärtäjä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen vatvonut tunnepuhetta niin perkeleesti tässä elämässä että se on loppu nyt - niin omalta kuin muidenkin osalta! Ihan yhtä tyhjän kanssa!

Ikä?

52

Olen 10 vuotta nuorempi ja minäkin olen saanut tarpeekseni!!!

Up

Yleinen ilmiö.

Tämä on luopumista, pikkuhiljaa luovutaan kaikesta elämään kuuluvasta.

Jotenkin helpottavaa.

Eikö olekin helpottavaa? Mikään ei ole rasittavampaa kuin joku tunteissa vellominen.

Tässä ketjussa on hyvin joustamattomia aivoja. Pienikin kompromissi toisen kanssa on ylitsepääsemätön vuori. Parasta on olla yksin, mutta siltikään ei saa sitä kaikkea. Lopputulema on että ollaan pettyneitä muihin, ei itseen. Itseään voi muuttaa jos haluaa.

Kun muilla ihmisillä ei ole tarjottavaa, silloin katkeruus ja narsistiset piirteet on ottanut vallan. Yksinkin on ihan hyvä olla ja aina voi ottaa sen kissan jos on yksinäinen.

Minä kiinnitän huomiota niihin hetkiin kun tarvitsen jotain muilta, yleensä apua siihen mitä en osaa tai mihin en kykene. Silloin on kiitollinen siitä että on muita ihmisiä lähelle. Kun sairastuu on kiitollinen että maailmassa on lääkäreitä ja hoitajia. Jos sanoo ettei tarvitse muita on todella väärässä, ellei elä erakkona ja pukeudu eläinten nahkoihin. Se on se narsistinen maailmankatsomus missä otetaan kaikki muu itsestäänselvyytenä eikä silloin ole tilaa muille. 

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa on hyvin joustamattomia aivoja. Pienikin kompromissi toisen kanssa on ylitsepääsemätön vuori. Parasta on olla yksin, mutta siltikään ei saa sitä kaikkea. Lopputulema on että ollaan pettyneitä muihin, ei itseen. Itseään voi muuttaa jos haluaa.

Kun muilla ihmisillä ei ole tarjottavaa, silloin katkeruus ja narsistiset piirteet on ottanut vallan. Yksinkin on ihan hyvä olla ja aina voi ottaa sen kissan jos on yksinäinen.

Minä kiinnitän huomiota niihin hetkiin kun tarvitsen jotain muilta, yleensä apua siihen mitä en osaa tai mihin en kykene. Silloin on kiitollinen siitä että on muita ihmisiä lähelle. Kun sairastuu on kiitollinen että maailmassa on lääkäreitä ja hoitajia. Jos sanoo ettei tarvitse muita on todella väärässä, ellei elä erakkona ja pukeudu eläinten nahkoihin. Se on se narsistinen maailmankatsomus missä otetaan kaikki muu itsestäänselvyytenä eikä silloin ole tilaa muille. 

 

Ei voi ottaa kissaa, se pilaa asunnon. Sitä paitsi yksin eläminen ei välttämättä tarkoita yksinäisyyttä. Ja joo, toki tarvitsen muita ihmisiä ammatillisesti silloin tällöin, mutta en henkilökohtaisella tasolla seuranpitäjiksi. 

Minulla on miesystävä ja tuntuu että jaksan pitää yhteyttä vain häneen. Ristiriitaa on tullut joidenkin ns.ystävien kanssa. Erästä ystävää moitin suoraan siitä että hän ei edes kahville jaksa kanssani, vaikka on lupaillut sellaista monesti. Sanoin suorat sanat ja siitäkös tämä suuttui ja alkoi selittely. Vastasin etten kaipaa hänen selittelyjään. Pidin häntä teennäisenä ja valehtelijana. Sitä en sentään suoraan sanonut. Välimme viilenivät, mutta ajattelin ettei sillä ole väliä. Ei tämä akka muutenkaan pitänyt enää yhteyttä paljonkaan. Näyttää siltä, että ei saisi sanoa mitään, vaan pitää jatkaa teennäistä mielistelyä. Ei se ole oikeaa ystävyyttä, jos ei voi sanoa suoraan mitä mieltä asioista on. Joillekkin muillekkin ajattelin sanoa suorat sanat ja menkööt nämä sitten minne huvittaa. Vanhemmuuten ei jaksa enää näytellä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa on hyvin joustamattomia aivoja. Pienikin kompromissi toisen kanssa on ylitsepääsemätön vuori. Parasta on olla yksin, mutta siltikään ei saa sitä kaikkea. Lopputulema on että ollaan pettyneitä muihin, ei itseen. Itseään voi muuttaa jos haluaa.

Kun muilla ihmisillä ei ole tarjottavaa, silloin katkeruus ja narsistiset piirteet on ottanut vallan. Yksinkin on ihan hyvä olla ja aina voi ottaa sen kissan jos on yksinäinen.

Minä kiinnitän huomiota niihin hetkiin kun tarvitsen jotain muilta, yleensä apua siihen mitä en osaa tai mihin en kykene. Silloin on kiitollinen siitä että on muita ihmisiä lähelle. Kun sairastuu on kiitollinen että maailmassa on lääkäreitä ja hoitajia. Jos sanoo ettei tarvitse muita on todella väärässä, ellei elä erakkona ja pukeudu eläinten nahkoihin. Se on se narsistinen maailmankatsomus missä otetaan kaikki muu itsestäänselvyytenä eikä silloi

Voi kulta pieni, minä en sanonuntkaan että on yksinäinen. Sanoin että jos on yksinäinen. Oletko miettinyt mistä tämä defenssisi johtuu?

Minulla aika tavalla sama tilanne. Olen 51 v nainen. Lapset ovat lähteneet omilleen, meillä asuu vain koira ja minä. Eronnut olen 10 vuotta sitten.

Ajattelen, että tietynlainen välinpitämättömyys ulkomaailmaa kohtaan tulee siitä, että olen jo antanut itsestäni tarpeeksi. Käytännössä 25-30 vuotta olen joutunut tai saanut jakaa aikaani ja huomiotani työpaikoille ja niiden ihmissuhteisiin, lapsilleni, lasten harrastusporukoille, sukulaisille, miehen sukulaisille sekä ystävilleni. Olen ollut osa valtavan laajaa ihmisverkostoa. Nyt en vaan viitsi enää, kun ei ole pakko.

Nyt on mukava puuhailla omia juttuja. Minulla on miesystävä, johon olen hyvin kiintynyt, rakastunutkin, mutta rauhallisesti ja syvästi. Otan asiat aika rauhallisesti muutenkin nykyään. Kokemus tuo varmuutta.

Up 

Ihanaa kun ei tarvitse vetää mitään roolia voi olla sinut itsensä kanssa. Kohtelias voi olla ja se riittänee.