Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on todella osuvia kirjoituksia yksinäisyydestä ja ystävistä. Kerron tarinani:

Olin 33v, ystäviä oli joitain, olin aivan varma, että tää oli tässä. Ei puolisoa, ei uusia työpaikkoja ym. Lohduton olo. Kerran pyöräreissulla tapasin puolisoni, yhteistä taivalta on nyt +30v. Ei voi koskaan tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toivon kaikille palstalaisille toivoa ja rakkautta, ystäviä ja onnea.

Eli tosin sanoen sinä et tiedä yksinäisyydestä mitään. Aivan turhaa sanan helinää tuollaiset toivottelut.

Moni kertoi omaavansa voimabiisejä ja nyt tuon aiemmin mainitsemani dokkarin myötä aloin miettimään asiaa ja sitä miksei minulla ole sellaisia, koska sellaisille olisi kyllä tarvetta. Samalla tajusin etten ole kuunnellut oikeastaan mitään musiikkia vuosikausiin kuin hyvin satunnaisesti biisin silloin, toisen tällöin. En siis omia vanhoja lemppareita enkä uusia tuttavuuksia ja suurin syy tuohon on ehkä tässä kun nuo menneisyyden biisit tekee surulliseksi ja muistuttaa siitä toiveikkuudesta joka joskus oli. Ehkä ne jopa olikin jotain voimabiisejä silloin muinoin vaikka eihän kukaan sellaista termiä ollut varmaan kuullutkaan. Toisaalta osa niistä saa edelleen menojalan vipattamaan ja tulee sellainen hilpeän kupliva bilefiilis joka sekään ei ole tervetullut tuntemus tässä yksinäisessä elämässä. Samoin on käynyt muutaman uudenkin biisin kanssa ja siksi sitä varmaan välttelee radion kuunteluakin, mutta joskus musiikkia kuulee ihan bussissa tai vaikka ruokakaupassakin. Siis sellaista itselle mieluisaa musiikkia. Jotenkin sen vaan on sulkenut itseltään pois asiana joka ei minulle kuulu.

Tosin nyt tätä sanoiksi purkaessani aloin miettiä että noinkohan ne onkin jotain voimabiisejä mullekin koska ne saa tuntemaan jotain sellaista mitä ei ole tuntenut aikoihin ja samalla myös voimakasta tyytymättömyyttä nykytilaan ihan kaikella tapaa. Tulee energiaa ja just tuollaista menomeininkiä tähän kieltämättä melkoisen pystyynkuolleeseen olemukseen ja sitten sen energian haluaa sammuttaa sammuttamalla musiikin joka sen aiheuttaa. Ei vaan tule kuitenkaan voimaa että siitä energiasta olisi hyödyksi eikä varsinkaan tule voimia sietää sitä kaipuuta toisenlaiseen elämään mikä noista herää. Monesta biisistä tulee tuo yleisen muutoksenkaipuun lisäksi hirmuisen romantiikannälkäinen olo jota en varsinkaan kaipaa yhtään, kun ei sitä romantiikkaakaan ole tarjolla.

Vähän on sekopäistä settiä ehkä tämä. Yksinäisyys ei selvästikään ole tehnyt hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on todella osuvia kirjoituksia yksinäisyydestä ja ystävistä. Kerron tarinani:

Olin 33v, ystäviä oli joitain, olin aivan varma, että tää oli tässä. Ei puolisoa, ei uusia työpaikkoja ym. Lohduton olo. Kerran pyöräreissulla tapasin puolisoni, yhteistä taivalta on nyt +30v. Ei voi koskaan tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toivon kaikille palstalaisille toivoa ja rakkautta, ystäviä ja onnea.

Eli tosin sanoen sinä et tiedä yksinäisyydestä mitään. Aivan turhaa sanan helinää tuollaiset toivottelut.

Oletpa negatiivinen. Kyllä moni tosi yksinäinen on löytänyt esim. kumppanin tai muita ystäviä. 

Jäätelöstä joku kirjoitti. Itse ostan yleensä pakettiversioita edullisesti, joista riittää pitkään. Hommasin oikein ison jäätelölusikan sitä ottamista varten, etten tavallisia lusikoita taita. No, joskus sitten ostan irtojäätelön. Pari kertaa kesässä. Nyt kingiksen ja sen puutikussa painettuna melko vaikea kysymys eli mikä on ollut elämäsi onnellisin päivä. Tätä aloin miettiä ja en osannut erotella yhtäkään päivää. Ei tullut sellaista mieleen. Ehkä lapsuudessa joku päivä tallilla, kun sai maastossa mennä yms, mutta kuitenkaan en siis kunnolla osaa tuollaista päivää erotella. 

Todella surullinen olo, yks tuttavani totesi, että kun minun luona ei käy kun joskus viikon aikana yks satunainen ihminen, niin jos minulle jotain tapahtuu niin kukaan ei osaa kaivata. Onko mun enää järkeä ollakaan olemassa?

Vierailija kirjoitti:

Todella surullinen olo, yks tuttavani totesi, että kun minun luona ei käy kun joskus viikon aikana yks satunainen ihminen, niin jos minulle jotain tapahtuu niin kukaan ei osaa kaivata. Onko mun enää järkeä ollakaan olemassa?

Niin no, kaikki on suhteellista. Mun luona ei käy koskaan ketään eikä ole yhden ainutta tuttavaakaan joka voisi todeta yhtään mitään. Kukaan ei kaipaa jos jotain tapahtuisi ja ihan vääjäämättä jonain päivänä on se päivä kun jotain tapahtuu. Tosin olen jo varma siitä, ettei mun olisi kuulunut ikinä syntyäkään vaikka en sitä itse valinnut. Silti se vaikuttaa olevan mun syy ettei elämäni ole arvokas ja olemassaolollani ole merkitystä kenellekään. Samaan aikaan sitten joku oikeasti rakas ja tärkeä saa syövän ja kuolee pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on todella osuvia kirjoituksia yksinäisyydestä ja ystävistä. Kerron tarinani:

Olin 33v, ystäviä oli joitain, olin aivan varma, että tää oli tässä. Ei puolisoa, ei uusia työpaikkoja ym. Lohduton olo. Kerran pyöräreissulla tapasin puolisoni, yhteistä taivalta on nyt +30v. Ei voi koskaan tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toivon kaikille palstalaisille toivoa ja rakkautta, ystäviä ja onnea.

Eli tosin sanoen sinä et tiedä yksinäisyydestä mitään. Aivan turhaa sanan helinää tuollaiset toivottelut.

Samaa mieltä. Turhaa, tyhjää ja tunkeilevaa.