Lue keskustelun säännöt.
Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.
Mitä teille kuuluu tänään? Mitä ootte puuhailleet?
Kommentit (6006)
Ei mitään, en ole kämpästä päässyt vielä uloskaan, täytyy huvikseen käydä kaupassa vaikka en kyllä tarvii sieltäkään mitään, mahaa turvottaa tämä jatkuva istuminen. Tänään ei ole päivä lähtenyt käyntiin ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on eka kesälomaviikko ja aloitin heti olemalla aktiivinen, mutta tänään jo alkaa olla pieleen menneiden asioiden ja vastoinkäymisten suhteen mittari niin punaisella että taitaa olla parempi olla loppuloma täällä neljän seinän sisällä ja tuijottaa vaan kattoa eikä vahingossakaan koskea mihinkään tai tehdä mitään.
Ihan kaikki menee jotenkin pieleen ja väärin ihan jo julkisesta liikenteestä lähtien kun junilla olikin aivan älytön vuoroväli sen normaalin 5 minuutin sijaan ja siinä odotellessa meni ihan haaskuun aikaa, kaikkialla oli aivan liikaa ihmisiä ja junakin ihan täynnä ja sitten paluumatkalla bussikin jumitti jokaisessa risteyksessä, siellä oli törkeän kuuma, se pysähtyi joka saakelin pysäkillä eikä kuski oikein handlannut ovien avaamista kunnes lopulta koko bussi jymähti keskelle tietä. Sitten pääsikin lenkkeilemään loppumatkan ja nyt on rakko sekä toisessa kantapäässä että toisessa päkiässä.
Kotiin päästyäni keitin kahvit ja onnistuin halkaisemaan kahvipannun. Sitä siivoa putsatessani löin pääni auki olleeseen kaapinoveen niin että nyt on kauhea pahka päässä. Sitten ajattelin päästä johonkin flow-tilaan ja aloin neulomaan villasukan kärkeä mutta siitäpä tippui huomaamatta silmukka ja sain purkaa vaikka kuinka pitkästi eli sen sijaan että olisi valmis sukka onkin nyt paljon keskeneräisempi mitä aloittaessa.
Lisäksi sapettaa sekin että mulla on kotona selvästikin joku hoikentava peili eteisessä, koska näin itseni eilen yhden vaatekaupan peilistä vähän yllärinäkin ja siinä en tosiaan ollut normaalinkokoinen vaan melkoisen paljon tuhdimpi. Kävin vielä sovittamassakin yhtä vaatetta joka varmisti sen, että olen lihonut vaikka päinvastoin oletin jopa laihtuneeni. Oikein pisteenä iin päälle näin vielä kaksikin oikein rakastunutta pariskuntaa joista toinen vielä istui bussissa edessäni niin, etten oikein voinut välttyä mitenkään siltä kuhertelulta ja kiehnäämiseltä.
Kaikki on aivan syvältä.
Ei se piste iin päälle ollutkaan vielä nuo pariskunnat vaan tämä, että yhtäkkiä tuli tosi kipeä ja kuumeinen olo ja nyt kun mittasin niin vähän onkin lämpöä ja ihan karsea on olokin. Tämäkin vielä.
Uskalla enää edes ajatella, että entäs jos tämä ei ollutkaan se piste iin päälle. Mitä vielä? Ja miksi?!
Onneks huomenns on kampaaja, pääsee edes juttelee jonkun kanssa.,siinähän se viikon kohokohta minulle on.
Kyllä elämät voi olla niin erinlaisia ihmisillä, kävin kampaajalla, hän näytti kuviaan miehestää ja lapsenlapsistaan omien lastensa kanssa. Kyllä hänellä riitti puhetta kun on tuota sukua kertynyt, minulla ei ole ketään kenestä oisin puhunut, kyllä taas synkistää.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä elämät voi olla niin erinlaisia ihmisillä, kävin kampaajalla, hän näytti kuviaan miehestää ja lapsenlapsistaan omien lastensa kanssa. Kyllä hänellä riitti puhetta kun on tuota sukua kertynyt, minulla ei ole ketään kenestä oisin puhunut, kyllä taas synkistää.
Perheettömyys syrjäyttää tosi tehokkaasti kun ihan jo tuollainen hyvinkin normaali jutunjuuri puuttuu josta ihmiset mielellään puhuu vähän vaikka vieraampienkin kesken. Siinä on sellainenkin ulkopuolisuus, kun ei oikein voi ottaa kantaa vaikka nyt kovasti pinnalla olleisiin koulupiireihin tai esim perhe-farmareihin kun ei ole mitään kosketuspintaa sen paremmin omien lasten kuin lastenlastenkaan kautta tuollaisiin asioihin. Sitä jää ihan ulkopuoliseksi kaikesta ja jostain hatusta pitäisi sitten keksiä jotain muuta juteltavaa joka olisi myös sille vastapuolelle mieluisa ja helppo aihe samalla tapaa mitä se oma perhe on. Ei sellaisia oikein ole ja varsinkaan yhtään vieraampien kesken. Ja vieraana ne kaikki pysyykin kun ei ole mitään mistä jutella ja kaikki normaali vuorovaikutuskin jää puuttumaan kun on vaan se mykkänä kuunteleva osapuoli. Ei siis varsinaisesti ole edes sosiaalisessa mielessä hyödyksi tuollainenkaan kohtaaminen.
Miten yksinäisyys voikin olla tällainen noidankehä missä ihan kaikki vaikuttaa kaikkeen ja tietenkin negatiivisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä elämät voi olla niin erinlaisia ihmisillä, kävin kampaajalla, hän näytti kuviaan miehestää ja lapsenlapsistaan omien lastensa kanssa. Kyllä hänellä riitti puhetta kun on tuota sukua kertynyt, minulla ei ole ketään kenestä oisin puhunut, kyllä taas synkistää.
Toivoit pääseväsi juttelemaan edes sen kampaajan kanssa, mutta lopputulos taisikin olla se että sait kuunnella (ja vielä maksaa siitä) kun kampaaja jutteli. No, kai sekin jotain on tai lasketaan joksikin sosiaaliseksi elämäksi jos nyt yrittää jotain hopeareunusta etsiä.
Toivottavasti kuitenkin sait edes mieluisan ja onnistuneen "uuden" tukan.
Tuttu kampaaja, käynyt jo vuosia hänellä, mutta kyllä se satuttaa kun ei itsellä ole mitään perhettä. Hiukset ok.
Mutta mun kaverpiiri koostuukin samanlaisista yksineläjistä kun itsekkin olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onneks huomenns on kampaaja, pääsee edes juttelee jonkun kanssa.,siinähän se viikon kohokohta minulle on.
Mulla oli vastaava kohokohta tapaaminen työkkärin virkailijan kanssa. Jippii vaikka oikeasti oli tosi kiva jutella mutta eipä siinä hullua hurskaammaksi tullut. Vähän ehkä joutavaa yhteiskunnan resurssien tuhlaamista vaan nuo 3kk:n välein olevat seurannat, kun kerran vuoteen olisi ihan riittävä tiheys jos ja kun mikään ei muutu. Seuraava kerta onkin sitten joskus syksyllä mikäli en sitä ennen saa uutta työpaikkaa. Jotenkin tähän yksinäiseen elämään sopii hirvittävän huonosti tämä nykyaika jossa kaikki asiat hoidetaan itsepalveluperiaatteella etänä eli kaikki sellainen normaali ja arkinen kanssakäyminen jää puuttumaan siinäkin mielessä. Edellinen kerta työkkärissäkin oli vaan puhelinaika ja niin se saattaa muuten olla tuo seuraavakin. Toivottavasti pääsen töihin ja vaikka heti huomenna.
Just. Samassa elämäntilanteessa elävien kanssa syntyy paras kaveruus ja ystävyys ja keskusteltavaakin löytyy. Yksineläjät ovat parhaita, ei synny epäsuhtaa ja vertailua. Aikoinaan nuorempana muistan, että minua yksin eläjää perheelliset myös saattoivat kuin kadehtia mun 'vapaudesta'. Eivätpähän he tienneet mun todellisesta elämästä.
Olen usein tilanteessa jossa näen ja kuulen iäkkäitä ihmisiä. Mitä vanhempi ihminen on, sitä enemmän hänen elämänsä täyttyy ajatuksista koskien lapsia ja lapsenlapsia. Puhuvat herkästi, paljon ja mielellään lapsistaan. Puheessa vilisee 'mun poika', 'mun tytär'. Tajuan sen niinkin, ettei oikein muuta ole puhuttavaksi, niin tuohon se kilpistyy sitten. Kun kuulen ihmisiltä näitä lapsista puhumista, korvani miltei lupsahtavat lukkoon. Olen kipeä aiheen suhteen sekä varmaankin kateuden sävyisesti vertailen omaan elämääni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se tuo työkkärin virkailijan kanssa juttelu on tosiaan aika ärsyttävääkin, kun kaikki temput pitäisi joka kerralla osata ja tehdä vaikka fakta on se ettei kokoaikatöitä nykyään kaikille riitä (eli ei työttömän syytä) ja niistä vähistäkin tapellaan. Kun ei töihinkään kelpaa niin ei kelpaa, joten ei se painostamalla muutu. Itsellä olisi kanssa pian uusi samoista asioista jauhaminen edessä, mutta nekin ilolla taas jauhaisin kunhan tämä hammassärky menisi ohi ja pysyisi poissa 10.8 asti!
Täällähän sanottiin ensin röntgenin perusteella, että vanha jo vuosikymmeniä sitten juurihoidettu ongelmahammas alkanut oireilemaan (voi luoja jos se pitäisi poistaa, alahammas vielä), kun taas naapuripaikkakunnalla todettiin, että siinä ei vikaa vaan viereinen vaatii juurihoidon. Mitä ihmettä, miten voi noin heitellä sama röntgeni? Pelko uudesta kivusta on kyllä kova joka tapauksessa, saati että menisivät väärää paikkaa ronkkimaan. Nämäkin asiat olisi kiva panikoida jollekin kaverille tms. joka voisi tulla mahdollisesti mukaan, mutta kun ei ole niin avaudun tänne kanssaihmisille.
Kesä on kohta ohi. Kokoajan yksin. Kotona.
Yksikään nainen ei ehdottanut sitä että rakastaisi minut kuntoon. Jatkan katkeroitumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinäisyyteni lisääntyy taas kun pitää poistaa yksi ihminen kaveripiiristä, hän kuulema puhuu aina minusta negatiiviseen sävyyn, hän on minulle kateellinen eräästä asiasta. Pidin häntä ystävänä. yli 20 vuotta tunnettu, lähettelin syntympäpäiväkortteja ja laitoin rahaakin mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Just. Samassa elämäntilanteessa elävien kanssa syntyy paras kaveruus ja ystävyys ja keskusteltavaakin löytyy. Yksineläjät ovat parhaita, ei synny epäsuhtaa ja vertailua. Aikoinaan nuorempana muistan, että minua yksin eläjää perheelliset myös saattoivat kuin kadehtia mun 'vapaudesta'. Eivätpähän he tienneet mun todellisesta elämästä.
Olen usein tilanteessa jossa näen ja kuulen iäkkäitä ihmisiä. Mitä vanhempi ihminen on, sitä enemmän hänen elämänsä täyttyy ajatuksista koskien lapsia ja lapsenlapsia. Puhuvat herkästi, paljon ja mielellään lapsistaan. Puheessa vilisee 'mun poika', 'mun tytär'. Tajuan sen niinkin, ettei oikein muuta ole puhuttavaksi, niin tuohon se kilpistyy sitten. Kun kuulen ihmisiltä näitä lapsista puhumista, korvani miltei lupsahtavat lukkoon. Olen kipeä aiheen suhteen sekä varmaankin kateuden sävyisesti vertailen omaan elämääni.
Minusta on tynpäisevää, että ei osaa (enää) puhua muusta kuin lapsistaan ja lapsenlapsistaan. Melko tuntemattomillekin - ja moneen kertaan. Tietenkin kyse on vanhoilla siitä, että elämänpiiri on kutistunut todella pieneen. Hieman nuoremmilla aihe on hyväksyttävä tapa heitä kehuessaan kehua itse asiassa itseään.
Joku kirjoitti tällä sivulla ansiokkaasti, että oman perheen puuttuminen jättää ulkopuolelle. Niin se on. Yritin kovasti osallistua kuukausittaisille naisten aamukah veille mutta on järjetöntä raahautua kahvilaan aamukahdeksaksi kuuntelemaan joitain höpöhöpöjuttuja, siis minun mielestäni.
Joltakin hyvin tutulta kuuntelen lapsenlapsista mielelläni, koska ikään kuin tunnen lapsenlapsenkin. Tuntemattomien turinat eivät jaksa oikein kiinnostaa. Ja joku hyvin tuttu sentään osaa keskustella muustakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella yksinäinen viikko ollut, en tiedä mistä tästä taas sais voimaa ja uskoa tulevaisuuteen, että yksinäisyys loppuisi.
Tekis mieli lähteä johonkin puistoon vaikka istumaan, mutta minulla ei ole yhtään kaveria jotka pyytäisin mukaan,
luulin, että yksinäisyys alkaa vasta myöhemmällä iällä, mutta minulla sitä on kestänyt jo kauan, N62v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä elämät voi olla niin erinlaisia ihmisillä, kävin kampaajalla, hän näytti kuviaan miehestää ja lapsenlapsistaan omien lastensa kanssa. Kyllä hänellä riitti puhetta kun on tuota sukua kertynyt, minulla ei ole ketään kenestä oisin puhunut, kyllä taas synkistää.
Perheettömyys syrjäyttää tosi tehokkaasti kun ihan jo tuollainen hyvinkin normaali jutunjuuri puuttuu josta ihmiset mielellään puhuu vähän vaikka vieraampienkin kesken. Siinä on sellainenkin ulkopuolisuus, kun ei oikein voi ottaa kantaa vaikka nyt kovasti pinnalla olleisiin koulupiireihin tai esim perhe-farmareihin kun ei ole mitään kosketuspintaa sen paremmin omien lasten kuin lastenlastenkaan kautta tuollaisiin asioihin. Sitä jää ihan ulkopuoliseksi kaikesta ja jostain hatusta pitäisi sitten keksiä jotain muuta juteltavaa joka olisi myös sille vastapuolelle mieluisa ja helppo aihe samalla tapaa mitä se oma perhe on. Ei sellaisia oikein ole ja varsinkaan yhtään vieraampien kesken. Ja vieraana ne kaikki pysyykin kun ei ole mitään mistä jutella ja kaikki normaali vuorovaikutuskin jää puuttumaan kun on vaan se mykkänä kuunteleva osapuoli. Ei siis varsinaisesti ole edes sosiaalisessa mielessä hyödyksi tuollainenkaan kohtaaminen.
Miten yksinäisyys voikin olla tällainen noidankehä missä ihan kaikki vaikuttaa kaikkeen ja tietenkin negatiivisesti.
Samoin se, ettei ole ystäviä eikä kavereita koska siinäkin on yksi melko loputon kaivo mistä ihmiset ammentaa juteltavaa. Kertovat kuinka kävivät niinan kanssa siellä ja tiinan kanssa tuolla ja nyt on suunnitelmissa mennä sannan kanssa sinne ja tänne. Yksinäinen ei voi kertoilla vastaavia juttuja esim vaikka työpaikan kahvihuoneessa. Sitten jos kertoo olleensa yksin siellä ja yksin tuolla niin alkaa se taivastelu kuinka kukaan ei ymmärrä miten sä viitsit, jaksat ja uskallat mennä yksin ja kuinka olisi ihan kauheaa lähteä yksinään vaikka mökille. Toisaalta sekin on ihan yhtä huono ja väärä tulkinta kun pidetään hirvittävän vahvana, itsenäisenä ja kykenevänä joka ei edes kaipaa kaveria mihinkään. Lisäksi pidetään helposti myös minä-keskeisenä kun kaikki kuulumiset on aina kuinka tein sitä tai kävin siellä jne eikä monikkomuotoa ole tarvetta käyttää. Yksinäisestä saadaan herkästi aivan vääränlainen (eli huono) kuva ihan tahtomattaankin. (Toki on myös heitä jotka haluaa tietoisesti käsittää kaiken väärin ja just mahdollisimman ikävässä valossa eikä nämä yleensä halua pitää tulkintojaan omana tietonaan)
Kivaa kun voi kuunnella taas ralliradiota josta tulee jotenkin aina niin hyvä mieli enkä edes tiedä miksi. Siihen ei siis liity mitään muistoja lapsuudesta eikä mistään mutta tuota rentoa ja kiireetöntä jutustelua kuuntelee niin mielikseen enkä edes ole mikään hervoton ralli-fanikaan. Tosin kiva olisi tuonne jyväskyläänkin joskus päästä ihan paikan päälle eli sen verran kiinnostaa kuitenkin ja joskus sitä nuorempana tuli ehdotettuakin mutta ei ollut kiinnostuneita kaveriksi. Tämäkin oli yksi "outous" ja "vääränlaisuus" minussa sen lisäksi että olen aina tykännyt sekä yleisurheilusta että hiihdosta. Valitettavasti olin sitten just niin tyhmä, että vuosia kuvittelin edellämainittujen seuraamisen olevan tyhmää joten en katsonut oikeastaan mitään urheilua mutta nykyisin olen aika armoton penkkiurheilija vaikkakin melko valikoidusti. Nuorena yritin olla "oikeanlainen" ja seurata etenkin lätkää (jonkun verran futistakin) mutta ei ne vaan ikinä mieluisiksi muuttuneet niin, että enää jaksaisin katsoa yhtään. Telkkarista siis koska paikan päällä jäähallissa voisin kyllä matsia seuratakin ja miksen vaikka ihan mm-lätkääkin, mutta ihan siis omaa sm-liigan suosikkia tarkoitin. Siinäkin onnistuin olemaan "väärällä puolella" eli oma lemppari on se mitä kaikki muut tuntui tässä kaupungissa karsastavan.
Mitenkähän sitä onnistuikin olemaan noin erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä? Miksi ei voinut tavata sellaisia omanlaisia koska aivan varmasti heitä on. Enhän minä ainoa voi olla.
Ei rallit lohduta eikä kiinnosta vaikka täällä rallien ytimessä asustan, onhan sitä ihmisvilinää mutta ei se minun yksinäisyyttäni poista.
Tein aikamatkan yli 40 vuotta taaksepäin lukemalla päiväkirjaani. Kirjoittaja vaikutti joltain toiselta ihmiseltä.
Kuten ei ole poissuljettua sekään ettei sellaista ihmistä tule koskaan tapaamaan. Jostain kumman syystä tätä ei vaan tykätä yhtään niin jankata ja hokea miten tuota toista vaihtoehtoa useampinakin erilaisina variaatioina.
Jotenkin siihen ei enää jaksa uskoa muutaman vuosikymmenen jälkeen ja etenkin kun mikään todennäköisyys ei ole sen puolella, että tilanne tulisi muuttumaan jatkossa yhtään sen varmemmin kuin tähänkään asti.
-sivusta